29/12/2018

KORISTELIN SITTEN UUDENVUODENKUUSEN




Taisin seota täydellisesti!

Olen hanakka poimimaan pois kaikki joulukoristeet melko pian joulupäivien mentyä. Nytkin mietin pitäisikö kuusi jo viedä varastoon ja ottaa pois kaikki jouluvalot. Kun niitä katsoo päivänvalossa, niin haluaisi kaiken äkkiä pois sillä eiväthän ne miltään näytä kirkkaana päivänä niin kuin tänäänkin on.

Mutta illan pimetessä on aika mukava sytyttää valot kynttelikköihin ja kuuseen ja vielä vaikka sytyttää  oikeakin kynttilä. Niin kodikasta ja lämmintä tunnelmaa!

Sen sijaan että vietäisi koko kuusi jo pois päätin hiukan uudistaa sitä ja otin pois kaikki punaiset pallot ja olkitähdet ja laitoin tilalle valkoisia ja hopeisia palloja, jotka eivät tänä jouluna olleetkaan ollenkaan kuusessa. Hetkessä vaihtui joulutunnelma uudenvuoden tunnelmaksi.

Tällä koristelulla mennään  vuodenvaihteen yli. Sen jälkeen joulu siivotaan pois.


💙💙💙

 


26/12/2018

JOKO TURSUAA JOULU ULOS KORVISTA?




Joko alkaa joulutus tulla korvista ulos? Oletko yhtä väsähtänyt jouluun kuin tämä tonttu?

Oletko ollenkaan jouluihminen?

Itse olen sellainen jouluihminen, että innokkaana otan kaikkea jouluun liittyvää esille jo muutama viikko ennen joulua. Viimeistään ensimmäisenä adventtina ovat kyntteliköt ja ikkunatähdet paikoillaan. 



Nykyään kun meillä on tekokuusi, niin se otetaan myös hyvissä ajoin esille ja koristellaan. Tosin tänä vuonna kävi mielessä sellainenkin ajatus että mitä jos ei ollenkaan laitettaisi kuusta tänä jouluna. Tuntui että muut jouluvalot voisivat olla ihan riittävät. No, ehkä ensi vuonna sitten.




Jouluruokia jaksaa syödä muutaman päivän, mutta sitten tulee stoppi ja pitää saada ihan "tavallista" ruokaa . Nyt Tapaninpäivänä vielä maistuvat laatikot, graavi lohi ja kinkku, mutta huomisesta ei tiedä. Ehkä pitää ruokia hiukan tuunata uuteen kuosiin.

Jos otan joulujutut vastaan innokkaana, niin melkein yhtä innokkaana olen laittamassa niitä takaisin varastoon. Joskus on jopa jo toisena joulupäivänä riisuttu kuusi koristeista.

Ainakin jos tulee aurinkoisia, valoisia päiviä, niin haluan tuoda kevään tuntua kotiin mahdollisimman pian ja siihen tunnelmaan eivät tontut ja kuuset sovi. Tänä vuonna meillä oli muutenkin vähennetty koristeet ihan minimiin. Vain tämä joulupukki ja muori sekä kaksi muuta samantapaista figuuria oli päässyt esille.

Hyasintit joiden oli tarkoitus tuoda joulun tuoksua eivät ole vieläkään auenneet, mutta ehkä uudeksi vuodeksi sitten.

Olen kuullut että jotkut tosi jouluihmiset haluavat pitää joulukoristeet esillä aina Nuutinpäivään asti, mutta minä en niihin kuulu.

Ehkä nautitaan jouluvaloista vielä jokunen päivä ja sitten saakin jo kevät tulla!



💓💓💓



23/12/2018

ON JOULUYÖ JA LUMIHUNTUUN PUKEUTUNUT MAA.....






"On jouluyö, sen hiljaisuutta yksin kuuntelen
ja sanaton on sydämeni kieli.
Vain tähdet öistä avaruutta pukee loistaen
ja ikuisuutta kaipaa avoin mieli.
Näin sydämeeni joulun teen,
ja mieleen hiljaiseen,
taas Jeesus-lapsi syntyy uudelleen.


On jouluyö ja lumihuntuun pukeutunut maa
kun yhtä puhdas itse olla voisin.
Se ajatukset joulun tuntuun virittymään saa,
kuin harras sävel sisälläni soisi.
Näin sydämeeni joulun teen,
ja mieleen hiljaiseen,
taas Jeesus-lapsi syntyy uudelleen.


