lauantai 8. helmikuuta 2020

UNIKKO JA KAKEIBO



Viikonloppu. Lauantaiaamu alkoi aamiaisen jälkeen niin, että lähdin puoli yhdeksän maissa kutomispaikkaani. Tarkoitan nyt  sitä paikkaa jossa kudon kangaspuilla, vaikka kuvassa ovat erehdyttävästi sukkalangat. Tänään en kuitenkaan mennyt kutomaan kangaspuilla, vaan siivoamaan sen kutomishuoneen.

Kuulit oikein, menin siivoamaan. Kurssi on kansalaisopiston järjestämä, mutta järjestäjän toimesta sinne tulee siivooja vain kerran kuukaudessa. Loput viikot joudumme itse siivoamaan paikan. Onneksi tuo siivousvuoro lankeaa vain n. kerran lukuvuodessa jokaisen kohdalle. Mutta siltikin tuntuu oudolta että me jotka käymme kurssia täällä maalla, joudumme siivoamaan, kun taas kaupungissa käyvät eivät sitä joudu tekemään. Kurssimaksu on kuitenkin sama sekä kaupungissa että täällä meillä.

Huone jossa kudomme on aika iso, sillä siellä taitaa olla yli kaksikymmentä kangaspuuta,  joten ihan hetkessä siivoaminen ei käy. Hiki siinä tuli kun ensin imuroin koko paikan ja sitten vielä pyyhin kostealla mopilla kaikki lattiat. Roskakorit pitää tietysti myös tyhjentää ja pyyhkiä muutamia pintoja. Onneksi wc:n siivous ei kuulu meille. Pölyä ja langanpätkiä kertyy jo viikossa aika tavalla tuollaiseen paikkaan, joten se vaatii ehdottomasti tuon kerran viikossa siivouksen.

Kotiin päästyäni leivoin kuivan kakun, sillä meille oli tulossa ruokavieraita. J teki pizzaa. Ihan elämäntaparemontin mukaista tuo ruoka ei ollut, mutta otin vain maltillisen palan.

Iltapäivä ja alkuilta meni syödessä ja pelatessa lasten ja lastenlasten kanssa.
  



Edellisen kuvan lankojen esilläolo selittyy sillä, että ennen vieraiden tuloa ehdin vielä kutoa sukkaa muutaman kerroksen. Tällä kertaa kudon Unikko-kuvioita. Mallin löysin netistä ja jäljensin sen paperille.

Tämä malli onkin muutamaa astetta haastavampi kuin aikaisemmat tekemäni kirjoneulekuviot, sillä tässä oli yhtäaikaa käytössä neljä eri väristä lankaa. Ei ollut ollenkaan helppo homma saada kuviota aikaan, sillä langat sekosivat jatkuvasti toisiinsa ja olinkin jo aikeissa luopua yrityksestä. Mutta sisu ei antanut periksi ja tein kuin teinkin tuon kuvion valmiiksi. Vähän tiukaksi se tuli, mutta ehkä sen höyryttämällä saa pikkuisen sileämmäksi. Saa kelvata näin ensi yritykseksi. 




Nyt olen edistynyt jo kantapään tekemiseen asti ja se tuntuukin lasten leikiltä tuon kirjoneuleosuuden jälkeen. Tämä on vasta ensimmäinen sukka, joten toisen tekeminen on vielä edessä. Olisihan voinut tehdä nämä kuviot niin että olisi vaikka kutomalla tehnyt nuo pinkit  ja tuon harmaan pohjan ja jälkeenpäin ommellut silmukoita jäljitellen tuon keltaisen ja vihreän, mutta halusin tehdä kutomalla koko kuvion.

Kun tuolla edellä elämäntaparemontista puhuin, niin eräänlainen elämantapamuutos on tämäkin: olen ruvennut kirjaamaan ylös kaikki tulot ja menot, jotta saan hiukan paremman kuvan siitä mihin rahamme menevät.




