02/08/2020

HEINÄKUUN HYVÄ HANKINTA TOI UUDEN HARRASTUKSEN



Kesä jatkuu, vaikka 2/3 siitä mennyt, niin kolmannes on vielä jäljellä!

Heinäkuu oli viileämpi kuin kesäkuu, mutta ihan kivoja ilmoja on ainakin meillä päin ollut.

Heinäkuussa meillä mökkeiltiin, mutta oltiin kotonakin aika paljon. Kierreltiin muutamissa ihanissa kahviloissa ja puutarhoissa.

Ostin yhden vaatteenkin, mikä on harvinainen tapahtuma meidän perheessä. Vaatteet taitavatkin olla ihan pienin menoerä meidän huushollissa. Aina tuntuu että laittaa rahan mieluummin johonkin kodin tavaraan kuin vaatteisiin. Ja mikä nautinto se on, kun on jotain vaatetta käyttänyt ihan loppuun asti, niin
riekaleiksi ettei siitä enää edes kirpputorille ole. Silloin tuntuu että vaateostos on ollut onnistunut. 

Yksi isompi hankinta on heinäkuulle osunut. Ostin nimittäin sähköavusteisen polkupyörän. En ole viime vuosina pahemmin pyöräilyä harrastanut ja pari kaatumista vei viimeisetkin pyöräilyhalut. Joten aika iso kynnys oli tuon harrastuksen aloittamiseen.

Uskaltauduin pitkän tauon jälkeen ajamaan tavallisella mummopyörälläni muutaman lyhyen lenkin mökkimaisemissa, mutta olihan se raskasta. Olin aivan loppu kun takaisin mökille pääsin, eikä pyörällä ajaminen tuntunut ollenkaan kivalta. 

Mutta nyt alkoivat uudet ajat pyöräilyssä sähköpyörän myötä. Sillä ajamisesta on vielä vain muutaman kymmenen kilometrin kokemus, mutta jo nyt voin sanoa etten ole hankintaa katunut. Tästä taitaakin tulla uusi harrastus! Teen tästä vielä oman postauksen kun kuvia ja ajokokemusta on hiukan enemmän kertynyt.

Pientä tuunausta ja pihahommia ja muuta ihan tavallista elämää on heinäkuu ollut.

Miltä sinusta tuntuu kun ollaan jo elokuussa ja kohta koulutkin alkavat tuoden mukanaan hiukan jo syksyn tuntua?


MINÄ TOIVOTAN ELOKUUN TERVETULLEEKSI JA NAUTIN KUN SAA SYTYTELLÄ VALOJA SEKÄ SISÄLLE ETTÄ ULOS!

💙💙💙

22 kommenttia:

  1. Moni on kehunut sähköavusteista pyörää ja kertonut kilometrien lisääntyneen selvästi tämän pyörän myötä. Kynnys lähteä pidemmälle lenkille ei ole niin suuri, kun tietää saavansa apua mm. ylämäkiin.
    Elokuuta värittää sadonkorjuu sekä metsissä että puutarhassa. Toisaalta toivoisin vielä aurinkoa ja lämpöä, että jaksaa taas pimeän talven. Onneksi on elokuu vielä jäljellä ennen syksyä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Enpä ihmettele jos näitä kehutaan. Pidemmätkään lenkit tosiaan eivät ole enää niin pelottavia kun tarpeen tullen saa apua sähköstä.
      Elokuussa voi vielä tulla vaikka mitä hellepäiviä, joten ei vielä vaivuta ihan syystunnelmiin.

      Poista
  2. Sähköpyöristä olen kuullut vain positiivisia kokemuksia ja jopa harkinnut sellaisen ostamista itselle. Sinun kokemukset tukevat tätä tulevaa päätöstä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En voisi käsittää että jollakulla olisi näistä negatiivista sanottavaa, tai en ainakaan usko että kukaan joka tällaisen on hankkinut, olisi sitä katunut.
      Tästä saa ihan uudenlaista innostusta lähteä pyörälenkille ja kyllä tälläkin saa hien pintaan ja hengästyy.

      Poista
  3. Kotkalaiset pyöräilevät paljon, ja tässä lähivuosina olen huomannut, että yhä useampi taittaa varsinkin työmatkat sujuvasti sähköavusteisella pyörällä.
    Olipa kiva kuulla, että sinäkin innostuit pyöräilemisestä taas uudelleen :)

    Voi miten kovasti toivon aurinkoista ja lämmintä syksyä, että saisi voimia jaksaa pitkän ja pimeän talven yli.
    Tunnelmallisia elokuun iltoja sinulle sekä sinne mökille, että kaupunkikotiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En vielä muutama viikko sitten olisi uskonut että tällaisen hankin, mutta ystäväpiirin ylistävät lausunnot näistä saivat minutkin innostumaan tällaiseen pyörään. On kiva ajopeli.
      Toivotaan että kauniit ja lämpimät säät vielä jatkuvat pitkään. Pimeys ei niinkään haittaa, ainakaan minua,mutta jos on jatkuvaa sadetta ja kovin tuulista, niin se on masentavaa.
      Lämpimiä elokuun päiviä sinne Kotkaan<3

