23/03/2020

NÄITÄ EI NYT NÄHDÄ



Nyt alkaa olla se aika vuodesta kun kirsikkapuut alkavat toden teolla kukkia. Viime vuonna emme tulleet lähteneeksi Tukholmaan katsomaan tuota ihanaa kukintaa ja niinpä olinkin hiukan jo ajatellut että tänä vuonna menisimme niitä ihailemaan.
 



Vaan eipä sinne nyt ole mitään asiaa, joten saan vaan tyytyä katselemaan näitä parin vuoden takaisia kuvia silloiselta reissultamme. Tuo näky on kyllä jotain niin kaunista ettei sitä voi sanoin kuvata. Missään muualla en ole nähnyt tällaista kukintaa. Yleensä näkee vaan joitain yksittäisiä puita, mutta täällä niitä on vieri vieressä vaikka kuinka paljon. Ja ihmiset kuvaavat!

Tältä keväältä jää  tuo näky näkemättä ja kokematta. 



Tätäkään ei tänä talvena nähty, meri on nimittäin ollut sula koko talven. Näkemisen lisäksi jäi myös kuulematta se hiljaisuus joka meren jäätymisestä seuraa. Ei voi ymmärtää että meri joka usein myllertää myrskyisästi, voikin olla niin hiljaa jään alla. Tosin jääkin saattaa pitää jonkinlaista ääntä, milloin pauketta, milloin rahinaa.



Ei myöskään saatu nähdä miten jää vähitellen sulaa ja muodostuu avoimen veden paikkoja. Ja joskus meri on täynnä kelluvia jään palasia ja hetken päästä kaikki palaset ovat yllättäen häipyneet ja näkyy vain vapaata vettä.
 



Tällainenkin näky saattaa jonain kevättalvisena päivänä yllättää. Jäälohkareita on ajautunut rantaan miehenkorkuiseksi kasaksi. Uskomaton näky, joka meitä mökkirannassa kohtasi pari vuotta sitten. Koskaan aikaisemmin emme tällaisia ole siellä nähneet. 




Eräänä toukokuisena (!) aamuna näimme mökin ikkunasta miten pihaan oli yön aikana tullut talvi. Talvea ja lunta ei tänä vuonna vielä ole tullut, eikä lumilapiota ole kertaakaan tarvittu. Ehkä sitten toukokuussa saamme taas talven.
 



Tämän puun kukkimisen sensijaan taidamme tänäkin vuonna nähdä Maarianhaminan keskustassa. Jollei sitten ulkonaliikkumiskieltoa tule.



TÄLLAISIA POHDINTOJA TÄLLÄ KERTAA!

💙💙💙 

19 kommenttia:

  1. Ihania kuvia ja näkymiä <3
    Erikoinen talvi oli ja nyt tämä pandemia päälle. Kummalliseksi on maailma muuttunut, mutta toivotaan että pian taas elämä palaa raiteilleen.
    Onneksi aurinko on nyt paistanut ja kevät on.
    Mukavaa viikon jatkoa <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Susanne. Talvi oli aika "syksyinen", mutta ei mua haitannut omasta puolestani lumen ja pakkasen puute. Toivotaan että ei menisi olot ihan kauheiksi.
      Kevät ainakin on ihanaa aikaa, kuten aina!
      Sinulle myös oikein hyvää viikkoa <3

      Poista
  2. Upeita kuvia. Kiva postaus!
    Omenankukkia odotellessa...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Mamma63!
      Omenankukat ovat yhtä kauniita kuin kirsikankukat, joten ihaillaan niitä sitten kun niiden aika on.

      Poista
  3. Moni asia jää nyt kokematta, mutta otetaan irti se mitä saadaan. Minä odotan omppupuiden kukintaa sekä sireenien huumaavaa tuoksua <3
    Ihanaa uutta viikkoa sinulle Kristiina <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näinhän se on. Ja sekä omenankukat että kukkivat sireenipensaat ovat aivan ihania ja tuoksuvaisia. Niitä odotellessa ihanaa viikkoa sinullekin ja jaksamista töiden parissa<3

      Poista
  4. Just sanoin Jennalle että onneksi kerettiin käymään edes Tukholmassa helmikuussa .Koska ei varmaan muut reissut tälle vuodelle onnistu. No pitää olla tyytyväinen jos hegissä selvitään. Haleja sinne ja toivotaan parasta. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Te ehditte siellä käydä. Me ei tänä vuonna vielä Ruotsin puolelle olla ehditty, vaikka ihan naapurissa asutaan.
      Toivottava on että tästäkin selvittäis mahdollisimman lempeällä sairastamisella jos sairastua pitää.
      Halit sinne myös ja terkkuja tutuille <3

