16/05/2020

RAMSHOLMEN, PAKOLLINEN KÄYNTIKOHDE AHVENANMAALLA



Tähän aikaan keväästä olemme yleensä käyneet Ramsholmenissa. Ramsholmen on luonnonsuojelualue  Maarianhaminan lähistöllä. Siellä on merkitty, helppokulkuinen polku joka on n. 1,5km pitkä.

Olin jo hiukan huolissani nähdäänkö kukkivia valkovuokkoja enää, mutta huoli osoittautui turhaksi. Valkovuokkoja ja muita kukkivia kasveja oli silmänkantamattomiin.

Näky on sanomattoman kaunis ja melkeinpä olisi tehnyt mieli heittäytyä makaamaan noiden ihanien kukkien keskelle. 



Näihin, vielä nupussa oleviin kukkiin en ole aiempina vuosina kiinnittänyt mitään huomiota ja en olisi niitä varmaan nytkään huomannut, ellen olisi pari päivää sitten törmännyt netissä kuvaan jossa karhunlaukat levittäytyivät koko kuvan alalle ja näky oli tosi upea. Muistelin kuulleeni että täällä olisi noita kyseisiä kukkia ja tuon kukan nimi ruotsiksi on ramslök, joten siitä juontanee paikan nimi Ramsholmen. Ja tässähän noita kyseisiä karhunlaukkoja on.

Yhtään auennutta kukkaa ei vielä näkynyt ja päätimmekin tulla tänne uudestaan ehkä viikon päästä katsomaan miltä nuo kukkiessaan näyttävät. 














Valkovuokkojen lisäksi Ahvenanmaan maakuntakukkia,  kevätesikkoja, oli valtavat määrät. Minne vain katsoikin niin aina oli maisema keltaisenaan näitä. 




Tässä kohtaa luontopolku kulki ihan rannan tuntumassa. Tänään oli paljon kävelijöitä maisemia ihailemassa.  



Kosteikossa kukkivat rentukat ja myöhemmin samassa paikassa voi ihailla iriksien kukintaa. 






Ramsholmenin luontopolku on helppokulkuinen, koko perheelle sopiva polku. Se löytyy kun ajaa Maarianhaminasta Eckeröön päin. Noin 4,5km:n ajomatkan jälkeen on tien vieressä viitta vasemmalle "Ramsholmen". Sitä tietä ajetaan pari sataa metriä ja ollaan alueen parkkipaikalla.

Ramsholmenissa on muutamia penkkejä joilla voi istuskella ja vaikka syödä omia eväitä. Mitään palveluja alueella ei ole.

Varsinkin keväällä ja alkukesällä Ramsholmen on melkeinpä pakollinen käyntikohde Ahvenanmaalle matkaaville, niin hieno paikka se on.



MUKAVAA VIIKONLOPPUA KAIKILLE!

💚💚💚 

38 kommenttia:

  1. Tosi vaikuttavan näköinen paikka! Tuolla varmasti käyn, kun pääsen Ahvenanmaalle. Tämän toukokuun reissuni jää tekemättä koronatilanteen takia. Vaikka ehkä voisinkin lähteä, niin en turhaan halua.

    Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Uskon että tykkäisit varmaan paikasta.
      Kiitos samoin sinulle, mukavaa viikonloppua!

      Poista
  2. Ihana paikka♥ Voi miten kauniisti siellä kevään kukat kukkii. Olen yrittänyt löytää netistä täältä Suomen mantereelta tuollaisia paikkoja. Päiväretki eväät mukana tuollaisissa paikoissa on suuri nautinto.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kevääll tuolla on aivan lumoavan kaunista. Muulloin en ole siellä jostain syystä käynytkään, joten en tiedä miltä näyttää myöhemmin kesällä.
      Piknikillä näkyi tuolla moni nytkin olevan.

      Poista
  3. Voi miten valtaisasti kukat siellä jo kukkivatkaan! On kyllä viehättävän näköinen paikka ♥
    Muutamasta kuvasta minulle tuli mieleen Ruissalon metsäpolut. Siellä Tammien ja pähkinäpensaiden alla kukkivat valkovuokot, leinikit, kielot ym. kevätkukat runsaina mattoina.
    Jos ja kun vielä jonain päivänä pääsemme Ahvenanmaalle, niin Ramsholmeniin taatusti suuntaamme (tulevan) matkailuautomme keulan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joka kevät on näky yhtä ihana. Ruissalossa on saman tapaista tunnelmaa.
      Toivottavasti pääset pian vierailemaan täällä ja jos matkailuautolla olette liikkeellä, niin pystytte kiertelemään saarta ja saaristoa laajemmaltikin. Paljon näkemistä riittää!

      Poista
  4. Lumoavan kaunis toukokuinen lehto!! <3
    Aurinkoa viikonloppuusi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lehtomaisema ei varmaan jätä ketään kylmäksi, on se niin kaunis.
      Kiitos ja oikein hyvää viikonlopun jatkoa sinne eteläänkin<3

      Poista
  5. Upea kukkiva matto metsässä!
    Ihania rentukoita!

    VastaaPoista
  6. Ihanaa! Me kävimme täällä silloin maaliskuun puolivälissä juuri koronarajoitusten ovella. Silloin paikka ei ollut vielä kukoistuksessaan, kaunis toki silloinkin. Mietittiinkin, että lähempänä kesää paikka voisi olla todella upea :-)

    Kiitos tästä!