On jouluyö, sen syvä rauha leijuu sisimpään,
kuin oisin osa suurta kaikkeutta.
Vain kynttilät ja kultanauha loistaa hämärään,
vaan mieleni on täynnä kirkkautta.
Näin sydämeeni joulun teen,
ja mieleen hiljaiseen,
taas Jeesus-lapsi syntyy uudelleen."



Tämä Kassu Halosen säveltämä ja Vexi Salmen sanoittama joululaulu oli mielestäni kaikkein kaunein joululauluista jotka lauloimme tällä viikolla kirkossa. En ole uskonnollinen enkä kirkossa tapaa käydä, mutta kauneimmat joululaulut kuulostavat aina kauniimmilta juhlallisessa ympäristössä.



OIKEIN HYVÄÄ JA RAUHALLISTA JOULUA KAIKILLE!
 

21/12/2018

TÄNÄÄN MIETIN TÄLLAISIA




Kun lukee blogeja ja katselee facebookin päivityksiä, niin tuntuu että kaikilla on jo ihan kaikki joulun jutut paikoillaan, huushollit puunattu viimeistä nurkkaa myöten ja ruoat melkein jo pöydällä ja nyt sitten vaan rauhoitutaan odottamaan itse aattoa.

Olenko minä ainoa jolla ei vielä ole läheskään valmista?!

No olen minäkin jo aloittanut joululeipomukset. Tänään leivoin taatelikakun jopa kahteen kertaan. En siksi etteikö yksikin kakku meidän jouluun riittäisi, vaan siksi, että ensimmäinen ei suostunut tulemaan ulos vuoasta kun yritin sitä paistamisen jälkeen kumota lautaselle.

Ravisteltuani vuokaa hetken, romahti puolet kakusta lautaselle, mutta koko yläpuoli istui sitkeästi kiinni vuoassa. Luovutin ja jätin sen odottamaan ja tiesin ettei siitä kakusta joulupöydän koristeeksi ja herkuksi olisi.

Miten minusta tuntuu että jouluun liittyvät tekemiset tahtovat tänä vuonna epäonnistua! (kuten tekemäni töppöset TÄÄLLÄ)

Kas kummaa hetken päästä se irtosikin ja tipahti kivasti aiemman alaosan päälle, mutta ulkonäöltään se oli niin juro, että piti pyytää miestä tuomaan kauppareissulta toinen paketti taateleita että saan tehtyä uuden kakun. Uusi kakku onnistuikin hyvin ja siitä tuli jopa kaunis. Mausta en osaa vielä sanoa mitään.

Piparkakkuja en tänä vuonna ruvennut ollenkaan leipomaan vaan ostin valmiita. Laatikot paistan sunnuntaina aamulla ja sen jälkeen seuraa kinkun paisto. Kaikki joulun ruokatavarat ja -tarvikkeet on suurin piirtein hankittu jo.

Lahjat on hankittu ja paketoitu, kuusi paikoillaan koristettuna ollut jo pari viikkoa. Tontuista ja muista olen vielä epävarma laitanko niitä ollenkaan.

Mutta siivousta ei ole vielä tehty, mutta huomenna on tarkoitus se tehdä. Meillä joulusiivous on samanlainen kuin ihan tavallinenkin siivous, joten se ehditään tehdä huomenna.

Nyt kun tässä luettelen mitä meillä jo on valmiina, niin tuntuukin että ei niin paljoa enää olekaan tekemättä.

Tyttäret tekevät osansa joulutarjoilusta, joten meilläkin ehditään ihan rauhassa valmistella joulua, vaikka valmista ei vielä olekaan.



Miten teillä, joko kaikki on valmista vai yhtä hullunmyllyä?


💓

20/12/2018

YHDEKSÄN SUOSITTUA







Valokuvia jaksaisin katsella vaikka kuinka kauan, eikä merkitystä ole sillä onko ne omia ottamiani, vai jonkun ihan vieraan ottamia. Vanhat mustavalkoiset kuvat ovat tosi hienoja ja jollain tavalla "arvokkaampia" kuin nykyajan kuvat. Entisaikaan kuvia ei otettukaan ihan tuosta vaan, vaan mentiin valokuvaamoon ja asetuttiin ryhdikkäinä kuvattaviksi.

