Millaista oli opiskella itselleen ammatti vieraalla kielellä?

Tähän työhön lopulta päädyin
mutta mitä sitä ennen tapahtui?

Olin 30-vuotias kun miehelleni tarjoutui mahdollisuus saada koulutustaan vastaavaa työtä Ahvenanmaalla. Asuimme Turussa, ja hän aloitti työt Kastelholmassa, linnan restaurointitöissä. Minä ja lapsemme jäimme vielä Turkuun ja hän kulki Turun ja Maarianhaminan väliä joka viikonloppu.

Vuoden sitä elämää jaksoimme ja sitten muutimme koko perhe Ahvenanmaalle.

Minulla ei ollut mitään tietoa työpaikasta,

mutta nuorena sitä uskalsi silti muuttaa uudelle

paikkakunnalle, uudelle kielialueelle.

Pari viikkoa täällä asuttuamme aloin etsiä työtä. Kun ruotsinkielentaitoni oli vuosien takaisen keskikouluruotsin tasoa, niin helppoa ei työpaikan saanti ollut. Rohkaisin kuitenkin mieleni, menin työvoimatoimistoon, ja aloitin työt siivoojana poliisilaitoksella.

En ehtinyt olla tuossa työssä kuin parisen viikkoa, sillä kylämme kaupassa olin tutustunut kauppiaan vaimoon. Hän oli suomenkielinen ja tuli aina juttelemaan kun asioin kaupassa. Hän sitten ehdotti, että tulisin heille kauppaan töihin.

Kauppa oli lähellä kotiamme ja työ kuulosti mukavalta, joten aloitin työt siellä. Siihen aikaan kaikkiin tavaroihin laitettiin hintalaput ja siitä tuli minun hommani. Järjestelin myös tuotteet hyllyille, ja pidin tuosta työstä kovasti.

Kun opin  enemmän ruotsin kieltä, aloitin leipä-ja juustotiskillä. Siinä sai puhua ihmisten kanssa , joten kielitaito karttui pikkuhiljaa, ja työkaverit olivat mukavia.

Viisi vuotta tuo kauppa oli työpaikkani, mutta sitten alkoi tuntua siltä, että jotain olisi kiva vielä opiskella. Mutta mitä voisin opiskella täällä kotisaarella, sillä en halunnut lähteä muualle opiskelemaan?

Maarianhaminassa oli juuri alkamassa
kaksi ja puoli vuotta kestävä perushoitajakoulutus
ja kiinnostuin siitä.

Otin yhteyttä kouluun ja sitten ei kulunut kauaakaan kun istuin koulun penkillä parikymmentä vuotta minua nuorempien kanssa.

Olin haastattelussa kertonut epäröineeni koulutukseen pyrkimistä, koska olin jo niinkin vanha kuin 35-vuotias. Haastattelija kuitenkin piti ikääni pelkästään meriittinä, eikä kielitaitonikaan, tai paremminkin sen vajavaisuus tuntunut haittaavan.

Ennen kuin uskalsin edes ajatella tuohon koulutukseen hakemista, olin yhteydessä toiseen suomenkieliseen naiseen, joka oli vastikään valmistunut perushoitajaksi. Hän kannusti minua hakemaan kouluun ja niin päätin uskaltaa aloittaa opiskelun.

Viihdyin koulussa tosi hyvin
ja olin tunnollinen oppilas. Nuorempiin verrattuna
tein varmaan moninkertaisesti töitä opiskelun eteen.

Tuntui, että nuoret muistivat asiat jo kertalukemalla, kun taas minun täytyi päntätä asioita läpi useaan kertaan ennen kuin jotain jäi päähän. Lisätyötä aiheutti tietysti sekin, että tunnilla tuli jatkuvasti vastaan sanoja ja termejä, joiden suomenkielistä vastinetta en tietänyt, enkä näin ollen ymmärtänyt mitä sana tarkoitti.

Otin tavakseni kirjoittaa ylös kaikki minulle vieraat sanat ja kotona sitten tutkin sanakirjasta mitä ne tarkoittivat.

En kiellä, etteikö oloni olisi välillä tuntunut tältä. Ja jos en kotoa olisi saanut kannustusta opiskeluun, niin voi olla että olisin jättänyt sen kesken. 

Ensimmäisenä opiskeluvuonna meillä oli hoitoalan aineiden lisäksi paljon muitakin aineita. Matematiikkaa olin kouluaikana aina inhonnut, mutta nyt se tuntui suorastaan mielenkiintoiselta ja lääkeainelaskuistakin tykkäsin kovasti. Olisipa ollut tämä järki päässä silloin aiemmin nuorempana koulua käydessä, niin tulokset olisivat saattaneet olla hiukan toisenlaiset.

Opiskeluun kuului tietysti myös
työharjoittelujaksoja. Monissa paikoissa
olin vanhempi kuin hän, jonka oppilaana olin.

Välillä tuntui siltä, että kun en ollut enää ihan nuori, niin minun oletettiin automaattisesti osaavan ja tietävän hoitoalastakin paljon enemmän kuin mitä olimme opiskelussa vielä ehtineet opetella.

Viihdyin kuitenkin harjoittelupaikoissani. Yleensä harjoittelujakso kesti kuusi viikkoa kerrallaan, joten siinä ajassa pääsi jo aika hyvin perehtymään harjoittelupaikan työskentelyyn ja rutiineihin.

