31/08/2020

VOITIN ITSENI JA PELKONI



ELOKUU
Niin vaan päättyy elokuukin. Kuukaudet vilistävät ja vaikka tuntuu että kesää on ollut riittävän pitkä aika, niin nopeasti se silti taas meni.

Elokuussa minäkin repäisin ja pulahdin uimaan monen vuoden tauon jälkeen. Olosuhteet olivat niin kutsuvat: helteinen päivä, lämmin vesi ja laituri josta pystyi kahlaamatta menemään veteen suoraan rappusilta. Meillä mökillä laituria ei valitettavasti ole kun on myrskyisä meri edessä. Sitä syytän monen vuoden uimattomuudestani.

Mitä muuta sitten elokuussa tein? Olin veneretkellä (!) Brändössä. Ajelin sähköpyörällä 250km ja nautin.


Eli voisi sanoa että olen elokuussa voittanut itseni kolmessa kohtaa:

- uiminen monen vuoden tauon jälkeen
- venekammoisena olen uskaltanut astua veneeseen, enkä pelännyt kuin
  parissa kohtaa
- kaaduttuani pyörällä muutaman kerran jätin pyöräilyn kokonaan muutamaksi
  vuodeksi, kunnes nyt hankittuani sähköavusteisen pyörän, olen sen taas
  onnistuneesti aloittanut

Muuten elokuu on koostunut ihanista kesäpäivistä. Pikkuisen sadettakin on saatu, mutta enimmän aikaa on ollut aurinkoista.

Jatkuvatkohan kauniit ja lämpimät päivät vielä syyskuussa?



💛💛💛





30/08/2020

KAKSI IHANAA JA KAKSI HUONOA



Tämä viikonloppu tuntui olevan oikein kirppariviikonloppu täällä Ahvenanmaalla, sillä niin monia pop-up-kirpputoreja oli avattu pihoilla ja autotalleissa ja vaikka missä.

Kävin tyttärien kanssa kiertelemässä muutamissa paikoissa ja ostettavaakin löytyi. Toki myynnissä oli aikamoista krääsääkin, mutta myös hyviä tuotteita. Tein kaksi ostosta, joihin molempiin olen enemmän kuin tyytyväinen.

Toinen ostoksistani näkyykin jo ylläolevassa kuvassa, nimittäin puinen, pitkänomainen vati. Tai olisko tuo tarjotin. 

Myyjä kertoi että se on ollut iät ja ajat hänen setänsä kotona. Paljon setä ei taida olla sitä käyttänyt, sillä se on lähes virheetön, ainoastaan pari pienempää raapua pinnassa näkyy kun astiaa sopivasti kallistelee.
  



Pohjasta ei löydy minkäänlaista leimaa tai merkkiä, joten valmistajasta ei ole tietoa, mutta hieno astia joka tapauksessa on kyseessä. Molemmat tyttäreni olisivat mieluusti tämän ostaneet, mutta minä ehdin ensiksi nappaamaan sen käteeni. 

Jaa, että mitä tämä maksoi? Se maksoi vaivaiset kaksi euroa, mikä oli mielestäni vähintäänkin hyvä hinta, vai mitä?

Mihin käyttöön tämä kodissani tulee, sitä en ole vielä päättänyt. Se käy ihan koristeesta, mutta varsinaista käyttöäkin uskon sille löytyvän. Kokeilin sitä hedelmäkulhoksi ja tuikkualustaksi ja molempiin se sopii mielestäni mainiosti.
 






Toinen löytöni on tämä paksu lasinen pullo. En tiedä onko siinä ollut jotain nestemäistä sisällä aikoinaan, ekä myyjälläkään ollut tietoa pullon alkuperästä, mutta vanhalta se vaikuttaa. Se on malliltaan ihan samanlainen kuin meillä jo ennestään oleva viininvalmistuspullo, mutta koko on monta kertaa pienempi. Tämä voisi olla hieno kynttilänjalkanakin. Tämä oli kalliimpi kuin tuo tarjotin/vati sillä sen hinta oli kuusi euroa eli yhteensä ostokseni maksoivat kahdeksan euroa.






Kokeilin laittaa ostamani pullon tuon isomman viereen ja tästä nyt näkyy tuo kokoero. Malli on molemmissa aika sama. Tykkään niin tuollaisista paksuseinäisistä lasipulloista ja purkeista. 



