Meneekö ääneni hukkaan?

MAALISKUU

Taas yksi kuukausi loppumassa. Maaliskuu meni tosi vaihtelevissa säissä: välillä oli jo aivan keväistä ja sitten taas tuli lunta taivaan täydeltä. 

Maaliskuu päätti perhepiirissämme kevään synttärien rypäksen. Syntymäpäiviä on vietetty niin tammi-, helmi- kuin maaliskuussa. Vielä tulevana sunnuntaina on vuorossa nuorimman lapsenlapsen juhlat.

Sunnuntaina on myös äänestyspäivä. Itse mietin äänestänkö ollenkaan, sillä sopivaa ehdokasta ei tuntunut löytyvän. Kävin vaalikoneessa katsomassa Ahvenanmaan alueen ehdokkaita saadakseni jonkinlaisen käsityksen heistä ja siitä kenelle ääneni antaisin. 

Täällä taisi olla viisitoista ehdokasta joista omansa voi valita. Ensimmäisen karsimisen tein ehdokkaiden kielitaidon perusteella. Karsin ehdokkaista ne, joiden kielitaitoon ei kuulunut suomen kieli, sillä mielestäni on erittäin tärkeää että Ahvenanmaankin ehdokas pärjää suomen kielellä. En usko että eduskunnassa on helppoa tulla toimeen jos ei sitä osaa. Näin sain ehdokkaiden määrän vähennettyä puolella.

Sitten tutkailin vaalikoneen minun kanssani eniten samaa mieltä olleen ehdokkaan vastauksia kysymyksiin. Olimme samaa mieltä n. 70% kysymyksistä. Hänen puolueensa ei kuitenkaan ihan ollut "minun". Lisäksi vaalikyselyjen perusteella kolme parhaiten menestyvää puoluetta vaaleissa ovat erittäin lähellä toisiaan tuloksissa. Tämä ratkaisi lopulta sen ketä äänestän. Ehdokas jota äänestän oli 60% samaa mieltä kanssani vaalikoneen kysymyksissä.

Ahvenanmaan tuleva kansanedustaja tuntuu olevan selvillä jo tässä vaiheessa, joten siinä mielessä tuntuu aika turhalta äänestää, mutta sunnuntaina selviää ovatko ennusteet pitäneet paikkansa.

Koska olen erittäin epäkiinnostunut politiikasta, niin minulle on epäselvää se, että jos äänestämäni ehdokas ei pääse eduskuntaan, niin meneekö ääneni ihan hukkaan, vai saako hänen puolueensa sen hyödykseen? Näinhän se tietääkseni menee mantereella, mutta miten täällä, kuka tietää.

HYVÄÄ VIIKONLOPPUA IHAN KAIKILLE!

💜💜💜

Hyllylle tuli lunta

Viikko sitten oltiin jo valmiita viemään ulos grilli ja vähän muutakin, mutta nyt ei terassille edes pääse ennen kuin sinne satanut lumi saadaan poistettua. Koko eilisen päivän pyrytti ja lumitöissä oltiin kolme kertaa.

Nyt on kello puoli kahdeksan aamulla ja ollaan oltu jo kerran lunta kolaamassa. Onneksi taloyhtiön parkkipaikka on aurattu traktorilla, joten siitä ei tarvitse käsipelillä lunta poistaa.

Kesähuoneessa ovat laventelit vielä talvipeitoissaan. Onneksi en vienyt niitä vielä ulos. Kerran on jo päästy tänne tänä keväänä/talvena ruokailemaan. Silloin auringonpaisteen lämmittämässä tilassa oli kaksikymmentä astetta lämmintä.

Kesähuoneen ikkunoista ei paljoa ulos näy.

Pyörteinen tuuli ja lumisade voivat joskus saada aikaan tällaistakin. Kesähuoneessa on pienen pieni rako valokatteen ja talon ulkoseinän seinän välissä ja toisinaan siitä tupruttaa lunta. Vesisateella ei hätää ole, sillä vesi ei sisälle tule, mutta lumi saattaa toisinaan löytää tiensä sisälle kesähuoneeseen.

