07/10/2024

Kumman valitset?


Törmäsin Via per aspera ad astra - blogissa mielenkiintoiseen haasteeseen KUMMAN VALITSET? Travel edition, ja halusin itsekin toteuttaa postauksen samasta aiheesta. 

Kaikki kuvat postaukseen valitsin TÄÄLTÄ.

Tässä tulevat kysymykset ja vastaukset:



Rinkka vai matkalaukku?
Rinkkaa en ole koskaan omistanut, enkä ole sitä tarpeelliseksikaan kokenut, joten tähän sanon matkalaukku. Tosin minulla on aina reppukin mukana, sillä se on kätevä eri paikoissa kulkiessa ja vapauttaa kädet vaikka kuvien ottamiseen.
Jos lähtisin interrailille tai vastaavalle, niin silloin tietysti rinkka olisi ehdoton.



Aasia vai Afrikka?
Molemmissa olen käynyt ja täytyy sanoa että kumpaankaan en enää tunne kiinnostusta matkustaa. Aasiaan on niin pitkät lennot, että sinne en enää lähtisi, paitsi ehkä jos voisin matkustaa sellaisessa luokassa jossa voisi makuuasennossa matkustuksen tehdä ja jossa voisi vapaasti jaloitella aina kun tarve olisi.

Afrikassa olen käynyt kahdessa eri maassa eikä niistä kumpikaan säväyttänyt. Tietysti Afrikassa on maita vaikka kuinka paljon ja mielenkiintoista nähtävää riittäisi.

Mutta kuitenkin tähän kohtaan valitsen Euroopan maat. Niissä riittää aivan tarpeeksi koettavaa ja nähtävää minun laiselleni ihmiselle.



Auringonnousu vai -lasku?
Molemmat ovat kauniita ja molempia olen myös matkoillani nähnyt. Mutta valitsen kuitenkin auringonnousun koska olen aamuvirkku. Olemme yleensä ensimmäisten joukossa aamupalaa nauttimassa.

Iltaisin olemme aika aikaisin päivällisellä ja hiippailemme hotellihuoneeseen yleensä siihen aikaan kun paikalliset vasta rupeavat suunnittelemaan syömään lähtöä.

Aikainen aamu on mitä parhain aika tehdä kävelylenkki ja aistia eri asioita kaupungin heräämisessä: työhön kiiruhtavat ihmiset, kahvin ja vastaleivotun leivän tuoksu kahviloista ja leipomoista, kalastajien palaaminen mereltä saaliineen. Pienemmissä kaupungeissa voi kuulla kukonkin kiekuvan aamulla. Niin ja tietysti itse auringonnousu on kokemisen arvoinen.




Kortti vai käteinen?
Nykyisin ainakin Euroopan maissa matkustaessa rahanvaihto on onneksi jäänyt pois. Ja niissäkin maissa joissa euro ei ole käytössä pärjää yleensä kortilla. Muistissa on vielä aika, jolloin vaihdettiin jo kotimaassa rahaa sen maan valuuttaan johon matkustettiin. Matkashekit olivat myös joskus suosiossa.
Suosin korttimaksamista, olen sitten kotimaassa tai ulkomailla. Täytyy tosin myöntää, että jos kortilla maksaa jossain markkinoilla tai vastaavissa paikoissa, niin ihan pieni pelko myyjän rehellisyydestä voi käydä mielessä, varsinkin jos hän menee jonnekin takahuoneeseen kortin kanssa. Onneksi mitään ongelmia ei ole korttimaksamisen suhteen matkoilla ollut.



Finnair vai Ryanair?
Aikaisemmin matkustimme aina Finnairilla, mutta nyt jos lähtee ulkomaille, niin netistä pystyy tekemään kaikki varaukset ja valitsemaan lennot, joten viime vuosina on matkustettu ns. halpalennoilla. Eikä ole suurempaa valittamista niistä ollut. 

Alanya tai Fuengirola?
Alanyassa olen käynyt, enkä Turkkiin enää haluaisi. Fuengirola on näkemättä ja vaikka siitä voidaan olla yhtä jos toistakin mieltä, niin sinne näistä kahdesta vaihtoehdosta menisin.



