12/07/2019

PIHASAUNAN UUDET VÄRIT



Tänä vuonna tuntuu että kaikki muu paitsi kasvihuoneen tomaatit kasvaa hurjaa vauhtia. Johtuneeko alkukesän kanankakkarakeiden sirottelusta sinne tänne?

Tai sitten on vaan saatu sopivassa suhteessa aurinkoa ja vettä. Laventelit ainakin tuntuvat tykkäävän tämän kesän sääolosuhteista. Kolme vuotta sitten ostamani purkkilaventelit ovat kasvaneet melkeinpä pikku pensaiksi. Eipä uskoisi kun keväällä katselee talven jälkeen melkeinpä kuolleilta näyttäviä varsia että niistä vielä kesän myötä kasvaa hienosti kukkivia ja ihanasti tuoksuvia kukkia. Näistä olen hiukan ottanut varsia kotipihallekin ja tuntuvan sielläkin pikkuhiljaa pääsevän kasvun alkuun. 

Jossain tuolla varsien keskellä asustaa sisilisko jonka aina silloin tällöin voi nähdä päivää paistattelemassa terassin lämpimällä puupinnalla.




Alkukesällä tosi halvalla Tokmannilta ostamani samettiruusut ovat myös kasvaneet mahtavan suuriksi.



Kukkapenkissä olen tänään tehnyt suurimuotoista ja armotonta raivausta. Muutamat kasvit ovat sekoittuneet toisiinsa ja niinpä piti ruveta rajoittamaan niiden leviämistä. 

Kottikärryjen takana näkyvä laakeripensas kaipaa myös muotoilua, sillä se on kasvanut pois muodostaan. Haluan pitää sen pyöreänä enkä myöskään halua sen kasvavan suuremmaksi. Siispä kohta sakset esille ja leikkuutöihin. Koivu joka näkyy kuvan oikeassa reunassa saa saman käsittelyn. Se onkin jo kahdeksantoista vuotta vanha ja voisi olla aika suuri jos ei oltaisi sitä säännöllisesti leikattu. 



Samaan aikaan kun minä pienennän pensaita ja revin liiaksi levinneitä kasveja on J käynyt terassin tuulensuojan ikkunoiden kimppuun. Hän on jo saanut rapsutettua vanhat hilseilevät maalit pois ja uudelleen maalaus on aloitettu.



Jo yhden maalauskerran jälkeen ero maalatun ja ei maalatun välillä on melkoinen. Täällä ikkunan sisäpuolella riittää maalaus, mutta ulkopuolella kittiä pitää lisätä etteivät lasit tipahda pihalle. 



Viime kesänä (vai oliko se jo edelliskesänä?) maalasimme saunamökin ja vajarakennuksen. Tänä vuonna niihin tehtiin jo hiukan muutosta. Rakennusten nurkkalaudat ja katon päätylaudat, sekä ikkunoiden ympäryslaudat oli aiemmin maalattu valkoisiksi. Mutta vaikutelma oli jotenkin levoton ja nyt maalasimme ne samalla mustalla kuin seinätkin. Ikkunoiden ristikot oli aiemmin maalattu samalla okrankeltaisella värillä kuin kuvassa näkyvä saunan ovi, mutta ne maalasimme puolestaan valkoisiksi.

Nyt vaikutelma on mielestäni paljon rauhallisempi. Hiukan kävi mielessä sekin että olisi maalattu nuo ikkunoiden ristikotkin mustalla, mutta ehkä näin on kuitenkin parempi, vai mitä tykkäät?

Itse mökki maalataan aikanaan saman väriseksi, mutta se ei ole tämän kesän puuhia. Hyvä kun on tälllaisia pienempiä kohteita joihin voi ensin kokeilla värejä, ettei tarvitse sitten kaikkien kohdalla tehdä maalausta useampaan kertaan.



MUKAVAA VIIKONLOPPUA!

💙💙💙

  

24 kommenttia:

  1. Kyllä pihalla riittää siistimistä ja kaikenlaista kasvien "kurittamista". Kova kasvuvauhti niillä tuntuu olevan. Minunkin laventelin on kasvanut samalla tavalla.
    Mielestäni mökki on kaunis noin. Valkoiset ikkunanpielet piristävä kaunista tummaa mökkiä.
    Oikein leppoisaa viikonloppua ❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Riittää puuhaa, mutta niin kivaa puuhaa ja tuloksen näkee heti. Tykätään nyt tummemmasta väristä.

