Sivut

tiistai 30. kesäkuuta 2020

MILTÄ PIHALLA NÄYTTÄÄ TÄNÄÄN?



Hei!

Tänään viileämpää, mikä tuntuukin tosi hyvältä. Eiliseksi ja täksi päiväksi luvatut mittavat sateet ovat ainakin tähän asti kiertäneet onnistuneeksi meidän mökkipaikan. Eilen tuli muutama pisara, mutta sademittariin ei vettä kertynyt, joten lisää kaivattaisiin todella.




Varjostusta auringon porotukseen on tarvittu viime aikoina ja tämä virttynyt aurinkovarjo on ollut kultaakin kalliimpi. Se on joskus, melkein parikymmentä vuotta sitten hankittu Turun/Kaarinan kotiimme ja oli tosi halpa ja hiukan vinokin, mutta hyvin vaan on meitä palvellut.



Toinen samoihin aikoihin hankittu pihakaluste on ryhmä, johon kuuluu pöytä, kaksi tuolia ja kahden istuttava sohva. Sekin ihan niitä halvimpia, mutta talveksi kun aina on korjattu katon alle suojaan, niin hyvin on kestänyt. Ovat vielä siitä käteviä, että jokaisen niistä saa taitettua kokoon, joten eivät vie paljoa tilaa varastoituina. Ostettaessa nämä olivat ihan käsittelemättömiä, mutta maalasimme ne valkoisiksi. Joku vuosi sitten oli taas maalauksen aika ja nyt väri muuttui punaiseksi, joka mielestäni sopiikin kivasti mustan pergolan kanssa.


Viime kesänä rupesi yksi tuoleista keikkumaan oudosti kun siinä istui ja yksi selkänojan tukipuista osoittautui ihan lahoksi. Pari päivää sitten J korjasi sen uudella puun pätkällä ja nyt se toimii taas ihan niinkuin pitääkin. Maali puuttuu vielä. Onkohan meillä ylös kirjoitettuna tuo maalisävyn numero? 



Siemenistä kasvattamani pelakuut alkavat olla jo jonkin kokoisia ja nuppujakin lehtien alta pilkistää. Nämä kaksi toin tänne mökille ja ovat olleet kasvihuoneessa, mutta nyt pääsivät ulos pöytää piristämään. Muut kylvämäni ovat kotiterassilla ja voivat hyvin nekin. Käymme melkeinpä päivittäin antamassa niille vettä. Onneksi ei ole pitkä matka. 



Nurmikko ei viheriöi. Sama ilmiö toistuu nyt jo kolmatta kesää. Mahtavatkohan kesät tästä eteenkinpäin aina olla näin kuivia? Olen kastellut perennoja ja pensaitakin näinä helteisinä aikoina, mutta nurmikko on saanut olla ihan oman onnensa nojassa. Ja onpahan kesäpoika Roope saanut viettää lokoisia hellepäiviä kun mitään leikattavaa ei ole ollut.
 
 




Tänä vuonna vihdoinkin herneet ovat saaneet kunnon tuet kun J sellaiset teki. Meillä oli pari aitatolppaa, jotka ovat olleet istuttamamme puun tukena monta vuotta ja nyt uskomme puun jo selviävän ilman tukipuita, joten J käytti ne herneiden tukemiseen.
Hän halkaisi tolpat ja ne kiinnitettiin lavakaulusten laitoihin. Sitten hän porasi reiät 10cm:n välein tolppiin ja noista reijistä pujotettiin narut. Yksinkertaista ja toimivaa. Mutta nyt ei sitten tunnu herneiden kasvu sujuvan yhtä hyvin kuin aiempina vuosina. No, tulee uusia vuosia ja uusia herneitä. Tuet ovat ainakin hyvät ja kivan näköisetkin. 



Tässä näkyy miten eri tavalla samoista herneistä kasvaa vartta. Muutama on jo ihan hyvän kokoisia, mutta jotkut sitten vaan pari senttisiä. Ja aika paljon on jäänyt kokonaan itämättä. Syövätköhän linnut noita kylvettyjä herneitä? Muut eläimet eivät kasvimaalle pääse kun on aidattu.
Kylvimme herneet aika myöhään, joten satoa, jos sitä ollenkaan tulee, saadaan vielä odottaa. 




