13/02/2020

AIKUISTEN YSTÄVÄKIRJA

Huomenna vietämme ystävänpäivää, ja nyt onkin mitä sopivin hetki julkaista blogikirjoitus aiheesta YSTÄVÄKIRJA, ja nimenomaan aikuisten sellainen. Ideaan törmäsin TUULANNELIN blogissa. Lupasin toteuttaa samaisen idean, mutta osin muunneltuna, ikäiselleni paremmin soveltuvana.

Tämä taisi sitten loppujen lopuksi kuitenkin tulla aika samoilla kysymyksillä.

Tässä tulevat minun ystäväkirja-kysymykset ja -vastaukset: 





PERUSJUTUT

Siviilisääty - naimisissa

Asumismuoto - rivitalo

Ammatti/työpaikka - perushoitaja, eläkkeellä

Kiinalainen horoskooppi - lohikäärme. En koskaan lue horoskooppeja ja kiinalaisesta horoskooppimerkistäni en tiennyt mitään, joten googlesta piti tämä tarkistaa.

Harrastukset - jooga, kutominen sekä kangaspuilla että puikoilla, bloggaaminen, valokuvaus, mökkeily, puutarhanhoito






SYVÄLLISTÄ


Periaatteet - kohtele muita niin kuin haluat itseäsi kohdeltavan. Tämän mukaan kun toimii, niin pääsee jo melko pitkälle. Rehellinen ja luotettava pitää mielestäni myös olla.

Maailmankatsomukseni - suvaitsevainen.  

Pohdin - Minkälainen maailma on silloin kun lapsenlapseni perustavat omia perheitään? Miksi toisille ihmisille tuntuvat kerääntyvät kaikki mahdolliset vaikeudet ja vastoinkäymiset ja toisilta taas tuntuu kaikki onnistuvan? Mikseivät kaikki maailman ihmiset voisi puhua yhtä ja samaa kieltä? Miksi pitää olla eri uskontoja jotka aiheuttavat niin paljon ristiriitaisuutta? 

Vihaan - eriarvoisuutta.

Pyrin - olemaan rehellinen ja oikeudenmukainen. Yritän myös olla avarakatseisempi ja hyväksyä myös toisenlaiset ajatukset kuin omani.

Rakastan - perhettäni, omaa kotia, aamuja jolloin ei ole kiire minnekään, linnunlaulua, kukkia ja luontoa yleensä.  



Haaveilen eniten - enimmät haaveeni ovat jo tainneet toteutua, mutta vielä on toiveissa terve ja itsenäinen vanhuus ja se ettei läheisilleni koituisi kohtuuttomia vaikeuksia elämässä. Haaveilen myös että saisin kokea elämäni mielekkääksi ja tarkoituksenomaiseksi niin kauan kuin sitä kestää. Hiukan matkusteluakin kuuluu vielä haaveisiini.

Tarvitsen - omaa aikaa, mutta ei sitäkään liikaa, vaan sopivasti annosteltuna. Vaihtelua vuodenaikojen suhteen, ei aina lämmintä, mutta ei kylmääkään, luontokokemuksia ja raittiissa ilmassa liikkumista, puutarhatöitä, ystävien tapaamista.

Pelkään - jäällä liikkumista ja siksi en koskaan jäälle menekään, vaikka minulle olisi vakuutettu jään olevan kuinka paksua hyvänsä (siellä jään allahan meri velloo vapaana ja syvänä). Toinen veteen liittyvä pelkoni on veneily. Jos veneellä voi mennä ihan lähellä rantaa ja mieluiten kapeaa väylää, niin sen voin kestää, mutta ulapan ylittäminen on niin kammottavaa, että sitä en halua kokea. 

Murehdin - aina ja kaikkea, mahdollista ja mahdotontakin. Eläminen helpottuisi paljon jos turhan ja etukäteen tapahtuvan murehtimisen voisi lopettaa.

Kerään - en koskaan ole ollut keräilijä, päinvastoin, minun tulee liiankin helposti luovutettua pois tavaraa jota hetken päästä voisin tarvita. Mutta nyt olen yllättänyt itsenikin alkamalla kerätä Muumimukeja. Mistä tämä innostus tuli, sitä en osaa sanoa.



LEMPI-

- värini - musta, sininen, vihreä

- vuodenaika - kevät ja kesä. Melkein voisin sanoa että kevät, sillä kauniimpaa näkyä ei ole kuin keväällä vähitellen vihertyvät koivun oksat, juuri ennen kuin lehdet saavuttavat täyden kokonsa, lintujen visertely kiireisten pesänrakenteluiden lomassa, risujen poltosta syntyvä tuoksu, kaikki maasta puskeva vihreä...