Nyt voisi lumen tulo jo hellittää. Vai mitä mieltä sinä olet?

OIKEIN HIENOA PÄIVÄÄ KUITENKIN!

💛💛💛

Missä säilyttää ns. puolipitoiset vaatteet?

Missä, tai miten säilyttää ns. puolipitoiset vaatteet?

Tämä kysymys esitetään usein ja tuntuu että nykyään siitä on tehty jopa vaikeasti ratkaistava ongelma.

Jotkut ovat hankkineet erillisen vaaterekin niitä varten ja jotkut taas ripustavat ne tuolin selkämyksille tai vastaaville. Jotkut holtittomat jopa saattavat pudottaa ne lattialle otettuaan ne päältään.

Varsinkin tuo viimeksi mainittu vaihtoehto on huono, sillä silloin "puolipitoiset" muuttuvatkin äkkiä "kokopitoisiksi".

Mielessäni on usein pyörinyt se ajatus, että miksei niitä puolipitoisia, eli sellaisia vaatteita jotka ovat olleet päällä ehkä vain yhden kerran, voi laittaa vaatekaappiin niin kuin muutkin vaattet.

Jos ne eivät kaipaa vielä pesua, niin silloin oletan että niissä ei ole tahroja tai ne eivät tuoksahda pahalta, joten mikseivät kelpaa ihan yksinkertaisesti takaisin kaappiin?

Minä ainakin laitan aina tuollaiset vaatteet muitta mutkitta käytön jälkeen kaappiin.

Tekeekö joku muukin niin, vai olenko maailman epähygienisin ihminen?

OIKEIN HIENOA VIIKONLOPPUA KAIKILLE!

💛💛💛

12 tuntia, 200km, tämä saaliina!

Oli kolme vuotta siitä kun viimeksi kävin Ruotsissa, joten jo oli aika sinne matkustaa päiväseltään. Minulla on todellinen pula vaatteista, enkä täältä saarelta ole löytänyt oikein mitään. 

Hakusessa oli farkkutakki, joku pusero/t-paita, mahdollisesti kesämekko ja ehkä sandaalit tai muut kesäkengät. Neuletakkia myös tarvitsisin, joten tänään tekisin hankintamatkan.

Olin laittanut kellon soimaan kukonlaulun aikaan, mutta kuten tavallista, heräsin tuntia ennen kellon soittoa. En vieläkään tiedä minkälainen herätysääni puhelimessani on!

Halusin syödä aamupalan kotona ennen lähtöä, sillä en nauti laivan aamupaloista, kun aina tuntuu että rahat menee hukkaan jos ostan sen, sillä syön kuitenkin vain sämpylän lisukkeineen ja kahvin.

Kotoa lähdimme ajamaan Eckerön satamaan puoli seitsemältä. Oli paikoitellen liukasta ja kovin sumuista. Onneksi meillä ei ollut kiirettä. Varhaisia töihin menijöitä tuli vastaan, mutta meidän menosuuntaan oli tosi rauhallista. Joutsenia ja kauriita näkyi siellä täällä.

Laivaan pääsimme kello kahdeksalta.

Koska söin tuon kotiaamupalan jo viiden aikaan, niin laivaan päästyä olikin jo pikku nälkä. Siihen auttoi mukillinen kahvia ja juustosämpylä.

Meri oli sinistäkin sinisempi ja aika tyyni. Yhtään jäätä ei näkynyt Ahvenanmaan ja Ruotsin välillä. Matka sujui korttia pelatessa ja pianhan se kaksi tuntia muutenkin menee. 

