29/09/2023

Ilon kautta



Hei!

Viikonloppu alkamassa. Hyvällä mielellä sitä aloittelen, sillä viime viikolla pääsin taas pitkästä aikaa joogaamaan.

Olen täällä aikaisemmin harmitellut sitä että kotikylässämme sijainnut joogasali on lopettanut toimintansa täällä. Paikka jossa joogaa pidettiin oli tosi kaunis ja harmooninen. Tykkäsin paikasta tosi paljon ja nyt ovat ne tilat myytävänä ja voisin melkein kuvitella itseni sinne asumaan, niin kaunista siellä oli.

Kuinka ollakaan, viikko sitten sain tiedon että sama yrittäjä aloittaa joogan meille varttuneemmille ja ilmoittauduin heti kurssille. Nyt joogatunnit pidetään Maarianhaminan Merikorttelissa. Ympäristö on ihana, mutta itse tila jossa joogaamme ei ole yhtä viehättävä kuin tuo edellinen paikka. Tosin se ei ehkä ole vielä ihan valmis kun juuri ovat aloittaneet toimintansa tuossa osoitteessa. Mutta ohjaaja on sama kuin aiemminkin, joten tuttua toimintaa on tiedossa. 

Hyvälle mielelle tulin paitsi joogailun aloittamisesta, niin myös siitä kun yhtenä päivänä kävelylenkilläni näin tuon kuvassa olevan "pallollisen auton". Sen näkemisestä ei voi muuta kuin ilostua, vai mitä?


ILOISTA MIELTÄ MYÖS SINULLE!

😍😍😍

20/09/2023

Ennen myrskyä



Nyt kun syysmyrskyt ovat saapuneet, niin laitan vielä tänne blogiin jokin viikko sitten ottamiani kuvia kun vielä oli hiukan kesäistä.

Paikka on tuttu Maarianhaminan Merikortteli, jossa aina silloin tällöin kiertelen katselemassa ja kuvaamassa. Ja voin sanoa etten ole ainoa joka siellä kuvia ottaa. Tosi usein tapaa toisiakin jotka ottavat kuvia samoista kohteista.

En tiedä mikä tuossa paikassa eniten viehättää. Onko se siellä usein tuoksuva terva, vaiko vanhat rakennukset ja veneet? Vai onko se sittenkin se kun saa nähdä että tänä päivänäkin siellä rakennetaan vanhan mallin mukaan veneitä ja rakentamista pääsee avoimista ovista seuraamaan? Vai onko se rauhallinen, melkeinpä pysähtynyt tunnelma joka siellä kiehtoo?

Oli miten oli, niin sinne palaan aina uudestaan ja uudestaan, oli sitten kesä taikka talvi.





Veneet voivat näyttää vanhanaikaisilta ja ehkä ovatkin vanhoja, mutta löytyy niistä nykyajan tekniikkaakin, kuten tästä veneestä aurinkopaneeli.

Taustalla näkyvä pikku kappeli on suosittu kohde, jossa silloin tällöin suoritetaan vihkimisiäkin. Sen ovet ovat aina auki, joten jos Merikorttelissa käyt niin pistäydy ehdottomasti sielläkin.




Oikein tarkkaan kun katsoin, niin voin lukea puuveneen kyljestä nimen "Lempi".






Tänään meri ei näin rauhallinen ole ja maallakin mitataan hirmulukemia. Toivottavasti suurilta vahingoilta vältytään.

Miten teillä päin; onko myrsky aiheuttanut tuhoja tai onnettomuuksia?


☔☔☔

17/09/2023

Kyllä mä täällä vielä olen



Bloggaaminen tuntuu takkuilevan, sillä tämä on vasta toinen postaus syyskuulle. Annukka jo viestitteli ja kyseli onko jotain ikävää sattunut kun minusta ei ole kuulunut. No ei onneksi mitään dramaattista ole tapahtunut, mutta ei vaan ole tuntunut siltä että olisi mitään kirjoitettavaa. Sellaista se välillä on.

Eikä ole nytkään kummempaa kerrottavaa, ihan tavallisia syyshommia vaan kasvihuoneen tienoilta.

Viikko sitten laitoin kasvarin talvilepoon. Viimeiset tomaatit kypsyvät nyt lautasella.
Aika hyvin tuli satoa tänä vuonna, vaikka kastelujärjestelmä asennettiinkin vasta melko myöhäisessä vaiheessa.