Salaatteja ja tilliä on jo syöty ja uuttakin kylvetty, joten niistä ei tule pulaa. 




Ihana tähkälaventeli!
Suosikkikukkiani puutarhassa. Kukkii uskollisesti vuosi vuoden jälkeen. Viihtyy aurinkoisessa paikassa. Keväällä karsin siitä osan oksista, niin se voi aina vaan paremmin. Nyt se leviää pikku hiljaa kukkapenkissä. Kun kuljen ohi, niin on ihan pakko silittää noita kukkia niin ilmoille pöllähtää ihana tuoksu. 



Laventelin edessä kasvaa monivuotinen maanpeittokasvi joka leviää myös mukavasti. Sen nimen olen valitettavasti unohtanut kirjoittaa ylös. Joku joka tietää? 




Parin vuoden takaisessa äitienpäiväruusussa on yksi kukkanuppu onnistunut säilymään pihalla käyvien kauriiden, tai jänisten syömiseltä ja nyt se availee terälehtiään. 






Ruukussa kasvaa sekalainen seurakunta, jotka nappasin muualta kukkamaasta kun en tähän tullut hankkineeksi mitään näyttävämpää. 



Sitä sadetta siis yhä toivotaan ja odotellaan. Miten teillä päin, onko satanut?



MUKAVAA PÄIVÄN JATKOA JA HYVIÄ LOMASÄITÄ NIILLE JOILLA LOMAA ON!

💙💙💙

42 kommenttia:

  1. Kuivuudesta kärsittiin täälläkin kauan ja kovin odotettiin vettä. Nyt sitä on sunnuntaista lähtien saatu ukkosen kera ja välillä tosi kovalla voimalla. Kukkia se on käsitellyt kovakouraisesti ja ne ovat nyt allapäin, mutta varmasti virkoavat.
    Toivottavasti tekin saatte sadetta. Kauniisti teillä kuitenkin pihan kukat kukkivat. Kyllä linnuille pikkuisen pehmenneet herneet kelpaavat.
    Oikein ihanaa alkavaa heinäkuuta Sinulle ❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kukat eivät tykkää jos sade tulee kovalla rytinällä. Ehkä linnut ovat syypäitä herneiden itämättömyyteen. Sinne myös ihanaa kesän jatkoa♥️

      Poista
  2. Ihanaa vehreyttä ja kukkia!
    Onko laventelin edessä timjamia kukassa?
    Aurinkoisia kesäpäiviä sinne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Susanna♥️
      Ei ole timjamia, vaan ihan maanpeittokasvina ostettu. Nimi ei vaan tule mieleen.
      Kiitos samoin♥️

      Poista
    2. Onko oregano? Myydään maanpeittokasvina myös.

      Poista
    3. Kun en muista kasvin nimeä. Naapurilla on samaa kukkaa. Pitää kysyä häneltä.

      Poista
  3. On teillä ihana paikka <3 Meillä sataa nyt, toivon että saderintama eksyy teillekin. Upea laventeli. Muutamasta yrityksestä huolimatta en ole saanut sitä menestymään meillä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Riitta! Odotan kovasti sadetta. Meillä tuo laventeli on pärjännyt jo usean talvenkin yli.

      Poista
  4. What beautiful shots, it looks a wonderful and relaxing place to live. Your plants are spectacular and I particuarly love the white flowers against the bright red poppies. Stunning.

    VastaaPoista
  5. Hallittu luonto valloillaan kotipihassa, kivaa. Kyllä ne siemenet linnuille kelpaavat, kannattaa kylvön jälkeen peittää harsolla, kunnes itävät.

    T. Täysin arkista

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olisi varmaan kannattanut peittää, mutta ei tullut mieleen kun oli niin lämpimät säät.

      Poista
  6. Vastaukset
    1. Kiitos M.T. Ainasoja. Tykkään itsekin unikoista tosi paljon ja mukavaa kun ne kylväytyvät itse, kuten nämäkin edellis-ja viimevuotisista.

      Poista
  7. Onpa ihanan näköinen kesäpaikka! Toivottavasti sinnekin tulee pian sadetta. Hgissä on kohta satanut vuorokauden, tekee hyvää ja tuntuu todella kylmältä, lämpötila on pudonnut kolmeentoista!