Ikkunalaudalla, kukkaruukun vieressä pullo näyttää aikakin kookkaalta. Olen  tyytyväinen ostoksiini. En useinkaan käy kirppiksillä, sillä en mielestäni löydä "koskaan mitään", mutta tällä kertaa minua onnisti.

Yhden epäonnisen ostoksenkin olen tällä viikolla tehnyt. Paikallisessa nettikirppiksessä oli myytävänä kaksi terassilämmitintä. Myynti-ilmoituksen kuvista näki laitteiden tehot ja kunnon päällisin puolin. Niiden lähtöhinta oli 10€. Olemme miettineet terassilämmittimen hankintaa ja kun nämä lämmittimet olivat tunnettua, hyvää merkkiäkin niin tein 10€ tarjouksen. Kului muutama päivä eikä kukaan muu tarjonnut enempää, joten minä sain nuo lämmittimet kympillä.

Eilen haimme ne ja ne näyttivät olevan ihan hyväkuntoisia. Ajattelimme että toisen laitamme kotiterassin kesähuoneeseen ja toisen viemme mökille.

Ilo oli kuitenkin ennenaikainen, sillä kun kokeilimme laittaa lämmittimen päälle, niin sulakkeet menivät. Sama toistui, joten jossakin kuitenkin on vika. Nyt ne matkaavat kierrätyskeskuksen roskalavalle. Myyjä kertoi niitä juuri ennen myyntiä kokeilleensa ja totesi niiden toimivan. Meille ne eivät ainakaan sopineet sulakkeita rikkomatta. Hiukan jäi huono maku tuosta myynnistä, vaikka hinta olikin olematon. Onneksi ei sentään sattunut mitään vahinkoa niiden käyttökokeilusta. Ehkä ei kannata sähkölaitteita ostaa käytettynä.



MUKAVAA PÄIVÄÄ SINULLE!

💙💙💙 

24/08/2020

EN EHKÄ KESTÄ!



Nyt en ehkä kestä!

Moni lukijani tietääkin, että minulla on tapana melkeinpä päivittäin selailla asuntojen myynti-ilmoituksia. Tänään olin pudottaa silmäni, sillä tällaista ihanuutta ei ihan joka päivä tule vastaan.

Ahvenanmaalla, Föglön saarella on myytävänä tällainen silmiä hivelevän kaunis kohde. Talo pihapiireineen on yhteysaluksen sataman lähellä ja maisemat ovat huikaisevat.

Koska täällä Ahvenanmaalla asuessa merimaisemat ovat aina näkyvillä, niin vaikka ne hienoja ovatkin, niin melkeinpä vielä upeampi on tämä talo pihapiireineen. 

Kohdetta myy MÄKLARHUSET jonka sivuilta olen kuvat poiminut. Niitä tuli aika moinen määrä, sillä en raaskinut jättää pois kuin pari, niin ihania näkymiä niissä oli.

Jos olet varsinkin vanhojen talojen ystävä ja tykkäät saaristomaisemista, niin tämä postaus on juuri sinulle.  


























Mitä tähän voi enää lisätä. 





OIKEIN MUKAVAA PÄIVÄÄ SINULLE!

💚💚💚

19/08/2020

TAAS TEIN LÖYDÖN!



Illat rupeavat hämärtymään ja sen myötä on kiva sytytellä valoja ja kynttilöitä tunnelmaa luomaan. Kynttilöitä tai tuikkuja en tosin itse vielä ole ottanut käyttöön. 

Sen verran myöhään tuo hämäryys tällä hetkellä tulee, että meikäläinen, enemmän aamuvirkkuna, on usein hämärän tultua jo nukkumassa. Mutta eilen illalla olin vielä hereillä hiukan myöhempään, joten kokeilin laittaa terassivalon palamaan.

Lamppu sattuu olemaan juuri sopivasti pöydän kohdalla, joten jos istumme iltaa terassilla syksyn pimeinä iltoina, niin pimeässä ei kuitenkaan tarvitse istua.

Terassin toisessa päässä valaisevat aurinkokennovalaisimet jotka näytinkin jo TÄSSÄ postauksessa. Ne syttyvät hämärän tultua ja palavat aamuun asti.
  