Koulutuksen loppuvaiheeseen kuului myös lopputyön tekeminen. Minulla sen aiheena oli dementiapotilaiden kohtaaminen. Välillä tuntui siltä, ettei tuo lopputyö valmistu ikinä. Materiaalinkin hankkiminen oli hankalaa, sillä tietokoneita ei vielä silloin opiskelussa käytetty, joten googlettaminen, ja tiedon etsiminen sitä kautta oli tuntematonta.

Vähitellen lopputyökin kuitenkin valmistui, ja esittelin sen harjoittelupaikassani sairaalassa henkilökunnalle. En jännittänyt mitenkään kauheasti sitä ja hyvin se meni. Jos tänä päivänä joutuisin moiseen tilanteeseen, niin en kyllä uskaltaisi suutani avata. Silloin tuntui kuitenkin siltä, että kun on päässyt opiskeluissa loppusuoralle, niin "lähes kaikki tieto" on hallussa. Epävarmuus omasta osaamisesta taisi tullakin vasta sitten kun oli jonkin aikaa ollut työelämässä ja sai huomata, että koulussa ei sentään kaikkea oltukaan opittu, vaan työn kautta sai oppia koko ajan uutta.

Sitten koitti valmistumispäivä!

Olin koko opiskelun ajan ajatellut, että olen maailman onnellisin ihminen jos joskus valmistun. Ja niin taisin ollakin. Minulla oli jo työpaikka odottamassa samalla osastolla, jossa olin erään harjoittelujakson suorittanut.

Olin jo silloin kysellyt mahdollisuutta päästä sinne töihin valmistuttuani ja minut toivotettiin tervetulleeksi.

Ehdin ennen eläkkeelle jäämistä työskennellä hoitoalalla lähes kolmekymmentä vuotta, enkä kertaakaan ole katunut sitä, että sille alalle lähdin. Jos jotain olen katunut, niin sitä, etten jo nuorempana opiskellut. Mutta olosuhteet olivat silloin toiset.

Parempi myöhään kuin ei silloinkaan! 

Miksi kirjoitin tämän postauksen? Siksi, että halusin kertoa, että kannattaa uskaltaa kokeilla uutta, vaikka ensin tuntuisikin epävarmalta.

Oikein hyvää viikonloppua!

💙💙💙

(Niin, ja ne kellot tunnilla taaksepäin la-su välisenä yönä)

 

Onneksi oli tarkat silmät, vakuutus ja loitsu

Vesivahinko ja kosteusvauriot yleensä ovat varmaan yksi niitä pelätyimpiä asioita mitä rakennuksiin voi tulla. Noita vahinkoja tietysti haluamme välttää, ja toimia niin että saisimme estettyä niiden syntymisen.

Tarkkana kannattaa olla kun esim. siivoaa, ja on hyvä katsella paikkoja sillä silmällä, että huomaisi mahdolliset muutokset nopeasti.

Onneksi olin itse tarkkasilmäinen kun imuroin tuulikaappia.

Tapetissa, seinän alaosassa, oli musta läikkä, jota ei ennen ollut siinä ollut. Jalkalistan päällä näytti olevan hiekkaa. Olin ymmälläni, mistä tuollaiset jäljet ovat tulleet. Lisäksi tapetti näytti irronneen hiukan saumakohdasta.

Yritin pyyhkiä tuota mustaa tahraa, mutta se ei lähtenyt pois. Sitten huomasin tapetissa valumajälkiä ja kun kokeilin sitä kädellä, niin se oli kostea.

Hiukan ylempänä, samalla seinällä, on kaappi jossa on meidän asuntomme vesimittari. Pahaa aavistellen avasin kaapin oven, enkä ollut uskoa silmiäni!

Kaapin oven sisäpuoli oli vesipisaroiden peitossa. Mittareiden suojana on plexi-levy ja siihenkin oli roiskunut vesipisaroita. Nyt oli toimittava heti. Soitimme taloyhtiön isännöitsijälle, ja kerroimme mitä oli tapahtunut. 

Hän soitti putkimiehen katsomaan tilannetta. Putkimies totesi että vesijohdon tiiviste oli pettänyt ja siksi vettä vuoti ympäristöön.

Meillä ei ole avainta taloyhtiön "tekniikkahuoneeseen", joten jouduimme odottamaan että avain tuotaisiin paikalle. Käärimme vuotavan putkenpään pyyheliinoihin välttääksemme enemmät vahingot. 

Asuntoomme tuleva vesijohto saatiin suljettua ja putkimies vaihtoi tiivisteen.

Sitten paikalle tulivat vakuutusyhtiön tarkastajat. He mittasivat kosteusmittarilla paikan ja ympäristön, ja totesivat että seinässä on kosteutta, joten se täytyy avata. Näin jo kauhukuvia siitä miten kosteus on levinnyt ympäriinsä.

Vesimittarikaapin alta poistettiin seinää, jotta päästiin näkemään miltä sisemmällä näytti. Seinän kipsilevy oli kostea, mutta muuten oli kuivaa, eli vakuutusyhtiön puolesta korjausta voitiin jatkaa.

Kirvesmies tuli kiinnittämään uudet levyt seinään, ja hänen jälkeensä maalari tuli kittaamaan levyjen ja seinän välisen sauman.

