21/05/2020

PIENI, MUTTA NIIN TÄRKEÄ



Viime päivinä on saatu ihailla kauniita pilvimuodostelmia. Tai ainakin minä olen nauttinut niiden katselemisesta. Joku toinen ei ehkä edes ole niihin kiinnittänyt huomiota, mutta minä en väsy niitä katselemaan. Nämäkin pilvet näyttivät jopa lupailevan ukkosta ja salamointia, mutta sellaista ei kuitenkaan tullut, vaan pilvet häipyivät pikkuhiljaa ja aurinko jatkoi paistamistaan.

Aina ei voi kuitenkaan ihailla luonnonilmiöitä ja uneksia, vaan välillä on ryhdistäydyttävä ja tehtävä arkisia, eikä aina niin mukaviakaan hommia, kuten siivoaminen. Itse siivoaminenkin voi joskus olla mukavaa ja varsinkin palkitsevaa. Onko ihanampaa tunnetta, kuin se kun on jonkun jo kauan siivoamista odottaneen kohteen järjestämisen on saanut tehtyä?

Minulla tuo järjestämistä odottanut paikka oli pikkuruinen varasto, jonne pääsee meidän eteisestämme. 



Tänne yritetään mahduttaa kaikki sellainen epämääräinen, mutta tarpeellinen tavara, jota tarvitaan sen verran usein ettei niitä pihavarastoon asti viedä. Kuten nuo tikkaat tuossa seinällä. Kun palovaroitin alkaa huutaa ruokaa laitettessa ja katto on sen verran korkealla ettei sinne muuten yletä, niin nämä tikkaat auttavat kurkottamaan tarpeeksi korkealle.  Hieman matalammille paikoille pääsyyn riittää keittiöjakkara.

Kylmälaukkua ja vesikanisteriakin tarvitaan silloin tällöin, joten nekin meillä säilytetään täällä.
 



Ja nyt päästään asian ytimeen. Koko varaston uudelleen järjestäminen sai alkusysäyksen bokashista. Kuten kaikki blogiani seuraavat ovat pakostakin tulleet huomaamaan, niin uusin innostukseni on juuri tuo bokashointi.

Minulla on kaksi bokashiämpäriä. Toinen on täynnä biojätettä ja se on fermentoitumassa, eli sitä hapatetaan pari viikkoa tuossa ämpärissä. Fermentoituminen pitää tehdä sisälämpötilassa, joten sille pitää olla huoneenlämpöinen paikka. Tähän asti olen säilyttänyt tuota ämpäriä saunassa tai kylppärissä, mutta nyt rupesi kyllästyttämään se siirtely pois löylyhuoneesta aina saunottaessa, joten johonkin muuhun paikkaan halusin sen sijoittaa.

Ajattelin, että yleensä kun jonkin paikan siivoaa, niin tilaa tulee enemmän ja näinollen saisin ehkä tuonkin ämpärin mahtumaan varastoon, jossa toinenkin ämpäri jo on. 

Tyhjensin osan varastossa olevista tavaroista eteisen puolelle ja imuroin varaston. Se oli hyvä tehdä nyt kun mitään tavaraa ei lattialla ollut. Sitten pistin syrjään ne tavarat jotka voisi viedä ulkovarastoon ja J järjesti työkalulaatikkonsa uuteen uskoon. Tyokaluja on silti vielä ulkovarastossa, mökkivarastosta puhumattakaan. No, niitä tarvitaan näihin meidän projekteihin, joten niiden määrästä en voi valittaa. Tosin itse saan aina silloin tällöin kuulla kukkapurkkien määrästä, mutta niin ne vaan nytkin loppuivat kesken kun pelargonipistokkaita istuttelin!
  



No, takaisin bokashiin. Yksi varatuoli pitää varastossa olla ja sitä voikin hyvin käyttää hyväksi. Sehän on hyvä hylly näille ämpäreille. Päällimmäisenä on se ämpäri jota täytetään. Nyt se on juuri sopivalla korkeudella. Ei tarvitse nostaa lattialle kun täyttää. Aiemmin se oli nimittäin tässä samassa tilassa seinähyllyn päällä ja sen verran korkealla etten ylettynyt sitä täyttämään ennenkuin olin sen ottanut alas lattialle. Täysi ämpäri ei ole ihan kevyt nosteltava, joten nyt säästyn siltä punnertamiselta. 

Tuolin alle mahtui juuri sopivasti täysinäinen ämpäri. 

