![]() |
Kuunliljojen välistä pilkistää viimevuotisia orvokkeja. Ovat pienempiä kuin viime vuonna, mutta niin söpöjä että annoin niiden olla. |
![]() |
Eilen istutin nämä kolme taimea (Kesäpikkusydän Dicenta formosa-gr "Luxuriant" kukkapenkin reunaan. Niistä sanotaan että on mainio reunakasvi, joka kukkii koko kesän. Kasvusto on mattomainen. Annetaan kasvaa rauhassa ja lannoitetaan kevyesti silloin tällöin. Näiden paikalla oli aiemmin helmipihlaja-angervoja, mutta niiden oksat katkeilivat jatkuvasti kovemmissa tuulissa, joten kaivoin ne ylös. Mökillekään en niitä tohtinut viedä, sillä siellähän tuulee melkein aina, joten niiden pärjääminen siellä olisi ollut heikkoa. |
![]() |
Toisen kukkapenkin kulmaukseen olen alkanut kasvattaa matalaa aitaa likusterista. Nämä pensaan alut otin kaikki mökiltä jossa meillä on yksi tällainen pensas. Olen muotoillut sitä ja siitä pystyy muotoilemalla saamaan puksipuun näköisen kasvin. Mökillä se oli jo kasvanut niin suureksi että leikkasin sen kokonaan alas pari vuotta sitten. Nyt se on taas hyvässä kasvussa ja sen pieniä alkuja olen ottanut tänne kotipihalle. Ne ovat lähteneet hienosti kasvuun ja olen niitä jo hiukan leikannutkin. Tarkoituksenani ei ole kasvattaa niistä mitään korkeaa aitaa, vaan ehkä n. puolen metrin korkuinen. Se erottaa kivasti kukkapenkin käytävistä. Lisätietoja likusterista voit lukea TÄÄLTÄ |

























































