05/03/2026

Pupu meni pöksyyn! - Jag gav upp!




Kerroin täällä blogissa jokin aika sitten että aion osallistua kurssille, jossa opetetaan kuvankäsittelyä puhelimeen ladattavalla sovelluksella.  Kurssi kestää koko maaliskuun ja kurssi-ilta on kerran viikossa.

Mietin ilmoittautuessani että onkohan kurssi liian "tekninen" minulle. Mutta ajattelin niin, että menen ainakin ensimmäiselle kerralle ja jos tuntuu ihan mahdottomalta, niin lopetan siihen.

Mitä lähemmäksi kurssin alkamispäivä tuli, sitä epävarmemmaksi tulin kurssin suhteen. Muutama päivä ennen alkamista soitin kansalaisopistoon ja kysyin onko liian myöhäistä perua osallistuminen. Henkilö jonka kanssa puhuin oli hyvin ystävällinen, mutta sanoi, että kun peruminen tulee näin lähellä alkamispäivää, niin valitettavasti joudun kuitenkin maksamaan kurssimaksun.

Mietin hetken ja sanoin että tulen sitten kuitenkin ensimmäiselle tunnille ja katson onko kurssi minulle sopiva.
Eilen sitten oli tuo ensimmäinen päivä.

Koko päivän ajattelin illalla alkavaa kurssia ja vakuuttelin itselleni, että on järkevää mennä edes katsomaan millaisesta kurssista on kyse. Vielä tuntia ennen kotoa lähtöä olin menossa kurssille, mutta sitten meni ns. pupu pöksyyn. Ja kun se sinne oli kerran mennyt, niin ei se sieltä ulos tullut.

Kuvittelin mielessäni että kaikki muut kurssilaiset ovat varmaan minua paljon nuorempia ja taitavampia tällaisissa jutuissa. Toisaalta ajattelin, että nuorethan osaavat jo kaikki mitä siellä opetetaan, joten varmaan siellä on hiukan vanhempia osallistujia. Vatvoin kaikenlaisia ajatuksia mielessäni, kunnes päätin etten sittenkään mene. Kärsin sen neljänkymmenen euron kurssimaksun nahoissani, enkä enää koskaan edes ajattele osallistuvani mihinkään millä on jotain tekemistä valokuvauksen oppimisen kanssa.

Myönnän, että olin aika pettynyt itseeni kun luovutin, mutta toisaalta tuntui kuitenkin hyvältä että uskalsin olla menemättä kun tuntui niin ylivoimaiselta lähteä.

Nyt siis jatkan sellaisilla kuvilla kuin tähänkin asti.

Tunnistatko itsesi vastaavissa tilanteissa?

Jag nämnde här på bloggen för ett tag sedan att jag skulle gå en kurs som lär ut bildredigering med hjälp av en app som man laddar ner till telefonen. Kursen pågår hela mars och kurskvällen är en gång i veckan. 

När jag anmälde mig undrade jag om kursen var för "teknisk" för mig. Men jag tänkte att jag åtminstone skulle gå på första lektionen och om det kändes helt omöjligt skulle jag sluta där. Ju närmare kursstarten kom, desto mer osäker blev jag.

Några dagar innan den började ringde jag folkhögskolan och frågade om det var för sent att avboka mitt deltagande. Personen jag pratade med var väldigt vänlig, men sa att eftersom avbokningen var så nära startdatumet skulle jag tyvärr  behöva betala kursavgiften. 

Jag funderade en stund och sa att jag skulle komma på första lektionen och se om kursen passade mig. 

Igår var första kursdagen. Hela dagen funderade jag på att kursen skulle börja samma kväll och övertygade mig själv om att det skulle vara vettigt att gå och åtminstone se vad kursen handlade om. 

En timme innan jag skulle åka hemifrån blev jag osäker. Jag föreställde mig att alla andra kursdeltagare förmodligen var mycket yngre än jag och mer skickliga på sådana saker. Å andra sidan tänkte jag att de unga redan kan allt som lärs ut där, så det  är säkert lite äldre deltagare  där. Jag funderade över alla möjliga tankar tills jag bestämde mig för att inte gå trots allt. 

Jag erkänner att jag blev ganska besviken på mig själv när jag gav upp, men å andra sidan kändes det ändå bra att jag vågade låta bli att gå, när det kändes så överväldigande att gå.  

Känner du igen dig i liknande situationer?


4 kommenttia:

  1. Tunnistan itseni! Se pupu jää sinne pöksyyn eikä helpolla lähde.

    "Myönnän, että olin aika pettynyt itseeni kun luovutin, mutta toisaalta tuntui kuitenkin hyvältä että uskalsin olla menemättä kun tuntui niin ylivoimaiselta lähteä." samaistuin todella tähän ajatukseen. Kun tulee aina mietittyä senkin kautta, että "mitä nyt NE MUUT ajattelevat kun en mennytkään". Kaikki pitäisikin lähteä itsestä ja olla menemättä ja olla tekemättä itsensä vuoksi. Jos lopulta menisi ns. muiden mieliksi, voi olla että on joko tosi kivaa ja kannatti mennä, tai sitten tulee kotiin uupuneena ja olisi kannattanut jättää välistä. Ei voi koskaan tietää etukäteen, mutta itseään pitää aina kuunnella :)

    VastaaPoista
  2. No voi harmi. Siellä olisi varmasti ollut kaikenlaisia osallistujia, osa ihan samanlaisia ja samoilla taidoilla kuin sinäkin.
    Itse taidan olla sellainen, että kokeilen kaikenlaista enkä halua etukäteen päättää, mihin pystyn ja mihin en. Ehkä siihen vaikuttaa se, että olen epätäydellisyydentavoittelija ;-)

    VastaaPoista
  3. Tunnen hyvin tällaisen tilanteen ja ajaudun silloin tällöin vastaavaan. Olen innostujatyyppi. Yleensä peruminen on tuonut helpotuksen ja pistän pisteen asialle siinä, en märehdi myöhemmin.

    VastaaPoista
  4. Voi ei! Harmittelen täällä puolestasi. Joku sellainen sanontakin on, että " Parhaimmat seikkailut tulevat silloin, kun lähtee, vaikka pelottaa". Muistelen tuota sanontaa, jos joku juttu meinaisi jäädä pelon vuoksi. Ja kokemuksesta voin kertoa, että tuo sanonta pitää paikkansa. Ehkä jopa niin, että mitä vähemmän tietää etukäteen, sitä ihanampi seikkailu siitä tulee.

    VastaaPoista