Ja mikä parasta, tuo muovilaatikkokin mahtuu tänne. Nyt kesällä sitä en tarvitse, mutta talvella voin tehdä siihen multatehtaan. Ja sen päälle mahtuu vielä toinenkin samanlainen laatikko jos tarvitaan.




Välillä pari kevääseen paremmin sopivaa kuvaa. Pelargonit voivat hyvin ja olen nyt kantanut niitä päiväksi terassille ja illalla sitten taas sisälle. Terassille en uskalla vielä jättää, mutta ehkä kohta sää lämpenee niin että saavat paikan sieltä. 



Sain härkäpavun siemeniä ja sisällä olevat ovat jo näin pitkiä. Osan laitoin suoraan ulos ruukkuun ja sieltäkin alkaa näkyä hiukan alkuja. Kylvin ne jo muutama viikko sitten ja kun sisällä ei enää ollut tilaa, niin laitoin osan ulos ajatuksella että tulee mitä tulee. 



Takaisin varastoon. Täällä on kaappi siivoustarvikkeille. Isompi saisi sekin olla, sillä imurin mahduttaminen kaappiin on kiinni senteistä. Se pitää laittaa juuri oikeaan asentoon, muuten ei mahdu. Välillä kun oven avaa, niin saa tuon putken naamalleen kaikesta tarkasta sijoituksesta huolimatta. 




Meillähän kierrätetään tosi tarkkaan kaikki. Keittiön tiskipöydän alla on astiat biojätteelle, muoville, kartongille ja sekajätteelle. Tänne varastoon kerätään lehdet, lasi, metalli, palautettavat pullot ja tölkit, sekä paristot ym. Seinälle on kiinnitetty hylly näille keräysastioille. Ei ehkä maailman kaunein näky, mutta ajaa hyvin asian. 




Yksi pelargoneista on jo innostunut kukkimaan ja parissa muussakin on jo nuppuja. Olen lukenut että nuo ensimmäiset kukkanuput pitäisi nyppiä pois, mutta en sitä kuitenkaan tee. Jos tulee honteloita, niin sitten tulee. Kuka nyt raaskisi noita kukkia poistaa? Olen kuitenkin jo aikaisemmin latvonut nuo, joten saa nähdä millaisia tulee.

Hypin tässä postauksessa hiukan asiasta toiseen, mutta halusin jotain kaunistakin noiden pyttyjen ja työkalujen lomaan. Toivottavasti asian ydin tuli kuitenkin selväksi eli se miten tärkeä tuollainen pienikin varasto on.



HYVÄÄ PÄIVÄN JATKOA SINULLE! LÄHDEMME KOHTA KATSOMAAN JOS KARHUNLAUKAT OVAT AVANNEET NUPPUNSA.

💛💛💛

 

18 kommenttia:

  1. Viime päivinä on meillä Espoossakin näkynyt todella mielenkiintoisia pilviä. Myös toissailtana oli sellainen aurigonlasku, joka värjäsi taivaanrannan ihan punaiseksi. Kaunista katsoa mutta samalla se näytti myös vähän pelottavalta. Nuo kannelliset muovisäilyttimet ovat minullakin käytössä. Kierrätettävät meillä on keittiön alakaapissa. Toukokuun alussa taloyhtiössä aloitettiin muovikeräys joten nyt pitää niille löytää joku keräyspaikka keittiöstä.

    Aurinkoista päivää Kristiina <3

    Hyvin olet järjestänyt varastohuoneen. Itse laitoin meidän siivouskomeron kuntoon ennen joulua ja nyt on paljon helpompi taas toimia kun tietää mistä mitäkin löytää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuntuu tosiaankin kuin viime päivinä olisi näkynyt tavallistakin enemmän komeita pilvimuodostelmia. Ukkospilvet eivät minua pelota, päinvastoin. Tekee hyvää välillä järjestellä paikkoja, niin kuten sinäkin sanot, on helpompi löytää tavaroita.

      Poista
  2. Ihanasti pelargonia jo kukkii, wau! Mullakin taimet kasvamassa samalla rennolla asenteella, tulee mitä tulee mutta kun edes jotakin.

