28/02/2024

Kävin sitten minäkin sen katsomassa, mutta mitä pidin?



Kävin sitten minäkin monien jahkailujen jälkeen tämän suurta suosiota saavuttaneen filmin katsomassa. Jokainen, jonka kanssa tästä elokuvasta olen puhunut, on kehunut sitä.

Saimme hyvät paikat elokuvateatterissa, joka oli puolillaan täynnä. Monta viikkoa tämä filmi on jo meidän paikallisessa elokuvateatterissa pyörinyt, joten suuren määrän katsojia se on täälläkin saavuttanut.

Ja miksei olisi, onhan tässä filmissä näkyvissä paljon tuttuja paikkoja Ahvenanmaalla asuville, on Merikorttelia, Jan Karlsgårdenia ja muita tuttuja paikkoja. Ja minulle kiva yllätys oli se, että filmissä poikettiin Turun vanhallasuurtorillakin  kauppaa tekemässä.

Jos vertaa tätä aiempaan tv:ssä näytettyyn Myrskyluodon Maija-sarjaan, niin näyttelijät olivat tässä lahjakkaita ja onnistuivat osissaan hienosti, kun taas tuossa aiemmassa versiossa näyteltiin amatöörivoimin, mikä jonkin verran laski sen filmatisoinnin tasoa.

Tässä uudessa versiossa ei tietenkään voitu kaikkia tv-sarjassa kuvattuja  tapahtumia kuvata, koska filmi oli jo näillä tapahtumilla pitkä, lähes kolme tuntia. Mielestäni sota-aikaa kuvaavaa osuutta olisi voinut supistaa, sillä siinä kohtaa tuli minulle pienoinen pitkästymisen tunne.

Näyttelijäsuoritusten lisäksi hienoa tietysti oli ahvenanmaalainen luonto, joka ei ehkä täällä asuvalle ole niin suuri kokemus kuin muualla asuvalle, näemmehän sen joka päivä.

Jos jotain negatiivista, tai ainakin ihmettelyä herättävää filmistä haluaisi mainita, niin minun mielestäni Maijan sukelteleminen ei oikein tuntunut istuvan sen ajan maalaisnaisen kuvaan. 

Ja toinen kummastelun aihe itselleni oli se, että miten se lehmä saatiin pysymään lypsävänä kallioisella luodolla, jossa ei näyttänyt olevan mitään syötävää sille ja se oli enimmän aikaa liekaan kytkettynä?

Kaiken kaikkiaan on sanottava, että olihan filmi mahtavan hieno. Uskon että minun silmissäni sen arvoa hiukan alensi se, että olen nähnyt vanhan version useamman kerran, joten juoni oli jo ennestään tuttu.

Jos en olisi nähnyt tuota vanhaa Myrskyluoto-sarjaa, niin olisin varmasti antanut tälle elokuvaversiolle 10+ arvosanan, mutta nyt ehkä 9+.


OLETKO SINÄ NÄHNYT TÄMÄN FILMIN?

💙💙💙



24 kommenttia:

  1. Tätä on ehkä kauhea sanoa ääneen, mutta minua kyllästyttää jo koko Myrskyluodon Maija. Olen myös nähnyt sen vanhan elokuvan monta kertaa ja ties kuinka monta kesäteatteriversiota. Kuulin myös pitkästä sotaosuudesta, eikä senkään takia innostanut. Joten en ole käynyt katsomassa tätä uutta elokuvaa. Tiesin Turun markkinakohtausosuudesta, kun siihen haettiin avustajia. Hetken harkitsin ilmoittautumista, kun siten olisi ollut ehkä mahdollisuus nähdä elokuvantekoa "sisältäpäin". Mutta sitten keksin monta tekosyytä 😁.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aika paljon on jo Maijaa joka puolella vuosien varrella esitetty. Itsekin mietin monta viikkoa menenkö ollenkaan tätä katsomaan. Olisikin varmaan aika jännää olla mukana jossain filmissä avustajana. Tekosyitä on aina helppo keksiä :)

      Poista
  2. Mukava lukea arviosi siitä! Itse en ole vielä päässyt kaupunkiin elokuvateattereiden äärelle. Enpä ole niitä aiempia Maijoja nähnyt, kummallista kyllä. Joten tarina olisi minulle ihan uusi. Täytynee käydä katsomassa. Elokuvan neuleita on ainakin kehuttu :-D
    Sukeltelu ei tosiaan kuulosta autenttiselta. Luen muuten parhaillaan kirjaa luotsi- ja majakanvartijayhteisöistä Suomessa ja on se ihme, kuinka pienillekin saarille tuotiin eläimiä ja ylipäätään voitiin asua koko perheen voimin. Kaikenlaista ruokaa ja polttopuitakin toki luodoille vietiin, ehkä lehmällekin on jokin heinävarasto, vaikka sitä ei elokuvassa näytetä. Tuollaiset asiat olisivat kyllä justiin kiinnostavia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voin kyllä suositella tätä ja varsinkin kun et ole aiemmin tuota vanhempaa nähnyt, niin kaikki tapahtumat ovat sinulle uusia. Tätä oli kyllä aika paljon muokattu jos vertaa siihen vanhaan. Maijakin on eloisampi ja iloisempi tässä versiossa. Neuleet olivat kyllä kauniita, vaikka ei niitä ihan kauhean paljoa näkynyt.