Nykyisin kun melkein jokaisella on käytössä kännykkäkamerat on kuvaamisesta tullut monille jokapäiväistä toimintaa. Instagram on mainio paikka julkaista omia otoksiaan ja katsella toisten kuvia. Itse julkaisen omia kuviani aika maltillisesti, en päivittäin, saati monta kertaa päivässä. Selfieitä en ota ollenkaan, enkä muutenkaan juuri ihmisiä kuvaa, vaan keskityn maisemiin ja rakennuksiin.


Vuoden lopussa Instagram-kuvista on mahdollista saada kollaasi jossa on yhdeksän omista kuvista eniten tykkäyksiä saanutta kuvaa.


Minun suosituimmat kuvani näkyvät tässä:

Ylärivi: -Tukholman Kungsträdgården
                   - Hamnsundet, Saltvik, Ahvenanmaa
           - Färjsundet, Finström/Saltvik, Ahvenanmaa

Keskirivi: - Tukholma, Kungsträdgården
              - Idas stuga, Saltvik, Ahvenanmaa
              - Sjöfararkapellet, Sjökvarteret, Maarianhamina

Alarivi:  - Mökki, Ahvenanmaa
            - Mökki, Ahvenanmaa
            - Tuulimylly, Maarianhamina


Lisää kuviani voit katsella klikkaamalla blogin yläreunassa kohdasta "Instagram". Ja Instassahan tilanne elää koko ajan, joten jo nyt on muutama uudempi kuva kirinyt näiden ohi.





KIITOS KAIKILLE KUVISTANI TYKÄNNEILLE JA MUKAVAA PÄIVÄÄ KAIKILLE!


💜





               

18/12/2018

EI TULLUTKAAN IHAN SITÄ MITÄ PITI



Oletko koskaan huovuttanut?

Minä en ole, mutta olen kyllä jonkun kerran miettinyt huovutuskurssille osallistumista, mutta aina se on jäänyt. Syynä on ollut se, että en pidä itseäni mitenkään taiteellisena tyyppinä, enkä osaa piirtää ollenkaan, joten arvelin että tuollaiset kurssit olisivat lahjakkaampia varten. No, omenan ehkä osaisin tehdä, mutta siinä se sitten olisikin.



Niinpä innostuinkin tosissani kun löysin netistä tällaisten tossujen ohjeen. Niiden toteuttamisessa saisi käyttää sukankutomistaitoja ja oppia tuota huovutusta. (ohje täältä)

Kun vielä sattui niin mukavasti että olimme lähdössä Turkuun niin arvelin että sieltä ainakin löytyy tähän malliin sopivat langat ja puikot. 



Tarkoituksenani oli valmistaa kahdet aikuiselle sopivat tossut ja mahdollisesti, jos ne onnistuisivat, niin antaisin ne joululahjaksi. Ostin kuvassa näkyvää vihreää lankaa 200g. Ohjeessa sanottiin että 100-150g, mutta tuo 200g riitti juuri sopivasti yhteen tossupariin. Ostin myös nro 7 bambuiset sukkapuikot ja niillä kutominen kävikin sukkelasti. Oli ihanaa kutoa noin paksua lankaa sillä tulosta syntyi nopeasti. 



Olin ymmärtänyt että koska kudotut sukat valmistumisen jälkeen huovutetaan, niin niiden pitää olla ennen huovutusta tosi isot, jotta kutistuttuaan vielä mahtuvat aikuisen jalkaan. Olivathan ne aika isot kun sain ne valmiiksi kudottua, mutta eivät mitkään jättiläisen sukat ollenkaan. Varmistin vielä kaikki mitat ohjeesta ja ne kyllä pitivät paikkansa, joten uskottava oli että niistä tulee sopivan kokoiset huovutuksen jälkeen. Koska en ole tällaisia aiemmin tehnyt, niin vaikeaa oli arvuutella minkä kokoisia sukkien ennen pesukoneeseen laittoa tulisi olla.


Minunhan oli tarkoitus tehdä kaksi paria samanlaisia tossuja, mutta ajattelin että viisainta on kuitenkin huovuttaa yksi pari ennenkuin rupean toisia värkkäämään jotta näen onko koko ollenkaan oikea.

Ohjeessa sanottiin että sukat pestään 40 asteessa pesukoneessa ja niin tein. Laitoin vielä sukkien sisään pyyheliinat jotta sukat eivät huovu umpeen.