- eläin - koira ja kissa. Tosin olen näissä melkoisen kranttu. Koiralla pitää olla paksuhko turkki, eikä koira saa olla valtavan iso, mutta ei myöskään niin pienen pieni että saa pelätä astuvansa sen päälle. Se ei myöskään saa olla kuolaavaa sorttia, eikä räksyttävä. Kissan taas pitää olla ihan tavallinen kotikissa, ei mikään rotukissa, eikä liian laiha, eikä missään nimessä karvaton. Paljas nahka saa minut tuntemaan vilunväreitä enkä missään nimessä haluaisi silittää sellaista.

- kirja Minulla on jatkuvasti oltava luettavaa kotona. Olen lukenut e-kirjoja ja ne ovatkin käteviä matkoilla, mutta tällä hetkellä luen taas paperisia kirjoja. Rakastan kirjastossa käymistä ja aina ennen nukahtamista on pakko lukea kirjaa, vaikkakin sitten vain muutama rivi. Lempikirjaa minun on kuitenkin mahdoton nimetä, mutta useimmiten huomaan lainaavani kotimaisten naiskirjailijoiden kirjoja.

- elokuva - olen huono elokuvien katsoja, enkä osaa nimetä suosikkifilmiäni. Uusimman Tuntemattoman sotilaan tosin kävin katsomassa kaksi kertaa, peräkkäisinä päivinä, joten siitä ainakin tykkäsin, vaikken mikään sotaelokuvien tykkääjä olekaan. Elokuvateatterissa käyn korkeintaan pari kertaa vuodessa.

- musiikkilaji - voi ei, yhtä vaikea kuin tuo elokuvan nimeäminen. Musiikki ei näyttele juuri minkäänlaista osaa elämässäni. En tykkää ollenkaan siitä että taustalla pitää koko ajan soida. Omassa päässäni soi kuitenkin koko ajan ja ärsyynnyn itsekin siitä että koko ajan laulelen. Joskus ihmettelen ihan tosissani sitä, että soiko muidenkin ihmisten päässä aina joku melodia. Ja miksi ne melodiat usein ovat niitä muutamia samoja jotka aina palaavat soimaan?

- numero - varmaan joku parillinen numero, neljä tai ehkä kahdeksan.

- asia minussa - ei tule mieleen mitään.

- ruoka - olen aika kaikkiruokainen. Mutta kasviksia tulee olla joka aterialla ja lisukkeeksi lihaa, kalaa tai kanaa. Myös keitot ovat hyviä. Ja kyllä, makkarakin maistuu välillä ihan taivaalliselta! 

- juoma - kahvi, vesi, viini

- lomakohde - ennen aina kaikki lämpimät rantakohteet, nykyisin kaupunkilomat. Kotimaan matkailu on alkanut tuntua omimmalta, enkä lämpimiin ja pitkän lentomatkan vaatimiin kohteisiin enää halua.

- tuoksu - yksittäistä lempituoksua mahdoton nimetä, mutta tykkään tuoksuista jotka eivät ole liian hyökkääviä. Ennen suihkautin päivittäin jotain tuoksua, mutta nyt yhtäkkiä olen havahtunut siihen etten omista yhtäkään parfyymia. Tämä asia pitäisi kyllä korjata.

- säätila - pilvipoutainen päivä, ei liian lämmintä, mutta ei liian kylmääkään ja mahdollisimman tuuletonta. Talvella auringonpaiste joka saa lumen kimaltamaan.

- tapa viettää vapaailtaa - ehdottomasti kotosalla. Olen kotikissa ja harvoin kaipaan mitään muuta.  





KYSYMYKSIÄ-osion jätin kokonaan pois, sillä kysymykset eivät tuntuneet sopivan ollenkaan minulle. Kysymykset olivat tyyliin: Mitä tilaat baarissa?, Onko sinulla salaisuuksia? Millainen oli ensimmäinen lävistyksesi/tatuointisi? jne. Jos haluat katsoa alkuperäiset kysymykset niin näet ne TÄÄLTÄ.


KERRO SIITÄ JOTAIN KUN...

Olit kymmenen vuotta nuorempi kuin nyt: Olin vielä työelämässä ja haaveilin enemmästä vapaa-ajasta ja varsinkin vapaista viikonlopuista. Olimme juuri muuttaneet toistamiseen Ahvenanmaalle. Silloin meillä oli kolme lapsenlasta, nyt heitä on viisi. 