Ruotsin Grisslehamnin satamaan saavuimme klo 10 eli Ruotsin ajassa klo 9. Tarkoituksenamme oli ajaa kauppakeskukseen, joka on lähellä Uppsalaa. Sinne oli satamasta vajaan tunnin ajomatka ja perille saavuttuamme kauppakeskus olikin jo ehtinyt avautua, joten sisälle pääsyä ei tarvinnut odotella. Hieno oli tuo keskus ja myymälöitä taisi olla jotain 150. Joten olisi luullut että sieltä vaatteita löytyy, mutta taas iski se tuttu etsimiseen väsyminen, joka minulle on tosi tyypillistä. En jaksanut innostua sovittamaan mitään ja tuntui että minun ikäiselleni ja kokoiselleni ei nykyään valmisteta mitään vaatteita.

Huomasin että tuolla kauppakeskuksessa oli Kaupunkilähetyksen kirpputori ja menin ihan uteliaisuudesta sinne sisälle. Ensin tuntui ettei mitään löydy, mutta sitten huomasin että yhdellä tangolla roikkui farkkupusakka. Olin hetki sitten sovittanut Åhlensilla saman tapaista, mutta en tykännyt tarpeeksi siitä jotta olisin siitä maksanut 69 euroa. Mutta tämä uudenveroinen kirpparipusakka maksoi vain 

9 euroa ja oli ihan sopivan kokoinen, joten mieluusti maksoin siitä tuon summan.

Vielä löysin kauniin pöytäliinan läheisestä liikkeestä ja siihen sopivat lautasliinat.

J osti pari pulloa partavettä ja hyviltä ne tuoksuivat minunkin nenääni.

Koska liikkeissä kiertely jo tympäännytti, niin päätimme lähteä aikaisemmalla laivalla kotiin. Olimme nimittäin varanneet autopaikan iltalaivalta, mutta ei haluttanut pyöriä missään enää montaa tuntia, joten ajoimme Grisslehamniin jo iltapäivällä. Sää oli keväinen, eikä lunta juurikaan näkynyt. Sitä vastoin näimme jo kevään ensimmäiset töyhtöhyypät tien vierustalla pellolla.

Ihailimme maisemia ja ihania ruotsalaisia, useimmiten punaisiksi maalattuja taloja. Kiertelimme sataman ympäristöä ja sitten ajoimme satamaan. Nälkä kurni jo vatsassa kun koko päivänä emme olleet syöneet kuin aamupalat.

Menimme nauttimaan saaristolaispöydän antimista ja liikaahan siellä tuli syötyä.

Vielä kävimme tax freessä ostamassa vähän "virvokkeita". 

Hienolta tuntui kun laiva ajoi Eckerön satamaan ja päästiin ajamaan kotia kohti. Taas todettiin miten väsyttävää matkustaminen on. Hiukan harmitti kun aikomistani ostoksista jäi suurin osa löytämättä, mutta olihan päivä kuitenkin vaihtelua kotiympyröissä oleiluun. Mutta ihan pian en jaksaisi lähteä laivalle, eikä onneksi tarvitsekaan. Vaatteita vaan pitää etsiä vielä. Ehkäpä kylämme kaupasta löytyy, niin kuin usein ennenkin.

Tässä nyt on kahdentoista tunnin matkan ja kahdensadan kilometrin ajomatkan saalis.

Kuvasta puuttuvat vielä J:n partavedet ja taxfree-ostokset. Oliko matka kannattava, mene ja tiedä.

Nyt on farkkutakki jo pesukoneessa, sillä haluan saada siitä "oman tuntuisen".

💙💙💙

Kun luonto sekoittaa pään

Tiedätkö sen tunteen kun suunnittelet vaikka mitä ja sitten kaikki jostain kummasta syystä meneekin ihan toisin? Ehkä liika suunnitteleminen onkin turhaa kun parasta kuitenkin taitaa olla hetkessä eläminen, tai enhän minä tiedä onko se noin, mutta niin sanotaan.

Nyt ei ole kyse mistään dramaattisesta, vaan ihan vaan luonnosta lumoutumisesta, kuten kohdallani aina tapahtuu. Lähden vaikka kävelylle ja olen käynnistänyt askelmittarin. No, näpsin kuvia minkä ehdin ja mietin jo miten kivan postauksen tästä saan blogiin. Kuvat ovat kauniita. Niin, mitä muuta Ahvenanmaan maisemakuvat voivat ollakaan.