      Poista
  2. Kauniita kukkaistutuksia ja muutoinkin komiat maisemat!
    Musta tuo valkoinen ristikko sopii hyvin muuten niin tumman sävyn kaveriksi.
    Tuo vähän kontrastia, tosin mä tykkään kyllä tuosta tummastakin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Maikku! Ehkä pikkuisen valkoista muuten niin mustaan on hyvä.

      Poista
  3. Mikä homma ja näyttää tosi kivalta. Ihanaa viikonloppua Kristiina. ❤️🌻❤️

    VastaaPoista
  4. Kyllä valkoinen ikkunoissa on mielestäni mustaa parempi, menisi muuten liian synkäksi. Hienolta näyttää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen kyllä nähnyt ihan mustakin eikä nekään hullummalta näytä.

      Poista
  5. Nätti väri saunassa! Meillä on mökillä kaikki rakennukset vihreänmustia. Mielestäni sopii hyvin ympäröivään luontoon, kun ei sieltä erotu kovasti. Noita laventeleita tekisi mieli laittaa mökkipihaan. En ole saanut ostettua niitä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vihreä ja musta on myös hyvä yhdistelmä. Meillä on niin samanlainen maku😊
      Laventelit on niin ihania!

      Poista
  6. Voi miten kaunis pihasauna teillä on! Tuolla olisi ihana istua hellivässä löylyssä kesäiltana. väri on juuri oikea ja sauna uppoaa hyvin ympäristöön. Mukavaa viikonloppua Kristiina <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja tuossa saunassa saa mitä lempeimmät löylyt nii kuin puusaunassa yleensäkin.

      Poista
  7. Saunamökki näyttää kivalta noin, valkoinen raikastaa ilmettä.

    Teillä kukoistaa siellä kauniisti. Taitaa se kananakakkakin auttaa. Mulla alkaa olla kaikki istutukset kärtsänneet. Laventelikin kituuttaa. Tänä kesänä on satanut aika vähän, joten kastella pitäisi ihan hillittömästi. Onneksi nurmi ja pensaat ovat automaattikastelulla. Muuten olisi erämaata ympärillä.

    Ihanaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minunkin mielestä se on nyt parempi.
      Teillä taitaa olla tosi kuumat oltavat. Täälläkin alkaa nurmikko olla ruskea kun ei sadetta ole saatu vaikka lupaavalta on jo monesti näyttänyt.

      Poista
  8. Ihanat laventelit.
    Saunamökki näyttää hyvältä valkoisilla ikkunanpuitteilla.

    VastaaPoista
  9. Teillä on niin ihana kesäkoti⚘❤🌹💕Aurinkoa viikkoosi☀️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kristiina. Sinulle myös oikein ihanaa uutta viikkoa♥️

      Poista
  10. Meneekö liian mustaksi, jos vielä ikkunatkin olisivat samaa? Minun silmääni nyt on sopiva!
    Jonnekin muuallekin kommentoin, että ensin istutat, odotat hartaasti että kasvit kasvavat ja leviävät. Höh, sitten alkaa rajoittaminen-D! Jossain siinä välissä on hetken hyvin, ja puutarhuri on tyytyväinen. Eikä aina pysty arvioimaan jonkun kasvin kasvuvoimaa, mutta kaikki tämä kuuluu puutarhaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin taitaa olla hyvä. Juuri noin se menee kasvien kanssa 😊

      Poista
  11. The same here with the lavender! Thanks for your blogpost. I can translate and read it.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. I love lavenders! Nice to have you as a reader of my blog♥️

      Poista
  12. Sun kukat näyttää niin ihanilta. Meillä piti olla vain alkukesän parveke remontissa, mutta nyt näyttää siltä että pääsen astumaan sinne vasta lokakuun jälkeen. Eli ei kukkia eikä mitään muitakaan herkkuja meille. Mutta tuota laventelia haluan kyllä kokeilla ensi kesänä.

    Mielestäni teidän saunamökki on nyt todella hienoa. Nuo valkoiset ikkunapuut antavat hyvää kontrastia, mustina ikkunat voisivat "kadota" seinäväriin.

    Oikein ihanaa viikonloppua :D

    VastaaPoista
  13. Tuollaiset parvekeremontti harmittavat jos ne tehdään kesällä kun haluttaisi oleskella parvekkeella.
    Suosittelen lvanteleita, niin kauniita ne ovat ja tuoksu on ihana. Oli varmaan viisasta jättää hiukan valkoista kaiken mustan keskelle.

    VastaaPoista