    Mahtavaa viikonlopun jatkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Harmi ettette päässeet sitä näkemään tähän aikaan. Toisella kertaa toivottavasti sitten.

      Poista
  7. Upean näköinen paikka <3 Kauniita kukkia :) Mukavaa sunnuntaita <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ramsholmen on kyllä hieno, yksi monista hienoista paikoista täällä Ahvenanmaalla.
      Oikein ihanaa sunnuntaita sinullekin<3

      Poista
  8. Mies alkoi illalla saunassa suunnitella, että kun tämän kesän lomakohteet ovat aika vähissä, voitaisiin syksymmällä tehdä retki Ahvenanmaalle... Kiitos ajankohtaisesta vinkistä!! :o)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hienoa että suunnittelette matkaa tänne. Koulujen aloitettua elokuussa Ahvenanmaa hiljenee kyllä, joten ehkä suositeltavin aika vierailulle olisi kevät/kesä. Tästä vuodesta ei tietysti voi tietää mitä tulee kun on tuo korona☹️

      Poista
  9. Siellä on jo kukkia vaikka kuinka ja aika kivannäköinen tuo karhunlaukka!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, valkovuokkoja, kevätesikkoja ym. löytyy. Kohta varmaan tuo karhunlaukkakin kukkii niin päästään sitä katsomaan.

      Poista
  10. Kivan näköinen paikka :) ihanaa toukokuun jatkoa Sinulle !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaunista tuolla on. Sinulle myös mitä hienointa toukokuuta! 🌸

      Poista
  11. Kyllä kevät on ihanaa aikaa. Luonto herää ja siellä on ilo kävellä katsella ja haistella luonnon tuoksuja. Voi mitä ihania "kukkameriä" siellä on. Mukavaa toukokuun jatkoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kevät on kyllä melkein se paras vuodnaika. Varsinkin tuollaiset Ramsholmenin tapaiset paikat ovat kauneimmillaan näin keväällä.
      Oikein hyvää toukokuuta sinullekin.

      Poista
  12. Oi miten kaunista👏🏵️🌸

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo on kyllä yksi kauneimpia paikkoja täällä. 🌼🌸

      Poista
  13. Gulviva, mandelblom, kattfot och blåviol... Tuo laulu tulee väistämättä mieleen, kun katson ihania kuviasi tuolta lehtomaisemista. Jännittävä myös tuo nimietymologia! Oli kiva saada lukea siitä. Kiitos etäreissusta luontopolulle! Mukavaa uutta viikkoa ❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Etäreissutkin voivat olla kivoja, varsinkin näinä aikoina kun kaikki matkustaminen on paljon rajoitetumpaa.
      Myös sinulle oikein hyvää viikkoa<3

      Poista
  14. Oi, miten sievää siellä on keväällä <3 Tämä matkahaaveiden listaan - näe ja koe Ahvenanmaa keväällä! Aurinkoista viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ensi keväänä sitten, tervetuloa!
      Oikein ihanaa viikonloppua sinullekin<3

      Poista
  15. Tuo kukkameri, jotain ihan mielettömän kaunista, olisipa ihanaa päästä käymään. Sydämellistä viikon jatkoa ihana Kristiina. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli kyllä kaunista ja aiotaan mennä kohta uudestaan katsomaan jos uusia kukkijoita olisi tullut.
      Sinulle myös oikein ihanaa loppuviikkoa<3

      Poista
  16. Onpa hieno paikka. En ole ikinä käynyt ja huomaan, että olen todellakin jotain paitsi. Tuollaisia kukkameriä olen miettinyt, missä olisi. No nyt tiedän. Täytyy tallettaa muistiin. Joskus vielä liikutaan vapaammin kuin nyt.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä on kyllä pakko nähdä joka kevät. Tervetuloa tänne katsomaan ja ihailemaan!

      Poista
  17. Ramsholmen näyttää juuri sellaiselta paikalta, jossa minä viihtyisin helposti monta tuntia. Tänne on kyllä joskus päästävä ja muutenkin ihanalle Ahvenanmaalle <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Käytiin tänäänkin katsomassa jos karhunlaukat kukkivat jo, mutta ei ihan. Meillä oli kahvit mukana ja oi miten nautinnollista ja lämmintä oli istua rannassa kahvia juomassa. Tervetuloa vaan tänne!

      Poista
  18. Ihana retkikohde tuo Ramsholmen! Kiitos, kun vinkkasit siitä. Olemme suunnitelleet veneretkeä Maarianhaminaan vielä tänä kesänä, joten saatan päästä ihailemaan noita kukkameriä ihan omin silmin. Aurinkoista viikonlopun jatkoa <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on ihana, varsinkin keväällä. Myöhemmin kesällä en ole siellä ollutkaan.
      Aurinkoa ja lämpöä sinnekin. Uutisissa sanottiin että oli kevään lämpimin päivä, mutta meillä oli eilisen lämpimän päivän jälkeen tänään tosi koleaa.

      Poista
  19. En tiennyt että Suomessakin kasvaa karhunlaukkaa luonnossa. Upeaa, sain Tanskasta kuvia ja videon missä se kasvaa koko metsän verran.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täällä sitä kasvaa, mutta on vielä nuppussa. Tullaan vielä myöhemmin katsomaan kun on täydessä kukassa.

      Poista