Maalari tuli vielä seuraavana päivänä toistamiseen kittaamaan saumat. Seinä täytyi tietysti tapetoida uudestaan ja kävimme valitsemassa tapetin, jonka maalari sitten hakisi liikkeestä. Näytimme valitsemamme tapettimallin kaupan myyjälle, ja hän kirjoitti tapetin mallinumeron ja muut tiedot ylös.

Tänään maalari sitten tuli tapetoimaan ja mukanaan hänellä oli kaksi tapettirullaa. Huomasin heti, ettei tapetti ollut se jonka valitsimme. Kerroin siitä maalarille ja hän totesi että nämä hänelle liikkeestä annettiin. No, virhe ei ollut hänen, eikä meidän, vaan tapettikaupassa oli sattunut pieni virhe tapetin numeroissa. Meidän valitsemamme tapetti oli numero 38635 ja tämä joka maalarille oli annettu oli numeroltaan 38639.

Tapetit muistuttivat melko paljon toisiaan. Siinä valitsemassamme tapetissa oli hiukan erilaiset kuviot ja hiukan näkyvämpinä kuin tässä, joka meille nyt tuotiin. Mietin ensin, pitäisikö hylätä tämä ja valita kuitenkin se minkä olimme valinneet, mutta kun ei suurta eroa niissä ollut, niin päätin että pidetään tämä "väärä" tapetti. Ajattelin myös, että jos tapettia ruvetaan vaihtamaan, niin ehkä koko homma lykkääntyy ja saamme odottaa päiviä ennen kuin kaikki on kunnossa.

Nyt on tapetti seinällä. Olisiko se hiukan mitäänsanomaton, ehkä. Mutta tällä mennään. Nyt on naulakko ja peili kiinnitetty takaisin seinälle ja vesimittarikaappi puhdistettu.

Onneksi taloyhtiön vakuutus kattoi kaikki korjaukset ja onneksi huomasin asian aikaisessa vaiheessa. Tämän jälkeen varmaan tulee kurkattua tuohon kaappiin muutenkin kuin vain vesimittaria lukiessa.

Tarkkasilmäisyys auttoi tällä kertaa.

Vai oliko se tämä loitsu, jonka kirjoitin näiden tapahtumien aikana:

"Päivänä perin huonona

vesi voimalla suihkusi huoneeseen.

Seinää pitkin valuen

kasteli tapetit.

Tule tänne kaiken taitaja,

joka veden seisautat,

seinät kuivatat

ja vedet ohjaat oikeaan"

Luovan kirjoittamisen verkkokurssilla, jota tämän syksyn aikana käyn,  oli aiheena "Loitsu" ja tämä oli minun loitsuni. Ehkä auttoi, ehkä ei :)

MUKAVAA PÄIVÄÄ!

💧💧💧

Vinkkejä joulunajan Ahvenanmaan vierailulle

 Vaikka jouluun on vielä noin kaksi kuukautta, niin pikkujoulu tulee ihan kohta. Siihen on enää runsaat neljä viikkoa, joten jos mielit näkemään Ahvenanmaalaista pikkujoulun viettoa, niin alkaa jo olla kiire suunnitella matkaa tänne.

Ahvenanmaan joulunalusaika on täynnä jouluisia tapahtumia.

LILLAJULMARKNAD PÅ JANKARLSGÅRDEN - JANKARLSGÅRDENIN PIKKUJOULUMARKKINAT

Suurin ja vanhin joulumarkkinatapahtuma, mutta ei suinkaan ainoa, on Kastelholman linnan lähettyvillä järjestettävät Jan Karlsgårdenin pikkujoulumarkkinat, jotka tänä vuonna ovat lauantaina 27.11 klo 10-15.

Pikkujouluna tuntuu, että koko Ahvenanmaa on tullut tänne Kastelholmaan. Eikä ihme, sillä täällä on kiva tavata tuttuja ja nauttia jouluisesta tunnelmasta.

Jos sattuu niin hyvin, että maassa on jo lumipeite, niin lyhtyjen loisteessa on tosi tunnelmallista kuljeskella kojusta toiselle ja tutkailla tarjontaa. 

Miltähän maistuisi hyvältä tuoksuva jouluinen maustekakku, tai kotona leivotut piparkakut? Jos et itse ehdi tai halua niitä valmistaa, niin täältä niitä voi ostaa.

Noiden herkkujen lisäksi tarjolla on paikallisia käsitöitä, kotona tehtyjä kynttilöitä,

hilloja ja mehuja ym. Ahvenanmaalaisia lampaantaljojakin täältä löytyy.

Välittömässä läheisyydessä sijaitseva Smakbyn ravintola tarjoaa pikkujoulun kunniaksi mm. joulupuuroa, kinkkuvoileipiä ja glögiä. Ja ravintolan omassa myymälässä voit tehdä onnistuneita ostoksia. Myytävänä ahvenanmaalaisia,laadukkaita tuotteita.

Kastelholman linnassa järjestetään myös perinteinen glögitarjoilu. Linna on ihan markkina-alueen vieressä. Lapsilla on mahdollisuus tavata itse joulupukki.

Koska tämä on tosi suosittu tapahtuma, niin omalla autolla tulleita on  paljon etsimässä paikoitustilaa, ja voi olla niin että auton joutuu jättämään hiukan kauemmaksi itse markkinapaikasta, kuitenkin kävelymatkan päähän. Siksi voisikin olla hyvä tulla bussilla. Bussikuljetuksia järjestetään Maarianhaminasta.

