Sivut

torstai 8. heinäkuuta 2021

VENEITÄ PUIDEN OKSILLA



Esplanadi osuu lähes kaikkien Maarianhaminan länsisataman kautta tänne matkustavien silmiin. 

Tuo lehmusten reunustama katu on kaupungin kauneimpia paikkoja ja joka vuodenaikana se on yhtä kaunis. Juuri nyt siellä kulkiessa tuntuu kuin olisi vihreässä lehtimajassa. En koskaan pääse ohittamaan tätä paikkaa ilman että mielessäni totean sen kauneuden.

Tänä kesänä katu on, jos mahdollista, vieläkin kutsuvampi, sillä sen varrella on osa FORM I MARIEHAMN- taidenäyttelyä. Tuo näyttely liittyy Ahvenanmaan itsehallinnon 100-vuotisjuhlallisuuksiin. 


Näyttelyn teoksia on nähtävillä eri puolilla kaupunkia ja näyttely jatkuu aina 22.8-21 asti. Teoksia on yhteensä parikymmentä ja tekijät tulevat Ahvenanmaalta, Manner-Suomesta ja Ruotsista.

Minä kuvasin teoksia jotka ovat Esplanadin varrella, mutta lisää teoksia löytyy mm. Torggatanin eli Maarianhaminan kävelykadun varrelta.












Kartta teosten sijainnista ja tietoa näyttelyn taiteilijoista löytyy TÄÄLTÄ

Tekstin voi lukea myös suomeksi, mutta kyllä kiukutti kun rupesin tuota suomennosta lukemaan! Näyttelyn nimi "Form i Mariehamn" on suomennettu tekstiksi "Lomake Maarianhaminassa". Eikö Maarianhaminan kaupungin virallisilla sivuilla voitaisi käyttää suomenkielentaitoista kääntäjää jonkin automaatin sijasta!!!

No, oli miten oli, niin tuolla sivulla on kartta teosten sijainnista ja tietoa tekijöistä.
Sivulla on myös aikataulu opastetuista taidekierroksista jotka tehdään kävellen kaupungilla. Kierrokset ovat maksuttomia, mutta paikka pitää varata.


MUKAVIA TAIDENAUTINTOJA!
💛💛💛

 


22 kommenttia:

  1. Ihanalle ja kutsuvalle näyttää tuo lehmusten reunustama katu♥
    Mielenkiintoisia on varmasti nuo opastetut taidekierrokset.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo on kyllä ehkä Maarianhaminan kaunein katu, ainakin minun mielestäni.

      Poista
  2. Puiden varjossa on ehkä vähän viileämpää kuin, jos aurinko porottaisi koko ajan suoraan kävellessä. Näyttely on varmaan mielenkiintoista katseltavaa. Täällä tuli tänä aamuna aikaisin vettä taivaalta. Kyllähän se raikasti ilmaa, mutta nyt on jo aurinko paistanut parisen tuntia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Puut varjostavat mukavasti kulkijaa tuolla Esplanadilla.
      Meilläkin tuli eilen illalla muutama tunti vettä ja oli kyllä tarpeeseen.

      Poista
  3. Kiva onkin kävellä lehmusten kadulla niiden varjossa taidetta katsellen! Kiva idea, mutta todellakin pikkuisen kannattaisi nöyrtyä ja hyväksyä, että Suomessa ollaan ja panostaa suomenkieleen. Nyt tulee hiukan naurettava juttu tuosta😅 Mutta se on se kielikysymys.
    Iloisia hellepäiviä sinne Ahvenanmaalle ☀️❤

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Idea on kiva, mutta kuten kirjoitin niin tuo kielikysymys ottaa aina silloin tällöin päähän, vaikka luulisi että näiden kymmenien vuosien asumisen jälkeen olisi jo tullut immuuniksi sille.
      Samoin sinne oikein ihanaa kesän aikaa!

      Poista
  4. Jo onkin kaunis paikka ja kiinnostavia teoksia!

    VastaaPoista
  5. Upea katu lehmusten alla. Otsikko kiinnosti selvittämään, miten veneet siihen liittyvät ;). Kiitos esittelystä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katu on tosiaan kaunis. Pakko yrittää houkutella otsikolla kävijöitä :) Eihän tänne kukaan tule jos kirjoitan vaikka että "Ulkotaidenäyttely", tai en tiedä vaikka tulisikin.

      Poista
  6. Kieltämättä kiinnostava tuo otsikkosi.
    Mutta että LOMAKE!! No joo, ehkä sekin houkuttelee tarkistamaan mistä oikein on kyse :))
    Kiitos taas matkailuvinkistä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No, lomake on ruotsiksi formulär, joten kone on varmaan napannut käännökseen vaan nuo neljä ensimmäistä kirjainta, mutta siltikin!

      Poista
  7. Näitä samoja veneitä tuli kuvattua täälläkin. Mukavaa lukea näiden taustaa. Aurinkoista viikonloppua Kristiina. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ette varmaan voineet välttyä mäkemästä niitä.
      Hyvää viikonloppua sinnekin. Täällä saatiin illaksi sadetta. Luonto kiittää, ja minä😊

      Poista
  8. Erikoinen näyttely, mutta jollain tapaa kuitenkin mielenkiintoinen.
    Kaunista viikonloppua sinulle Kristiina <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On erikoinen eikä noista kaikista tajua mitä ne esittävät, tai mitä niillä halutaan kertoa. Pitää lukea taustatietoa minunkin😊
      Oikein ihanaa viikonloppua sinullekin!

      Poista
  9. Kivalta näyttää. Joku on tehnyt käännöksen kuukkelin kääntäjällä😂

    VastaaPoista
  10. Ihana paikka kävellä ja suojautua auringolta(kin).

    VastaaPoista
  11. Olen käynyt kaksi kertaa Ahvenanmaalla. Eka kerta oli 1980-luvulla ystäväni kanssa. Minulla asui silloin sukulaisia siellä ja asuu tietysti vieläkin, mutta ovat jo niin monen sukupolven takaisia serkkuja, etten ole koskaan edes tavannut. Pikkuserkkuni oli vuosia terveydenhoitajana Sottungassa, mutta nyt on ollut jo pitkään eläkkeelläkin. Toinen reissu oli tytärten kanssa bussimatka, jossa oli mukana eläkeläisiä ja me. Yövyttiin yksi yö Kökarissa pienessä hotellissa ja toinen yö Maarianhaminassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä kävin täällä ensimmäisen kerran luokkaretkellä ihan 70-luvun alussa. Sottungassa en ole koskaan ollut ja Kökarissa ajanut läpi saaren.
      Tervetuloa kolmannenkin kerran!

      Poista