      Poista
  3. Kiitos oli kiva lukea sinun mielipiteesi, kun ollaan kanssa mietitty
    mennäänkö katsomaan?
    Mutta kolme tuntia kestävä elokuvan täytyy olla super mielenkiintoinen, että
    minun peppu pysyy penkillä niin kauan heh!
    Joten ei menty katsomaan...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aika pitkä se tietysti oli, mutta kukaan ei poistunut ennen näytöksen loppua.
      Se varmaan tulee joskus tv:stä.

      Poista
  4. En ole katsonut tätä nykyistä uutta elokuvaversiota. Vanhan Myrskyluodon Maija-sarjan kyllä katsoin ja se oli mielestäni hyvä ja aito.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen aina tykännyt myös tuosta vanhasta sarjasta.

      Poista
  5. Olen nähnyt tv sarjan ja kesäteatterissa myös. Minusta elokuva oli upea nykyisen kuvaustekniikan ansiosta. Saariston maisemat tulivat hienosti näkyviin. Ja vaikka en ole maailman kärsivällisin paikallaan istuja niin en katsonut kertaakaan kelloa. :)
    On tietysti asioita mitä mietti elokuvaa katsellessa että olisivat vaikka maalanneet lehmä kylkeen laikkuja välillä,
    ei se sama lehmä siellä saaressa ihmisen ikää elä. Mutta ei kannata antaa sen häiritä... Eikä saaristossa perinteisesti ole osattu uida eivätkä ainakaan naiset. Mutta pikkuasioita,upea kuvaus tähän aikaan tuotuna.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. TV-sarja on meilläkin katsottu useampaan kertaan. Tässä uudessa oli tosiaan hienoa kuvausta ja maisemathan ovat huimaavan kauniit. Itse katsoin kyllä pari kertaa kelloa. Pikkuseikkoihin ei tietysti tarvitsisi takertua, mutta kun vaan kiinnitti huomiota :)

      Poista
  6. Olen aina ollut Myrskyluodon Maija -fani ja katsonut sarjaversion useampaan kertaan (meillä on se dvd:llä). Olisin mennyt jo ensi-iltaan, mutta meillä on sairastettu sen verran, että vielä ei ole onnistunut. Mutta ensi tilassa menen ilman muuta.
    Minusta tv-sarjan näyttelijät onnistuivat oikein hyvin, vaikka amatöörejä olivatkin. Tiina Lymi on sanonut, että hän teki elokuvan Anni Blomqvistin kirjojen perusteella ja siksikin toteutus on erilainen.
    Lehmälle tuotiin ruohoa ym. vihreää mantereelta tai toisista saarista. Mutta meillä heräsi keskustelu, miksei heillä ollut kanoja, joista olisi saanut munia. Tutkimme asiaa ja ilmeni, että kanoja alettiin Suomessa pitää vasta 1940-luvulla - outoa.
    Uimisjuttua en usko, koska mielestäni saaristossa ei vanhoihin aikoihin juuri uitu, paitsi ehkä lapset.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti pian pääsette katsomaan tätä. TV-sarjassakin pääosien esittäjät onnistuivat hyvin rooleissaan, mutta pienempien osien näyttelijöistä kyllä huomasi että olivat amatöörejä.
      Hauska yhteensattuma, että juuri eilen mietin itsekin miksei ollut kanoja, siitähän olisi helposti saanut syötävää.
      Uimisesta olen samaa mieltä, harva edes osasi uida.

      Poista
  7. Blogissani on Sinulle Kuusi kuvaa kesästä -haaste.

    VastaaPoista
  8. En ole nähnyt tätä uutta Mystkyluodon Maijaa.
    Tekjasta katsonut kylläkin. Arvosteluja olen lukenut puoleen ja toiseenkin, ehkä kävisin katsomassa, mikäli tulisi näille minun kulmille edes tuohon 60 kilometrin päähän, jossa lähin kino.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No tuo kuulostaa kyllä hiukan liian pitkältä kino-matkalta. Tuleehan tämäkin aikanaan tv:stä.

