LOHDUTTOMIA NÄKYJÄ

Mulla on aina ollut jokin kumma viehtymys kuvata rapistuvia rakennuksia ja kuvitella niiden historiaa. Kun kävelin tämän lapissa olevan autioituneen talon ohi, mietin miksi siinä ei enää asu ketään. Tilaa siellä varmaankin olisi vaikka hiukan isommallekin perheelle ja kylässä olisi koulukin ja pieni kauppa josta välttämättömät tarvikkeet saisi ostettua.

Muuta asutustakin on ihan vieressä, joten mihinkään salotorppaan ei joutuisi muuttamaan jos tähän muuttaisi.

Olisi ollut mielenkiintoista päästä tuohon taloon sisälle katsomaan. Mutta nyt kuljin vaan ohi saamatta selville talon historiaa.

 

Tämän mökin ohi sensijaan kuljen useinkin, sillä se on mökkitiemme varrella. Vuosia sitten siellä sentään näkyi liikettä ainakin kerran kesässä. Ikkunaluukut oli avattu ja auto oli pihalla, mutta koskaan emme onnistuneet ihmisiä näkemään.

Muutaman kerran uskaltauduimme pihallekin ja kurkistimme ikkunoista sisään, kun ensin olimme varmistautuneet ettei sisällä ollut ketään. Paikka on mitä kaunein ja mökistäkin varmaan voisi saada vielä ihan hyvän kunhan vähän kunnostaisi. Tai sitten ei.

  

Muutama vuosi sitten teimme Saimaa-risteilyn Viipuriin. Viipuri kuuluu nykyään Venäjälle, mutta aikoinaan se oli yksi Suomen kukoistavista kaupungeista.

Risteilyn aikana meillä oli pari kolme tuntia aikaa katsella Viipuria ja kiertelimme katuja etsien jotain ruokapaikkaa. Vaikeaa oli sellaista löytääkin, mutta lopulta löysimme viehättävän ravintolan jossa nautimme ihan herkullisen aterian. 

Rakennuksista Viipurissa useat näyttivät aika lohduttomilta, tosin jotkut tuntuivat odottavat remontointia.

 

Tämä nyt jo luhistunut navettarakennus sijaitsee ihan kotikunnassani ja sen ohi ajamme silloin tällöin.  

Joka kerta se on madaltunut hiukan ja viimeksi ohi ajaessamme se oli vieläkin luhistuneempi kuin tässä kuvassa. Mietin miten hienon ravintolan, taikka vaikka asunnon tästä olisi voinut saada. Nyt ei enää ole paljoa muuta kuin kivijalka jäljellä. Aika näyttää mikä tämänkin rakennuksen kohtalo on; jääkö niille sijoilleen, vai saako uuden elämän jossain toisessa muodossa.

 

Tämä pikku mökki on kuin sadusta. Punaiset seinät, vihreät kattoluukut ja ovi ja valkoista ikkunoiden ympärillä sekä nurkkalaudoissa. Tänne voisin kuvitella Punahilkan tulevan ruokakorin kanssa tuomaan mummolleen syötävää.

Tämän tulevaisuus näyttää hiukan valoisammalta, sillä luin lehdestä että tätä aletaan kunnostaa, oliko se nyt päiväkodin käyttöön. Vieressä sijaitsee nimittäin uusi päiväkoti. 

Ovatkohan tässä autiotalossa jo kutsumattomat vieraat käyneet kun ikkunakin on laudoitettu? Kuvittelen tuohon taloon uutta maalia pintaan, kukkaruukkuja pelargoneineen rappusille ja pitsiverhot ikkunaan. Yläkerran parvekkeella voisi tuuletella vuodevaatteita, joita tuuli hiljaa heiluttelisi.

 

Somia yksityiskohtia ei vanhoista rakennuksista puutu.  

Viimeinen kuva vielä Viipurista. Mitäköhän tuolle talolle on tarkoitus tehdä, vai tehdäänkö mitään?

Onko sinulla tapana kuvata vanhoja rapistuneita rakennuksia ja miettiä niiden tarinoita?

Pitäisikö ne kaikki mielestäsi purkaa ja rakentaa uusia tilalle?

Ovatko ne mielestäsi vain lohduttomia vanhoja rakennuksia, vai näetkö niissä mahdollisuuden?

💜💜💜