16/05/2024

Onneksi on aidattu kasvimaa



Kaunis kevätpäivä taas tulossa. Pihalla paljon harmaata ja ruskeaa vielä, mutta lupaavasti myös vihertää. Laventelit näyttävät aina keväällä ihan kuolleilta, mutta nyt rupeaa myös vihreää näkymään, joten hengissä ovat.




Viime vuonna istutetut kissanmintut voivat todella hyvin, ja mikä parasta näitä eivät kauriit tai jänikset syö!






Kasvihuoneeseen olen istuttanut kahdeksan tomaattia. Tänä vuonna satsasimme parempaan multaan. Aiempina vuosina olen tuskaillut sen asian kanssa että vaikka kastelee kuinka paljon, niin kosteus jää vain mullan pintaan ja kun sormensa tökkäisee multaan niin pinnan alla on niin kuivaa että multa (tai paremminkin turve) pöllyää. Nyt ostimme luonnonmukaista multaa jossa ei pitäisi olla turvetta, ainakaan paljon, ja se vaikuttaakin paremmalta. Lisänä olen sekoittanut bokashimultaa tuohon ostomultaan. Kasvihuoneessa laitoin varastolannoitukseen kanankakkarakeita, joten kaikki edellytykset, mitkä olen osannut, on tomaateille kasvuun annettu.

Vielä pitää asentaa Blumat-kastelujärjestelmä paikoilleen ja narut joita pitkin tomaatit saavat kasvaa. Tai ihan naruja en käytä, vaan olen havainnut hyväksi matonkuteet, jotka ovat sopivan leveitä ja pehmeitä niin etteivät hankaa tomaatin runkoa.

Nämä toimenpiteet kun on tehty, niin saakin aika huolettomasti olla kastelun suhteen. Toki varkaita pitää muistaa poistaa tomaateista, mutta se ei ole kovin suuri työ.





Keväällä ja alkukesällä on tarpeen suojata hentoja taimia liialliselta paahteelta. Meillä suojaus tehdään valoverhoilla, jotka on ripustettu kattoon ja seinään tavallisilla verhovaijereilla.



Puulaatikossa ovat pikku taimet, jotka tänään pääsevät ulos lavaan.



Poimulehti on kiitollinen kasvi vuodesta toiseen ja välillä se tahtoo levitä liiankin voimakkaasti. Kastepisarat kimaltavat kauniisti sen lehdillä .




Kasvihuoneessa talvehtinut viininlehtisalaatti on nyt ulkona. Istutin sen ruukkuun, koska se on myös kovasti leviävä, enkä halua sen vievän tilaa muilta salaateilta.




Näiden salaattien kasvua saadaan vielä odottaa, mutta sitten kun ovat kasvaneet niin on mukava napsia omasta maasta tuoretta syötävää. 

Onneksi nämä salaatit kasvavat aidatulla alueella, sillä pihallamme on melkeinpä koko ajan kaksi pientä pupua, jotka syövät taukoamatta. Ne taitavat asustella mökin alla, koska sinne aina juoksevat kun tulemme niitä liian lähelle.
Aika kesyiltä vaikuttavat, sillä eilenkin pääsin noin viiden metrin päähän niistä ennen kuin pötkivät pakoon.

Miten teillä, joko on keväthommat alkaneet, vai onko lunta vielä maassa?


MUKAVAA KEVÄTPÄIVÄÄ!

💚💚💚

 

16 kommenttia:

  1. Kaunista💚
    Hyvin kaikki siellä lähteneet kasvuun.
    Valoverho onkin kätevä auringon paahteen suoja.
    Täälläkin lavoihin istuttelin. Toivotaan ,että kelit pysyvät lämpöisinä.
    Kissanminttua onkin pitänyt hankkia.
    Täälläkin pupu on pomppinut, mutta onneksi ei ole matkallaan haukannut evästä😂

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, tuntuu että ovat suorastaan syöksyneet kasvuun. Kissanminttu on kyllä kiitollinen kasvatettava. Meillä onneksi ovat keskittyneet ruohon syömiseen.
      Lämmön toivon minäkin jatkuvan, mutta ennustivat jo ensi viikoksi viileämpää.

