06/07/2024

Kierrätysrakentamista



Mökin ja saunarakennuksen välinen tila on näyttänyt varsin ankealta. Siinä ei ruoho tahdo kasvaa, eikä penkkikään houkuttanut istumaan, saatikka nauttimaan vaikka kahvikupposesta. Lisäksi siihen oli suora näköyhteys mökkitieltä, jossa ei tosin paljoa liikennettä ole, sillä meidän tonttimme jälkeen on enää yksi toinen mökki. Mutta ei se kuitenkaan viihtyisältä näyttänyt.

Mietin että olisi kiva saada edes jonkinlaista seinämää siihen, mutta olimme päättäneet että tänä vuonna ei hommata mitään uutta mökille.

Mutta kun naapurilla oli heidän vajansa takana jo vuosia seinään nojaillut jonkinlainen seinämän rohjake, niin katselin sitä sillä silmällä että jospa myisivät sen meille ja me voisimme siitä muokata itsellemme sopivan. J meni kyselemään ostomahdollisuuksia. No, naapurihan antoi sen ilmaiseksi, ja taisipa olla tyytyväinen kun korjasimme sen pois heiltä, heillä kun ei sille enää käyttöä ollut. Mittailimme ja katselimme puurakennelman kokoa ja arvelimme sen sopivan tarkoituksiimme.

Eipä sitten muuta kuin raahaamaan sitä aika vinkuraa viritystä risukkojen ja puunjuurien yli omalle tontille.




Tässä on jo osa pystytetty ja tuettu paikoilleen. Aika mittaaminen oli että se saatiin suoraan kun hiukan kierokin oli. Kuvassa vielä väliaikaiset laudanpätkät tolpan alla. Seinämässä oli alun perin vain tuo ristikkorakennelma yläosassa ja alaosa oli pelkkää aukkoa.

Koska halusimme hiukan näkösuojaa, niin ostimme rimaa alaosaa varten.



Seinämän yläosassa on tällaiset ristikot ja niistäkin oli osa jo irronnut paikoiltaan, joten fiksausta nekin vaativat ennen kuin istuivat paikoilleen.
 




Tässä yläosan ristikot on kiinnitetty ja uudet rimat ruuvattu kiinni alaosaan.




Muuten valmista, mutta maalia vailla. 






Valitsimme seinämän väriksi saman kuin saunarakennuksen, eli mustan. Yhdessä maalasimme ja nopsasti se kävikin kun yksi maalikerros riitti. Jos tarvetta toiseen maalauskertaan ilmenee, niin maalia on vielä jäljellä.




Kukkiahan ei ole koskaan liikaa ja tänne kaipasikin jotain pelkän mustan lisäksi. J kiinnitti koukun amppelia varten kulmassa olevaan tukipuuhun. Puutarhamyymälässä myytiin kaikki kesäkukat puoleen hintaan, joten kukkakin oli varsin edullinen.



"Lattiaksi" valitsimme soran, jota rannasta kärräsimme hiki hatussa ja huohottaen kottikärryillä kymmenisen kuormaa. Sekään ei tullut maksamaan mitään, paitsi vaivannäön. 

Aiemmin tässä saunan ikkunan alla ollut punainen penkki näytti hiukan liian pieneltä tähän tilaan, joten teimme vaihtokaupan: toimme tämän tukevamman penkin rannasta tähän ja veimme punaisen penkin rantaan. Popcornit vielä pöytää koristamaan ja niin alkoi olla valmista.




Hyvä siitä tuli. Kun seinät eivät ole umpinaiset, niin näkee kyllä ulos, mutta kuitenkin on hiukan suojassa tuolla seinämän takana. Tässä on nyt mukava vilvoitella saunomisen lomassa.

 

40 kommenttia:

  1. Kekseliästä. Tuli hieno!

    VastaaPoista
  2. Wau! Aivan uskomattoman kiva seinämä tuli, hyvä te!

