perjantai 28. helmikuuta 2020

TALVI VAI KEVÄT?



HELMIKUU 2020


Helmikuu on ollut varsin keväinen tänä vuonna. Vedet ovat vapaina ja kevätkukat availevat nuppujaan. Sinivuokkojakin on jo meillä päin nähty.

Lunta ei ainakaan vielä ole tänä talvena saatu ja totta puhuakseni en enää sitä haluaisikaan. Sääli vaan, että koululaisten hiihtoloma on täällä jo ohitse ja tavanomaiset talviset harrastykset jäivät nyt vain toiveeksi. Laskiaisen pulkkamäki on paljaana.

Käväisimme mökillä ja ranta näytti niin hienolta nyt kun vesi on korkealla. Kasvihuoneessa oli lämmintä ja siellä olisi voinut kahvitella, mutta eväitä ei nyt ollut mukana.

Viime vuodesta minulle jäi kaksi pelargoniaa talvehtimaan mökille ja olen kastellut niitä tosi niukasti talven aikana. Nyt toin ne kotiin ja tarkoitukseni on vaihtaa niille uusi multa. Näyttävät kyllä niin riutuneilta, että saa nähdä tuleeko niistä enää mitään. 

Ennustettua lumisadetta ei tullut, mutta tänä aamuna mittari näytti -12 astetta, mikä on tottumattomalle jo tosi kylmä.


Millaista talvea teillä päin vietetään?



OIKEIN KAUNISTA JA MUKAVAA VIIKONLOPPUA LUKIJOILLE!

💛💛💛

keskiviikko 26. helmikuuta 2020

TERVEHENKISTÄ, LUONNOLLISTA, JÄRKEVÄÄ



Koska oli kaunis päivä ja mökiltä piti noutaa yhdet tossut, niin istahdimme autoon ja suuntasimme kohti mökkiä. Suunnitelmissa oli myös tehdä samalla matkalla kävelylenkki ja niinpä pysäköimme automme urheilukentän laidalle ja aloitimme lenkkimme myssyillä, hanskoilla ja muilla lämpimillä vaatteilla varustettuina.

Tuonne, kuvassa näkyvän suoran päähän olisi taivallettava ennenkuin kääntyisimme pienemmälle kylätielle.

Alkuun oli varjoisa tienosa ja tuuli puhalsi kylmästi, joten ainakaan liikaa vaatteita ei päällä ollut. Auton ikkunasta katseltuna sää näytti lämpimältä, mutta tällä suoralla kolea tuuli teki siitä melkoisen kylmän.


Autoja hurahteli silloin tällöin ohitsemme, mutta muita reippailijoita ei näkynyt.



Olimme päässeet varjopaikan ohi ja nyt aurinko lämmitti mukavasti. Ohitimme kylän kahvi-ja ruokapaikan. Ja kuuluu heillä oikein viinioikeudetkin olevan. Miellän paikan kuitenkin enemmän lounaspaikaksi. Vaikka kuka tietää, ehkä siellä myös iltaisin käy ruokailijoita. Minä olen käynyt siellä vain muutaman kerran syömässä lounasaikaan ja silloin siellä on näkynyt vain "työmiehiä" ja eläkeläisiä. Pienestä kahvilan yhteydessä olevasta elintarvikeputiikista ollaan joskus haettu maitoa tai muuta pientä kun mökiltä on päässyt loppumaan.

Nyt emme kuitenkaan sinne poikenneet vaan jatkoimme matkaa.




Tästä risteyksestä käännyimme pienemmälle tielle. Tänne ei tuuli sopinut ja oli heti lämpimämpää. Tallgården-nimi viittaa pariin matalaan rakennukseen jotka näkyvät metsän siimeksestä. Siellä asuu vanhuksia ja ehkä muitakin sellaisia jotka tarvitsevat apua päivittäisiin toimiinsa, eivätkä kotona omatoimisesti pärjää.




Kylän nimikyltistä luen että ollaan tultu Svensböleen. Muutamia autiolta näyttäviä taloja näkyy tien varrella, mutta myös asuttuja, varsin viehättäviäkin. Ei vaan arvaa mennä kovin lähelle kuvaamaan, kun tulee sellainen olo että joku ihmettelee millä asioilla liikutaan kun taloja kuvataan.

Onneksi talojen kuvaaminen, on sallittua, mutta ihmisiä ei käsittääkseni saa julkaistavissa kuvissa näkyä, jos ei sitten kuvatuilta ole pyydetty lupaa. Nyt ei kuitenkaan ihmisiä näkynyt, joten jatkoin kävelyreittimme kuvaamista.






