20/05/2021

Jospa lomailisitkin Ahvenanmaalla tänä kesänä



Nyt kun ulkomaille ei ehkä tänäkään kesänä ole menemistä, haluan näyttää teille katsauksen Maarianhaminasta. Maarianhamina on Ahvenanmaan ainoa kaupunki. Moni tuntuukin käyttävän koko Ahvenanmaasta nimitystä Maarianhamina. Ahvenanmaa on kuitenkin paljon muutakin kuin Maarianhamina ja oman auton mukaan ottaminen tänne kannattaa ehdottomasti, sillä julkisen liikenteen varaan ei kannata laskea. Tai miksei vuokrata polkupyörää, sillä niitä vuokrataan jo heti satamassa ja monilla hotelleillakin on vieraiden käyttöön varattuja pyöriä. Autonkin voi toki vuokrata täältä paikan päältä.

Ympäri saarta pääse helposti pyöräilemään sillä pyöräteitä on paljon ja lisää rakennetaan koko ajan.

Tänään kuitenkin kävin kuvaamassa Maarinhaminan kävelykadun eli Torikadun ympäristöä. Niin kaunis on kaupunki kevätloistossaan.

Torikadulla kukkivat vielä hetken kirsikkapuut ja magnoliat.







Orvokit ja narsissit täyttävät vielä kauniit isot kukkalaatikot, mutta pian niihin istutetaan kesäkukat.




Kaupungin suosituimpia ja idyllisimpiä paikkoja on Bagarstugan-kahvila, joka jo nyt näyttää kutsuvalta. Mutta kunhan kesä saa edustan köynnökset kukkimaan niin näky on todella kaunis.




Kahvilalla on viehättävä piha jossa on pöytiä kahvitteluun ja sinne voi kulkea, paitsi sisältä kahvilasta, niin myös suoraan kadulta. Kauniin päivän ansiosta oli jo monia kahvinjuojia pihapöydissä. 





Kävelykadulla on kaksi kukkakauppaa. Tässä niistä toinen, jossa kukkien lisäksi myydään paljon kaikenlaista sisustustavaraa. 





Toisen kukkakaupan orvokkiruukut ovat levittäytyneet pitkälle kaupan ulkopuolellekin. Ihana näky!




Kadulta kannattaa kurkistaa pihoillekin, sillä koskaan ei voi aavistaa mitä sieltä löytyy. Tällainen näky voisi olla vaikka jostain etelämmästä.









Toreilla yleensä törmää kukkiin ja muihin torimyyntiartikkeleihin, mutta Maarianhaminan torin uusi katos ei tänä tiistaipäivänä ole houkutellut yhtäkään myyjää paikalle, vaikka sää on mitä hienoin.

En tiedä miksi tori on täällä aika mitätön. Voisikohan olla niin että suurella osalla ihmisistä on omat pihat tai viljelmät, eikä tori niinkään houkuttele, vai mistä johtunee.





Kaupungintalon rinne on täynnä kevätkukkia ja puutkin ovat vihertyneet pikavauhtia viime päivinä.

Ensi vierailuni Maarianhaminaan taisi olla se kun teini-ikäisenä teimme luokkaretken tänne. Laiva saapui siihen aikaan aamuyöstä tänne ja muistan että istuimme jossain mäellä kaupungin keskustassa silloisen poikaystäväni (nykyään mieheni) kanssa. Nyt kun olen muistellut tuota niin olen melko varma että paikka oli juuri tämä mäen rinne ja kylmä oli tuolla silloin istuskella. Jotkut asiat jäävät mieleen, vaikka tuostakin on jo 51 vuotta!






Torin vierustan puistikossa ovat tulppaanit kauneimmillaan. Tykkään kun samaa kukkaa on laitettu tosi paljon.






