21/01/2025

Tammikuun kävelyllä nähtyä




Muistinpa tällä kertaa kuvata kävelylenkkini. Jäin pois autokyydistä tässä ystäväni talon kohdalla. Talo on vanha ihana maalaistalo jossa kokoonnuimme viime viikolla ystäväporukan kanssa.




Tämä tienpätkä on sen verran kylän ulkopuolella että tässä ei ole kevyen liikenteen väylää, mutta hyvin pystyi tuossa tien reunassa kävelemään kun liikennekin on aika vähäistä. Suurin osa autoista käyttää uutta tietä ja tätä vanhaa ajavat enimmäkseen tien varrella asuvat.




Tien sivussa on vielä jonkin verran lunta jonka aurausautot ovat sinne työntäneet, mutta muuten lumi on lähestulkoon sulanut. Aurinko paistoi ihanasti. Olin onneksi varautunut aurinkoista säätä varten aurinkovoiteella.



Kuljin ohi rakennuksen jossa aikoinaan toimi kotileipomo josta voi aamusella noutaa tuoreet leivät, mutta nyt talossa asutaan ja on siinä jonkinlaista liiketoimintaakin.




Julkinen liikenne ei kulje kovin tiheään tahtiin. Kerran tunnissa päiväsaikaan menee bussi tästä, iltaisin huonosti.




Kotikylääni on tästä näköjään 1,7 km.



Alikulkutunnelin seinät ovat saaneet olla rauhassa graffitien
tekijöiltä, eikä roskiakaan näy muuta kuin tuo yksi tetra.
 




Täältä löytyy Airbnb-toimintaa.




Tuohon kelpaa majoittua, sillä näyttää aika idylliseltä.




Vanhassa koulussa toimii nykyään kunnantoimisto ja piharakennuksessa retkeilymaja. Ihan tässä vieressä on urheilu-ja uimahalli, jotka eivät näy kuvassa.




Näyttää niin keväiseltä!




Tässä uusi ala-asteen koulu ja kirjasto. Ylä-aste on myös lähellä.



Skeittaamaankin koulun lähellä pääsee, mutta nyt oli oppitunnit käynnissä ja paikka oli ihan tyhjä.
Loppumatkan kävelin samoja reittejä joita olen täällä jo näyttänyt, joten jätin niiden kuvaamisen.

Tämän haasteen aloittaja on  Villa Emilian Sara, joten hänelle kiitos tästä kivasta haasteesta. Ensi kuussa uusilla kuvilla!

Kivaa tiistaita kaikille!
💚💚💚



38 kommenttia:

  1. Ooh ja aah! Ihanan keväiseltä tosiaan näyttää, ja kauniilta ja siistiltä. Erityisesti pidän punaiseksi maalatuista puutaloista ja jotenkin eksoottisen näköisistä männyistä. :) Punainen aita on kiva myös.
    En ole koskaan käynyt Ahvenanmaalla, joten postauksistasi opin hieman miltä siellä näyttää!
    Täällä on nyt vähän lunta, liukkaat tiet ja lumisadetta luvassa huomenna.
    Lämmin kiitos osallistumisesta haasteeseen ja... kiitos itsellesi haasteesta! Idea tuli sinulta. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eilen näytti keväiseltä, mutta tänään tuli sen verran lunta että maa on valkoinen. Mäntyjä minäkin usein täällä ihailen ja kun aurinko paistaa niihin sopivasti niin ovat kyllä kauniita.
      Tule ihmeessä käymään kesällä. Et varmaan kadu.
      Enpä muista tuliko idea minulta, sinä ainakin pistit toimeksi ja teit tämän haasteen.

      Poista
  2. Olen muistavinani tuon ekan talon kuvan jostain aiemmasta jutustasi, ehkä sama, tai sitten eri.
    Metsässä näyttää todellakin keväiseltä! Aivan uskomatonta tuo lumettomuus. Ja aurinkorasva jo tietenkin, vaikka näissä meidän olosuhteissa se ei ole tullut vielä edes mieleen. Jos kävisi hiihtämässä, niin rasva olisi kai hyväksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oletpa tarkka, sillä olen tosiaan näyttänyt tuon talon aikaisemminkin blogissani. Johtuu ehkä siitä, että usein kun mieheni menee kaupungissa käymään, minä tulen autokyydillä tätä taloa vastapäätä olevalle bussipysäkille ja kävelen tästä sitten kotiin. Talon kohdalla on ikään kuin kävelyreittini alkupää.
      Tänään ei paistanut aurinko ja maakin oli ohuen lumikerroksen peitossa, joten yhtä keväistä ei ollut.
      Kevätaurinko ja lumi ovat vaarallinen yhdistelmä jos ei suojaudu.