Pellolla oli traktori kevättöitä tekemässä, joskaan se ei nyt tullut kuvaan mukaan. En tiedä onko tuollainen homma tyypillistä tehdä tähän aikaan talvesta, vai ollaanko siinä tänä vuonna poikkeuksellisen aikaisin liikkeellä.

Katselin tien pientareita sillä silmällä että jos vaikka leskenlehtiä tai muita kevätkukkia näkyisi, mutta ainuttakaan ei tällä tieosuudella näkynyt.



Tällaiset puupinot ovat kovin tuttu näky Ahvenanmaalla. Osa on tänä vuonna kaadettuja tai itsestään kaatuneita, mutta viimevuotisenkin tammikuun myrskyn jälkiä vielä korjataan.



Tällainen punainen postilaatikko oli kiinnitetty erääseen puuhun tien vierelle. Se sisälsi luultavasti jonkin vihon tai vastaavan johon ohikulkijat saavat kirjoittaa nimensä. En katsonut laatikon sisälle, mutta samanlaisia olen nähnyt muuallakin.

Ja tuo laatikon kyljessä oleva tarra on hauska. Tämän kunnan nimi on Sund. Sund tarkoittaa mm. terveellistä, järkevää, tervehenkistä, luonnollista.

Koko tarran teksti suomennettuna voisi kuulua vaikka näin: "Sundin liike - terveellisemmän elämän puolesta!"



Tämän talon uskalsin kuvata ihan lähietäisyydeltä. On varmaan vuosia siitä kun siinä on asuttu. 






Lenkin loppupäässä näkyi tämä soma leikkimökki. Se näytti vastarakennetulta. 



Kuvaaminen sopi lopettaa tähän taloon jonka pihapiirissä tuo leikkimökki sijaitsi. Tämä oli mielestäni kaunein tienvarren taloista.

Mukavan pituinen lenkki tuosta kertyi ja hyvillä mielin palasimme autolle. Ajoimme mökille katsomaan onko viime päivien myrkytuuli tehnyt tuhojaan. Onneksi kaikki oli kunnossa.

Rannassa kiinnitti huomion se että vesi oli tosi korkealla ja rantaviiva näytti upealta kun kova aallokko oli nostanut soraa meren pohjasta peittäen kaikki epätasaisuudet muuten niin kivisestä rannasta. Mutta siitä kerron enemmän toisella kertaa.

No, löytyivätkö ne tossut joita hakemaan mökille varsinaisesti tulimme? Eivät löytyneet. Ja se vanha pärekorikin jossa muistelin niiden olevan oli mystisesti häviksissä.


IHANAA PÄIVÄÄ KAIKILLE!

💛💛💛


tiistai 25. helmikuuta 2020

TYKKÄÄTKÖ TÄLLAISISTA?




Tykkään tehdä erilaisia asetelmia. Useimmiten teen asetelmat tietyn värin tai materiaalin perusteella.

Tässä ensimmäisessä asetelmassa on pääteemana vihreä väri. Oikealla oleva malja on meidän lahja anopille vuosia sitten. Pullo tuossa keskellä on myöskin lahja jonka olemme antaneet isälleni joskus syntymäpäivälahjaksi. Nyt nämä molemmat esineet ovat palautuneet meidän kotiimme. Vasemmalla oleva tuikkukippo/maljakko on viime joulun tienoilla tekemäni muutaman euron kirpparilöytö. Yhdessä ne muodostavat kivan kokonaisuuden.

Aikaisemmin asettelin esineet esim. hyllylle aina riviin, mutta sitten joku viisaampi sanoi, että kannattaa kokeilla laittaa esineet mieluummin ryhmiin kuin ripotella ne harvakseltaan hyllylle. Ja totta tosiaan, kivammalta näyttää kun ne ryhmittelee.




Seuraava asetelma koostuu valkoisista keramiikkaesineistä. Niiden sileää pintaa on mukava kosketella ja tykkään kun ne ovat yksinkertaisia ja vain yhtä väriä.



Tässä ryhmässä yhdistävä tekijä voisi olla materiaalin lisäksi maanläheinen väri. Esineet ovat hyvinkin erilaisia, mutta sopivat mielestäni mainiosti samaan asetelmaan.



Näissä yhdistävä tekijä voisi olla musta kuvio ja se että ne ovat lahjoja tyttäriltämme eli rakkaita esineitä kaikki.



Kaikki nämä asetelmat löytyvät olohuoneemme seinähyllyltä. Asetelmilla saa helposti vaihtelua sisustukseen ja kun haluaa vaihtaa esineitä, niin nämä laitetaan kaappiin ja sieltä otetaan toiset esineet esille. 