    Tuo laventeli on suosikkini, tuoksu tuntuu tänne asti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos SusuPetal. Sadetta tarvittaisiin ehdottomasti. Aika viileää teillä siellä on. Täällä on kahdeksantoista astetta, mutta tuuli on myrskyinen.
      Laventeli <3<3<3

      Poista
  8. Voin lähettää täältä Kaarinasta sinne vähän sadetta....sitä piisaa, vaikka jo lähetin sitä enolleni Kouvolaan..:))

    VastaaPoista
  9. Voi miten ihana piha ja puutarha. Ja miten siisti tuo puutarha. Kyllä kelpaa!

    VastaaPoista
  10. Ilo silmälle tämä kaunis puutarha.
    Tänään tuo kaivattu sade saapui meille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kirsi Kaija. Sadetta on kaivattu varmaan joka puolella Suomea.

      Poista
  11. Vai ei ole satanut! Meillä tuli eilen vettä 35 mm! Tarpeeseen tuli. Ihanat laventelit sinulla! Minäkin ostin kokeeksi yhden, saapa nähdä.miten sen kanssa pärjään? Aurinkoiseen paikkaan pääsi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi onnelliset jotka saitte vettä! Täällä ei vieläkään ole satanut, vaan sademittari on aivan tyhjä. Yöksi ennustettua ukkosmyrskyä ei tänne myöskään tullut, joskin ilma on aika kylmä ja tuuli navakka.
      Peukut pystyyn että saat laventelisi viihtymään.

      Poista
  12. Niin kaunista pihakukintaa ja voi itku nuo punaiseksi maalatut puutarhahuonekalut osaakin näyttää hyvältä. Tykkään valtavasti. Oikein kivaa viikon jatkoa Kristiina. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tiia. Tykkään kyllä itsekin noista punaisista.
      Sinulle myös mitä parhainta ja kauneinta viikon jatkumista <3

      Poista
  13. Meillä on kyllä satanut oikein roppakaupalla!
    Voi, miten ihana laventeli ja tuoksu on varmasti huumaava!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On se kumma että meille sitä sadetta ei tule. Tänään tosin tuli hiukan, mutta niin vähän että se ei mihinkään riitä.
      Laventelin tuoksu on yksi niitä ihanimpia!

      Poista
  14. Aivan upeasti kukkii siellä <3 Suloinen tuo punainen kalusteryhmä!
    Täällä Espoossa on sadellut nyt toista päivää jo putkeen ja vettä tulee ihan kamalasti. Alkaisi jo riittää :)
    Ihanaa keskiviikkoa sinulle Kristiina <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kukkii kun jaksetaan kastella. Onneksi mökillä vesi on ilmaista kun tulee omasta porakaivosta. Saisinpa osan teidän sateista tänne meille!
      Oikein ihanaa ja lämpöistä iltaa sinnekin <3

      Poista
  15. Ihana tunnelma teidän mökkipihassa, kaunista!

    VastaaPoista
  16. Ihanat pihakuvat <3 aurinkoista heinäkuuta sinulle <3

    VastaaPoista
  17. Linnut varmaan nukkuu siemeniä😉 Ihanaa kukintaa ja kasvua kuivuudesta huolimatta.
    Höh, luulin että koko maa sai vettä mutta ei näköjään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luultavasti linnut ovat niitä popsineet. Kasteltu on kukkia ja muita kasveja. Sade ei useinkaan eksy tänne, mutta eilen satoi jonkin verran.

      Poista
  18. Kauniisti kukat kukkivat ja muutenkin on nättiä teillä siellä ulkona. Parina päivänä täällä satoi ja ukkosti, mutta tänään ei ole ainakaan näillä nurkilla satanut. Ilma muuttui aika viileäksi, mutta tuntuu kyllä mukavalta hellejakson jälkeen. Mielellään laittaa vaatetta päälle, kun ulos lähtee. Mukavaa heinäkuun jatkoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukavaa tosiaan kun hiukan viileni. Saisi jatkua samanlaisena sää. Oikein hienoa heinäkuuta Turkuunkin💕🌸

      Poista