Mökkikuntamme kierrätyskeskukseen tavaraa viedessä tulee aina poikettua siellä olevassa katetussa tilassa, johon voi jättää käyttökelpoista tavaraa, josta itse haluaa päästä eroon, mutta joka jollekin toiselle voi olla mieleinen.

Viikko sitten tein löydön!

Pölyisen lipaston päällä nökötti tämä hieno puinen laatikko. Se näyttää ihan vanhanajan matkalaukulta, tai salkulta. Sen reunat ja kulmat on vahvistettu metallisilla listoilla. Laatikko on hyväkuntoinen. Näyttäisi olevan jonkinlainen työkalujen kuljetuslaatikko ja siihen viittaa laatikon tekstikin. Jotain sähköalaan liittyvää on siinä varmaan säilytetty.  




Kantokahva on nahkaa ja kestää painavammatkin kannettavat. Kun tämän laatikon näin, niin ei tarvinnut kahta kertaa miettiä otanko sen mukaani. Näin heti sen mielessäni kodin kesähuoneen kalusteena, tai jos se ei sinne sopisi, niin vahvalle laatikolle on aina käyttöä tavaroiden varastoimisessa.
 



Laukussa on sulkijamekanismi jonka saa lukkoonkin jos haluaa.

Hiukan puhdistin enimmät pölyt laatikosta ja niin se oli valmis käyttöön. Vielä en ole keksinyt mitä siihen laitan, vai laitanko mitään. Se on kiva ihan sellaisenaan ilman sen kummempaa käyttötarkoitusta. 




Kokeilin miltä se näyttäisi jos siihen laittaisi muutaman kukkasen. Ei hullummalta, mutta toistaiseksi se saa kuitenkin olla hyllyllä somisteena.

Kannatti kulkea silmät auki taas tälläkin kertaa kierrätyskeskuksessa, sillä koskaan ei tiedä mitä sieltä voi löytää.

Oletko sinä tehnyt viime aikoina löytöjä kierrätyksestä tai kirppareilta?

Millaiseen käyttöön itse laittaisit tämän laatikon?
 


MUKAVAA PÄIVÄÄ 💓

 


15/08/2020

ONKO RIITTÄVÄN LÄMMINTÄ?



Helteistä viikonloppua luvattiin ja sitä saimme. Auton mittari näytti ulkolämpötilaksi +28 eli riittämiin on lämpöä ilmassa. Kun tuli sisältä ulos niin mieleen tuli etelän maiden lämmöt jotka iskivät vastaan kuin kuuma seinä kun lentokoneesta ulos astui. Silloin se sävähdytti mukavasti ja lämmöstä nautti, mutta nyt ei enää jaksa innostua liiallisesta lämmöstä. Pieni tuulenvire, kuten tänään, tekee lämpötilasta kuitenkin miellyttävän.

Hienolta  tuntuu se, että kun moni jo elää lähes syksyaikaa, niin taas kerran saamme kokea sen että elokuussa voi kesä olla mitä lämpimin ja hienoin. 




Lavakauluksissa salaatit rehottavat. Tuli taas kylvettyä liian paljon ja liian tiheään. Herneitäkin sitten loppujen lopuksi saatiin osasta kylvöksistä, mutta kaikki herneet eivät itäneet ollenkaan.

Kuivuus on saanut aikaan sen että metsäpalovaroitus on voimassa jo ties kuinka monetta päivää, tai olisko jo viikkoja. Rannassa kaksi  risukasaa odottaa polttamista. Tuo polttaminen ei useinkaan tahdo onnistua kesällä, sillä jos ei ole liian kuivaa, niin sitten tuulee niin ettei uskalla sytyttää tulta.



Eilen ajoin pyörällä mökiltä kotiin ja kauppaan. Tarvittiin vain muutama ruokatavara kaupasta, joten ne sain hyvin pyörällä tuotua. On kivampi pyöräillä kun on jokin tarve ajaa jonnekin, kuten nyt tuo kauppareissu.