Onko sinulla tapana tehdä asetelmia? Jos teet, niin miten valitset kulloiseenkin asetelmaan sopivat esineet? Tai pidätkö mieluimmin tasot mahdollisimman tyhjinä ilman turhia pölynkerääjiä?

Lisää asetelmia näet TÄÄLTÄ.



MUKAVAA PÄIVÄÄ!

💚💚💚

perjantai 21. helmikuuta 2020

MATTOJA, KISSOJA JA SUSHIA



Tänään jätin joogatunnin väliin kun niin teki mieli mennä heti aamulla aikaisin kutomaan mattoa. Eilen sain  lisää materiaalia mattoon, joten sormia poltti päästä katsomaan millaista jälkeä niistä syntyy. Olin ostanut kierrätyskeskuksesta muutaman pussilakanan ja niitä käytän tekeillä olevaan isoon mattoon.

Matto tulee olohuoneeseen ja sen koko tulee olemaan 150x220, joten melko isosta matosta on kyse. Sen kutominenkaan ei ole ihan yksinkertaista. Siinä joutuu lyhytjalkainen ja -kätinen ihminen koville että ylettyy reunasta reunaan. Pelkään myös että housujen takamus kuluu puhki, kun joutuu hinkkaamaan penkkiä reunasta toiseen jotta ylettyy joka paikkaan. Nyt olen kuitenkin päässyt jonkinlaiseen alkuun.

Mattojen kutomisessa on sekin hankala puoli, että ideoita pursuaa sitä mukaa kun työssä edistyy. Mutta toisaalta juuri se onkin niin ihanaa. Yksi pussilakanoista jonnka ostin, on puuvillaa, mutta niin merkillistä että sitä ei pysty repimään. Saksilla oli leikattava räsysuikaletta. Kyllä kävi sormiin ja pakko oli välillä keskeyttää homma kun niin särki sormia. Onneksi toista materiaalia sai repimällä suikaleeksi.

Räsyn lisäksi mattoon tulee trikookudetta. Väri on melkoisen sinivalkoinen ja kesäinen. Mikä onni että kutomapaikalla on pidemmälle kutomisen saloissa edisyneitä joilta aina saa apua kun tulee eteen ongelma. Ja niitähän tulee. Tällä viikolla kun on hiihtoloma, niin varsinaista kurssia meillä ei ole joten ystävien apu on enemmän kuin tervetullutta.

Hiihtoloma kun on, niin olimme lupautuneet myös kissojen hoitajiksi täksi viikoksi. Hoito käsittää ruoan antamista ja sisälle ja ulos päästämistä. Hiukan yritän myös kissojen kanssa seurustella etteivät vallan metsittyisi. Mikä onni että kissat asuvat meidän vieressä olevassa asunnossa. Näin voin aamusella hipsiä sinne yöpaidassa aamiaista jakamaan.
  


Meidän keittiön ikkunasta näkyy joku musta karvapallo. Se on toinen hoidokeistamme, Elvis, joka vielä on rauhallisena tuossa maisemia katsomassa. 



Mimi puolestaan tyytyy aurinkoa ottamaan hiukan alempana. Kelpaa tuossa lämpimässä loikoilla. 



Nyt näyttää Elvis siltä että kohta tulee rapsuttelemaan ikkunaamme merkiksi siitä että kohta pitäisi päästä sisälle lämpimään.

Kävin päästämässä molemmat sisälle ja niin saimme itse ruveta nauttimaan perjantain päivällistä. Tänään meillä oli pitkästä aikaa sushia. Olinkin sitä jo kaivannut. 



Sushin lisäksi meillä oli paahtoleipää ja salaattia. Juomaksi oli kuohuviiniä. Voi mikä makunautinto! 



Aurinko paistoi ihanasti lämmittäen ikkunan läpi ja ruoka maistui. 



Tiedän että sushi jakaa mielipiteet aika lailla. Me tykätään.

Tykkäätkö sinä sushista?


OIKEIN IHANAA VIIKONLOPPUA!
💙💙💙 

keskiviikko 19. helmikuuta 2020

HIUKAN PAKSUMMALLE LOMPAKOLLE



Tänään näytän kaksi myytävänä olevaa, kaunista kotia Ahvenanmaalta. Kodit ovat keskenään hyvinkin erilaisia, mutta yhdistävinä tekijöinä ovat ainakin hintavuus ja hieno sijainti ja näköalat. Kumpi on enemmän mieleesi, omakotitalo meren rannalla, vai huoleton kerrostaloasunto merinäköalalla?


Ensin omakotitalo: 
















Ja sitten kerrostaloasunto merinäköalalla: 















Kaikki kuvat ja myynti  TÄÄLLÄ.