Pesuohjelman päätyttyä sukat piti vetää jalkoihin ja muotoilla sopiviksi. Sitten niiden annetaan kuivua ja niiden sisälle voi laittaa talouspaperia että muoto säilyy.



Kun otin huovutuksen jälkeen tossut koneesta niin en voinut tehdä muuta kuin purskahtaa nauruun. Tossuista oli tullut vauvan tossut.Ei puhettakaan että olisin "vetäissyt" ne jalkoihini muotoillakseni ne sopiviksi. Talouspaperit sain kuitenkin kuivumisen ajaksi sisälle sullottua ja tulihan niistä hienot, koko vain oli aivan väärä. Vertailin niitä tavallisiin sukkiin ja nämä olivat pikkuisen pienemmät kuin samalla ohjeella kudotut tavalliset sukat.




Tossujen varsiin ompelin hiukan koristeita.



Tossuista tuli kyllä huippusuloiset, vaan kellekähän ne mahtuisivat? Mietin tulikohan minulle virhe pesuohjelman valitsemisessa. Ohjeessa sanottiin vaan että pestään 40 asteessa, mutta ei mainittu mitä ohjelmaa pitäisi käyttää. Koska tarkoituksena oli huovuttaa tossut, niin valitsin kirjopesuohjelman hienopesun sijasta, joten voi olla että siinä on syy liialliseen kutistumiseen.





No, tossut saavat ainakin toistaiseksi koristaa hyllyä. Tekisinköhän nyt vielä ne toiset aikomani tossut ja huovuttaisin ne toisella pesuohjelmalla? Harmaata lankaa olisi tarvittava määrä.



💚 

16/12/2018

JOULUOHJELMA



Jotkut entistä blogianikin seuranneet saattavat muistaa että meillä on täällä seitsemän suomenkielisen naisen "muijaporukka" joka kokoontuu säännöllisen epäsännöllisesti jonkun kotona iltaa viettämään.

Eilen meillä oli ohjelmassa pikkujoulun viettoa ja maailman parantamista. Pikkujouluun kuuluu tietysti pienten lahjapakettien saaminen ja antaminen ja ylärajaksi lahjalle olimme laittaneet 10€. Minun saamastani paketista paljastui ihanan jouluiset, mielestäni hiukan vanhanajan tyyliä olevat, kauniit lautasliinat ja jouluinen jääkaappimagneetti.


Magneetissa oli hauska teksti jossa annetaan ohjeita hyvään jouluun.

Ohjeessa kehotetaan nauttimaan kaikkea kohtuudella, mikä on yleensäkin hyvä ohjenuora kaikessa elämässä.



-KAIKKEA KOHTUUDELLA -

- syödään
- saunotaan
- seurustellaan
- lueskellaan
- lauleskellaan
- laiskotellaan
- leikitellään
- herkutellaan
- huvitellaan
- hekotellaan
- haukotellaan  


....ja sitten taas yöllä nautiskellaan, napostellaan, syödään ja herkutellaan!


(design: Marleena Ansio, copyright: Ansio Oy)








OIKEIN HYVÄÄ JA RAUHALLISTA 3. ADVENTTISUNNUNTAITA!

💓


14/12/2018

TUNGOSTA MAARIANHAMINASSA



Harvemmin nähdään Maarianhaminan Torggatanilla tällaista väenpaljoutta kuin eilen illalla, Lucian-päivänä. Vaikea oli löytää paikkaa josta kulkueen näkisi ja vielä pystyisi ottamaan muutaman kuvankin.

Lämpötila oli nollan paikkeilla, mutta lämpimästä vaatetuksesta huolimatta kylmä tuli siinä seisoessa ja Luciaa odotellessa.



Torin kuusi, joka jo kerran kaatuikin myrskyn ansiosta, on taas pystyssä. 



Tässä kohtaa oli tilaa ja kulkueen odotetaan saapuvan minä hetkenä hyvänsä.
Pieniä Lucia-tyttösiä näkyi useitakin ja pienimmillä heistä ei varmaan ollut aavistustakaan minkä vuoksi heidän päähänsä oli laitettu kynttiläkruunu ja kimaltavaa nauhaa. Valkoisen kaavun alla oli toppahaalari ja olisi ollut kiva ottaa kuva noista suloisuuksista, mutta nykyisin täytyy olla varovainen siinä mitä kuvaa joten kuvat jäivät ottamatta.