    Mukavaa helatorstaita ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, yksi on jo innostunut kukkimaan. Toisaalta en sitten tiedä onko itse kasvattamisessa mitään järkeä, kun tarjouksessa saa aika edullisesti komeita kukkia 😊

      Poista
  3. Sinullahan on hyvät tilat kierrätykselle. Huvitti tuo imurin asettelu, koska meillä ihan sama juttu. Kerran imurin letku tuli sellaisella paineella kaapista ulos, että mies meinasi saada mustan silmän :)
    Ihanaa iltaa sinulle sinne pelargonioiden keskelle <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kun kierrätystä on laajennettu, niin aluksi tuntui ettei millään löydy tilaa eri keräily astioille, mutta kummasti sitä vaan löytyy kun tahtoa sen järjestämiseen on.
      Nuo imurin letkut 😁

      Poista
  4. Olet selvästi omistautunut tuolle bokashi-aatteelle! Nythän sait erinomaisen tilan kaikelle tarvittavalle! Usein siivoamisessa suurin aika menee aikomiseen, itse siivoaminen onkin se pienempi juttu. Siivoamisen jälkeen voikin sitten olla vähän aikaa tyytyväinen itseensä! Nyt niitä pilviä kelpaa taas katsella, paitsi jos taivas on pilvetön, kuten ainakin täksi päiväksi on ennustettu. Kyllä lämpimämpää säätä kaipaakin! Harvoin valitan säästä, mutta kyllä viime kuukaudet ovat olleet ...no, aikamoisia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toden totta, niin olen! Lämpimämpää saisi tosiaan tulla ja onhan sitä jo luvattukin, joten hyvältä näyttää.

      Poista
  5. Pilvien katselu on mukavaa puuhaa :) Siistiä on siellä siivoilujen jälkeen, ihanaa kun kaikille tavaroille omat paikkansa :) Kivaa viikonloppua <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pilviä on mielenkiintoista seurata ja usein ne tuntuvat kuvaavan jotain. Nyt on varasto taas hetken järjestyksessä :)
      Oikein mukavaa ja lämmintä viikonloppua sinulle myös <3

      Poista
  6. Komeat pilvet.
    Järjestäminen ja kierrättäminen kannattaa aina ja varastojakin tarvitaan.
    Hyvää viikonloppua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aivan mahtavat pilvet oli. Kivaa viikonlopun jatkoa sinullekin.

      Poista
  7. Minä ihailen myös ☁️.
    Hienosti olette saaneet tilasta kaiken irti. Pieneenkin mahtuu kun on järjestys eikä sikin sokin viskelty.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pilvet ovat niin hienoja.
      Pieneenkin tilaan mahtuu yllättävän paljon juttuja kun vähän järjestelee.

      Poista
  8. Aika uhkaavan näköinen tuo pilvi tuossa kuvassa onkin. Minä olen myös kova tähyämään taivaalle, seuraamaan sääennustuksia ja säätä. Mukavaa ja viehättävää puuhaa.
    Siivoaminen on niin palkitsevaa. Puhdas koti edes hetken on ihana asia. Ja pieniä ja vähän suurempiakin järjestelyjä kun saa tehtyä, on niin tyytyväinen olo. Kierrätyksen järjestäminen vaatii hiukan ideointia ja kekseliäisyyttä. Ja kehitellä ja vaihdella voi vielä käytössä oleviakin juttuja. Meillä kotona kierrätetään muuten tarkkaan, mutta biojäte menee harmittavasti vielä sekajätteisiin. Komposti pitäisi hankkia. Mökillä kaikki menee vielä sekajätteisiin, mutta siihen täytyy kyllä tulla muutos. Tuntuu pahalta laittaa nyt kaikkea jätettä sekaisin, kun on tottunut kierrättämään.
    Oikein ihanaa sunnuntaita täältä Kihdin toiselta puolelta ❤️🌞

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pilvi oli uhkaavan näköinen mutta ihan vaaraton loppujen lopuksi :)
      Siivoamisen aloittaminen, ainakin minulla on aina yhtä epämieluista, mutta jälkeenpäin on tyytyväinen olo kun on saanut jotain aikaiseksi. Mulla on mennyt niin tuo kierrättäminen takaraivoon, että se sujuu vaikka unissa.

      Poista
  9. Minusta hyvin järjestetty ja organisoitu tila kaikille. Minä jätin mökinlasituksen sisälle jo kolme isoa pelakuuta ja pienet omat kasvattamat pelakuut eivät vielä kuki mutta ehkä pian ne on vielä sisätiloissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvin mahtuu kaikki kun vähän näkee vaivaa järjestelyyn.
      Mun itse kasvattamistakaan ei kuki kuin tuo yksi, mutta muutamissa muissakin on nupun alkuja. Lasituksen suojissa ovat kaikki vielä.

      Poista