Lisätietoja pikkujoulun vietosta Ahvenanmaalla voit lukea täältä. Samalta sivulta voit myös selailla erilaisia majoitusvaihtoehtoja.

MUUTA MUKAVAA:

- joulukadun avajaiset Maarianhaminassa 20.11 klo 14-18. 

- Lucia-kulkue 13.12 klo 19 lähtee St.Görans-kirkolta Maarianhaminan keskustasta  ja kiertää kaupungin katuja.

- muita joulumarkkinoita ja tapahtumia näet täältä.

- Ålands Sjöfartsmuseum on koko perheen mukava vierailukohde ja ainakin aikaisempina vuosina museo on ollut auki myös joulun aikaan

- Merikorttelin vieressä oleva uimahalli-ja kylpylä Mariebad on myös suosittu käyntikohde

Matkavaraukset hoituvat Viking Linen sivuilta ja samasta paikasta voit halutessasi varata hotellipaketin. Tästä pääsetSilja Linen vastaaville sivuille.

Lisää tietoa täältä.

Vaikka Ahvenanmaa mielletäänkin useimmiten kesäkaupungiksi, niin talvellakin, ja varsinkin joulun aikaan riittää katsottavaa ja koettavaa jokaiselle.

Koska Ahvenanmaan suosio on vaan kasvanut viime vuosina, niin kannattaa olla ajoissa liikkeellä.

TERVETULOA!

💖💖💖

Callunat ja viherkasvit. Entäs se joulukuusen paikka?

Vihdoinkin sain hankittua muutamia syys/talvikukkia sekä pihalle että kesähuoneeseen. Valittua tuli taas ne tavanomaiset callunat, jotka aina vaan näyttävät kauniilta silmissäni. 

Kun puutarhamyymälään menee, niin eihän sieltä juurikaan pääse ulos ilman että jotain ennalta suunnittelematontakin tarttuu mukaan. Niin tälläkin kertaa.

Tämä kaktus pääsi sohvapöytäämme koristamaan. Meillä sohvapöydälle sijoitettavan kasvin pitää olla pieni ja aika matala, niin ettei se estä television katselua. Joku meidän perheestä tykkää katsella tv:tä makuuasennossa ja silloin isompi kasvi peittää näkyvyyden.

Yritin saada selville tämän kasvin nimeä, mutta en löytänyt oikein tähän oikealta tuntuvaa. Harmi kun noissa kasvimyymälöissä ei läheskään aina lue kasvin nimeä missään ja kassalla ei sitten enää tule kyseltyä, sillä jos ostaa useamman kasvin samalla kertaa, niin pitäisi kirjoittaa ylös jokaisen nimi ja se tuntuu hankalalta tuossa tilanteessa.

Hihkaise jos tiedät tämän kasvin nimen.

Tämän nimen löysin netistä ja se on Pitsilehti "White". Tämä on vielä minikokoinen, mutta kasvaa ajan mittaan isommaksi. Siis jos se saa oikeanlaista hoitoa. Sillä sanotaan olevan kohtalainen vedentarve ja lannoittaakin pitää sopivasti. Se tykkää puolivarjosta.

Kolmas uusi viherkasvimme on Aloe/Hawortia, luullakseni. Se on helppohoitoinen, tykkää auringosta ja sillä on niukka vedentarve. 

Taisin onnistua sattumalta sijoittamaan nämä kasvit ihan oikein, sillä tämä aloe on ikkunalaudalla, eli saa aurinkoakin. Tuo pitsilehti sensijaan on parin muun kasvin kanssa ikkunan tuntumassa, mutta ei kuitenkaan ihan suorassa auringonpaisteessa.

Minulle tuottaa aina vaikeuksia muistaa koska olen viimeksi kasvejani kastellut ja niinpä valitsinkin yhden määrätyn viikonpäivän kukkien kastelu-ja hoitopäiväksi ettei unohdu. Tiistaisin tutkailen aina mikä kasvi tarvitsee vettä, mikä ei ja toimin sen mukaan. Ainakin vielä ovat selvinneet hengissä.

Kesähuoneeseen hankin muutaman callunan. Ulos terassille en mitään istutuksia laita talveksi. Muutama lyhty on lisäkoristeena kesähuoneessa. 

Aurinkokennolla toimivat pallovalaisimet ovat syksyn ajan toimineet hienosti, mutta nyt kun on ollut pilvisiä ja sateisia päiviä, niiden valo hiipui sen verran heikoksi, että laitoin ne kokonaan "lepotilaan" pimeimmän vuodenajan ajaksi.

Lisävaloa ja tunnelmaa kesähuone saa tänä vuonna joulukuusesta. Mietimme että laittaisimme sen tänä jouluna kesähuoneeseen. Sieltä se näkyisi hienosti olohuoneeseen, eikä veisi huonetilaa. (Jos kuusen laittaa olohuoneeseen, niin aina pitää toinen nojatuoleista siirtää muualle.)Ja uloskin päin se näyttäisi kauniilta. Siitä sitten myöhemmin, kun asia on ajankohtainen.

Lopuksi haluan vielä kiittää teitä viime postaukseen kommenttia jättäneitä. Teitä oli paljon ja kouluaikaiset muistot tuntuivat olleen monella mielessä. 💗

OIKEIN HYVÄÄ VIIKONLOPPUA!