      Poista
  3. Kiitos kävelyreissusta! Onneksi ei ole pakko lähteä ulos, koska täällä tupruttaa tänään lunta ja pääasiassa vaakatasossa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eipä kestä. Minäkään en mennyt tänään kävelylle kun ei eilisen kaltaista hienoa säätä ollut meilläkään tänään.

      Poista
  4. Upea sää. Punainen aita näyttää herttaiselta ❤️
    Idyllistä, eipä ruuhka tai väentungos ahdista.
    Kiitos kävelykierroksesta ☘️
    Meille on yöllä satanut juuri sen verran lunta että maisema kaunistui.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sää oli ihan parasta. Vihaan ruuhkia ja siksi täällä asuminen tuntuu paremmalta kuin Turussa asuminen. Mutta liiallisella rauhallakin on toki kääntöpuolensa; tuntuu ettei juuri mitään tapahdu, paitsi kesällä. Onneksi olen koti-ihminen, joten tapahtumattomuudesta kärsin vain silloin tällöin.
      Meillekin tuli hiukan lunta, mutta olisin mielelläni ilmankin. Tai sitten saisi olla kunnon talvi, eikä tätä ikuista vaihtelevaisuutta.

      Poista
  5. Miten keväiseltä siellä teillä näyttää. Vau ! Meillä on tällä hetkellä TAAS tosi liukasta ja luntakin tupruttaa. Kuvistasi paistaa toive, että kevät tulisi pian tänne meillekin.
    Kivasti on kaikki palvelut lähietäisyydellä. Minulle ne tärkeimmät eli kirjasto ja uimahalli :-).
    Olen kertaalleen nuorena tehnyt viikon pyöräretken Ahvenanmaalle. Hyvät muistot jäi siitä. Pitäisi lisätä uusi reissu "to do"-listalle.....:-).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Keväiseltä näytti. Nyt ei ihan noin keväistä. Täällä on tosiaan kaikki palvelut lähellä. Vielä lähempänä kuin kirjasto ja uimahalli ovat kaksi ruokakauppaa, apteekki, eläinlääkäri, terveyskeskus, pankki, hammaslääkäri, fysioterapeutti, pari grilliä, kampaamo, jalkahoitola.

      Poista
  6. Valitsit ihanan kauniin päivän, ja kaunis on reittikin! Paljon kaikkea katsottavaa.

    VastaaPoista
  7. Kävelit kauniissa, keväisen oloisessa säässä. Rauhallista maalaismaisemaa, eikä väkeä liialti liikkeellä. Polku ihastutti minua. Paitsi, että olit kirjoittanut siihen- Näyttää niin keväiseltä, minusta se näytti kesäpolulta.
    En ole käynyt Ahvenanmaalla, mutta kuviesi sekä teksti kautta tutustun siihen aina lisää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sää oli keväisen kaunis. Ehkä tuo polku näyttää kesällä ihan samanlaiselta, uskoisin.
      Kivaa kun pystyn näyttämään kuvia Ahvenanmaalta ja vähän kertomaankin siitä millaista täällä on asua ja elää.

      Poista
  8. Ihanasti kevätaurinko jo valaisee. Upea on kävelyreittisi ja huomasin, että teillä on aika vähän lunta.
    Metsässäkin pääsee hyvin kulkemaan polkua pitkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aurinko paistoi ihanasti. Lunta ei juurikaan ole.

      Poista
  9. Onpa teillä niukasti lunta!
    Meillä lunta riittää paljon enemmän, vaikka säät vaihtelevatkin laidasta laitaan. Lumet pysyvät toistaiseksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kun tein tämän kävelyn lunta ei ollut juurikaan, eilen tuli hiukan, mutta tänään se on melkein sulanut taas pois.

