 |
Käytiin Turussa ja kun silloin yleensä on tasan yksi päivä aikaa kierrellä paikkoja, niin valittiin käyntikohteeksi Ruissalossa oleva Turun yliopiston kasvitieteellinen puutarha.
Viimeisestä vierailustani sinne olikin ehtinyt kulua jo kymmeniä vuosia, joten nyt oli aika piipahtaa siellä. Vierailuun tosin olisi saanut menemään vaikka kuinka monta tuntia/päivää, mutta kun aika oli rajoitettu, niin siihen oli tyytyminen.
|

Kasvitieteellinen puutarha on siirretty nykyiselle paikalleen v. 1956. Puutarha löytyy Ruissalon saarelta osoitteessa Ruissalon puistotie 215, Turku.
Puutarha on avoinna ympäri vuoden. Ulkopuutarhaan pääsee tutustumaan joka päivä klo 8-20. Kasvihuoneet ovat avoinna päivittäin klo 11-17, keskiviikkoisin 11-20.
 |
Kiersimme ulkopuutarhan varsin nopeasti, emmekä todellakaan koko aluetta ehtineet tutkia, sillä sen koko on 23ha ja siellä on yli 3000 kasvilajia. Kuvia en ottanut ulkona kuin muutaman.
Ulkopuutarhassa voi tutustua mm. näihin: - alppiruusurinne - aurinkoterassi - hyötykasvitarha - itämainen lampi - kivikkotarha - lummelammet - maitikkaniitty - perennat - pionit - ruusut - varjokosteikko - yksivuotiset koristekasvit
|
 |
Kasvihuoneisiin pääsemiseksi perittiin maksu, joista sai eläkeläis-ja opiskelija-alennuksen. Ulkoalueelle pääsee ilmaiseksi.
Kyllä olivat lumoavia nuo kaikki kuusi kasvihuonetta, joissa on n. 2000 eri kasvilajia. Huoneiden lämpötilat vaihtelivat riippuen siitä minkälaisesta kasvihuoneesta oli kyse.
Kasvihuoneet: - araukariakasvihuone - mehikasvihuone - talvipuutarha - uuden maailman tropiikki - Amerikan sademetsäkasvit - vanhan maailman tropiikki - Aasia ja Afrikka - Välimeren ilmasto |
 |
Koska päätöksemme tänne menoon syntyi aika spontaanisti, niin en googlannut paikkaa etukäteen, mutta se kannattaa kyllä tehdä, sillä netistä löytyy tietoa paikasta vaikka kuinka paljon.
TÄÄLTÄ pääset tutustumaan puutarhaan ja kaikkiin sen hienouksiin.
Koska olen mehikasvien ystävä, niin tämä mehikasvihuone kiinnosti minua erityisesti.
|
 |
Jos Turun suunnalla liikut, niin Ruissalossa kannattaa poiketa. Sinne pääsee yleisilläkin kulkuneuvoilla jos ei omaa autoa ole käytössä.
Alueeseen tutustumiseen voi käyttää digitaalista opasta tai paikalla saatavana olevia karttoja ja esitteitä.
Kierroksen lopulla kävimme kahvilla kahvila Vanha Tammi:ssa, jossa on tarjolla kahvileipien lisäksi myös lounasta. Mikään ei tietysti estä ottamasta omia eväitä mukaan kierrokselle ja istahtamaan jollekin alueen penkeistä nauttimaan näkymistä.
Pysäköinti on mahdollista ihan alueen vieressä ja toinen parkkipaikka pikkuisen kauempana tien toisella puolella.
VILPOISTA PÄIVÄÄ!
💙💙💙
|
Kiitos kattavasta kierroksesta! Ihanaa sadepäivää!
VastaaPoistaEipä kestä. Meille ei tullut tänään sadetta, mutta viileää on.
PoistaTuo on kiva retkikohde. Oliko yhdessä huoneessa vielä niitä valtavan kokoisia perhosia?
VastaaPoistaTodella hieno paikka. Ei nähty perhosia, vaikka kyltissä mainittiin että kyseessä oli perhosten huone. Taisivat olla päivälevolla jonkin puun lehtien suojassa. Ihmettelen miten saadaan estettyä se etteivät perhoset karkaa kun ihmiset kulkevat ovista kasvarista toiseen! Tai ehkä eivät olleet saanetkaan estettyä kun ei yhtäkään nähty :)
PoistaWhat a beautiful place to visit ! A peace of Eden !
VastaaPoistaHave a shinny day !
Anna
Yes, this is a paradise!
PoistaOlipa kiva osallistua puutarhakierrokselle näin virtuaalisesti. Ei ole koskaan tullut siellä käytyä, matkakin on niin pitkä ettei yksi päivä riittäisi siihen. Mutta kukapa tietää vaikka joskus.. Kiitos sinulle mielenkiintoisesta esittelystä.
VastaaPoistaEhdottomasti kannattaa käydä jos näillä main matkailee.
PoistaWau, mitä ihanuuksia. Noita kun katsoo ja vertaa meidän - kovin kauniiseen - luontoomme tietää, että pohjoisessa ollaan.
VastaaPoistaSe lämpö, kosteus ja tuoksu mikä noissa kasvihuoneissa oli on ihan käsittämätöntä.
PoistaIhana käyntikohde ja kivan postauksen kuvineen sait tänne aikaan ♥
VastaaPoistaBanaaneja kasvamassa, voi ihmettä!
Meillä on istuttamiani mehikasveja pihassa, pitäisi käydä kohentamassa niitä. Ostin joskus kirpparilta huonekasveiksi ja siirsin myöhemmin ulos.
Banaanitkin näyttivät viihtyvän tuolla trooppisessa ilmastossa. Mehikasvit ovat vähään tyytyväisiä. Minullakin niitä on sekä mökkipihassa että kotona.
PoistaPostauksesi muistutti minua taas että oulussahan on samanmoiset kasvihuoneet ja viimeksi olen käynyt siellä.....liian kauan aikaa sitten! Mutta mielenkiintoinen paikka kierrellä!
VastaaPoistaNyt sitten äkkiä nokka kohti noita Oulun kasvihuoneita.
PoistaTurun kasvitieteellinen puutarha on hieno paikka! Omastakin viimeisestä vierailusta on yli 10 vuotta. Onneksi täällä Kaunasissa on myös sellainen, siellä käyn mm. silloin kun haluan nähdä vireää keskellä talvea.
VastaaPoistaSe on todella lumoava paikka. Varmaan onkin vielä suurempi elämys jos talvella käy tällaisessa paikassa, lumen keskeltä ja pakkasesta suoraan tropiikin lämpöön.
PoistaKiitos upeasta esittelystä Kristiina ♥ Minä olen miettinyt tuonne menoa Turussa käydessä mutta nyt tuli kyllä sinun postauksesta vielä suurempi hinku päästä katsomaan puutarhaa ja upeita kasveja!
VastaaPoistaOi! Turun kasvitieteellinen on niin ihana! Siellä tosiaan voisi viettää kokonaisen päivän ja enemmänkin.
VastaaPoistaMe kävimme pari talvea sitten. Tai syksyä se oli. Orkideahoitaja sattui olemaan paikalla ja esitteli ja kertoi niin mielenkiintoisesti noista pienistä (ja suuremmista) hoidokeistaan.