Siinä kirjaamisessa minulla on apuna tämä mainio japanilaisen Fumiko Chiban kirja KAKEIBO. Tästä kirjasta kirjoitti Johanna TÄÄLLÄ. Hänen blogipostauksensa luettuani innostuin tuosta kirjasta ihan täysillä ja halusin itsellenikin sellaisen. Omani tilasin netin kautta kun täältä meiltä ei tuota kuitenkaan suomenkielisenä luultavastikaan saisi. Hintakaan ei päätä huimannut, sillä se maksoi n. 12€.




Kirja on erittäin selkeä ja helppokäyttöinen. Siinä on omat sivunsa tuloille ja menoille, sekä kuukausittaisille kiinteille menoille. Joka viikon päivät kirjataan ja lasketaan lopuksi yhteen. Samoin kirjassa neuvotaan miten tehdään budjetti vaikka joka viikolle. Näin joulun jälkeen on, ainakin meillä, niukempaa aikaa rahan suhteen, mutta onnistuimme pysymään suhteellisen hyvin tämän viikon budjetissa, vaikka se oli hyvinkin alhainen.

Olen jo nyt huomannut tyytyväisenä sen, että ostoksiaan harkitsee tarkemmin kun katsoo tuota viikkobudjetin määrää ja vertaa sitä jo käytettyihin rahamääriin. Silloin jää joku sellainen ei välttämätön ostamatta, kun haluaa pysyä budjetissa.

Kun tutustuin tähän kirjaan ja olin tehnyt ensimmäisiä merkintöjä siihen, niin tilasin toisen samanlaisen, vaikkakin eri värisen, sillä halusin varmistaa että minulla on ensi vuodeksikin samainen kirja.



Minussa on herännyt uudenlainen säästäväisyyden into tämän kirjan myötä.




PAREMPI MYÖHÄÄN KUIN EI MILLOINKAAN!
💜💜💜



28 kommenttia:

  1. Kangaspuilla kutominen on kivaa hommaa. En ole muutamaan vuoteen kutonut. Ihanat villasukat työn alla. Minäkin olin kutonut kuvion samalla tavalla ja en olisi jäljitellyt silmukoita. Tuo kirja olisi hyvä! Pitääpä tutustua tarkemmin. Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on tosi kivaa, paitsi nuo kaikki valmistelevat hommat ennenkuin pääse itse kutomiseen.
      Jos kiinnostusta on yhtään seurata omaa rahankäyttöään, niin tämä on kyllä hyvä apuväline siihen.
      Hyvää illan jatkoa sinulle!

      Poista
  2. Kangaspuilla kun pääsisi pitkästä aikaa taas paukuttelemaan oikein olan takaa, niin se vasta olisi jotakin :D
    Olen aina ollut melkoisen tumpelo kaikissa käsitöissä, mutta edesmennyt isoäitini istutti minut aikanaan kangaspuiden äärelle ja hurahdin räsymaton kutomiseen aivan totaalisesti :) Toivon, että pääsisin vielä joskus kokemaan sen saman innostuksen ja ilon lopputuloksesta, jota silloin nuorena tyttönä tunsin. Ehkäpä sitten joskus, kun aikaa on enemmän...

    Aivan ihanat nuo "unikkosukat" ❤ Ja tuo kirja herätti kiinnostukseni välittömästi! Olisi varmasti hyvä apuväline meidän supersäästäväisten taloudenpidossa. Ehkäpä kipparini tekemät heräteostoksetkin vähenisivät. Itsehän en sellaisia juurikaan harrasta ;)
    Nyt on mentävä nukkumaan, että jaksaa herätä 5:30 aamuvuoroon, huoh. Oikein mukavaa ja seesteistä sunnuntaita sinne teille ❤

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Räsymattoja on niin kiva kutoa ja mieli on hyvä jos voi käyttää vanhoja vaatteista leikattuja kuteita. Toivottavasti pääset vielä sopivan paikan tullen käyttämään kangaspuita.
      Suosittelen tätä kirjaa. Mulla ainakin ostohalut vähenivät heti kun rupesin tätä kirjaa pitämään.
      Toivottavasti työpäiväsi meni hyvin<3

      Poista
  3. Ihanat unikot :)

    Minä olen pitänyt parisen vuotta kirjaa menoistani. Se oli hämmentävän hauskaa ja hyödyllistä. Ensimmäisen vuoden jälkeen olin kyllä aika järkyttynyt miten paljon tiettyihin asioihin paloi rahaa, vaikka olin mielestäni järkevä kuluttaja. Nyt minulla on hyvä tasapaino ja olen superiloinen sekä säästetyistä rahoista että niistä asioista joita hankin harkitummin.