Ihan tyhjä kasveista ei kasvihuone vielä ole, sillä jätin sinne vielä lehtipersiljan ja viininlehtisalaatin kun niin hyvin voivat. Niistä ainakin viininlehtisalaatti on tietääkseni monivuotinen, joten toivottavasti se säilyy talven yli ja saadaan ensi vuonnakin laittaa noita punavihreitä lehtiä salaattien joukkoon väriä antamaan.




Tänä vuonna tehtiin toinen kokeilu kasvatussäkkien käytöstä. Vaikka tomaatit aika hyvin kasvoivatkin ja antoivat satoa, niin ensi vuonna täytetään kasvihuoneen laatikot mullalla jossa on mukana ostomullan lisäksi hyvää, itsetehtyä bokashi-multaa. Ja kun ei säkkejä käytetä, vaan laitetaan multa suoraan muurattuihin laatikkoihin, niin multatila suurenee huomattavasti, joten uskoisin että satoa tulee vielä enemmän.

Tyhjensin kasvatussäkkien mullan ulos lavakauluksiin ja oli se aika pöllähtävää höhhöä. Taitaa olla enimmäkseen turvetta noissa säkeissä. Se saa nyt "tekeytyä" talven yli ja keväällä sekoitan siihen kompostimultaa.
 



Siirsimme kaiken kasvihuoneen irtotavaran kasvihuoneen toiseen päätyyn ja nyt jäi vielä tilaa pöydälle ja tuoleille, jotka vielä ovat ulkona, mutta tuomme ne talveksi suojaan tänne.



Olispa jo kevät ja saisi aloittaa kaiken taas alusta!

💜💜💜

03/09/2023

Joko jätit hyvästit kesälle?



Kaunista päivää!

Tai niin no, ainakin aamulla paistoi aurinko  hienosti keittiön ikkunasta ja valaisi olohuoneen nurkkauksen. Istuin juomassa aamukahvia ja mieliala kohosi hetkessä kun aurinko paistoi sisälle. Tästä suunnasta se paistaakin vain aamuisin.





Kun katson ikkunan läpi kesähuoneeseen, niin siellä ei vielä paista ja ikkunat ovat yön jäljiltä vesihuurussa, kuten aina näin alkavan syksyn aamuina.

Osa kesäkukista on jo heitetty kompostiin, mutta tilalle en ole vielä syyskukkia ostanut. Illat pimenevät yhä aikaisemmin ja vaikka voisi luulla, että se tuntuu haikealta ja masentavaltakin, niin ei se tunnu. On vaan kiva kun illan ja päivän valoisuudessa alkaa olla suurempi ero.




Eilen tein mökillä hommia ja jaoin perennoja ja istutin niitä uusiin paikkoihin. Uusiin istutuksiin laitoin selvät merkit siitä mitä missäkin on, sillä ei ole yksi tai kaksi kertaa kun keväällä olen nyppinyt pois syksyllä istuttamiani luullen niitä rikkaruohoiksi.

Pitäisi ehkä ottaa valokuvat nyt syksyllä, että keväällä muistaisi mitä missäkin kasvaa. Mm. kuunliljat aloittavat kasvunsa keväällä niin hitaasti, että voi luulla ettei niistä mitään tulekaan ja sitten kaivan kevään istutusinnoissani niitä ylös kuvitelle niiden olevan rikkaruohoja. Niin kävi minulle keväällä, kun ihmettelin mihin olivat häipyneet viime vuonna istuttamani kuunliljat.

Toisinaan olen piirtänyt paperille kukkamaani istutukset ja olettanut että sitten on helppo katsoa mitä missäkin on, mutta se ei oikein minulla toimi. Aina kun katselen piirroksiani, huomaan että ne ovat jo vanhentuneita, eivätkä kaikki kasvit ole ollenkaan siinä paikassa missä piirroksen mukaan pitäisi.

Minulla taitaakin olla ns. siirtolapuutarha, niin usein siirtelen kasveja paikasta toiseen.

Vielä kukkii pihalla ja terassin ruukuissa jonkin verran, enkä ihan vielä ole lakannut odottamasta kesäisen lämpöisiä päiviä. Uskon että vielä löytyy käyttöä terassin ruokapöydällekin, sillä muutama päivä sitten syötiin vielä ulkona.

Ja luulin että pääskyset ovat jo lähteneet muuttomatkalleen kun en niitä pariin päivään nähnyt, mutta eilen ne taas kaartelivat viserrellen talomme ympärillä.

Nyt nautitaan alkaneesta syyskuusta ja sen raikkaista päivistä. Vai mitä mieltä olet, olisiko kesä vielä saanut jatkua?


💛💛💛







💛💛💛