Kun palaan kotiin, niin huomaan ettei puhelimeeni ole jäänyt jälkeäkään ottamistani kuvista. Askeleet ja kulkemani reitin Sport Tracker on kyllä tallentanut tunnollisesti, mutta kuvat ovat ihan jossain muualla. Kai jossain pilvessä. Nuo pilvihommelit ovat minulle ihan tuntematon käsite. No postaus jää sitten tekemättä.

Olen onneton Sport Trackerin käyttäjä, tai en vaan tajunnut että appi pitää laittaa pois päältä kuvien ottamisen ajaksi ja sitten taas käynnistää. Joten, sen käyttäminen sai kohdallani loppua.

Toissapäiväisellä lenkilläni ei ollut kuitenkaan kyse askelista tai mittarien (tai käyttäjän) toimimattomuudesta, vaan jo aiemmin mainitsemastani luonnosta lumoutumisesta.

Kaikkialla oli valkoista ja auringonpaisteista. Voiko kevättalven sää enää hienompi olla? 

Maisemien ihailu ja niiden kauneudesta huokailu veivät kuitenkin siinä määrin huomioni että unohdin kuvaamisen melkein kokonaan. Kuvasin kuitenkin vanhan kivitalon seinän, mikä sekin on mielestäni tosi kaunis.

Tämä alue johon kävelin on entisen mielisairaalan (eli nykyisin sanotaan psykiatrinen sairaala) aluetta. Miksikähän nykyään ei enää pidetä sopivana mielisairaala-sanaa kun kuitenkin puhutaan mielenterveyspotilaista?

Sairaalatoiminta on jo joitakin vuosia sitten siirretty Maarianhaminaan Keskussairaalan yhteyteen. Sinne rakennettiin uusi ja hieno psykiatrisen sairaanhoidon yksikkö. Tilat ovat kyllä upeat ja ajanmukaiset, mutta ympäristö ei pysty mitenkään kilpailemaan tämän vanhan paikan kanssa.

Vanha sairaala sijaitsi ihan rannalla. En tiedä onko kyseessä meri vai järvi, mutta kaunis paikka on joka tapauksessa. Voin kuvitella miten hienoa oli että sairaalan potilaat voivat nauttia vaikka kauniista kesäpäivästä täällä. 

Nykyisin tällä alueella on mm. leipomo-kahvila, hostel, sosiaalialan toimintaa ja toimistotiloja. Pihapiirissä on entinen sairaalan henkilökunnan asuintalo, jossa nykyään on vuokra-asuntoja. 

Iso kivitalo on vielä remontissa, enkä tiedä mitä siihen vielä tulee. Jos tulee asuntoja, niin aika upeita varmaan tulee. Ja mitkä näköalat olisi ikkunoista järvelle/merelle!

Vielä ihailen lumen keskellä olevaa valkoista rakennusta. Onkohan entinen ruumishuone? Kaunis se on joka tapauksessa ja nyt kun sen vierelle on rakennettu viihtyisä pergola-alue penkkeineen ja suihkukaivoineen, on siinä kesällä hienoa nauttia linnunlaulusta ja pergolan keskellä olevan suihkulähteen solinasta.

Tällaisia paikkoja, kuin koko tämä entinen sairaala-alue on paljon ja useimmiten ne on rakennettu luonnonkauniille paikoille. 

Kotiin päästyäni harmittelin vain sitä, etten tullut ottaneeksi enemmän kuvia. No, seuraavalla kerralla sitten, pysyväthän nuo paikat tuolla.

Niin, askelia kertyi 7000 ja vähän päälle. Otin nimittäin käyttöön puhelimen askelmittarin, joka sallii kuvien säästämisenkin ja on halutessa koko ajan päällä ilman että sitä pitää erikseen käynnistää. Kätevää ja yksinkertaista!

HIENOA PÄIVÄÄ!

💙💙💙