    Mukavaa sunnuntain jatkoa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Unikot on ihania, sekä luonnossa kasvavina että kankaissa ym. Uskon että taloudenpito menee järkevämmälle pohjalle kun tällaista kirjaamista tuloistaan ja menoistaan tekee.
      Mukavaa iltaa sinnekin!

      Poista
  4. Kaunis blogi Sinulla ♥️ ihanaa sunnuntaita ♥️

    https://rakkaudestaniarkeen.blogspot.com

    VastaaPoista
  5. Ompa mielenkiintoinen tuo kirja! Oon opetellut seuraamaan sovelluksesta mm sitä kuinka paljon kauppaan kuluu rahaa, mutta säästämisessä tuollainen menojen kirjaaminen olisi avuksi.

    Mukavaa sunnuntaita ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiinnostava tuttavuus tämä kirja ja olen innostunut pitämään kirjaa taloudestani.
      Sinulle myös oikein hyvää sunnuntai-iltaa <3

      Poista
  6. Ihanat sukat tulossa! Sinulla on silmää.

    Onpas jännä, että "maalaiset" laitetaan samalla hinnalla myös siivoamaan. Kuulostaa vähän epäreilulta. Sinullakin taisi mennä tovi jos toinen.

    Voi kun kiva, että innostuit Kakeibosta. Nuo kirjathan ovat ihan hurjan kauniit! Mä onnistuin säästämään viime kuussa 50 dollaria enemmän kuin olin ajatellut. Ruokalaskuun säästöä tuli vielä enemmän, sillä pontevasti kieltäydyin menemästä kauppaan ja mietin puuttuville tuotteille korvaavia tuotteita. Pakastinta ja pantryä tuli käytettyä huomattavasti fiksummin. Mihin tässä vielä pystyykään?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Johanna. Ehkä ne ajattelee että me maalla asuvat ollaan vahvoja ja terveitä, tömäköitä työihmisiä jotka hoitelevat tuollaiset siivoukset ihan hetkessä ja vaivattomasti :)
      Ihastuin kyllä noiden kirjojen ulkonäköön ja sisältöä tutkiessani tulin siihen ajatukseen että kirjan sivuja täytellessä pysyy paremmin mielessä se viisas lausahdus että "ei ne isot tulot, vaan ne pienet menot". Kyllä meistä tällä menolla tulee tosi fiksuja rahankäyttäjiä.

      Poista
  7. Onpa upeat unikkosukat!
    Kivaa viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Mamma63. Ei oikein hyvä tullut tuosta unikkokuviosta, sillä se hiukan kiristää.
      Samoin sinulle, oikein hienoa alkavaa viikkoa!

      Poista
  8. Äitini kutoi kangaspuilla mattoja..itsekin tein kerram poppanan siis lapsena🤗Toissa vuonna minäkin kirjasin menoni ja tuloni..heräteostokset jäi..ja se on hyvä. Mukavaa alkavaa viikkoa❤⚘

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä en koskaan ennen edes ole ollut lähelläkään kangaspuita, mutta nyt kurssilla on iskenyt sellainen innostuksen kärpänen.
      Hyvä on jos kirjaamalla kaiken ylös pystyy käyttämään rahojaan säästeliäämmin ja järkevämmin. Toivon että minäkin onnistun, kuten sinä.
      Hyvää viikon alkamista sinulle<3