Nyt taitaa kulkueen alkupää jo näkyä kadun kulmassa.



Kuten aina mukana kulkueessa on palokuntalaisia ja nytkin he saivat kunnian olla ensimmäisiä. Mitä nalle tonttulakkeineen symbolisoi sitä en tiedä. 



Punaisen Ristin ystäväpalvelu kaverikoirineen oli tietysti mukana. 



Kaikenlaisia yhdistelmiä kulkueessa oli. Kun en koskaan Lucia-kulkueita missään muualla kuin Maarianhaminassa ole nähnyt, niin en tiedä ovatko nämä kulkueet yleensäkin tällaisia, vai onko tämä ihan paikallinen tapa. 




DunderDans-tanssijat olivat pukeutuneet valkoiseen ja valonauhoihin.




Kulkueen viimeisenä, traktorin vetämissä vaunuissa saapui vihdoin Lucia-neito.




 



Tilaisuuden loputtua lähti Lucia seurueineen kävellen pois torilta. Ja olihan siihen joku linssiludekin eksynyt :)




💛 

13/12/2018

KOTONA TAAS




Terveisiä Turusta!


Käytiin ystäviä tapaamassa ja vietettiin aikaa vanhassa kotikaupungissamme. Jutustelua, hyvää ruokaa ja juomaa ja kaupungilla kävelyä. Sainpa muutaman jouluun liittyvän jutunkin hankittua.

Tänään havahduin siihen että joulu on melkeinpä ensi viikolla. Olen ajatellut sen olevan vielä vaikka kuinka kaukana. Jouluvalmistelut eivät vielä ole kovin pitkällä, mutta jouluvalot ja joulukuusikin ovat jo paikoillaan. Joulukuusemme on jo useana vuonna ollut muovikuusi ja siitä olen ottanut oksan tuohon ylläolevassa kuvassa näkyvään jouluiseen koristeeseenkin joka on säilynyt hyvänä koko vuoden ja ripustin sen samaan paikkaan kuin viime vuonnakin.

Kun joka huoneessa on hiukan jouluvaloja, niin ei yhtään harmita aikaisin pimenevät illat, päinvastoin. Tänään on joulukuun kolmastoista päivä ja se täällä ruotsinkielisellä seudulla on Lucianpäivä. En ole tottunut sitä viettämään sillä lapsuudessani ja nuoruudessani eivät suomenkieliset Luciaa viettäneet. Mutta nyt kun asutaan täällä Ahvenanmaalla niin Lucia on tullut tutummaksi, joskaan kummempia tunteita se ei meikäläiselle aiheuta. 

Jos sää pysyy hyvänä, niin voi olla että illalla lähdetään katsomaan kaupungin Lucia-kulkuetta.



KIVAA PÄIVÄÄ SINULLEKIN!


💛💛



09/12/2018

NUKKUISITKO JÄÄHOTELLISSA?



Toisena adventtina haluaisi jo saada ihailla lumista luontoa, mutta  meillä sataa vettä. Kun lumisia kuvia haluan blogissa näin joulukuussa näyttää, niin ei auta muu kuin kaivella kuva-arkistosta muutama parin vuoden takainen kuva.

Kuvat olen ottanut paikassa joka sijaitsee Kittilässä. Lainio SnowVillage on ihastuttava lumesta ja jäästä rakennettu "kylä". Se rakennetaan joka vuosi uudestaan ja aina hiukan erilaisena.



Lainion lumikylässä kuljetaan hienosti valaistuja käytäviä pitkin. Valaistuksen väri vaihtelee ja käytävistä avautuu näkymiä mitä erilaisimpiin huoneisiin. Rakennuksessa on mm. ravintola, jossa penkit ja pöydät on tehty jäästä. Myöskin kirkkosali jossa voi järjestää vaikka vihkiäiset on tänne rakennettu.






Tähän torniin johtavat rappuset joiden sivuilla on taidokkaasti kuvioituja jääkuutioita, joita voisi luulla lasikuutioiksi. Koko perheelle riittää nähtävää ja lapset pääsevät vaikka laskemaan liukumäkeä joka tietysti myöskin on tehty lumesta ja jäästä. 

Täällä on myös matkamuistomyymälä josta voi ostaa Lapin tuliaiset kotiin vietäväksi. 

