23/06/2024

Kaunista katseltavaa



Juhannus meni, mutta juhannussalot pysyvät paikoillaan ensi vuoteen asti, eli kunnes ne otetaan alas ja koristellaan uudestaan.

Emme olleet missään katsomassa salkojen pystytystä, mutta tänään ajelimme hiukan ympäriinsä ja otin kuvia muutamista. Noita salkojahan täällä riittää. Mahtaakohan kukaan tietää tarkkaa lukumäärää. 



Niistä jotka tänään näimme, oli ehdoton suosikkini tämä. Nuo kruunut ovat kuin taideteoksia, värit kauniita ja aika hillittyjä ja itse kruunut olivat muhkean täyteläisiä. Varmaan on käytetty tunti jos toinenkin niiden tekemiseen, niin taidokkaita ja erikoisia ne ovat. 

Kruunuilla on oma symbolinen merkityksensä. Kastelholman linnan vieressä olevassa Jan Karlsgårdenin ulkoilmamuseossa on pienimuotoinen näyttely jossa kerrotaan juhannussalkojen historiasta.

Kruunuista sanotaan näin: "Kruunun on tulkittu symboloivan neitsyyttä ja toivoa nuoruudesta, terveydestä ja iloisesta tulevaisuudesta. Kruunukehikot tehtiin alun perin kaisloista ja koristeltiin tupsuilla, jotka valmistettiin värikkäistä matonkuteista, värjätystä lampaanvillasta, taitetuista paperinauhoista tai muista kirkasvärisistä materiaaleista. Nykyään kehikot valmistetaan useimmiten rautaputkesta, rautalangasta tai puukepeistä, jotka koristellaan leikatuilla ja viikatuilla kreppi-ja silkkipaperinauhoilla tai iloisen värisillä tupsuilla, ruseteilla ja nauhoilla. Nykykoristeissa käytetään usein kuitukangasta."





Näyttelyssä oli kuva auringosta, jollaisia myös toisinaan näkee juhannussaloissa.

Auringon merkityksestä kerrotaan näin: "Monissa juhannussaloissa esiintyy aurinko, jonka taakse on kiinnitetty esimerkiksi kukkoa tai kalaa esittävä tuuliviiri vuosilukuineen. Aurinko symboloi elämää ylläpitävää lämpöä, joka saa kaiken kasvamaan. Kukko tai kala auringon takana symboloi maanviljelystä ja kalastusta. Auringot ovat yleisimpiä pääsaaren saloissa, mutta niitä esiintyy myös saaristossa."



Fäktargubbe-ukko:

"Korkeimpana juhannussalossa on fäktargubbe-ukko, jonka pitkät litteät kädet heiluvat tuulessa. Joillakin ukoilla on myssy, jokin hattu ja joskus piippu. Fäktargubbe-ukon sanotaan "miekkailevan hyvän sadon puolesta" ja kuvastavan ahvenanmaalaista ahkeruutta."




Kannattaa Kastelholman reissulla poiketa tähän aittaan sisälle lukemaan lisää juhannussalon historiasta. Ovet ovat aina auki.




"Mastopuu, joka yleensä on kuusen runko kaadetaan talvella. Entisaikojen salot olivat maalaamattomia, mutta nykyisin salot maalataan useimmiten valkoisiksi ja toisinaan niihin maalataan eri väreillä kierteitä ja ornamentteja. Vihreistä lehdistä ja oksista valmistetaan salkoon kiinnitettäviä köynnöksiä ja seppeleitä. Salkoja voi esiintyä niin 10- kuin 25-metrisinäkin. Salkoon on kiinnitetty useita pienoja eli poikkipuita, joko yksittäin tai ristikkäin. Pienojen uloimpiin päihin voidaan kiinnittää myös pieniä kuusipuiden latvoja, lippuja tai paperilla ja kukilla koristettuja tupsupäisiä tappeja. Pienojen päässä saattaa nähdä myös seppeleitä ja lehväkimppuja. Nykyään useimmat juhannussalot nostetaan lipputangon jalkaan. Kallion laelle pystytettävän saaristolaissalon kiinnitys varmistetaan myös rautavaijerein."






Salon pystyyn nostamisessa käytetään apuna pitkiä puutankoja. joiden avulla salko hilataan pystyyn usean miehen voimalla. Nykyisin käytetään myös apuna nostolaitteita.




Saloissa on kauniita yksityiskohtia, kuten kukkaseppeleitä. 






Tämä on kyllä hieno perinne, jonka toivoo säilyvän uusillekin sukupolville.
Mielenkiintoisen näistä juhannussaloista tekee sekin, että niitä on niin monenlaisia ja värisiä. Jossain kunnassa/kylässä käytetään kunnan perinteisiä värejä näihin kruunuihin ja toisissa sitten taas on käytetty monia eri värejä.