      Poista
  2. Näyttää hyvältä ja satoakin jo kasvamassa! Aita on kyllä tärkeä juttu, että satoa saa itsekin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hiukan jo on näkyvissä salaattia. Syksyllä taidan kyllä kylvää salaattia, kun sitähän voi kylvää vaikka kuinka kylmällä. Aita on ehdoton täällä meillä päin.

      Poista
  3. Se onkin aivan huippua, kun voi käydä nappaamassa salaatteja ja yrttejä omasta kasvimaasta. Mulla jos kasvaa, niin pari ruukullista keittiönpöydällä. Katsotaan, jos kesä tulee olemaan lämmin, niin voi laittaa jotain kasvamaan myös parvekkeelle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On kyllä ihanaa kun voi aamulla hakea voileivän päälle salaattia omasta pihasta ja tomaattia kasvihuoneesta. Parvekkeellakin voi kasvattaa vaikka mitä.

      Poista
  4. Meillä vierailee rusakko. Hän oli kaltannut naapurin omenapuun valkoiseksi latvaa myöten. Meillä kun hanki ylsi yli metriin, niin rusakko ylsi suojaverkkojen yli. Meilläkin teki vahinkoa, mutta ei ihan varsia ympäriinsä ole saanut kaluttua. Laitoin jo haavoihin suoja-ainetta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Harmillista on kyllä tuo kun tuhoavat kasvustoa. Minäkin kauan luulin että naapurin kissat olivat kotipihalla raapineet pikku puita, mutta sitten tapasin rusakon itse teossa.

      Poista
  5. Hienosti sinulla on lähtenyt puutarha kasvamaan. Tällä viikolla on ollut todella lämmintä, mutta jo ensi viikolla tulee viileämpää. Ehkä se on hyväkin pienille taimille, etteivät vaan puske vartta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pikku hiljaa ilmestyy alkuja siellä täällä. Salaatista ainakin sanotaan että ei idä jos liian lämmintä, joten voi olla hyvä jos välillä viilenee.

      Poista
  6. Ihaninta aikaa keväästä, kun viherrys lisääntyy ja huomaa kasvien selvinneen talvesta. Onko rusakoista ja/vai kauriista riesaa, jos pääsevät puutarhaan?
    Minulla ei ole puutarhaa, mutta ei vielä voisi mitään siellä tehdäkään. Maa on routainen yhä, paikon luntakin, Kasvatan hieman kuitenkin yrttejä isoissa ruukuissa sekä padoissa. Jänis käy pihassa säännöllisesti, mutta tuskin syö kasvejani. Porotkin vieraillessaan ovat nirsoja, parhaiten niille maistuu maitohorsma.
    Kaunista ja lämmintä viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On todella ihanaa aikaa nyt. Rusakoista ja kauriista on riesaa; heti kun joku kasvi rupeaa kukkimaan, niin napsivat kukat suihinsa. Onneksi on sentään sellaisiakin jotka ei niille kelpaa, kuten laventeli ja kissanminttu, joita minäkin olen istuttanut mökin pihalle. Mutta mm. syreenipensas ei koskaan pääse kasvamaan kun syövät tuoreet oksakasvustot. Niinpä se vielä parinkymmenenkin vuoden päästä on alle metrin korkuinen. Juhannusruusua eivät onneksi syö.
      Hienoa että voit sentään kasvattaa yrttejä ruukuissa.
      Sinne myös oikein hyvää viikonloppua!

      Poista
  7. Nautin, kun pääsen seuraamaan muiden kasvatuspuuhia. Kiitos siitä! Itsellä kun ei ole edes parveketta. Joku naapuri on kyllä laittanut yrttejä sisäpihalla olevaan isoon valurautapataan.
    Aurinkoista ja touhukasta tulevaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva jos pystyy tarjoamaan kuvanautintoja toisille.
      Ihanaa kun joku laittaa yhteisellekin pihalle jotain kasvamaan.
      Sinne myös lämpöä ja aurinkoa!

      Poista
  8. Ei ole enää lunta. Sen sijaan aurinkoiset hellepäivät jatkuvat ja tuuli vielä tehostaa kuivumista. Toiveissa olisi muutama tunti sadetta vaikka yöaikaan.
    Sinulla on hyötypuutarha jo hyvällä mallilla. Aiheellista tosiaan suojata, ettei pupujussit napsi satoa vatsaansa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No hyvä että lumet ovat sulaneet. Sadetta kaivataan täälläkin. Tuo aita on kyllä ihan välttämättömyys.

      Poista