14/01/2019

ONNEKSI EN OLE METSÄNOMISTAJA



Aapeli-myrskyn, tai kuten täällä se nimettiin Alfridan jälkeen luonto ei ole enää entisensä. Tai ei ainakaan niissä paikoissa joissa tuo myrsky teki pahiten tuhojaan.

Asun Ahvenanmaan toiseksi suurimmassa taajamassa ja täällä on jo saatu kaatuneet puut ja roikkuvat sähkölinjat melko hyvin korjattua. Tosin katuvalot eivät meidän ympäristössä vieläkään pala, mutta ikkunasta katsoen kauempana kylässä kyllä toimivat.




Tein kävelylenkin vierasvenesatamaan ja tuolla n. kilometrin matkalla näkyi kaatuneita ja kaatumaisillaan olevia puita runsaasti. Ajoteiltä on toki kaikki raivattu pois, mutta metsissä riittää siivottavaa ties kuinka pitkäksi aikaa. 



Vielä on sähköttömiä talouksia jonkin verran. Onneksi sää on ollut lauhaa. Me olimme ilman sähköä vain yhden vuorokauden. Apuvoimia raivaustöihin on saatu sekä mantereelta että Ruotsin puolelta.





Marjastamaan tai sienestämään ei tähänkään metsään varmaankaan tänä vuonna pääse. Tästä kulkee myös luontopolku jota usein kuljen, mutta nyt en uskaltanut edes yrittää tuonne puiden sekaan.




Mietityttää kuinka pienillä juurilla isot puut kasvavat kun näin kaatuvat. Ainakaan ei näytä siltä että juuret olisivat katkenneetkaan. Vanhempia on kehotettu varoittamaan lapsiaan etteivät mene kaatuneiden puiden lähettyville leikkimään. 




Venerannassa näytti kaikki oleva kunnossa, paitsi muutama pressu ja muovi jotka myrsky oli veneiden päältä irroittanut.



Paljon näkyy vielä puita jotka ovat jääneet roikkumaan toisten puiden varaan. Tällä viikolla on ennustettu tulevan lumimyräkän. Toivoa vaan sopii ettei se aiheuta lisää vaaraa kaatamalla näitä epämääräisesti keikkuvia runkoja. 



Vanhat venevajat kyllä kestävät ihmeesti tuulia ja tyrskyjä. 



Rannassa näytti ihan samanlaiselta kuin aina talvisin. Hiljaista, hiukan lunta ja nyt jääpeite lähellä rantaa, muualla avovettä. 

Kävellessäni takaisin kotiin olin hyvilläni siitä että mökillämme ei myrsky ole aiheuttanut mitään vahinkoa, mutta metsänomistaja en haluaisi nyt olla. Niin paljon raivaamista on heillä edessä.

Aiheuttiko tämä myrsky tuhoja sinun kotipaikkakunnallasi?



💚💚💚





12 kommenttia:

  1. Luonnonvoimat saavat ihmismielen nöyräksi.
    Meilläpäin ei tuhoja ollut ja sähkötkin pysyivät.
    Mukavaa uutta viikkoa <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin on. Me ehkä hetkittäin kuvittelemme kaiken olevan hallinnassamme, mutta sitten...
      Sinulle myös oikein hyvää viikon jatkoa<3

      Poista
  2. Aika hurja myrsky ollut :/ Siinä menee aikaa, ennenkuin kaikki vauriot on korjattu!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Puita on kyllä kaatunut joka puolella. Kohta alkaa kai olla sähköt palautettu melkein joka paikkaan.

      Poista
  3. Huh huh...kylläpä siellä on tullut tuhoja!

    Muistan lukeneeni olisiko ollut Eino-myrskyn jälkeen, että terveet puut metsässä eivät kaadu. Lahommat puut, joilla on mädät juuret kaatuvat ensin. Normaali terve puu taajassa metsässä kestää myrskyt. Yksinäiset puut ovat aina vaarassa. Jos puussa kasvaa sieniä tai vaikka tikka on kuorinut puuta on se vaarassa kaatua. Ja kuulemma muuten niin arvokas pakurinkääpä on myös lahottaa puuta.

    Toivottavasti myrskyt olisivat nyt tässä kuluvan talven osalta.


    Mukavaa alkanutta viikkoa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täällä näkee että monessa paikassa kun puu on kaatunut, niin se on kasvanut sellaisessa paikassa että maata on vain vähän puun ja kallion välissä, joten juuret eivät ole kovin syvälle pystyneet kaivautumaan.
      Toivottavasti ei enää samanlaisia myrskyjä tänä talvena tule.
      Samoin sinulle!

      Poista
  4. Maanomistajilla tosiaan raivaamista riittää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, puun sahaustyöt eivät ihan pian lopu.

      Poista
  5. Onneksi en ole metsän omistaja Ahvenanmaalla. Synnyinsijoilla sitä vähän löytyykin. Yksi syy noiden puiden kaatumiseen oli varmasti osittain myös pitkä ja kuiva kesä..
    Toivotaan että ensi yönä ei puuta kaadu lisää, aika tuulta taas luvattu!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä. Kuivuus on varmaan osasyy ja sitten sekin on voinut helpottaa puiden kaatumista kun maa ei ole ollut jäässä.
      Ei enää tarvitsisi enempää puita kaatua.

      Poista
  6. Ei käy monia metsänomistajia nyt kateeksi! Tällaiset myrskyt tulevat ilmastonmuutoksen myötä lisääntymään. Noita sähkölinjoja on maan päällä vielä hyvin paljon, kaikkea ei ole maahan kaivettu. Sähkökatkot ovat meillä mökillä melko tuttu juttu, kotona ei niinkään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täällä maaseudulla missä mekin asumme, vaikkakin taajamassa, ovat melkein kaikki sähköjohdot "ilmassa".
      Tosi harvinaista pitkät sähkökatkokset täälläkin ovat.

      Poista