Matkamuisto vai tuliainen?
Aikoinaan kun ensimmäisiä matkoja teimme, niin matkamuistoja tuli ostettua. Mutta vaikka ne tuntuivat tosi kivoilta matkakohteessa, niin kotiin ne eivät sitten oikein tuntuneetkaan sopivan.

Nykyisin emme osta oikeastaan mitään kotiin vietävää matkalta. 




Junalla vai laivalla?
Ehdottomasti junalla. Laivalla joutuu joka tapauksessa matkustamaan että pääsee edes tältä saarelta pois, joten laivamatkailu ei kovinkaan paljon houkuta. Sen sijaan junalla on tosi kiva matkustaa. Ollaan matkustettu monta kertaa pohjoiseen yöjunalla ja siinä on ihan oma tunnelmansa. Minäkin, vaikka ole huono nukkuja, nukun hyvin makuuvaunussa. Välillä herää kun juna pysähtyy asemilla ja silloin on kiva kurkistaa ikkunasta missä ollaan.



Hattu vai aurinkolasit?
Molempia olisi hyvä käyttää. En kuitenkaan omista aurinkolaseja. En tykkää käyttää niitä kun ne vääristävät värit ja haluan nähdä kaiken sellaisina kuin ne todellisuudessa ovat. Leveälierinen hattu minulla on nykyään käytössä, mutta vain mökillä. Hatut eivät sovi minulle ollenkaan kun olen lyhyttukkainen ja käytän silmälaseja, joten en halua käyttää niitä "ihmisten ilmoilla". Turhamaista, tiedän kyllä.



Uusi maa vai tuttu kohde?
Molempi parempi. Muutamia kertoja on matkustettu samaan kohteeseen, esim. jos hotelli on ollut ihan ylivertainen. Mutta uuteen kohteeseen on aina kiva mennä. Enkä missään tapauksessa haluaisi että itsellä olisi jokin oma majapaikka jossain ulkomailla ja sinne sitten aina mentäisiin.

Mitä sinä olisit vastannut näihin kysymyksiin? Kerro se meille muillekin.

MUKAVAA PÄIVÄÄ!
💛💛💛


22 kommenttia:

  1. Hauskoja kysymyksiä! Tämä haaste onkin odotellut luonnoksissa täyttämistä jo tovin :)

    Jos yhteen jo vastaan, niin tuohon Aasia vai Afrikka -kysymykseen olen samoilla linjoilla - Euroopassakin piisaa itselleni aivan tarpeeksi näkemistä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Odotan että saat postauksesi valmiiksi ja tulen sitten lukemaan.

      Poista
  2. Hyvät kysymykset ja hyvät vastaukset, koska sinulla oli oikeasti sanottavaa.

    Kaunis kirjasintyyppi.

    Onpa hauskoja Pisan torneja :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Välillä tekee mieli vaihtaa kirjasintyyppiä ja tykkäsin tästä. Eikö olekin hienoja nuo tornit!

      Poista
  3. Ihana, että tartuit tähän haasteeseen! Oli tosi kiva lukea vastauksesi.
    Itsellenikin jotkut kysymykset aiheuttivat pään raapimista. Tuossa Aasia tai Afrikka kohdassa itsekin valitsisin Euroopan maat. Tunne on kotaisampaa täällä vanhassa maailmassa ja nähtävää riittää edelleen moneksi vuodeksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä oli kiva haaste. Euroopassa ja kotimaassakin riittää kyllä nähtävää.

