Kyllä meinasin silmäni pudottaa kun netissä tuli vastaan Suomessa ilmestyvän ruotsinkielisen lehden jutun aiheuttama pienimuotoinen kiistely siitä viettävätkö suomenkieliset pikkujoulua.
Valtaosa ruotsinkieltä äidinkielenään puhuvista kertoi etteivät heidän suomenkieliset ystävänsä olleet koskaan kuulletkaan mistään pikkujoulusta, paitsi niin että "pikkujoulut" tarkoittaa firman pikkujoulun viettoa.
Luin noita kommentteja ja ällistyin sitä enemmän mitä pidemmälle jatkoin lukemista. Kyllä minun lapsuudenkodissani ainakin pikkujoulua vietettiin.
Lapsena oli yö ennen pikkujoulua aina yhtä jännittävä. Tapana meillä nimittäin oli että tonttu jätti pienet paketit meille lapsille. Paketti sisälsi makeisia ja ehkä piparkakun, eli mistään suuresta ei ollut kyse. Mutta miten se tonttu aina onnistuin tuomaan paketit niin ettemme sitä huomanneet? Minä nimittäin heräsin sinä yönä monta kertaa katsomaan joko olisi paketit ilmestyneet eteisen lattialle, mutta tonttua en koskaan nähnyt.
Pikkujoulu oli siis erittäin jännittävä ja odotettu viikonloppu.
Nyt aikuisena sen merkitys itselle on vähentynyt, mutta pikkujouluna eli ensimmäisenä adventtina laitamme kyntteliköt ja tähdet ikkunoihin ja pihalle ja terassille hiukan valoja.
Eli kyllä ihan supisuomenkielisenä on pikkujoulua vietetty, enkä ymmärrä minkälaisia ihmisiä nuo jutussa haastatellut ovat kohdanneet.
Miten sinä koet pikkujoulun, vai etkö koskaan ole kuullutkaan siitä?
---ooo---
Jag trodde inte mina ögon när jag stötte på en liten debatt på nätet om huruvida finsktalande firar lillajul. Det hade varit en artikel i en svenskspråkig tidskrift som publiceras i Finland.
Majoriteten av de svensktalande sa att deras finsktalande vänner aldrig hade hört talas om lillajul, förutom att "pikkujoulut" betydde en företags lillajulfirandet.
Jag läste kommentarerna och blev mer och mer förvånad ju längre jag läste. Ja, åtminstone i mitt barndomshem firade vi lillajul. Som barn var kvällen före lillajul alltid lika spännande.
I mitt hem lämnade tomten små paket till oss barn. Paketet innehöll godis och kanske en pepparkaka, så det var inte frågan om något stort. Men hur lyckades tomten alltid komma med paketen utan att vi märkte det?
Jag vaknade många gånger under natten för att se om paketen hade dykt upp på hallgolvet. Lillajul var en mycket spännande och efterlängtad helg.
Nu när jag är vuxen har dess betydelse minskat för mig, men på lillajulen eller första advent, sätter vi ljus och stjärnor i fönstren och lite ljusslingor på gården och terrassen.
Så lillajul har firats och firas ännu idag också hos oss finsktalanden och jag förstår inte hurudana finsktalande människor har de intervjuade mött.
Hur upplever du lillajul, firar du den?
HYVÄÄ PIKKUJOULUA JA ENSIMMÄISTÄ ADVENTTIA! TREVLIG LILLAJUL OCH FÖRSTA ADVENT!
🎄🎄
|
En ole kuullutkaan! No olen tietenkin :) Ei meillä kyllä kotona erityisesti vietetty mitään pikkujoulua. Enemmän se liittyi johonkin koulun tai työpaikan pikkujoulunviettoon. Minusta se on yleisnimike jouluiselle yhdessäololle, kukin päättäköön miten ja missä sen viettää. Meillä on tulossa ainakin Kässäklubin pikkujoulu ensi kuussa. Viime vuonna pidin äidin kanssa pikkujoulua mökillä.
