30/11/2023

Tilasin "pikkujoululaatikon"



Marraskuu meni vauhdikkaasti ja vaihtelevissa säissä. Yhtenä päivänä oltiin vielä ihan syksyisissä, ruskaisissa tunnelmissa ja toisena sitten pyrytti lunta ihan valkoisenaan.
Lumitöitä on jo saatu tehdä ja pakkastakin on ollut jo monta päivää muutamia asteita.

Joillakin on vene vielä vesillä ja toiset jo kaivelevat suksia esille.

Itse olen jo ottanut varastosta adventtitähden ja kyntteliköt. Myös ulos ollaan laitettu valoköynnöksiä.

Viikonloppuna on jo pikkujoulu ja tilasinkin paikallisesta kalamyymälästä "pikkujoululaatikon", joka sisältää lohta eri muodoissa, silliä ja mätiä. Vesi tulee kielelle ihan jo pelkästä ajattelemisestakin kun noita herkkuja mietin. Oli tuolta kalamyyjältä varmaan kannattavaa laittaa ilmoitus facebookin sivulle kun jo pitkä lista tilauksista näkyy kommenteissa. Itseltä olisi  tarjous jäänyt  kokonaan huomaamatta jos ei se facen sivulla olisi tullut vastaan. Tuon annoksen hintakin tuntui ihan kohtuulliselta sillä se maksoi alle 30€. Siitä riittää kahdelle ihan mukavasti, uskoisin.

Viime postauksen kommentteihin vastaaminen tapahtui viiveellä joidenkin osalta, sillä useampia kommentteja oli mennyt roskapostiin, pahoittelut tästä.


Nyt oikein hyvää alkavaa viikonloppua, pikkujoulua ja ensimmäistä adventtia!

💖💖💖


17/11/2023

Harmaa vai ei?





Marraskuuko harmaa? Sitäkin se on usein, mutta kyllä muunlaistakin säätä marraskuussa voi olla. 



Yhtenä päivänä kotiin päin ajellessa huomasin miten maisema oli paikoin hienon sumun peitossa. Sumu houkuttelee aina kuvien ottoon ja niin tälläkin kertaa.





Arvelin että venerannassa voisi saada ihailla hienoa sumuista maisemaa, enkä ihan väärässä ollutkaan.  Kävelin laiturille ja katselin ympärilleni. Aurinko pilkisteli sumun seasta ja teki kuvaamisesta haastavaa. Puhelimen näytöstä ei pystynyt katsomaan minkälainen kuvasta tulee, sillä näyttöruutu oli yhtä harmaata pintaa,  ja niinpä näpsin kuvia ja toivoin saavani kuviin maiseman sellaisena kuin toivoin.








Kaksi kalastajaa seisoi veneessään Färjsundin  sillan alla ja vesi oli peilityyni. Paljon hienompaa aamua ei voi ollakaan, joten ei tämä marraskuu aina ole yhtä harmautta.

     Ja nyt alkaa jo näkyä siellä täällä valonauhoja ja muita tuikkivia juttuja kun adventtiaika lähestyy, joten valoa kohti mennään.



MUKAVAA MARRASKUUTA JA VIIKONLOPPUA KAIKILLE!
💛💛💛

 



02/11/2023

Kuinka nauttia syksystä?



LOKAKUU

Lokakuussa syksy toden teolla alkoi. Lehdet kellastuivat ja sää vaihteli paljon. Monen mielestä syksy on hiukan ikävää, mutta itse löysin lokakuusta monia kivoja asioita:


- meri saattoi välillä olla kesäisen tyyni
- aurinkoisesta illasta voin vielä nauttia, mutta iltojen aikaisemman hämärtymisen
   huomasin jo
- aamuisin kesähuoneen ikkunat olivat kauniissa huurteessa ja monivuotiset, kesän 
  ulkona olleet kasvit otin suojaan kesähuoneeseen
- sain kävellä kahisevissa lehdissä
- kävin ihailemassa uusinta perheenjäsentä tyttären luona




Lokakuuhuni kuului myös muuta mukavaa:

- kävelyitä syksyisessä luonnossa
- sumuisia aamuja ja hämähäkin verkkojen ihmettelemistä
- kaupungin vanhoja huviloita ja pikkuisia autoja 
- ystävien kanssa villasukka-tapaaminen 
- sienimetsä ostoskeskuksessa

Lokakuussa vietimme myös lapsenlapsen synttäreitä, laitoimme mökkiä talviteloille, ja nautimme kauniista syksystä. Ihan hieno kuukausi oli!

Olisi kiva kuulla mitä kivaa, tai vähemmän kivaa, sinun syksyysi kuuluu.

Haastan mukaan erityisesti nämä blogit: Päivien ilotSaaripalstaLappalainen etelässäVia Per Aspera Ad Astra
ja Sopusointuja. Olisi kiva kuulla mietteitänne syksystä. Kaikki muutkin jotka innostuvat asiasta ovat tietysti tervetulleita haasteeseen.





💛💦💛💦💛