      Poista
  9. Ihanat unikkosukat tuloillaan siellä. Kivalta näyttää valitsemasi värit yhdessä.
    Meillä on tiukka budjetti aina kuukaudeksi ja siinä on tosiaan opittu pysymään ja olemme myös aika ylpeitä siitä, että meillä ei tule enää ruokahävikkiä.
    Ihanaa sunnuntaita sinulle Kristiina <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Outi. Hienolta kuulostaa teidän tapanne hoitaa raha-asioita. Toivon pääseväni yhtä hyviin tuloksiin. Ruoka-asiassa ollaan jo hyvällä tiellä. Kun jotain jää, niin seuraavana päivänä sitä "jatketaan" jollain lisukkeella ja taas riittää ruokaa.
      Hyvää yötä toivotan jo tässä vaiheessa!

      Poista
  10. Ihanat sukat tulee. Onpa tosiaan outoa, että toisten pitää siivota ja toisten ei. Minusta ei taitaisi olla kirjanpitäjäksi. Tulisi ahdistus, kun pistän kaiken menemään!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Satu. Aika oudolta tuo menettelytapa vaikuttaa kyllä.
      Minä olen aina tykännyt paperitöistä ja siksi kai tämä tuntuukin niin mieluisalta. Ja samalla tietysti tuo tärkein, eli talouskin tykkää. Mulle tulee ennemminkin ahdistus siitä kun rahat loppuu ennen aikojaan, eikä oikein edes tiedä mihin ne meni.

      Poista
  11. Epäreiluahan tuo on, että toiset siivoavat ja toiset ei. Järkevää olisi, että joka paikassa siivottaisiin itse, kun yhteiskunnan rahat vaan eivät tahdo riittää kaikkeen.
    Aivan ihanat sukat! Hyvin ne prässäämällä tasoittuvat ja sitä ennen voi nurjalta puolelta säädellä lankoja. Minäkin tallensin juuri Pinterestistä tuon mallin. Käsityöt sujuvat minulla nyt huonosti. En tiedä, mikä vaivaa.
    Mukavaa uutta viikkoa ❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hiukan epäreilulta untuu, mutta onneksi siivousvuoro osuu kohdalle harvoin.
      Pitää kokeilla prässäämistä ja lankojen "venytystä".
      Aina ei käsityöt huvita. Mulla tulee sellainen innostuksen puuska aina talvisin. Kesällä en tee ollenkaan käsitöitä.
      Mukavaa viikkoa sinullekin<3

      Poista
  12. Voi elämän kevät miten nättiä tulee. Unikko on niin kaunis kuosi, ai että tykkään.

    Oikein kivaa uutta viikkoa Kristiina. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No voi kiitos Tiia. Tykkään itsekin unikosta vieläkin vaikka sitä on jo kauan nähty joka puolella.
      Sinulle myös oikein hyvää viikkoa <3

      Poista
  13. Oikein kaunis kuvio, ja varmasti erinomainen ensimmäiseksi kappaleeksi.
    Minulle tulee stressi jos kyttään ostoksiani koko ajan, vaikka tiedän hyvin että kirjanpitoon kehotetaan. Onneksi sinulta luonnistuu!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kannustuksesta. Toivon että näin pystyn supistamaan menoja.

      Poista
  14. Kyllä taas tulee kaunista sukkaa. Mitähän on vielä odotettavissa, kun olet kutonut toinen toisistaan kauneimpia sukkia. Olen pitänyt kirjaa menoista ja tuloista kohta n. 30-vuotta. Kaupassa kysyvätkin, haluatko kuitin, vastaukseni on aina, että kyllä tarvitsen sen kirjanpitooni. Enpä osaa sanoa, onko se vaikuttanut ostoksiini. Mukavaa viikon jatkoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti taito hiukan paranee kun useampia saa valmiiksi.
      Minäkin otan kaupassa aina kuitin, sillä olen aina merkannut ne pankista saatavaan pikku vihkoseen, niin tiedän tarkalleen saldotilanteen. Nyt tiedän paremmin mistä eri ostoksista summat koostuvat.
      Oikein hyvää loppuviikkoa sinullekin!

      Poista