Kannattaa poiketa pienemmillekin teille, sillä mutkan takana saattaa odottaa kaunis yllätys juhannussalon muodossa.


MUKAVAA JA LÄMPÖISTÄ PÄIVÄÄ!

💙💚💛💜💗



 

24 kommenttia:

  1. Upeita salkoja, joiden tekemisessä on ollut iso työ. T. Sartsa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On iso työ. Kun ajattelen paitsi noiden kruunujen tekoa, niin noiden satojen pienten lehtien kiinnittämistä noihin lankoihin, niin kömpelösormisella ei siihen hommaan ole asiaa.

      Poista
  2. Olipa mukava katsoa kuvia juhannussaloista, täällä Pirkanmaalla kun niitä ei näe lainkaan. Todella hieno koriste keskikesän juhlaan ja vaatii rakentajalta taitoa sekä viitseliäisyyttä. Kiitos kuvista 👌

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ovat kyllä kaunista katseltavaa ja hieno perinne.

      Poista
  3. Voi, että nuo salot ovat niin kauniita.
    Viikon mökkiloma Ahvenanmaalla viettäneenä juhannuksen aikaa oli
    upea kokemus. Ajeltiin ja ihasteltiin noita salkoja monessa paikassa.
    Kerrassaan kaunista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olikin varmaan hieno kokemus tulla tänne juuri juhannuksena. Vaikka me olemme täällä jo kymmeniä vuosia asuneet ja näitä katselleet, niin joka vuosi tulee eteen joku uusi salko jota emme ennen ole nähneet.

      Poista
  4. Kiitos ihanasta katsauksesta juhannussalkoihin. En ole ollut Ahvenanmaalla juhannuksen aikoihin, mutta pitää se ottaa tulevaisuuden suunnitelmiin. Saisi nauttia tunnelmasta paikan päällä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei haittaa vaikka ei ihan juhannuksena tänne pääsisikään, sillä salothan ovat paikoillaan koko vuoden, joten niitä ehtii ihailemaan myöhemminkin kesällä.

      Poista
  5. Kiitos, nyt tiedän, mitä juhannussalot ovat. En tiennyt, että ne ovat noin upeita ja korkeita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toinen toistaan upeampia ne tosiaan ovat. Ja monet pystyttävät omalle pihalleenkin vastaavanlaisen, mutta tietysti pienemmän.

      Poista
  6. Kiitos kun ajelitte kuvailemassa salkoja - sama suosikki kuvien mukaan, upean runsaat kruunut. Kolme kesää sitten siellä fillaroitiin juuri juhannuksen jälkeen ja olisi tosiaan pitänyt laskea kuinka monta solkoa nähtiin... onhan niitä muutamia täällä mantereen puolellakin ja itsekin ollut aiemmassa työssäni pystyttämässä lasten kanssa pariin otteeseen, mutta yhdyn todella toiveeseen, että tuo perinne säilyisi tulevaisuuteen...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo yksi oli ylivoimaisesti kaunein, minun mielestä. Mantereella en koskaan ole ollut mukana tuollaisessa pystyttämisessä. Säilyttämisen arvoinen on tämä perinne.

      Poista
  7. Upeita salkoja olet kuvannut, kiitos!

    VastaaPoista
  8. Kylläpä onkin hienoja juhannussalkoja, niiden tekemisessä on kulunut aikaa.

    VastaaPoista
  9. Upeita juhannussalkoja ❤️ Tuo värikkyys koristeissa vasten sinistä taivasta on kaunista katsottavaa. Harmi ettei mantereella ole tätä samaa perinnettä, joka voisi tuoda uudenlaisen elrmentin juhannuksen juhlintaan. Kun kesällä 2019 olin Ahvenanmaalla kuvailin minäkin juhannussalkoja juuri niiden erikoisuuden ja kauneuden takia. Tosin olimme reissussa silloin elo-syyskuun vaihteessa eli salot olivat jo vähän kärsineitä kesän jälkeen. Kivaa uutta viikkoa❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkään en ollut nähnyt juhannussalkoja ennen tänne muuttamista, muuta kuin kuvissa tietysti. On kiva kierrellä katsomassa niitä. Juuri pystytettyinä ne ovat tietysti kauneimmillaan kun lehdet eivät ole vielä kuivuneet.
      Samoin sinulle, kivaa viikkoa!

      Poista
  10. Meilläpäin ei noita juhannussalkoja ole. Ovatpa todella upeita ja näyttäviä.

    VastaaPoista
  11. Ahvenanmaalla on todellakin upeita juhannussalkoja!

    VastaaPoista
  12. Hei Kristiina!
    Upea Juhannus salko. Kiva kun pidetään perinteistä kiinni.
    Terveisin Marika

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On tosi kaunis ja aivan ihana perinne tämä on. Mukavaa kesän jatkoa sinulle!

      Poista