Lumiveistoksien aiheet vaihtelevat ja teemoina on ollut ainakin Suomi 100v ja
Game of Thrones

Tänä vuonna lumikylä avataan 12.12 ja se on avoinna päivittäin klo 10-22. Yksityistilaisuudet voivat aiheuttaa poikkeuksia aukioloaikaan, joten kannattaa varmistaa netistä aukiolo. Netin kautta löytyy myös paljon muuta tietoa paikasta.




Voipa tässä lumikylässä yöpyäkin, sillä sinne on rakennettu useita hotellihuoneita. Vuoteet on tehty jäästä, mutta paleltua ei tarvitse sillä varusteisiin kuuluu lämmin makuupussi ja muuta lämmittävää.

Jos lomailet Lapissa, niin tämä kohde kannattaa ehdottomasti käydä katsastamassa. 

Lainio SnowVillage löytyy osoitteesta : Lainiotie 566  Kittilä,
puh. +358 40 4167227. Leviltä paikkaan on matkaa 45km ja Äkäslompolosta 30km. 



MUKAVAA PÄIVÄÄ!

💙

07/12/2018

KUKIN KORISTELEE TYYLILLÄÄN

Joulukuu on hyvässä vauhdissa ja jos sinulla on tapana hankkia joulukuusi kotiisi, niin kohta alkaa olla se aika kun on lähdettävä sitä hankkimaan. Jos olet ehdottomasti oikean kuusen ystävä, niin on lähdettävä joko omaan metsään, tai kuusien myyntipaikkaan sitä noutamaan.





Metsän ei tokikaan tarvitse olla oma, mutta metsänomistajan lupa on oltava jos kuusen aikoo vieraalta maalta kaataa. Siinäkin saattaa joskus tulla kommelluksia, vaikka lupa olisikin saatu ja näinkin voi käydä:

Ystäväni kertoi hauskasta jutusta joka oli hänen perheelleen sattunut:

Hänen perheensä oli saanut luvan ottaa itselleen joka joulu kuusen tuttunsa metsästä. Useana vuonna ystäväni perheeseen oli jo käyty kuusi kaatamassa tuosta kyseisestä metsästä ja vastalahjaksi kuusesta he olivat muistaneet tuota tuttuaan joka joulu jollain pienellä jouluisella lahjalla, esim. itse leivotulla jouluherkulla, suklaarasialla tai vastaavalla.

Kun tätä oli jatkunut muutama vuosi, niin tuo metsänomistaja oli sitten kerran ihmetellyt miksi he joka vuosi tuovat heille joululahjan. No "siksi kun ollaan aina saatu hakea kuusi teidän metsästä" kuului vastaus. 

Metsänomistaja oli hiukan ihmeissään, kuin ei oikein tajuaisi mistä on kysymys, eikä hän ollut havainnut kuusia metsästään kaadetun. Viimein hän ihmetellen kysyi että "miten niin? Mistä metsästä te olette kuuset hakeneet?"

Ystäväni selitti paikan josta kuusia oli haettu ja kävikin ilmi, että kyseinen alue ei ollutkaan tämän metsänomistajan vaan ihan jonkun toisen!






Jos luonnonkuusen sijaan päädyt tekokuuseen, niin se pitää hakea varaston perimmäisestä nurkasta, tai ostaa kaupasta.

Tekokuusia on vaikka minkälaisia, minkä kokoisia tai värisiä tahansa. Perinteisen vihreän lisäksi ainakin valkoisia, vaaleanpunaisia ja taitaapa olla sinisiäkin.

Tekokuusessa ei tietenkään ole sitä ihanaa tuoksua jonka elävä kuusi tuo kotiin, mutta ei ole niitä varisevia neulasiakaan, eikä kastelusta ole huolta, vaikka matkustaisi muutamaksi päiväksi pois kotoa.

Tänä päivänä parhaimmat tekokuuset ovat jo niin luonnollisen näköisiä ettei niitä tahdo erottaa oikeasta luonnonkuusesta. Nämä laadukkaimmat kuuset toki maksavat enemmän kuin epäaidomman näköiset. Tekokuusta kuitenkin käytetään vuodesta toiseen, joten mahdollinen kallis hankintahinta on muutamassa vuodessa kuitattu. Lisäksi säästyy jokavuotinen kuusen hankinta ja hävittäminen joulun jälkeen.



