14/01/2020

HELPPO KEINO LISÄTÄ VIHREÄN SYÖNTIÄ



Luin Me Naiset-lehden nettisivulta mielenkiintoisen artikkelin Ulrikasta, joka on vegaani ja hän on kehittänyt systeemin jolla kasviksia tulee syötyä enemmän ja ne ovat helposti otettavissa käyttöön.

Minulle ainakin, ja varmaan monelle muullekin, on tuttua se, että jääkaapissa on vaikka mitä kasviksia ja juureksia, mutta kiireessä, tai jos laiskottaa, tulee napanneeksi vaan pari tomaattia ja kurkun viipaleen lautaselleen. Ja niin saattaa sitten käydä niin että jotkut vihanneksista jäävät nuutumaan jääkaapin laatikkoon, eikä niitä sitten enää tule syötyä.

Ulrika oli keksinyt että jos hän pilkkoo kasviksia jo valmiiksi rasioihin, niin siitä tulee automaattisesti otettua lautaselle kun kaikki on jo valmiiksi pienennettyä.

Meillä syödään jo muutenkin aika kiitettävässä määrin vihanneksia, mutta enemmänkin voisi syödä. Innostuin tuosta valmiiksi pilkkomisesta kovasti ja päätin että se olisi kokeilemisen arvoista.




Ostimme kauppakäynnillä mm. paprikoita, punakaalia, kirsikkatomaatteja ja kurkkua. Porkkanoita meillä oli ennestään.

Lehden jutussa mainittiin että Ulrika oli ensin kokeillut pakata pilkkomansa kasvikset muovirasioihin, mutta niissä kasvikset eivät säilyneet oikein hyvin, sillä kannet eivät olleet tarpeeksi tiiviitä.

Meillähän noita muovirasioita on joka lähtöön, sillä olen joskus ollut Tupperware-myyjä. Ne ovat kuitenkin jo monia vuosia vanhoja, joten arvelin etteivät niidenkään kannet enää ihan tiiviitä ole ja niin hankimme lasisia rasioita, joissa on tiiviit kannet. Näitä olikin sopivasti tarjouksessa Clas Ohlsonilla ja niitä sai kolme kahden hinnalla. Ostimme kuusi rasiaa, kolme pienempää ja kolme isompaa. Enemmänkin olisi tarvittu, mutta nämä saavat nyt riittää ensi hätään.

Punakaalin ja porkkanat raastoin yleiskoneella ja hetkessä meillä olikin rasiallinen tuoretta porkkanaraastetta ja toinen rasiallinen punakaalia.



Yhteen rasiaan sain mahtumaan kaksi paprikaa. Ne siivutin ihan tavallisesti veitsellä. Tästä on helppo ottaa vaikka leivän päälle, eikä tarvitse joka kerta erikseen siivutella ja pestä veitsiä ja leikkuulautaa kun teki samalla kertaa vähän suuremman satsin. 



Kaikkia porkkanoita en saanut mahtumaan rasiaan, joten jätin ne vielä kokonaisiksi. Olisihan ne voinut samalla raastaa ja laittaa pakastimeenkin. Pakastettaessa raasteesta tulee erittäin mehevää, kannattaa kokeilla. 



Rasiat vievät vähän tilaa jääkaapissa ja ovat siitä mukavia että niistä näkee kantta avaamatta sisällön. Nämä lasirasiat sopivat myös ruoantähteille ja niissä voi lämmittää ruokaa joko mikrossa tai tavallisessa uunissa. Ne kestävät myös konepesun. Näiden nimi taisi olla eväsrasia, eli eväät vaikka töihin kulkevat kätevästi näissä. 



Uskon että tällainen etukäteen pilkkominen ja raastaminen sopii erityisesti kiireisille, mutta myös meille vähemmän kiireellisille se tuntuisi olevan hyvä keino syödä enemmän terveellisiä ruoka-aineita.

Vihannekset säilyvät lehtiartikkelin mukaan näin pakattuina 3-4 päivää. Meidän rasialliset tuskin niin pitkää aikaa riittävät, joten parin päivän päästä on taas aika kokeilla uusia raastettavia! 

33 kommenttia:

  1. Pelkästään noiden värikkäiden rasiasisältöjen näkeminen ilahduttaa :).

    Vannon itsekin valmiiksi pilkkomisen nimeen. Joskaan en vihanneksia tai juureksia yleensä pilko, mutta viikon smoothieainekset pilkon vartissa valmiiksi pakasterasioihin pakkaseen. Sieltä sitten nostan edellisenä iltana yhden rasian aamua varten jääkaappiin, eikä tarvi aamulla kuin kipata blenderiin ja lisätä nesteet, niin on surauttamista vaille valmista. Ja joka aamu on vähän niinkuin voittajafiilis, kun on saanut aikaiseksi ja helpottanut elämäänsä.