VastaaPoistaSekä koulun että työpaikan pikkujoulut ovat minullekin tuttuja. Ja mielessäni miellänkin aina sanan "pikkujoulut" jonkinlaiseen juhlitteluun, kun taas "pikkujoulu" yksikössä on enemmänkin ehkä perheen kanssa viettettävää aikaa.
PoistaMinun lapsuudenkodissa itäisessä Suomessa ei ollut pikkujoulua. Sitten elelin Keski-Suomessa, enkä tiennyt pikkujoulua. Kuulin siitä ensimmäisen kerran muutettuani Varsinais-Suomeen.
VastaaPoistaIlmeisesti pikkujoulun viettäminen on sitten enemmänkin rannikkoseudun ja suomenruotsalaisten tapa, ehkä Ruotsista tänne meille tullut. Mutta kuten jo kirjoituksessanikin totesin, niin ainakin Turun ympäristössä, josta itsekin olen lähtöisin, myös suomenkieliset sitä viettävät.
PoistaOmassa lapsuudenkodissa pikkujoulua ei koskaan vietetty, mutta omille lapsille pidimme pikkujoulut ja kutsuimme meille myös isovanhemmat ja miehen sisaren perheineen. Nautimme kevyen 'jouluaterian', laatikoita ym, mutta kinkku korvattiin muulla lihalla ja sitten tuli pikkujoulupukki (myöhemmin pukkina toimi esikoisemme) ja pienet paketit jaoimme lapsille ja sitten leikimme piirileikkiä ja lauloimme (joskus piirileikkilauluna oli jopa Oolannin sota!). Nykyään pikkujouluna teen torttuja ja sytytän kynttilöitä.
VastaaPoistaTeillä onkin vietetty pikkujoulua oikein kunnolla kun jouluruuat ja pukkikin oli otettu mukaan. Kynttilät kuuluvat meilläkin pikkujouluun ja muutenkin joulunalusaikaan.
PoistaKyllä minä liitän pikkujoulun lähinnä työnantajan työntekijöille järkkäämiin pikkujouluihin. Adventin vietton on sitten asia erikseen.
VastaaPoistaOk. Adventti kuulostaa hiukan juhlallisemmalta ja uskonnolliseltakin, mutta ajallisesti pikkujoulu ja 1. adventti kuuluvat samaan viikonloppuun. Lapsuudessani ei työnantajan järjestämiä pikkujouluja vietetty ainakaan kovin yleisesti. Isäni työpaikka järjesti joka joulu joulujuhlan jonne kaikki työntekijät perheineen, lapset mukaanluettuna, olivat tervetulleita. Kyseessä ei kuitenkaan ollut mikään "biletysjuhla" eikä alkoholia tarjoiltu ollenkaan.
PoistaOnpa hassua, mutta varmaan joillakuilla ei perheessä vietetty tai vietetä. Meilläkin supisuomalaisessa kodissa vietettiin pikkujoulua. Vanhemmat piilottivat pienet paketit, joissa yleensä oli marsipaanipossut, johonkin, ja meidän lasten piti niitä etsiä. Ehkä samalla leikittiin "kylmää-kuumaa" -leikkiä, jotta paketit löytyivät.
VastaaPoistaJa tietysti juotiin glögiä ja syötiin pipareita yms. joululeivonnaisia.
Pikkujoulu oli yksi vuoden kohokohtia, ainakin lapsille. Marsipaanipossu on herkkuani. Kunpa joulupukki toisi sellaisen minulle!
PoistaEn ole kuullut että oman perheen kesken olisi vietetty. Työpaikoilla olen viettänyt ja ystävien kodeissa useinkin, kotona myös olemme ystäville järjestäneet. 🎄 Ihanalta kuulostaa sinun lapsuudenkotisi pikkujoulu ❤️ Olen siis jäänyt tuollaisesta osattomaksi. 🤔 Myöskään en ole koskaan polttanut adventtikynttilöitä. Mutta kaipa olen saanut paljon muuta mukavaa kokea elämässä. Tämä oli oikeasti jännä postaus!
VastaaPoistaPikkujoulu oli aina ihana. Paitsi että sai pienen paketin, niin silloin sai myös adventtikalenterin joka oli minun ja veljeni yhteinen. En ole minäkään polttanut adventtikynttilöitä, mutta sähkökyntteliköt laitetaan aina pikkujouluksi/1. adventiksi ikkunalle.