On kuusi sitten "oikea" tai ei, niin koristelu voi olla ihan minkälainen tahansa. Perinteiset punaiset joulupallot taitavat olla aina suosittuja, mutta niitäkin on nykyisin vaikka minkä värisiä ja houkutus uusien pallojen ostoon on suuri kun taas on keksitty uusi hittiväri joulupalloihin. Yhtenä vuosi koristelun piti olla vihreää,toisena hopeaa tai kultaa, tai sinistä ja sitten tuli suosituksi väriksi vaaleanpunainen tai jopa ruskea. 



Kuusen kynttilät ovat ehkä tärkeimmät koristeet kuusessa. Valaistu kuusihan on vasta se oikean tunnelman tuoja. Elävällä tulella palavilla kynttilöillä on omat kannattajansa ja kauniitahan nuo ovatkin, mutta vaativat silmälläpitoa koko ajan.

Valtaosa kuusista on valaistu sähkökynttilöillä tai pikku valoilla ja jopa paristoilla toimivia kuusenkynttilöitä on nykyään saatavissa.



Joku tykkää koristella kuusen leikkisästi ja suihkuttaa oksille spraypullosta "lunta". 



Kulta ja punainen on aina suosittu yhdistelmä. Valojen lisäksi kuusessa useimmiten on jonkinlaista kimalletta. Kimallus voi olla kulta-tai hopeanauhaa tai lametta. Myös erilaisia helmimäisiä nauhoja käytetään paljon.


Mutta jos ei välitä näin perinteisestä koristelusta niin vaihtoehtoja toki löytyy.



Jos kuusen väriä on vaikea päättää, niin miten olisi tällainen "pride-kuusi"? Kynttilät sävy sävyyn. Monivärinen kuusi ei koristeita kaipaa sillä se on näyttävä jo itsessään.



Tai millainen olisi piparkakkukuusi? Tuoksu ainakin olisi jouluinen, kunhan ei vaan olisi herkkusuille liian houkutteleva! Parasta ottaa piparkakkukuusi esille vasta jouluaattona että sitä ehtii ihailla joulunpyhät. Siitä voi sitten napsia herkkuja kahvin tai glögin kanssa, mutta kannattaa varmaan aloittaa latvasta.
  



Kestävää laatua olisi sen sijaan tämä kauniista laatikoista pinottu kuusi, mutta varminta on kertoa kaikille perheenjäsenille että laatikot ovat tyhjiä, ettei houkutus niiden sisälle kurkistamiseen tule liian suureksi.

Toisaalta tämä kuusi saattaisi toimia mainiosti lahjojen keräilypaikkana, jos perheessä ei ole pieniä, vielä joulupukkiin uskovia lapsia. Nimet vaan pakettien päälle  ja aattona jokainen voi poimia omat lahjansa tuosta pinosta.




Tästä kuusesta en sano mitään. Tai no, ainakin tuo kultanauha on "hiukan" liian iso näin pieneen kuuseen.



Minikokoinen ja minimaalisesti koristettu kuusi koristaa pihaa. Pikkuisen lunta vielä ympärille niin tuo voisi olla oikeinkin iehättävä.




Jotkut tykkäävät runsaasta koristelusta, jolloin ei ole niin väliä minkälainen itse kuusi on. Myöskään ei tarvitse miettiä mikä olisi tämän joulun väriteema; kaikki koristeet vaan oksille. Mutta onko tästä unohtunut kynttilät kokonaan?




Moni meistä haluaa kuusensa sisälle. Jos kuitenkin pystytät kuusen ulos, niin viisainta on ottaa huomioon ettei paikka ole liian tuulinen, jotta kuusi pysyy pystyssä joulun pyhät.

Viime päivinä ovat tuulet puhaltaneet niin raivoisasti että monia kaupunkien virallisiakin kuusia on kaatunut. Maarianhaminan torin kuusikin kaatui ja ennen uutta pystytystä sitä lyhennettiin jonkin verran ja nyt se on taas pystyssä, ainakin vielä.

Kuvan kuusi ei kuitenkaan ole Suomen kaupungeissa kaatunut. Kaikki postauksen kuvat ovat TÄÄLTÄ .




Koko Suomen virallinen ykköskuusi on tietenkin Turun Tuomiokirkon edustalle pystytetty valtava kuusi. On se komea ja kun taustana on ylväs kirkko lumisessa maisemassa ,niin näky on todella kaunis.




MINKÄLAINEN ON SINUN JOULUKUUSESI?