Tässä tämänkertaisessa postauksessa oli vain pieni katsaus kevääseen täällä saarella, mutta lisää tulee. Nyt on vielä rauhallista eikä näin arkipäivänä ja keväällä vielä matkailijoita juuri näy. Viime viikonloppu oli kuitenkin poikkeus sillä silloin näkyi manterelaisia autoja tosi paljon ja laivayhtiön autopaikat olivatkin loppuunmyydyt.

Joten jos haluat päästä lomailemaan kotimaahan, mutta hiukan eksoottisempaan ympäristöön, niin tule tänne Ahvenanmaalle. Kannattaa kuitenkin jo viimeistään nyt aloittaa matkan suunnitteleminen ja yöpymispaikkojen varaus.

Paljon kaikenlaista tietoa varauksista ja käyntikohteista löydät Visit Ålandin sivuilta TÄÄLTÄ.



IHANAA KEVÄTTÄ JA KESÄN ODOTUSTA!

💚💚💚



 

24 kommenttia:

  1. Kyllä houkuttais mutta sen verran vielä arka lähtemään minnekään :( Ihania kukkia ja puita siellä on

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Varmaan kohta alkaa jo uskaltaa hiukan matkustella, uskoisin. Itse en ole poistunut Ahvenanmaalta sitten pikkujoulun 2019!

      Poista
  2. Kiitos kuvista, on kiva fiilistellä Maarianhaminan kuvilla, kun omaan lomaan on vielä pari kuukautta.
    Laivaliput on jo ostettu ja mökin me varaamme aina seuraavaksi vuodeksi, eli viime kesänä varasimme jo mökin tälle kesälle.
    Ahvenanmaalla olen lomaillut jo lähes 50 vuoden ajan joka kesä, vain muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta :). Ensin lapsuudenperheen kanssa ja nyt oman perheen kanssa <3.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinä oletkin uskollinen Ahvenanmaalla lomailija! Oikein antoisia lomailuja täällä kauniissa saaristossa <3

      Poista
  3. Kyllä teillä on kaunista siellä. Erilaisia kukkia ja kukkivia puita on keväisessä loistossaan vai voisko jo olla kesän alkua. Ym. kivaa nähtävää on taas kuvissasi. Aurinkoisia päiviä toivottelen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On kyllä kaunista ja ihan kauneinta näin keväällä. Sinulle myös Turkuun oikein kauniita kevätkesänpäiviä!

      Poista
  4. Kivoja kuvia, joita katsellessa aloin muistella omia Ahvenanmaa-kokemuksiani. Ensimmäiset muistot ovat lapsuudesta, jolloin perheen yhteisellä lomamatkalla ajeltiin teitä ristiin rastiin, tutustuttiin ainakin Kastelholmaan ja Bomarsundin linnoitukseen. Leiriydyimme camping-alueella ja me lapset kiipeilimme jonkinlaisen muurin raunioilla.
    Jokusia vuosia sitten nuorimmaisemme oli kesätöissä Maarianhaminassa ja hänen kanssaan kävimme Getabergenin huipulla ja ihmettelimme luontopolun varrella olevia kivikasoja, kallion amfiteatteria ja kalliolohkeamia. Uffe på Bergetiin poikkesimme kahville ja torniinkin kapusin. Pari yötä miehen kanssa vietimme Havs Viddenissä ja se olikin mieleen jäävä paikka. Vau! Ne kalliot!! Erityisesti sinne haluaisin pian uudelleen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kastelholma ja Bomarsund taitavatkin olla ne tunnetuimmat Ahvenanmaan nähtävyydet Pommernin lisäksi. Getan luontopolku on hieno elämys ja Uffe på Berget (kotimme lähellä) on käyntikohteena ihana ja mitkä maisemat tuolta korkealta kalliolta avautuvat. Havsviddenissä haluaisin minäkin joskus yöpyä! Toivotaan että pian pääset taas käymään.