      Poista
  9. Hieno elokuva, mutta niin kaukana Anni Blomqvistin Maijasta, että oikein hämmästyttää.
    Jos joku ei ole katsonut tätä elokuvaa vielä, älä lue jatkoa, koska spoilaan muutamia seikkoja.
    Elokuvassa oli melkoisesti suoranaisia virheitä, jotka ainakin itseäni häiritsivät. Todellakin tuo uiminen, ei sellaista harrastettu eikä sellaiseen ollut aikaa. Täysin epäuskottavaa!
    Maija ei myöskään serveerannut sotilaita vaan pakeni lasten kanssa vanhempiensa luokse sotilaiden läsnäolon ajaksi. Miksi juuri tästä kohdasta kerrottiin vielä niin pitkästi? Monta muuta olennaista tapahtumaa jäi kertomatta, kun sotilasepisodi vei niin paljon aikaa.
    Maija oli myös luonteeltaan todella ujo ja arka, ei ollut mikään feministi.
    Maijan (ja Jannen) syvä usko Jumalaan oli muutettu "Veenemon huokailuksi", ei uskottavaa.
    Neuleet, joita on kehuttu, olivat aivan liian fiinejä ja tehdastekoisen näköisiä ja värikkäitä. Maija kutoi kankaita ja vaatteita omista lampaanvilloista, eikä niitä ollut aikaa eikä rahaakaan värjäillä muilla kuin luonnonväreillä, jos niilläkään.
    Muitakin ontuvia kohtia oli, mutta nyt lopetan höyryämisen. :)

    Parasta elokuvassa oli Ahvenanmaan luonto ja se, että sainpa aikaiseksi lukea koko kirjasarjan uudestaan, kun otti päähän monet ilmeiset virheet.:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta että hieno elokuva, mutta mutta...
      Ei palvellut sotilaita ja kun oikein saivartelemaan rupeaa, niin minua ihmetyttää miten sitä ruokaakin riitti noinkin pitkäksi ajaksi isolle joukolle.
      Sotakuvaus oli liian pitkä ehdottomasti. Voi olla että jos olisin kotona tätä katsonut, niin olisin ainakin hetkeksi poistunut kuvaruudun ääreltä tässä kohtaa. Neuleet olivat kyllä kauniita, voisivat olla vaikka Odd Mollya tai Gudrun Sjödeniä. Ahvenanmaan luonnosta ei ole minullakaan mitään valittamista :)

      Poista
  10. En nyt lukenut aiempia kommentteja, joten voi tulla toistoa, mutta sanoisin että ehdottomasti kannatti käydä katsomassa. Joskin pituudesta olisi mielestäni hyvinkin voinut yhden puoli tuntia nipistää, alkoi jo loppuvaiheessa puuduttaa.

    Maijan roolisuoritus oli huikea ja ihanaa, että Janne oli niin symppis. Vähän ennakoin siinä naimisiinmenovaiheessa, että tulee jotain kolmiodraamaa, mutta ei onneksi :).

    Itselläni ei ole aiempaa vertailukohtaa tai ainakaan en muista nähneeni aiempia versioita, joka oli ehkä hyvä asia. Pystyi katsomaan "puhtaalta kankaalta".

    Kyyneleitäkin vähän piti pyyhkiä siinä vaiheessa, kun sotilaat poistui saarelta ja hyvästien jättö osoitti inhimillisyyttä, vaikka alkuun asetelmat oli toiset.

    Kauniit, karut maisemat ja hurja on kyllä luonto merellä silloin kun sille päälle sattuu. Ja kiva oli tunnistaa Merikortteliakin <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Maija oli hyvä roolissaan ja Janne oikea namupala! Kyllähän mullakin tuli kyynel silmään, varsinkin siinä kohtaa kun Maija kantoi hukkunutta Mikaelia sylissään.
      Tuttuja paikkoja oli kiva nähdä filmissä.

      Poista
  11. Ja vielä lisään sen, että tuli elokuvan jälkeen mietittyä sitäkin, että yhtään ei 7-8-vuotiaana ollut käsitystä, mistä oli kyse, kun kansakoulun ekalla tai tokalla luokalla opettajan johdolla antaumuksella laulettiin "Ja se Oolannin sota oli kauhia, hurraa, hurraa, hurraa...."
    Ei varmaan kuulu nykyään musiikkituntien ohjelmaan..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No ei todellakaan ollut mitään käsitystä. Ei varmaan enää lauleta sitä.

      Poista
  12. En ole nähnyt, mutta kiinnostaisi kyllä. Itseni tuntien odotan, että tulee aikanaan telkkarista. Kovaa on ollut hehkutus!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anonyymi2/3/24 12:38

      Mekin ensin ajateltiin odottaa kunnes tulee tv:stä, mutta mentiin sitten kuitenkin. Kristiina K

      Poista