Näin 60-luvulla meidän koulussa tehtiin

Koulunkäynti on muuttunut ihan valtavasti siitä kun itse kansakoulun aloitin. Tänä päivänä kun niitä aikoja ja tapoja muistelee, niin tuntuu uskomattomalta että silloin nuo tavat olivat ihan yleisessä käytössä eikä niitä taidettu edes kyseenalaistaa.

Olen tähän postaukseen koonnut sellaisia, jotka parhaiten muistissa ovat säilyneet, mutta joku toinen muistaa varmasti vielä paljon muita kummallisuuksia.

Siihen aikaan kun kävin kansakoulua (siis silloin oli vielä kansakoulu ja oppikoulu ym.) elettiin aika lailla erilaisessa koulumaailmassa kuin nykyään. Silloin kaikki oli paremmin. No ei sentään. Kyllä siellä opettajaparat joutuivat koville, varsinkin hiukan vanhempien oppilaiden kanssa.

En varmaan koskaan unohda sellaistakaan hetkeä, kun opettaja menetti hermonsa takarivin poikien kanssa ja opettajaraukka katkoi oppilaan kyniä. Sellaisesta saisi varmaan nykypäivänä vanhempien vihat päällensä.

Tai kun karttakeppi viuhui ja lähes "taputti" eräänkin oppilaan sormia.

JÄRJESTÄJÄ

Järjestäjä, mikä se on? En tiedä onko nykyisin kouluissa vastaavanlaisia, mutta 60-luvulla ainakin oli. Kukin oppilas sai vuorollaan toimia ns. järjestäjänä. Järjestäjän tehtäviin kuului mm.

-taulun pyyhkiminen puhtaaksi oppituntien jälkeen. Tärkeää oli myös että sieni,

 jolla taulu pyyhittiin, oli aina sopivan märkä, jotta opettaja saattoi käyttää

 sitä tunnillakin jos piti jotain taululta pyyhkiä. 

-järjestäjä avasi myös päiväkirjan valmiiksi opettajan pöydälle ennen tunnin alkua. Päiväkirjaan opettaja kirjoitti mikä aine oli meneillään ja tunnin jälkeen

annetut kotiläksyt. Järjestäjä seisoi opettajan pöydän vieressä ja kertoi kuka

oppilas oli mahdollisesti poissa. Järjestäjä piti myös tunnin alussa, ennen kuin

opettaja oli tullut luokkaan, kirjaa niistä oppilaista jotka olivat riehuneet luokassa 

ennen tuntia. En kylläkään muista oliko tuosta kirjaamisesta mitään seuraamuksia.

-järjestäjällä oli erivapaus viettää välitunnit sisällä. Muut oppilaat joutuivat

menemään välitunneilla ulos, paitsi jos oli sadeilma.

-välitunnin ajaksi järjestäjä avasi kaikki luokan ikkunat ja tuuletti luokan. 

  

MUITA IHAN TAVALLISIA

Siinä koulussa jossa kävin kaksi ensimmäistä luokkaa, ei ollut ruokasalia ja ruokaileminen tapahtui luokassa. Kaikilla piti olla kotoa tuotu pieni liina, joka laitettiin pulpetin päälle ruokailua ajaksi.

Opettaja annosteli jokaiselle ruoan, joka syötiin syvältä lautaselta. Haarukkaa tai veistä ei silloin ollut käytössä, eikä niillä mitään olisi tehnytkään, sillä ruoka oli yleensä keittoa, puuroa tai velliä. Maito juotiin teräsmukeista, lasit tulivat käyttöön vasta myöhemmin, samoin haarukat ja veitset.

Lautanen oli tietysti syötävä tyhjäksi. 

Silloin lauantaikin oli vielä koulupäivä, joskin lyhyt, vain muutaman tunnin pituinen. Ja voitko arvata mitä silloin saatiin ruoaksi? Nakkisämpylä ja juomaksi kuumaa kaakaota. Oi mikä herkkuateria noiden arkisten vellien ja puurojen jälkeen!

Vähän myöhemmin, kun kävin oppikoulua, oli koulussani ruokasali ja ruoat olivat monipuolistuneet. Mutta kelpasiko teinille kouluruoka? Joskus kelpasi, mutta aina ei. Silloin kun ruoka ei ollut mieluista, voi mennä koulun ala-aulaan jossa vahtimestarilla oli pieni kioski, jossa hän myi vihkoja, kyniä ym. pientä koulutarviketta. Mutta ruokavälitunnilla kioskista sai lisäksi ostaa uunituoreita, lämpimiä munkkeja, jotka tuotiin sinne läheisestä leipomosta. Lounasaikaan oli yleensä jo sen verran nälkä, että noita ihania munkkeja söi vaivatta kolmekin kappaletta. 

Nyt kun ajattelee, niin eipä ollut kovin terveellinen lounas vaikka hyvältä maistuikin. 

Tuo kuvassa näkyvä mustekynä viittaa siihen, että silloin kirjoitettiin tietenkin kaunokirjoitusta ja se tehtiin mustekynillä, joihin lisättiin mustetta pullosta. Pulpeteissa oli paikka mustepullolle. Tuota mustetäytekynän terää piti vähän väliä pyyhkiä puhtaaksi liiasta musteesta ja siihen tarkoitukseen tuli kaikilla olla jonkinlainen, yleensä itse tehty, tyyny. Yleisin malli taisi olla sellainen, että oli pino kangaspaloja, n. 10x10cm, ja ne oli kiinnitetty toisiinsa kahdella napilla. "Pinon" päällä ja alla oli nappi, ja nuo napit yhdistettiin toisiinsa "pinon" läpi kulkevalla langalla.