      Poista
  10. Kiva kotiseutukierros. Kiitos siitä.

    VastaaPoista
  11. Olipa tosi kivoja ja hyvin keväisen näköisiä kuvia. Voisi hyvin luulla, että oltaisiin jo maaliskuussa. ❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kevättalven säät ovat tosi vaihtelevia täällä saaristossa.

      Poista
  12. Hienoja kuvia. Vaikea hahmottaa, että keskitalvea eletään. Säät on nykyisin outoja.

    VastaaPoista
  13. Oi miten kauniin keväiseltä näyttää jo!

    VastaaPoista
  14. Voi miten keväisen näköistä siellä on jo.....toivon mukaan meilläkin kevät tulisi aikaisin. Kivoja kuvia olet ottanut ja hienon "maakunta" katsauksen olet saanut luotua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tänään ollut harmaa päivää, mutta kuitenkin lämpöasteita. Lunta en enää kaipaa.

      Poista
  15. Kun katselen sinun aurinkoisia kuvia sieltä Ahvenanmaalta tulee ihan keväinen fiilis itselle! Toki ei Espoossakaan ole lunta ja taloyhtiön vihreät nurmikot näkyvät. Usko tai älä näin voikukan lehtiä? Voivatko ne nyt jo puskea maasta? Toisaalta olivat ihan vihreitä, joten ovat ehkä voineet olla viime syksyisiä, jotka vain eivät jostain syystä ole maatuneet. Outo juttu?

    Tuo punaisen aidan takana oleva airbnb talo näyttää todella suloiselta! Tuossa olisi kyllä kiva yöpyä. Kuva, jossa on kaksi puuta etualalla näyttää ihan huhtikuiselta. Tulisiko kevät tänä vuonna jo aikaisemmin? Itse en toivoisi enää yhtään lunta tai liukasta.

    Hyvää viikonloppua ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Keväistä oli, nyt hiukan harmaata. Kyllä täälläkin jotain vihreitä lehtiä näkyy, mutta en osaa sanoa ovatko viime kesältä vai jo uusia tämänvuotisia. Tuo airbnb on saanut kovasti kehuja ja uskonkin että siellä on hyvä yöpyä. Vaikea sanoa kevään tulosta, sillä se on usein kovin ailahtelevaista. En haluaisi minäkään enää lunta.
      Kiitos samoin sinulle<3

      Poista
  16. Olipa kiva taas käydä kävelemässä kanssasi. Talot ovat vähän erilaisia ainakin väriltään kuin täällä. Punaiset mökit on ihastuttavia. Siellä on lumi aurausten jäljiltä sama kuin täällä eikä muualla lunta juurikaan ole. Tammikuu lähenee loppua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ainakin punaista näkyy täällä enemmän kuin mantereella. Tammikuu on mennyt nopsasti ja kohta ollaan jo helmikuussa.

      Poista
  17. Niin keväisiä kuvia - Ahvenanmaalla taitaa aina paistaa aurinko...
    Silmäni jumittuivat ihaniin fillarikyltteihin... ihan kuin jokunen kuvan maisema olisi ollutkin tuttu... ehkä poljettu juuri samoilla huudeilla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No eo täällä aina paista, mutta kaunis ilma houkuttaa tietysti kävelylle ja kuvaamaan, vaikka pilvisellä säällähän ne parhaat kuvat tulevat. Jos Godbyn ohi/läpi olette pyöräilleet niin varmasti maisemassa tuttua näkyy.

      Poista
  18. Aika keväiseltä teillä näyttää! Joku on lähtenyt liikkeelle jo skootterillakin:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tiet ovat jo aika paljaina, joten skootterillakin voi ajella, paitsi ihan jossain varjopaikoissa joissa saattaa olla vielä jäätä. Aamulla kävimme mökillä ja paikoin oli tiellä vielä liukasta yön pakkasen jäljiltä.

      Poista
  19. Ihanan aurinkoiset kuvat tähän hetkeen, kun ulkona ropisee sade ja päivä on ollut niiin harmaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meilläkin nyt ollut harmaata jo useamman päivän ajan.

      Poista