      Poista
  5. Aika houkutteleva idea kyllä. Kivasti esittelit paikkoja. Minäkin olen viimeksi ollut Ahvenanmaalla yläasteella. Kun olin pieni, kävimme lähes joka kesä siellä suunnilla, kun perhetuttumme muuttivat Maarianhaminaan.
    Kaunista loppuviikkoa sinulle Kristiina <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Varmaan aika paljon paikat muuttuneet siitä kun koululaisena kävit. Uutta nähtävää on tullut ja vanhat ovat tietysti paikoillaan.
      Oikein ihanaa viikonloppua sinullekin!

      Poista
  6. Kyllä on kaunista! Houkuttelisi kovasti tulla tutustumaan Ahvenanmaahan, sillä olen ollut yhden ainoan kerran Maarianhaminassa ja sekin oli yläasteikäisenä kun olimme luokkaretkellä siellä. Harkinnassa on, josko Kustavista etenisimme Ahvenanmaan saaristoon ja sieltä sitten mahdollisesti Maarianhaminan vierasvenesatamaan. Seuraillaan sää- tuuli- ja aaltoennusteita ja tulla putputellaan täältä hitaan rauhallisesti sinne suuntaan. Tänään saavuttiin Kirkkonummen edustalla sijaitsevaan kohteeseen, entisille kotikonnuille :) Täältä on vielä matkaa, mutta onhan tässä vielä koko kesä edessäpäin.
    Lämmintä ja leppoisaa loppuviikkoa sinne sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moni tuntuu tehneen luokkaretken tänne! Kustavista pääseekin hienoa reittiä pitkin tänne ja matkalla on paljon kauniita yöpymispaikkoja. Teillä ei nyt olekaan kiirettä kun monta kuukautta aiotte veneellä matkata, joten toivotan mitä suotuisimpia säitä ja lempeitä tuulia teille<3

      Poista
  7. Ahvenanmaa on ehdottoman hyvä lomavaihtoehto! Sinne täytyy palata kyllä uudelleen 🥰.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muistankin että ihastuit Ahvenanmaahan kun täällä kävit. Täältä löytyy kyllä katsottavaa useammaksikin kerraksi!

      Poista
  8. Aivan ihania kuvia. Aikaa Ahvenanmaalla käynnistä onkin vierähtänyt pitkään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kruunuvuokko! Uutta matkaa vaan varaamaan :)

      Poista
  9. Kauniin näköisiä kevätkuvia <3 Kävimme Ahvenanmaalla toissa kesänä ja mieli kaihoaa sinne uudelleen. Taitaa siis olla sama kuin Lapissa käydessä - iskee Lapin kuume <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi olla että samanlainen kuume iskee tännekin. Lapin kuume on minullekin tuttu ilmiö!

      Poista
  10. Kiitos esittelystä, tutulta näyttää :) Ihan varteenotettava kohde teillä siellä on! Meillä ei ole vielä mitään suunnitelmia ja lomakin on pienissä pätkissä, suurin osa loppukesästä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eipä kestä. Tänne kyllä mahtuu, joten tervetuloa!

      Poista
  11. Ihanat keväiset kuvat Maarianhaminasta! Olen käynyt siellä kerran. Samalla kiersimme muutakin Ahvenanmaata ja yövyimme Getassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Saraheinä. Kiva kuulla että kiertelitte muuallakin eikä vaan Maarianhaminassa.

      Poista
  12. Kiitos esittelystä ja kauniista kuvista! Tuttuja paikkoja nuo ovatkin. Nyt mainostetaan: Ahvenanmaalla - ulkomailla kotimaassa. Tuo tunne kyllä pitää paikkansakin, joten nyt vaan kaikki "ulkomaille" Hyvää helluntaita ❤

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nämä ovat sinulle tuttuja paikkoja, tiedän. Ulkomailla kotimaassa sopiikin hyvin Ahvenanmaan mainokseksi, sillä voin kuvitella että ainakin ensi kertaa kun tänne tulee niin tuntee olevansa ulkomailla.
      Hyvää helluntaita sinullekin! Tuntuu kuin tuo helluntai nykyään menisi ohi melkeinpä huomaamatta. Ennen se mielestäni oli lähes juhannuksen veroinen juhlapäivä.

      Poista