PoistaNo nyt kun muistelen niin me kyllä vietettiin mökillä aina pikkujouluja, oman perheen lisäksi oli niitä sukulaisia jotka sattuivat olemaan myös samaan aikaan mökillä ja monesti se päivä kyllä sovittiinkin etukäteen kutsuilla tms jotta mahdollisimman moni pääsisi.
VastaaPoistaEli tuttu juhla on sinulle ja hyvältä kuulostaa teidän tapanne sitä viettää.
PoistaKyllä meillä lapsuudenkodissani on aina vietetty "pikkujoulua". Perinne on tullut äitini äidin puolelta. He olivat kyllä suomenkielisiä vaikka puheessa olikin paljon myös ruotsinkieleen viittaavia sanoja. Isoäidillä oli aina pikkujouluna pieni kuusi maljakossa. Silloin sai aina joulukalenterit ja jonkun pikkuisen paketin myös kotona. Meillähän joulunvietto alkaa aina vasta 22.joulukuuta ja loppuun Nuutinpäivään 13.tammikuuta. Em. perinne on myös isoäitini peruja.
VastaaPoistaNoita pieniä
Poistakuusia olikin monella pikkujouluna. Mutta ei meillä ei niitä ollut. Joulukalenteri ja pieni paketti olivat tuttuja juttuja. Meilläkin kuusi tuotiin sisälle aatonaattona ja muutkin koristeet laitettiin paikoilleen silloin. Sitä en muista jatkuiko joulumme Nuutinpäivään asti, tuskin.
Vai ei suomenkieliset muka tunne pikkujoulua. Minä ainakin tunnen, mutta ei minua ole kukaan sattunut haastattelemaan aiheesta. Lapsuudenkodissani tuotiin yleensä pieni kuusi pikkujouluna ja lapsille oli tonttu jättänyt pienet muistamiset. Pikkujoulu oli melkein yhtä jännittävää aikaa kuin oikea joulukin. Nykyään en pikkujoulua samalla tavalla huomioi, mutta asiana se on kyllä tuttuakin tutumpi. Hyvää pikkujoulua myös sinulle.
VastaaPoistaNo eikö ole outo väite?! Minäkin tunnen pikkujoulun. Nuo pikku paketit tuntuvatkin olleen aika yleisiä. Jännittävä oli pikkujoulu. Sinulle myös kiitos!
PoistaMeillä vietettiin ensimmäistä adventtia lapsuudessani. Yleensä silloin paistettiin joulutorttuja tai sitten syötiin jotain jouluista kahvikakkua, saattoi olla myös glögiä. Mutta ei ollut pikkupaketteja eikä tuosta puhuttu pikkujouluna.
VastaaPoistaSama perinne jatkuu meillä edelleen. Ensimmäisenä (tai joskus jonain muuna sopivana hetkenä) vietetään joulua vähän ennakkoon ja syödään jotain tiettyjä jouluherkkuja. Yleensä samaan aikaan laitan ensimmäisiä joulukoristeita esille.
Muuten samanlaista viettämistä kuin meilläkin, paitsi pikku paketit.
PoistaJa vi firar lilla jul ofta med ett mindre julbord och barnbarnen får ofta några julklappar, i år har jag pyntat färdigt både med julstjärnor, ljusstakar, granen och några tomtar
VastaaPoistaSå brukar man göra på Åland, åtminstone hos dom flesta. Du har varit tidig med granen också. Vi brukar också klä granen långt före julafton, men har inte tagit in den från förrådet ännu. Jag tror att jag vet vem du är, men det skulle vara roligt om du skriver ditt namn efter kommentaren, om du inte vill vara anonym förståss :). Ha en trevlig lillajul!
