Viimevuotisen kuvan myötä aloitan tämän vuoden luultavasti viimeisen postauksen. Tässä näytän kuusi eniten lukijoita saanutta postausta.
6. sija:
Kuudenneksi eniten ääniä saanut postaus oli kirjoitus APUA PUNKKI PURI
Siinä kerroin punkin puremasta jonka sain ja hoidon aloittamisen vaikeudesta. Ja nyt kun tuosta tapahtumasta on jo aikaa hiukan kulunut, voin onneksi todeta että taisin selvitä puremasta taas kerran ilman mainittavampia jälkiseuraamuksia (kai?).
5. sija
Viidenneksi suosituin postaus oli se jossa kerroin KOKEMUKSIA TERMORUUKUISTA. Postaus on päivätty maaliskuun loppupuolella ja sehän on aikaa jolloin viherpeukaloilla alkaa olla suunnitelmat tulevan kesän kasvatuksille jo täydessä vauhdissa. Tuon postauksen tekemisen jälkeen olen hankkinut useita termoruukkuja lisää ja todennut se hyviksi. Ne ovat erittäin keveitä siirrellä, pitävät hyvin kosteutta, ja kun hankkii samanvärisiä ruukkuja niin kokonaisuus on yhtenäinen. 4. sija
Aivan ylivoimaisesti eniten luetut ja kommentoidut postaukset liittyvät tämän vuoden haasteeseen VAIN KOLME KUVAA KUUKAUDESSA. Haaste sai uskomattoman suuren suosion ja uskollisesti olivat mukana monet bloggaajat koko vuoden. Kiitos teille kaikille jotka olette tänäkin vuonna seuranneet blogiani ja erityisesti teille jotka olette kommentoineet ja näin jättäneet blogiin merkin siitä että sitä seurataan. Blogini olemassaolon aikana siinä on vierailtu 468.488 kertaa, kommentteja on jätetty 14.437 ja postauksia on kertynyt 640 kpl. Jatketaan samalla linjalla tulevana vuotenakin. Uusi haastekin on tuloillaan eli 1.1. julkaisen haasteen aiheen ja ensimmäisen postauksen siitä. Nyt toivotan kaikille HYVÄÄ VUODENVAIHDETTA! 💜💜💜 |