      Poista
  4. Odotankin nyt innolla noita käyttökokemuksia kuulevani! Mies kovasti haaveilee sähköpyörästä meillä!
    Kaunista iltaa sinulle Kristiina ja ihanaa alkavaa viikkoa <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kerron kun olen hieman paremmin tutustunut tähän uuteen kulkuneuvooni. Minäkin sanoin miehelleni että hänenkin pitäisi tällainen hankkia. Hän on aika kova pyöräilemään, mutta ylämäissä minä kyllä ohitan hänet tällä pyörällä.
      Oikein kivaa viikkoa sinulle töihinpaluusta huolimatta<3

      Poista
  5. Hienoa, odottelen innolla tarkempia kokemuksia :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hieman tuonnempana tulee kyllä ajokokemuksista postaus.

      Poista
  6. Hauskaa, että investoit itseesi ja uuteen pyöräilyharrastukseen - odottelen mielenkiinnolla postausta pyöräistä ja kenties jostain reitistäsi.

    Meillä myös on ollut ihan ok kelit, vaikka vissiin aika paljon on muualla satanut. Onhan meilläkin satanut, mutta nyt on riittänyt sadevesi ja siitä aina tulee hyvälle mielelle. Sateettomana kesänä meillä onkin ihan liian kuivaa.

    Hyvillä mielin kohti elokuuta mennään. Jokaisessa vuodenajassa on omat kivat puolensa ja vaikka elokuu onkin vielä kesäkuukausi, en milloinkaan malta olla ajattelematta, että syksy tulee, kun kuu vaihtuu elokuulle. Itseäni se ei haittaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla että niin moni on kiinnostunut tästä pyörästä ja siitä miten koen sen kanssa ajamisen.
      Mua ei haittaa ollenkaan että syksyä kohti mennään, vaikka enemmän kesäihminen olenkin.
      Kiitos ideasta tehdä postaus myös reitistä!

      Poista
  7. Varmasti kannattava hankinta. Monet ovat sähköpyöriä nyt ostaneet ja meilläkin mies on siitä haaveillut.
    Elokuu on minusta kiva kuukausi elon- ja sadonkorjuineen sekä pimenevine iltoineen ja todellakin kesää on vielä kolmannes jäljelle. Tykkään syksystäkin, mutta en halua luopua kesästä, en millään. Valoja olen jo sytytellyt parvekkeella, terassilla ja sisällä.
    Ihanaa elokuuta ja uutta viikkoa 🍓

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En tule katumaan, näin uskon.
      Nyt nautitaan elokuusta ja sen tunnelmallisista illoista ja lämpimistä kesäpäivistä.

      Poista
  8. Onneksi olkoon uudesta pyörästä ja kivoja kilometrejä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Maarit. En ole yhtä hurja pyöräilijä kuin sinä, mutta perässä tullaan :)

      Poista
  9. Mukavia kuulumisia! Sähköpyörällä en ole (vielä) ajellut, nutta muutoin tykkään pyöräillä. Paljon on erilaisia pyörävaihtoehtoja tarjolla. Minä sinkuttelen kolmevaihteisella citypyörällä, mutta haaveilen useampi vaihteisesta pitempien pyörälenkkien menopelistä:) Hyvää alkanutta elokuuta sinulle <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa ainakin kokeilla. Mutta voi olla vaarallinen kokeilu, sillä niin kivaa tämä on. Kolme vaihdetta on tässä minunkin pyörässäni.
      Kiitos samoin.

      Poista
  10. Anonyymi3/8/20 15:47

    Toisaalta ihanaa kun kohta saapuu syksy ja saa sytytellä tuikkuja / lyhtyjä palamaan sekä sisällä että ulkona ja vaikka kesä onkin ihan kiva vuodenaika niin syksy vie silti voiton :)

    Hyvää elokuuta Sinulle !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Syksyn tunnelmavalot on niin ihania.
      Oikein hyvää ja tunnelmallista elokuuta sinullekin💥🌸

      Poista
  11. Meillä on ollut sähköpyörät jo kahdeksan vuotta ja tänä kesänä ostimme jo uudet, kun perheessämme oli meidän vanhoista pyöristämme kiinnostuneita. Onnittelut hankinnasta! Me olemme nauttineet pyöräilystä matalalla kynnyksellä sekä Suomessa että ulkomailla ja tänä kesänä pyöräily on ollut oikeasti se juttu. On ollut hyvä tapa matkailla ja tutustua lähiympäristöön. Blogiteksteissämme on paljon pyöräilyjuttuja tältä kesältä. Katso täältä: www.ailajajuha.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista. Vasta nyt huomasin sen. Pitääpä tulla blogiinne katsomaan mitä pyöräilyjuttuja sieltä löytyy.

      Poista