      Poista
  5. Kauniita kuvia, täällä turussa kirsikkapuut kukkivat, ja voi niitä nähdä, kävinkin eka kuvat nappaamassa blogiini jo n. 1kk. sitten, nyt saattavat olla enempi kukassa, kyllähän ihmisten on pakko liikkua, ja liikkuvathan ne sankoin joukoin, mitä nyt olen nähnyt uutisissa, esim. minulle 65v. ei kukaan tuo ruokaa, eikä lääkkeitä, ruokaa pitää saada kun on diabetes.
    Mutta odotan ihanaa kesää, kiuru aamulla riemullisesti jo lauleli.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aurajoen rannassa on kirsikkapuut kukkineet jo muutama viikko sitten. Näin useassa kuvassa kukat. Hienot ilmat houkuttelevat ihmiset liikkeelle. Onneksi ruokakaupassa ja apteekissa saa käydä ja ulkoilemassa, mikä onkin onni.
      Kuu kiurusta kesään....

      Poista
  6. Upeita kuvia ja hyvä kun on tullut otettua eihän sitä muuten tiedä mistä on paitsi tänä vuonna 🤗. Toivottavasti aurinko jaksaisi paistaa ja saisimme kevään oikein todella.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nuo ovat kyllä niin komeita että ilman kuviakin muistan ikuisesti tuon ihanan vaaleanpunaisen "katon" yllämme tuolla Tukholmassa.
      Toivotaan että saamme lämpimän ja aurinkoisen kevään ja kesän.

      Poista
  7. Ei voi kuin ihmetellä niiden kauneutta ja määrää!

    VastaaPoista
  8. Todella kauniita kuvia Suomen monipuolisesta luonnosta. Kukkivat kirsikkapuut ovat kauniita mutta tänä vuonna niitä ei todellakaan mennä katsomaan ainakaan ryhmässä tai ulkomaille. Meidän nurkissa kasvaa pari kirsikkapuuta joten jos satumme kävelemään ohi ja ulkona saa silloin liikkua on pakko edes yksi kuva ottaa.

    Tämä vuosi on ollut monella tapaa poikkeuksellinen. Ei kunnon talvea vain jatkuva syksy. Pandemia osana elämäämme ja tavallisesta arjesta luopuminen.
    Yhdessä me selviämme tästä kun noudatamme ohjeita <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Marjo. Paljon on erilaista tänä vuonna kuin aikaisemmin, eikä tällaista osannut kai kukaan odottaa. Ehkä tästäkin opimme jotain.

      Poista
  9. Kirsikkapuiden kukinta on niin kaunista. Toivottavasti voit vuoden päästä ihailla niitä. Nyt tämä vuosi on tällainen kuin on, toivotaan että päästään normaaliin elämään mahdollisimman pian. Toivottavasti mahdollisimman moni noudattaa ohjeita. Itse olemme 14 päivän karanteenissa matkan jälkeen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo kukinta on kyllä kaunista katsottavaa! Tänä vuonna on tämä tilanne jollaista ei oikeastaan olisi koskaan kuvitellut tulevankaan. Tosiaan sopii toivoa että ihmiset ottavat tosissaan nämä varotoimet.
      Eipä tuo 14 päivän karanteenikaan kovin mukavalta tunnu. Toivottavasti matka oli sen arvoinen!
      Parasta mahdollista kevään aikaa kuitenkin <3

      Poista
  10. Ensin tuskailtiin mustaa joulua, sitten lumetonta talvea ja niin ikään mustaa ja vesisateista koululaisten hiihtolomaa. Mutta emme tienneet, mitä meillä onkaan edessä ja nyt tuo kaikki muu tuntuu kovin kaukaiselta.
    Ihastuttavat kuvat blogissasi ilahduttava. Keväällä kukkivat omenapuut ja syreenit ja ensi keväänä taas Tukholman kirsikkapuut.
    Teillä taitaa kaupoissa olla tiukemmat toimet kuin meillä täällä fastlandilla. Hyvä!
    Terveyttä Teille sinne ❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä ettei etukäteen tiedä niin paljoa siitä mitä edessä on.
      Kukkivat puut ovat kaunista katseltavaa, vaikka sitten edes kuvissa.
      Tietääkseni täällä on samat säännöt kaupoissa käymisissä kuin mantereella. Sitä en tosin tiedä että onko mantereella sellainen käytäntö että yli 70-vuotiaille ja muille riskiryhmille on useimmissa liikkeissä varattu ensimmäinen kauppojen aukiolotunti, jotta nämä saavat asioida mahdollisimman puhtaassa myymälässä.
      Hyvää vointia teillekin <3

      Poista