    Kiitos Kristiina tsempistä toisaalla ja väriä elämään <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nuo värikässisältöiset rasiat raikastavatkin koko jääkaapin. Työssäkäyvälle tuo tapa jota noudatat onkin aivan ehdoton aamuun lisää aikaa tuova juttu.
      Toivottavasti tsempit edes näin blogin kautta hiukan kirkastavat tilannettasi <3

      Poista
  2. Luin saman jutun ja pitikin porkkanaa raastaa, mutta unohdin :) Teen itselleni nyt pari päivän ruoat etukäteen, kun olen tällä ketogeenisella ruokavaliolla ja tuo etukäteen valmistaminen pn minusta kaiken a ja o.

    Kiitos värikkäästä postauksesta ja mukavaa viikon jatkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hienoa että sinäkin olet huomannut miten etukäteisvalmistelu tekee arjesta helpomman, kuten Annukankin tuossa edellä.
      Oikein ihanaa viikkoa sinnekin!

      Poista
  3. Tämä oli hyvä postaus ja siinä olet oikeassa että jos niitä olisi valmiina jääkaapissa niin varmasti käyttö lisääntyy. Minusta hyvä raakasalaatti on sellainen että tavallista kaalia hienonnetaan ja sitten joukkoon puolukkaa ja vähän sokeria ja vielä kone hetkeksi päälle. Hyvää on. Pitää minunkin katsella noita rasioita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Uskon myös että helpommin tulee napattua vihanneksia vaikka leivän päälle kun niitä on jo valmiiksi pilkottuina jääkaapissa. Tuo kaali-puolukkasalaatti onkin hyvää. Sitä meilläkin on toisinaan. Rasiat tosiaan olivat nyt tarjouksessa, joten nyt lienee hyvä hetki niitä hankkia.

      Poista
  4. Vitsit, että on kivan näköisiä nuo rasiat. Ihanalta näyttävät kun kasvikset ovat niin värikkäitä. Uskon kyllä tuohon, että kun on valmiiksi laitettu rasioihin, niin niitä tulee siitä lautaselle laitettua helpommin.
    Ihanaa iltaa sinulle Kristiina <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Rasiat ovat kätevät kun voi pinota ja näissähän voi vihannekset vaikka laittaa suoraan tarjolle.
      Samoin sinulle<3

      Poista
  5. Ihanat nuo rasiat ja tätä kyllä pitää itsekkin kokeilla:) Se on heti huomenna kaivettava raastin esiin:) Leppoisaa viikkoa♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On kivat ja käytännölliset rasiat ja tykkään kun ei tarvitse avata kantta nähdäkseen mitä sisällä on.
      Tosi mukavaa viikon jatkoa sinnekin pajaan <3

      Poista
  6. Minäkin teen porkkanaraastetta jättikulhollisen kerralla, kahdestakin syystä: juuri tuo mainitemasi syys ja se, että porkkanaraasteen tekeminen on tosi sottaista puuhaa. Minulla ei ole siihen mitään konetta, enkä haluakaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Raasteita on kyllä järkevää tehdä isompi määrä kerralla kun kerran puuhaan ryhtyy. Minä tykkään tehdä koneella, sillä se käy niin näppärästi ja helposti.

      Poista
  7. Pinottavat ja läpinäkyvät rasiat ovat parhaita jääkaapissa. Itse suosin mieluummin lasia ja olen löytäyt Ikeasta kivoja. Usein pestyäni paprikan pilkon sen rasiaan koska sieltä on helpompi ottaa sitä leivän päälle tai vain makupalaksi. Kurkun ja tomaatin tykkään viipaloida suoraan leivälle niin eivät vety liikaa. Raasteita voisi tehdä enemmänkin :) Täytyy ryhdistäytyä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin ovat. Mulla on ollut vaan muoviastioita joista ei näy läpi. Mutta nämä ovat tosi hyviä.
      Terveellistä tammikuuta!