      Poista
  4. Olipa hauska omaakin mielenkiintoa lähellä oleva haaste!
    Sinulla hienot kuvat ja pohdinta.
    Tällä kertaa päädyn vastaamaan tähän, koska jotenkin tuntui olevan niukasti vaihtoehtoja.... ehkä minulla ei olekaan matkailukuumetta vaan seikkailukuume....
    1. Selkään sujahtava muotoutuva vedenpitävä varustekassi on rinkkaakin parempi - matkalaukut hankalia luontoseikkailuilla.
    2. Maanosia en kävisi vertailemaan ja valitsemaan vain toista.
    Jokainen maa kiehtoo omalla persoonallisella tavallaan. Sekä Aasiassa, että Afrikassa on upeita valtioita, mutta niin on muissakin maanosissa! Valitsen siis kaikki!!
    3. Aurinko on niin elämää ylläpitävä - etten jätä laskua, enkä nousua ohittamatta! Ainutkertaisuuksia on nähty paljon, uskomattomimpia niistä on olleet sellaiset, joissa jokin eläinkunnan kaveri on ollut sitä seuraamassa kanssamme.
    4. Maassa maan tavalla... kaikissa ei käy kortti... silti toimeen on tultu ja ruokaa saatu
    5. Ken vain ilmoille nostaa - ja seikkailuun vie, niin käy.... paras se, joka tekee sen edullisimmin.
    6. Nähty ja käyty, ei tarvetta uusintaan
    7. Valokuvat - kumpia ne ovatkaan, ehkä matkamuistoja enemmän kuin tuliaisia... no, lapsille ja ystäville makumatkaillat muutaman kuvan kera ovat myös tuliaisia
    8. Juna ok, mutta laiva vain pakosta - se kestää liian kauan.
    9. Huivi (tai ehkä enemmän pyöräilykypärä) ja aurinkolasit
    10. Uusi maa - uusi kohde!! Nähtävää/koettavaa riittää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luontoseikkailulle todellakin jotain selkään ripustettavaa. Vaikea olikin maanosista valita. Teit hienon valinnan :)
      Ei todellakaan olla koskaan ilman ruokaa jääty.
      Niin viisaasti ajateltu tuo halpalento!
      Junamatkustaminen on suosikkini. Ehtii katsella maisemia ja saa istua mukavasti ja liikkuakin.
      Uuteen kohteeseen haluan minäkin (useimmiten). Tuo yksi kerta oli ainoa jolloin menimme ihanan hotellin vuoksi samaan paikkaan.
      Kiitos vastauksistasi!

      Poista
  5. Kiva haaste. Luin kysymykset ja vastaukset ja lähes kaikkiin olisin vastannut: "ei ole väliä" tai "molemmat". "Matkamuisto vai tuliainen" kohtaan vastaisin: "tuliainen itselleni". Olen monesti, pienemmilläkin matkoilla, ostanut jonkun aivan käyttöesineen itselleni: kamman, peilin, lompakon, kirjan. Sitten aina kun käytän kyseistä esinettä, muistan paikan, mistä sen ostin. Eräänlainen matkamuisto siis.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nuo samat kaksi vastausta olisivat sopineet minunkin vastauksiksi melkein jokaiseen. Tuo onkin ihanaa että jostain käyttöesineestä tulee mieleen jokin paikka. Minullakin on lompakko jota yhä käytän. Ostin sen Puerto Ricosta markkinoilta ja se ei paljoa maksanut. Nyt se on kestänyt jo parikymmentä vuotta jatkuvaa käyttöä.

      Poista
  6. Asiat eivät useinkaan ole mustavalkoisia, joko tai siis. Osaan kysymyksistä on helppo vastata, mutta sitten on niitä, että molemmat käy. Mutta hauska pohtia joskus tällaisia, leikkimielellä 🤗

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Liian vakavasti näitä ei kannata ottaakaan, vaan juuri leikkimielellä voi vastata.Joku voisi sanoa että ovat lapsellisia, mutta onko se sitten niin vaarallista?

      Poista
  7. No vastaan taas tähän:

    Rinkka vai matkalaukku? - Tämä varmaan riippuu, millainen matka. Jossain erähenkisessä matkassa jossa vaelletaan rinkka on parempi. Mutta muutoin varmaan matkalaukku ja yleensä meillä on matkalaukut ja hyvin ollaan pärjätty sekä ulko- että kotimaassa.
    Aasia vai Afrikka? - Kummassakaan en ole käynyt, ei varmaan ole suuria mielenkiintoja kumpaakaan? Mutta jos pakko valita niin vastaan Aasia, ehkä sieltä voisi valita jonkin mielenkiintoisemman paremmin kuin Afrikasta.
    Auringonnousu vai -lasku? - Molemmat on ihania ja kauniita. Laskut ovat ehkä kauniimpia mutta nyt varsinkin viime aikoina on ollut todella kauniita auringonnousuja ja tykkään aamuista muutenkin. Joten olisiko se sitten auringonnousu.
    Kortti vai käteinen? - Molempia käytän mutta viime vuosien perusteella voisin sanoa että käteinen. Käteisessä on puolensa ensinnäkin lapset hahmoittavat rahaa paremmin käteisen avulla, jatkuvat ja yleistyvät korttikatkot ym tekniset häiriöt eivät ole korttimaksamisen puolella joten käteistä pitäisi suosia enemmän. Paitsi että liittyikö tämä matkailuun, no matkoillakin on hyvä olla kumpaakin! :)
    Finnair vai Ryanair? - Ryanairilla en ole tainnut matkustaa. Suosittiin yhdessä vaiheessa Norwegiania ja Finnair on välillä liikaa otsikoissa negatiivisesti. Mutta sanon kuitenkin Finnair.
    Alanya tai Fuengirola? - Turkkiin ei ole innostusta ja mielenkiintoa vaikka en ole siellä käynytkään mutta Espanjalle puolestaan sykkii sydämeni joten sinänsä kait helppo eli Fuengirola. Ja ei se ole minusta niin paha kuin mitä media antaa ymmärtää. Ollaan käyty monesti ja koskaan ei olla hengattu suomalaisten paikoissa (ei sillä että niissä olisi vikaa jos niistä tykkää) ja siellä on oikeasti ihania paikkoja ja enemmän kuullaan kyllä espanjan kuin suomen kieltä siellä.
    Matkamuisto vai tuliainen? - Onko tämä vähän sama asia? Jotain pientä yritetään aina tuoda matkoilta mutta kovin paljon ei haluta pieniä esineitä joilla ei välttämättä ole mitään käyttöä muuta kuin olla koristeena. Mutta kivoja niitä on katsella kohteissa ja hankkia jos löytyy sopivia.
    Junalla vai laivalla? - Molemmat kivoja. Riippuu minne menee niin kulkuneuvo sen mukaan.
    Hattu vai aurinkolasit? - Ennen käytin aurinkolaseja mutta nykyisin niiden käyttö vain jää koska on silmälasit enkä jaksa piilolinssien kanssa pelailla paljon. Hatut ei oikein sovi minulle tai en ole löytänyt hyvää joten vastaan ei kumpikaan :D
    Uusi maa vai tuttu kohde? - Molemmat hyviä ja riippuu matkan tarkoituksestakin. Jos haluaa uutta niin varmaan uusi kohde mutta tutuissakin kohteissa voi olla uusia paikkoja. Tällä hetkellä ehkä valitsisin tutun kohteen koska edellisestä matkasta on liian kauan aikaa.

    No olipas nämä kivoja vastattavia :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mielenkiintoisia vastauksia. Tuohon hattu vai aurinkolasit olisi minunkin kyllä pitänyt vastata että ei kumpikaan, sillä kuten kirjoitin niin hattua käytän vaan mökillä kun ei kukaan näe :)

      Poista
  8. Kiva haaste! Tähän voisi tarttua sitten, kun puutarhasta ei ole enää mitään raportoitavaa :-D Voi tuota aikamatkaa, kun mainitsit matkashekit. Ja rahaa piti vaihtaa ennen reissua! Ihan hassua. Mahtavaa, ettei nykyään tarvitse. Markkinoilla ja kahviloissa kyllä mieluiten maksan rahalla, joten nostan kohteessa automaatista aina jonkin verran käteistä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tartu ihmeessä. Tuo matkashekkien ja rahojen vaihto oli kyllä aikamoista. Kohteen automaatista nostan minäkin jos käteistä tarvitsen.

      Poista
  9. Kiitos tästä(kin) julkaisusta!
    Todella mielenkiintoista luettavaa 👍

    VastaaPoista
  10. Voi pahus mitä aina löydätkään :-) taas tuli sellainen haaste vastaan johon pitää tarttua :-).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä olikin minunkin mielestäni kiva haaste vastata.

      Poista
  11. Kivan haasteen löysit taas, taidanpa vastata:)

    VastaaPoista