NÄMÄKIN MUISTAN

-kun koulussa annettiin rokotuksia, niin alaluokilla niitä ei suinkaan menty minnekään terveydenhoitajan huoneeseen antamaan, vaan piikki pyllyyn annettiin ihan vaan rennosti luokassa kaikkien nähden.

-usein käytiin myös keuhkoröntgenissä ja taisi olla niin että lähes vuosittain laitettiin jokaiselle rintaan kaksi laastarilappua. Toisessa oli jotain ainetta ja toinen oli pelkkä laastari. Ja riippuen siitä, tuliko jommankumman alle näppyjä, voitiin päätellä jokin sairaus, luultavasti kyseessä oli tuberkuloosi.

-kouluhipat olivat aina suosittuja ja siellä saattoi siihen aikaan olla live-esiintyjiäkin. Kerran oli itse Kirka esiintymässä. Hän oli silloin vasta uransa alussa.

-vielä yksi erikoisuus, eikä ehkä niin toivottava oli koulussani kun olin teini-ikäinen. Siellä oli nimittäin pihalla erityinen paikka johon sai mennä tupakoimaan. Se ei ollut mitenkään salainen, vaan opettajatkin kävivät välillä pyörähtämässä siellä, eivät tosin polttelemassa. He saivat tietysti siihen aikaan tupakoida opettajainhuoneessa.

Koulussani oli sellainenkin tapa, että joku oppilaista nimettiin aina vastuulliseksi siitä, että opettajainhuoneessa oli kahvi valmiina kun opettajat tulivat sinne välitunnilla. En muista oliko tuota kahvinkeittoa joka välitunti, taisi olla vaan ruokailun jälkeisellä välitunnilla.

Silloin ei ollut vielä kahvinkeittimiä, eikä myöskään suodatinkahvia, joten kahvi keitettiin vanhanaikaisesti pannussa. Vesi kiehautettiin ja sitten lisättiin kahvijauhe, annettiin seistä hetken levyllä, mutta ei enää keitetty. Sitten otettiin pannu pois levyltä ja kaadettiin kahvia kuppiin, jonka jälkeen tuo kupillinen tyhjennettiin takaisin pannuun. Vielä saivat kahvinporot hetken painua ja sitten oli valmista.

Vielä muistuu mieleen tällainenkin: joku oppilaista sai vuorollaan olla päivystäjänä koulun ala-aulassa oppituntien ajan. Päivystäjän tehtävänä oli avata oppituntien ajan lukossa ollut ulko-ovi mahdollisille vierailijoille. Siihen aikaan ei vielä tarvinnut pelätä kenenkään tunkeutuvan aseiden kanssa kouluun, joten tuollainenkin käytäntö oli mahdollista.

Maailma on siitä muuttunut, parempaan taikka huonompaan, siitä meillä jokaisella varmaan on oma mielipide.

Näitä on kiva muistella näin jälkeenpäin kymmenien vuosien jälkeen.

Onko sinulla samankaltaisia muistoja, tai muita erikoisia? 

💜💜💜

(postauksen kuvat Pixabay)

 

Sitten tuntui että nyt riittää

Aina ei voi onnistua, vai voiko? No minä en onnistunut pyrkimyksissäni päästä huippubloggaajien joukkoon. Ilmoittauduin nimittäin maksulliselle bloggauskurssille ja maksoin ensimmäisen maksuerän.  Koska kurssin nimi jo viittäsi hiukan siihen että se voisi olla tarkoitettu hiukan enemmän tietokoneenkäyttöä osaaville, olisi minun pitänyt tajuta, että tämä kurssi ei ole ihan minun tasoiselleni itseoppineelle nörtille.

Mutta taisi mulla olla vaaleanpunaiset lasit silmillä kun kurssin ilmoittautumislomaketta täyttelin, ja näin siinä sitten kävi.

Ei mennyt ihan nappiin.

Kurssi alkoi hiukan yli viikko sitten. Nyt joku varmaan miettii että voiko runsaan viikon kurssia käytyään jo sanoa ettei tästä tule mitään. Vastaan tähän että voi.

Olen sellainen, että kun johonkin innostun, niin päähäni ei mahdu sitten mitään muuta. Nytkin olin taatusti kurssin ahkerin oppilas ja käytin joka päivä opiskeluun monta tuntia, vaikka kurssin ohjeissa sanottiin että on hyvä jakaa oppimateriaali pienempiin osiin ja että puoli tuntia päivässä on hyvä määrä käyttää uuden opiskeluun.

Puoli tuntia päivässä! Eihän siinä ajassa ehdi kuin ottaa muistiinpanovälineet esiin ja istahtaa tuolille ja etsiä päivän kurssivideo. Kirjoitin ylös lähes kaiken mitä videolla kerrottiin. Olin hankkinut hienon vihonkin siihen tarkoitukseen ja nautin kun sain kaunokirjoituksella tehdä muistiinpanoja. Niitä kertyi sivukaupalla.