    VastaaPoista
  3. Todella tyylikkään ja paikkaansa sopivan seinämän teitte!
    Kaksin verroin hyvä juttu: naapurilta tarpeetonta pois ja teille hyödyllinen ja kaunis elementti pihapiiriin.
    Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sara. Se tässä hyvältä tuntuukin että pystyi hyödyntämään tuota vanhaa puutavaraa.

      Poista
  4. Tulipas siitä viihtyisä ^_^

    VastaaPoista
  5. Tellervo6/7/24 15:14

    Kyllä olette kekseliäitä ja taitavia. Onhan teillä aina mielessä jotain uutta tekemistä. Mikä sen mukavampaa on kuin tulla saunasta vilvoittelemaan. Arvaukseni meni päin honkia. Mukavaa viikon lopun jatkoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Uusien tekemisien suorittamista hillitsee ainoastaan budjetti ja ikä. Arvauksesi ei ihan osunut kohdilleen :)

      Poista
  6. Oi, miten mukavaa puuhastelua teillä siellä ja lopputulos huikean upea!
    Kerrassaan viihtyisä paikka oleilla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tartutaan aina innoissamme johonkin uuteen projektiin. Toivottavasti tulee paljon käytettyä, ja vaikka ei käytettäisikään, niin onhan se tuossa "koristus".

      Poista
  7. Sehän on kuin uusi. Hienoa tuunausta. Tosi kiva istuskelupaikka teille. Onnittelut.

    VastaaPoista
  8. Siitä tuli todella upea!

    VastaaPoista
  9. Hei Kristiina!
    Oikein upea tulos. Musta väri sopii hienosti, minulla on myös mustaksi betsatut puutarhakalustot ja patio.
    Hyvää viikonloppua /Marika

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Marika! musta sopii melkein mihin vaan mielestäni. Meillä myös pergola mustaksi maalattu ja kotona terassilla paljon mustaa.
      Oikein hyvää sunnuntaita sinulle!

      Poista
  10. Voi että tulikin kiva ja väri on just nappiin. Kierrätys kannattaa todellakin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos kierrättämällä saa näinkin hyvän, niin miksi enää ostaakaan uutta. No tässäkin nuo rimat ovat uusia.

      Poista
  11. Onpa tosi kiva.
    Hitsi, unohdin kokonaan tänä kesänä istuttaa popparit.... enää en taida viitsiä. Säästyy ensi vuoteen. =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä onnistuin ensimmäistä kertaa poppareiden kanssa. Yleensä on käynyt niin että linnut nokkivat siemenet suihinsa ja levittävät mullat ympäriinsä.

      Poista
  12. Älykästä toimintaa :) ja hieno lopputulos!
    Jotenkin saunamökkikin kasvoi kokoa, kun sai tuon kaiteella rajatun tilan jatkotkseen.

    Mukavia vilvoitteluhetkiä ja heinäkuuta muutenkin <3. täällä vielä pakerretaan pari viikkoa ja sitten vihdoin lomalle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Annukka. Oikein mukavia heinäkuun päiviä sinne myös ja loppurutistukset töihin ennen ansaittua lomaa! <3

      Poista
  13. Vautsi Vau! Ihana!!!!!

    VastaaPoista
  14. Ihanan luovaa ja mahtavaa kierrätystä!
    Ja kaunista, toimivaa.
    Annan teille papukaijamerkin tästä hyvästä! 🐦

    VastaaPoista
  15. Oooh - tuohan on kuin aina ollut tuossa, antaa kivasti tuulen, sekä näkösuojaa ja
    ristikko tekee siitä juuri niin persoonallisen!! Hienoa kierrätystä... ettei vaan tule naapuri hakemaan takaisin, kun huomaa miten hieno?!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pitää varmaan rakentaa lauta-aita tuohon ympärille niin ettei naapuri näe :)))

      Poista
  16. Kun on silmää ja tyylitajua, itse tekemällä saa kaunista ja viihtyisää.

    VastaaPoista
  17. Olipas mukava muutos, mukavia mökkeilyhetkiä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kivasti piristi näkymiä. (Kristiina K)

      Poista
  18. Näkösuojasta tuli hieno!

    VastaaPoista