      Poista
  8. Oh so good idea darling
    xx

    VastaaPoista
  9. Tuo idea on kyllä todella hyvä. Itse olen säästänyt sopivan korkuisia lasipurkkeja ja laittanut niihin pitkiä ohuehkoja porkkanatikkuja. Purkin täytän vielä kylmällä vedellä (sen avulla porkkanatikut säilyvät viikonkin verran tosi raikkaina ja helppoina makupaloina). Vettä olen kyllä vaihdellut aina välillä. Selleritikut voisivat olla yhtä hyviä purkissa, jos niistä tykkää :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On ihan mahtava idea! Tuollaisita porkkanatikuista meidän lapsenlapsetkin tykkää vaikka eivät niinkään raastetta syö.
      Pitäisi kokeilla itsekin erilaisia "tikkuja".

      Poista
  10. Kiva postaus! Kyllä kulutus lisääntyy, kun ei tarvitse ruveta ensin pilkkomaan, vaan saa suoraan vaan ottaa ja syödä. Olen usein pilkkonut meille töihin kulhollisen hedelmiä ja näin tulee syötyä huomaamatta iso määrä hedelmiä. Kasviksiakin huomaan laittavani leivälle helpommin, kun on vaikka pilkkonut salaattia varten erilaisia kasviksia omiksi ryhmiksi ja niitä on jäänyt. Näin niitä on ollut kiva ottaa leivälle, esim sipulia,jota nyt kovin laiskasti muuten rupeaisin pilkkomaan voileipää varten.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Maija. Se on kyllä niin totta että kun niitä on valmiiksi pienittynä jääkaapissa niin tulee ilman muuta syötyä enemmin. TV:tä katsellessakin voisi tuollainen "hedelmätarjotin" olla kova sana.

      Poista
  11. Niinpä. Liikaa niitä ei varmaankaan kukaan voi syödä.

    VastaaPoista
  12. This year I've started to adding more fruits and vegetables to my meals every single day. This idea will be very practical to organize my vegetables in the fridge. :)
    Hugs.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. I also Will eat More vegetables and i am happy to hear that I could help you. ♥️

      Poista
  13. Tosi hyvä idea! Kun on valmiiksi syötävässä muodossa, niin tulee varmasti syötyä enemmän kasviksia. Lasiset säilytysrasiat ovat kauniit ja niissä voi laittaa kasvikset suoraan jääkaapista tarjolle ruokapöytään.
    Minäkin olen ollut aikoinaan Tupperware-jälleenmyyjä :D Mukavaa viikon jatkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyväksi havaittu menetelmä. Mietin mitenkä tuo Tupperware-yritys vielä jaksaa näinä aikoina kun muovi on melkein kirosana.

      Poista
  14. Yhden hengen taloudessa teen ruokaa pariksi kolmeksi päiväksi, mutta vihannekset ja kasvikset laitan lautasen reunalle syötäväksi. Ainoastaan porkkanaraastetta teen enemmän ja laitan pakasteeseen ja on erittäin mehukasta ja hyvää. Siihen voi lisätä, vaikka ananasta tai rusinoita jne. Hyvä tapa laittaa läpinäkyviin astoihin. Mulla on muovisia läpinäkyviä pakasterasioita, joita voi myös pestä koneessa. Taas on kohta mennyt yksi tammikuun viikoista. Mukavaa loppuviikon jatkoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meilläkin kahdelle tehdään ruokaa joka riittää useammaksi päiväksi. Porkkanaan voikin lisätä monenlaista mehukasta lisuketta.
      Oikein hyvää loppuviikkoa sinullekin! Viikot menevät vauhdilla.

      Poista
  15. Taas erinomainen postaus sinulta! Varmasti näin vihannesten käyttö lisääntyy. Juuri luin, että suomalaisilla ei edelleenkään ole joka aterialla vihreää vaikka niin kuuluisi olla. Kannustakoon tämä siihen👍

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Uskomatonta ettei joku kaipaa ollenkaan vihreää ruokailuunsa!

      Poista
  16. Annosten tekeminen ennakkoon jääkaappiin helpottaa arkea ja lisää varmasti vihannesten syömistä. Tämä on hyvä idea! Kiva, kun jaoit sen kanssamme.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Helpottaa tosiaan ja on nyt hyväksi havaittu keino. Kiitos tätäkin kautta sinulle kun annoit vinkin sukkien kudontaan. Mulla valmistui eilen ensimmäiset.

      Poista
  17. Onpa kiva idea. Yksistään jo jääkaappikin näyttää värikkäänä mukavammalta. Pitäisikin ottaa käyttöön! Kiitos vinkistä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Päivä alkaa pirteästi kun näkee nuo iloiset värit.

      Poista