Tulostimeen oli hankittu uudet musteet ja printtasin muutamia työkirjoja kurssilta. Niitä sitten täytin huolella, mutta sitten rupesi hiukan tuntumaan siltä että olen eksynyt väärälle kurssille, kun tuntui että olisi pitänyt olla vähintään kauppakorkeakoulun käynyt ja tietokoneista kaiken tietävä ennenkuin tässä pärjäisi.

Mutta niiden pätkien välissä, jolloin olin ihan ulalla mistä oli kysymys, tuli tiedon murusia, joita ahnaasti kirjoitin muistiin. Näitä ainakin voisin käyttää blogissani hyväksi, vaikka en ymmärtänytkään mikä on SEO. No nyt senkin tiedän, että se liittyy jollain tavalla hakukoneoptimointiin.

Välilla meni ihan hyvinkin.

Välillä tosiaan meni ihan hyvin ja tuntui että nyt sain langan päästä kiinni. Mutta sitten alettiin puhua kaupallistamisesta ja Inbound-markkinoinnista ja taas putosin ihan alimpaan tyhmyyskuoppaan.

Sinnikkäästi kuitenkin jatkoin muistiinpanojen tekoa ja katselin videoita, kun niissä vakuuteltiin ettei tämä tämän hankalampaa ole. Eikä varmaan ollutkaan heille jotka olivat mahdollisesti jo käyneet jonkin kaupallisen koulutuksen ja olivat hakoja tietokoneen käyttämisessä.  Mutta mulla alkoi yhä tiheämmässä tahdissa tulla niitä tuntemuksia että mihin olin oikein ryhtynyt. Kurssi maksoikin sievoisen summan, mutta sen olin ajatellut kuittaavani moninkertaisesti takaisin sitten kun olen soveltanut kaikki kurssilla oppimani taidot käytäntöön. 

Sitten tuntui että nyt riittää.

Eilen tulin sitten siihen tulokseen että ei ole mitään järkeä jatkaa tätä kurssia. Onneksi oli mahdollisuus 30 päivän aikana tulla katumapäälle ja lopettaa kurssi ja saada rahat takaisin. Tuntui kuitenkin hiukan nololta peruuttaa osallistuminen jo näin alkuvaiheessa, mutta rohkaisin mieleni ja otin yhteyttä kurssin pitäjiin. Kaikki sujuikin ihan mallikkaasti ja maksu luvattiin palauttaa hetimmiten.

Hiukan harmittaa että jouduin lopettamaan hyvän kurssin kesken. Sillä hyvähän kurssi oli,olin itse vaan lähtenyt leikkiin hiukan liian heppoisilla taidoilla, enkä syytä kurssin järjestäjiä mistään. Kaikki uudet asiat näytettiin videoilla erittäin huolellisesti, mutta kun itse ei ole minkäänlaista tietokoneen käyttöä koskaan koulussa saanut opiskella, niin eihän se helppoa ole. Videoiden lisäksi aina oli mahdollisuus kysyä neuvoa jos ei itse jotain tiennyt. Mulle se oli kuitenkin liian vaikeaa ja päädyin tähän ratkaisuun lopettaa kurssi. Olen jopa hieman ylpeä siitä, että kerrankin uskalsin tehdä jotain tällaista. Yleensä olen sellainen että tyydyn asioihin vaikka en olisikaan tyytyväinen, enkä uskalla valittaa vaikka esim. ravintolassa jos ruoka on huonoa.

Mitä sitten opin kurssilla?

Vaikka kurssi osaltani loppuikin melkein alkuunsa, niin paljon tietoa ehdin kuitenkin sieltä saada. Ja kurssin pitäjät olivat huippuja ammatissaan ja ovat nähneet paljon vaivaa näitä kursseja laatiessaan. Meistä kaikista ei vaan voi tulla menestyneitä yrittäjiä. Eikä mulla aikomuksena ollutkaan päästä miljoonia tienaamaan, mutta hiukan lisää lukijoita oli toiveissa ja mahdollisia yhteistyöpostauksiakin olisi kiva saada.

Miten oppimani näkyy blogissani?

No, ei ehkä kauhean paljon näy. Yhteen aiheeseen en aio jatkossakaan keskittyä, vaikka sitä kaikilla kursseilla painotetaankin. Tuntuu vaan ettei millään voi riittää postattavaa yhdestä ainoasta aiheesta.

Mutta yksi näkyvä asia ainakin tuli kurssilla opittua: nimittäin tuo blogissa ylimpänä näkyvä hieno logo, jonka tein ihan itse! Kävin vierailemassa Canva.com-sivustolla ja sitä kautta tein tuon logon.

MUKAVAA VIIKONLOPPUA!

💗💗💗

 

Voiko kuka vaan muuttaa Ahvenanmaalle?

 Oletko joskus miettinyt voiko kuka vaan muuttaa Ahvenanmaalle? Minulta on aika ajoin kysytty, voiko tänne ylipäänsä muuttaa ja millaista täällä on asua. Olen näistä kirjoittanut aikaisemminkin blogissani, mutta pari viime kesää ovat osoittaneet että Ahvenanmaa kiinnostaa ihmisiä tosi paljon ja kun olen lukenut blogeja ja lehtiä, niin niissä on ollut melkeinpä pelkästään positiivisia ajatuksia ja mielipiteitä tästä kotisaarestani.

 Niinpä ajattelin jakaa hiukan sellaista tietoa jota tarvitsee jos harkitsee tänne muuttoa. 

Voiko kuka vaan muuttaa Ahvenanmaalle?

