10/02/2025

Aikainen aamu




Mukavaa maanantaita ja pirtsakkaa pakkaspäivää! Meillä -6°C, mutta lunta ei ole. Aurinkoista päivää on luvassa ja lämpötila nousee plussan puolelle myöhemmin päivällä.
Kirkas kuu herätti jo viideltä, joten nyt kun kello on seitsemän, olen ollut hereillä jo pari tuntia ja aamukahvit on nautittu.

Perjantaina ostetut, vuoden ensimmäiset tulppaanit ovat vielä kauniita. 

Kunhan päivä valkenee, niin lähden pienelle kävelylle ja vien postilaatikkoon kolme postikorttia, jotka menevät Hong Kongiin, USA:han ja Saksaan. Siellä postilaatikossa on ennestään jo minun viisi kotimaahan menevää korttia. Ne vein eilen, mutta täällä ei tyhjennetä postilaatikkoja viikonlopun aikana, joten siellä vielä ovat.

IHANAA VIIKON ALKUA SINULLE!
🌷🌷🌷

18 kommenttia:

  1. Onpa kaunis kimppu!
    Varhaiset aamut, omassa rauhassa, ovat ihania. :)
    Mukavaa uutta viikkoa!

    VastaaPoista
  2. En ole tiennyt kuusta mitään, kun olen nukkunut hyvin vain pari pientä heräämistä. Eipä uskois, että on helmikuu eikä lunta. Tänään on myös käynti Kärsämäen hautausmaalla. Täällä on illalla karaokelaulajat laulattamassa ja laulamassa. Hyvää olkanutta viikkoa myös teille ja voikaa hyvin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huomasin jo illalla miten kirkkaana se paistoi, mutta nukuin sentään aika hyvin, paitsi tuo aikainen herääminen. Mutta sehän ei ole mitään uutta :)
      Menet kai laulamaan karaokea. Kiva kun järjestävät tuollaista ohjelmaa. Hyvää vointia sinulle myös!

      Poista
  3. Aamut ovat ihania, ja aikaiset aamut vielä ihanampia! Jos ei ole yöllä nukkunut tarpeeksi, niin voi päivällä torkahtaa pikku-unille, mieluummin sängylle tai sohvalle, johon paistaa aurinko 🐈.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se tässä eläkeläisen elämässä on mukavaa kun ei tarvitse kellon soittoon herätä ja voi päivälläkin torkahtaa jos siltä tuntuu.

      Poista
  4. Aikainen lintu madon nappaa :) Aikaisten aamujen päivänä tuntuu, että saa paljon aikaiseksi, eikä kello ole vielä paljon mitään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niin tekee. Meillä joskus tulee jopa tuskailtua sitä kun on jo ehtinyt vasta mitä ja kello on vasta aamupäivässä. Ei todellakaan toivota lisää tunteja päivään.

      Poista
  5. Täällä toinen aikaisen aamun virkku!
    Ihanat tulppaanit.
    Täällä ei aurinko tänään pilkahtanut, mutta mittari taitaa ihan nollaa näyttää tänään.
    Mukavaa alkavaa viikkoa sinne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No hyvä että muitakin on! Täällä on koko päivän paistanut ihanasti. Nyt on jo kaksi astetta plussaa.
      Kiitos samoin sinulle!

      Poista
  6. Onpa kauniin väriset tulppaanit! Kivaa viikkoa sinulle ♡

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kevään ensi tulppaanit tuntuvat aina ihanilta. Samoin sinulle!

      Poista
  7. Kevään merkki: tulppaanit. Mutta ei se vielä tule, vaan kylmenevää luvattiin juuri.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Todellinen kevään merkki. Kylmempää on jo ollut tänään mutta kirkas auringonpaiste saa kaiken kuitenkin tuntumaan niin keväiseltä.

      Poista
  8. Tulppaanit ovat tulleet kauppoihin tosi runsaina ja värikirjo laajentunut.
    Huomasin - kun meinasin törmätä heviosastolle mennessä...
    Kuusta en kuullut/nähnyt mitään - mutta aurinko oli ihanan ULOSkutsuva tänään!
    Ahkeraa postitusta siellä - itsetehdyt/askarrellut kortit eivät taida kuulua postcrossingiin? Vai toivooko/kelpuuttaako joku sellaisia?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tässä kimpussa oli tosi monen värisiä.
      Kuu loisti tosi kirkkaana illalla kun menin nukkumaan.
      Aika moni postcrossaaja sanoo suoraan ettei halua itse tehtyjä kortteja.

      Poista
  9. Aikaiset aamut ovat ihania! Tuleeko siellä nykyään monen aikaan valoisaa? Kun lähdin Suomesta tammikuun puolessavälissä, aamut olivat vielä ihanan pimeitä. 🤭

    Leppoisaa viikon jatkoa! ❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aurinko nousee täällä n. kahdeksan-puoli yhdeksän aikaan ja laskee puoli kuuden maissa. Päivät pidentyvät vauhdilla.
      Kiitos samoin sinulle!

      Poista