PoistaTäällä Keski-Suomessa ei pikkujoulua tuon tyyppisenä vietetä, minulle aivan uusi tapa. Ensimmäisenä adventtina toki ensimmäiset jouluun liittyvät koristeet mm. ikkunalle kynttilät palamaan. Pikkujoulu nimike minulle tuli lähinnä mieleen "firmanpikkujoulut", joissa minäkin ehdin muutamissa olla ja niistä sitten juttua riittikin jouluun asti. Joulua juhlitaan perinteisin menoin ja kuten monessa muussakin juhlassa erot vaihtelevat paikkakunta kohtaisesti. Hyvää joulun odotusta Teille.
VastaaPoistaTuntuu niin uskomattomalta tämä että eri puolilla Suomea on niin erilaisia tapoja. Tähän asti olen ilman muuta olettanut että joka puolella pikkujoulua vietetään samalla tavalla kuin meilläkin on tehty. Aina oppii jotain uutta. Firman pikkujoulut onkin sitten ihan oma lukunsa.
PoistaTeille myös oikein rauhallista ja tunnelmallista joulun alusaikaa!
Me vietettiin pikkujoulua, kun lapsenlapsemme oli pieni. Paistettiin pipareita ja juotiin mehua. Pikku lahjatkin vaihdettiin. Oli ihan joulumieli.
VastaaPoistaKuulostaa ihan samanlaiselta kuin minun lapsuuteni pikkujoulu.
PoistaTämä on mielenkiintoinen aihe. Pikkujoulu (”lillajul”) ennen ensimmäistä adventtia olevana lauantaina oli minulle uusi asia, johon tutustuin ehkä juuri sinun blogisi postauksen ansiosta (viime vuonna?)! Se taitaa olla enemmän länsisuomalainen perinne, hauska sellainen. Ensimmäinen adventtisunnuntai on toki tärkeä päivä.
VastaaPoistaKiitos hyvästä kommentistasi tänään! Todellakin kommenttien kirjoittaminen käy työstä, jos seuraa useita blogeja ja haluaa kirjoittaa hieman henkilökohtaisemman kommentin. :)
Ihanaa joulun odotusta! <3
Okei. Aika paljon on teitä joille pikkujoulu on aika tuntematon käsite. Varmaankin enemmän länsisuomalainen perinne. Tuntuu niin laimealta jos kommentoi vain "kiva postaus" tai jotain vastaavaa.
PoistaKiitos samoin!
Minäkin yhdistän pikkujoulun vain työpaikan pikkujouluksi. Kun aloin tarkemmin miettimään, olihan lapsuudessani pikkujouluja. Martta-kerhon pikkujoulut, seurakunnan pikkujoulut, ja nuorten kerhon pikkujoulut ainakin. Koulussa en muista että olisi ollut. Kuusijuhla siellä silloin kun lukukausi loppui. Nykyään ei ole minkäänlaisia pikkujouluja vaan mikäpä estäisi järjestämästä sellaiset vaikkapa perheen kesken.
VastaaPoistaMukavaa ensimmäistä adventtia ja joulun odotusta!
Sinullekaan ei termi ollut kovin tuttu ainakaan heti. Ei tainnut meilläkään olla koulussa pikkujoulua, mutta Hosiannaa laulettiin ensimmäisen adventin kunniaksi. Se tuntui aina yhtä juhlalliselta ja mieluisalta laulaa. Onneksi ei ole pakko mennä mihinkään "remupikkujouluihin".
PoistaKiitos samoin!
Nyt pikkujoulureissusta palanneena :-) totean ettei meillä kyllä lapsuudessa vietetty pikkujoulua ainakaan kotona. Ehkä partiossa oli jonkinlaiset pikku pippalot ? Mutta ehkä liitän pikkujoulut paremminkin työelämään.Ja näytti moni työporukka olevan liikkeellä Hyvinkään iltaelämässä eli se tapaa taitaa pitää pintansa.
VastaaPoistaMinä taidan tänä vuonna aloittaa joulun valmistelut ja kyntteliköt otan esiin vasta itsenäisyyspäivänä.
Monelle pikkujoulusta tuntuu tulevan mieleen työpaikan pikkujoulut. Sinä maltat vielä muutaman päivän ennen kuin aloitat.🙂
PoistaTunnelmallista pikkujoulua ja 1- adventtia Sinulle <3
VastaaPoistaKiitos Suvi!💝
Poista