Kyllähän tänne muuttaa saa kuka vaan haluaa. Mekin muutimme kahden lapsemme kanssa tänne v. 1983. Olemme suomen kieltä kotikielenä puhuva perhe ja kotikielenä meillä on suomi. Mieheni ja minä olimme lukeneet koulussa ruotsia, mutta emme sitä Turussa asuessamme olleet puhuneet. Tietynlaisia vaikeuksia oli aluksi kun piti asioita yrittää vieraalla kielellä selvittää, mutta pikkuhiljaa se kuitenkin rupesi sujumaan paremmin ja paremmin.

Tulimme tänne sillä mielellä että katsotaan yksi vuosi miten sujuu, ja ainahan sitä pääsee pois muuttamaan, "jos siltä tuntuu". Välillä "siltä tuntuikin", mutta kun  molemmilla oli vakituiset työpaikat täällä ja lapset olivat oppineet kielen ja sopeutuneet, niin tänne jäimme.

Aluksi koko Ahvenanmaa tuntui kovin eksoottiselta ja erilaiselta, mutta arki on täälläkin arkea. Työt, koulut, harrastukset ja muu vapaa-ajanvietto menee paljolti saman kaavan mukaan kuin muuallakin.

Aina ei tämä tunnu maailman parhaimmalta paikalta, niin kuin ei varmaan mikään muukaan paikka, mutta suurimman osan ajasta täällä kyllä asuu mielellään. Ja tuntuu että mitä kauemmin täällä on asunut, sitä paremmin viihtyy. Nyt uskon, että täältä emme enää minnekään muuta.

Saako täältä ostaa asunnon, tai talon, tai peräti rantatontin?

Tähän vastaan että saa ja ei saa. Nimittäin asunnon voi vapaasti itselleen vuokrata heti kun tänne muuttaa ja kerros-tai rivitaloasunnon saa ostaa. Kiinteistöä, maata ja esim. rantatonttia ei voi ostaa ihan noin vain. Niiden ostamiseen pitää olla kotiseutuoikeus (hembygdsrätt)

Kaavoitetulle alueelle saa rakentaa talon ilman kotiseutuoikeuttakin, mutta silloin pitää hakea ns. maanhankintalupa (jordförvärvstillstånd)

Mitä sitten tarkoittaa tuo kotiseutuoikeus?

Kotiseutuoikeus eli hembygdsrätt tarkoittaa sitä että jos sinulla on se, niin:

- saat äänestää Ahvenanmaan maakuntapäivävaaleissa

- omistaa tai hallinnoida kiinteää omaisuutta  

 -harjoittaa elinkeinoa

Miten, ja kuka voi saada kotiseutuoikeuden?

- sinun pitää olla Suomen kansalainen

- sinulla pitää olla tyydyttävä ruotsinkielen taito

- periaatteessa sinun pitää olla asunut Ahvenanmaalla 5 vuotta ennenkuin voit      sen saada, mutta tiettyjä poikkeuksia siihen on. Niistä lisää täältä .

Samalta sivulta pääsee myös täyttämään lomakkeen jolla kotiseutuoikeutta voi hakea. Hakemuksen käsittelyaika on n. 2kk ja kotiseutuoikeuden hakeminen on maksullista. Tällä hetkellä se maksaa 100€.

Maanhankintalupa

Maanhankintalupa, josta tuolla aiemmin mainitsin, tarkoittaa siis sitä että sen saatuasi voit saada rakentaa talon kaavoitetulle alueelle, vaikka sinulla ei kotiseutuoikeutta olisikaan.

Maanhankintaluvan myöntää Ahvenanmaan Maakuntahallitus (Ålands Landskapsregering )Maanhankintasäännöksillä halutaan varmistaa se asia, että maa olisi ensisijaisesti Ahvenanmaalla vakituisesti asuvien henkilöiden omistuksessa. Eli ei haluta esim. että toisessa maassa asuvat voisivat hankkia vaikkapa kesämökkitontin täältä.

Ahvenanmaan virallinen sivusto löytyy osoitteesta Aland.ax. Sieltä saa paljon tietoa mm.

- työpaikoista ja työnhausta

- asumiseen liittyvistä asioista

- koulutusmahdollisuuksista

- sairaanhoidosta ja paljosta muusta

Tässä oli hiukan tietoa sinulle joka olet kiinnostunut mahdollisuudesta muuttaa Ahvenanmaalle, tai olet jopa jo ryhtynyt toimiin sen toteuttamiseksi. Jos sinulle heräsi kysymyksiä asian tiimoilta, niin hihkaise!

Vinkki: Facebookissa on meidän Ahvenanmaan suomenkielisten oma sivusto Suomenkieliset Ahvenanmaalla, johon liittymällä tänne muuttava voi saada apua päivittäisessä elämässä ilmeneviin ongelmiin muilta tänne muuttaneilta ja onpa sieltä samanmielisiä ystäviäkin löytynyt.

Jos et ole vielä tutustunut omaan kertomukseeni meidän tänne muutosta, niin sen voit lukea täältä. 

Onko ystävä-tai tuttavapiirissäsi joku joka on pohtinut näitä asioita? Olen tosi iloinen jos vinkkaat hänelle blogistani. Voit myös jakaa blogiani postauksen alaosassa olevia kuvakkeita klikkaamalla.

MUKAVAA PÄIVÄÄ!

💛💛💛