Edestakaisin matkaa kertyi runsaat kolmekymmentä kilometriä mikä sujui jouheasti sähköavusteisella. Se oli tähän asti pisin polkemani päivämatka. Asvalttiteillä ajo on mukavaa, mutta hiekka-ja sorateillä tuntuu epävarmalta ajella. Täällä on paljon pyöräteitä ja jos ei paikoittain pyöräteitä ole, niin piennar on useimmiten aika leveä joten siinä mahtuu hyvin ajamaan ja autoilijat ohittavat pyöräilijän kiitettävän kaukaa. 

Tänä kesänä on näkynyt tavallista enemmän pyöräileviä turisteja. Muutamana aikaisempana vuonna tuntui että pyöräilijöiden määrä oli kovasti vähentynyt aikaisempaan verrattuna, mutta korona-aika lienee saanut aikaan sen että mantereelta suunnataan yhä enenevässä määrin tänne lomailemaan niin omalla autolla kuin pyörilläkin.



Me emme ole tänä vuonna lainkaan poistuneet saarelta eikä meillä ole käynyt vieraita. Ainoastaan oman perheen kesken olemme tavanneet.

Maskeja täällä ei vielä pahemmin ole ihmisillä näkynyt, johtuen kai Ahvenanmaan alhaisista koronatartuntaluvuista. Varovaisia pitää kuitenkin kaikkien olla, jotta tästä taudista päästäisiin mahdollisimman pian voiton puolelle.

Ensi viikolla alkavat täälläkin koulut. Toivottavasti lähiopetusta voidaan taas antaa normaalisti, tiettyä varovaisuutta noudattaen.


HYVÄÄ HELLEVIIKONLOPPUA KAIKILLE!

💛💛💛




11/08/2020

Eipä ole ennen tällaista sattunut





Jos minulta kysyttäisiin mikä on helppohoitoisin ja kiitollisin kesäkukka, niin vastaukseni olisi ilman muuta miljoonakello eli pikkupetunia.

Mulla on ollut miljoonakelloja jo useana vuonna terassien kukkalaatikoissa ja aina ne ovat viihtyneet tosi hyvin. Ne kukkivat runsaskukkaisina ja kasvavat niin reheviksi että melkeinpä peittävät kukkalaatikot.

Istutan ne aina kesäkukkamultaan ja tänä vuonna olen sekoittanut myös bokashi-multaa kesäkukkamullan sekaan. Lannoitteena olen antanut ainoastaan bokashin suotonestettä.

Jos katsoo tarkkaan kuvan kukkaa niin siinä näkyy kuihtuneita kukkia, sillä otin kuvan heti mökille saavuttuani enkä ole ehtinyt niitä vielä pois nyppiä. Kuihtuneiden kukkien pois nyppiminen ei ole kuulemma tarpeellista, mutta mielestäni kukat ovat kauniimpia jos nuo kuivat kukat ottaa pois.

Kesäkukathan ovat yksivuotisia, joten joka vuosi pitää hankkia uudet.

Vai onkohan noin?




Kun saavuin mökille muutaman päivän poissaolon jälkeen, niin kukkapenkissä odotti yllätys. Tämä kukkapenkki on ollut melkeinpä hoitamattomana koko kesän kun en ole pystynyt päättämään mitä sen kanssa teen. Siinä kasvaa rikkaruohoja ja muutama perenna, mutta paljon paljaitakin kohtia siinä on.

Vaan nyt on hiukan vähemmän tyhjiä paikkoja, sillä tähän on yhtäkkiä ilmestynyt miljoonakelloja ihan itsekseen. Tämän värisiä mulla oli viime vuonna ja syksyllä laitoin ne kasvikompostiin multineen päivineen.

Keväällä sitten otin tuosta kompostista multaa kukkapenkkiin, siis ihan pelkkää multaa. Mullan joukossa on pakko ollut olla näiden kukkien siemeniä tai jotain pienen pieniä alkuja, sillä nyt ne kasvavat täyttä päätä kukkapenkissä. 



Eipä ole ennen tällaista mulle sattunut. Talvi tosin oli leuto, mutta ihmeellistä kuitenkin että nuo ovat hengissä säilyneet talven yli.

Ehkä kannattaisi tänä syksynä istuttaa tämänvuotiset miljoonakellot kukkamaahan siinä toivossa että keväällä heräisivät henkiin eikä tarvitsisi ensi kesäksi ostaa uusia kesäkukkia.


ONKO SINULLA KOKEMUSTA VASTAAVASTA?

💜💜💜