Viimeksi koit romanttisen hetken: Melkein päivittäin ne pienet hetket, jolloin aistin että olen edelleenkin tärkeä ja rakas samalle miehelle johon rakastuin 50v. sitten. 💘

Viimeksi sait jonkun nauramaan oikein kunnolla: Sanoin jonkin lyhyen vitsikkään sutkautuksen miehelleni ja hän ymmärsi mitä tarkoitin.

Viimeksi luit jotain syvällistä: Runo eräässä seuraamassani blogissa joka herätti minut ajattelemaan että noinhan se on.

Linkitä biisi joka on koskettanut sinua viimeksi: Ei niin linkin linkkiä! Toki koskettavia biisejä on vaikka kuinka paljon: "Evakon laulu", Lauri Tähkän "Morsian", Suvi Teräsniskan "Jos menet pois", Johanna Kurkelan "Sun särkyä anna en" ja "Rakkauslaulu", Juha Tapion "Kaksi vanhaa puuta".....



Jos haluat itse kirjoittaa vastaavanlaisen aikuisten ystäväkirjan niin tulen takuulla lukemaan.

Nyt toivotan jo etukäteen teille kaikille:


HYVÄÄ YSTÄVÄNPÄIVÄÄ!

💓💓💓💓💓💓💓💓

26 kommenttia:

  1. Samoja ajatuksia näistä: uskonto aiheuttaa tosi paljon sotia ym maailmalla. Tarvitsen omaa aikaa-paljon. Minäkin pelkään jäällä liikkumista, mutta en sulassa vedessä. Samat ajatukset elokuvista ja musiikista. Murehdin myös kaikkea ja kokoajan! Kotikissa myös. Nauratti tuo määritelmäsi koirasta ja kissasta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Taas paljon yhtäläisyyksiä meidän välillä! :)

      Poista
  2. Minä voin kertoa mikä on lempiasiani sinussa: Se on se kun tulet blogiini ja jätät kommentin, jonka tiedän tulevan suoraan sydämestä <3
    Ihanaa ystävänpäivää sinullekin Kristiina <3

    VastaaPoista
  3. Ihania vastauksia! Opin paljon sinusta uutta ja toisaalta olisin voinut arvata moneen kysymykseen vastauksesi.

    Mukavaa ja suloista ystävänpäivää sinulle :)

    VastaaPoista
  4. Olipa kiva lukea vastauksiasi, ja siinä samalla oppia sinusta uutta :)
    Kiitos Kristiina ja oikein hyvää ystävänpäivää myös sinulle ❤

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tätä oli sittenkin kiva tehdä, vaikka ensin vähän mietinkin sen tekemistä.
      <3

      Poista
  5. Aivan ihana postaus♥ mukava oli lukea vastauksiasi ja samalla "tutustua" sinuun:) Ihanaa, iloista ystävänpäivää♥ "

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Päde. Täällä blogimaailmassa "tutustuu" moniin ihmisiin ja se onkin niitä parhaita puolia tässä harrastuksessa.

      Poista
  6. Iloiset Ystävänpäivän huomenet! Lukiessani postaustasi oli kuin olisimme istuneet keittiön pöydän äärellä keskustelemassa asioista. Odotellaan talven taittumista kevääksi. Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tellervo. Olispa hauska ollutkin tavata nokatusten. Tänään on täällä ainakin ollut tosi aurinkoista ja keväistä. Toivottavasti ei talvisempaa enää tulekaan.
      Sinulle myös oikein kivaa viikonloppua!

      Poista
  7. Oikein ihanaa Ystävänpäivää Sinulle ♥

    VastaaPoista
  8. Tämä oli kiva ja tiedän sinusta taas enemmän. Täälläkin toinen murehtija ja kahvi tietty. Sydämellistä ystävänpäivää Kristiina. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tiia. Ainahan voi joku mennä pieleen, joten paras murehtia jo etukäteen :)
      Sinulle myös oikein kivaa loppupäivää ja viikonloppua <3

      Poista
  9. Todella viihdyttävä ja mielnkiitoinen postaus!
    Tämän voisi (jos muistaisi) tehdä itsekin :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Susanna. Tee ihmeessä, niin saadaan tietää hiukan enemmän sinunkin taustastasi ja ajatuksistasi.

      Poista
  10. Kiva postaus! Hyvää ystävänpäivää näin jälkikäteen ❤️

    VastaaPoista
  11. Hyvää ystävänpäivää blogiystävälle🌹hiukan myöhässä, kun työ vei taas voimat eilen
    🌹Kivoja vastauksia

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kristiina <3
      Toivottavasti saat levättyä viikonlopun aikana.

      Poista
  12. Olipa mukava lukea postaustasi. Raotit ovea sisimpääsi hiukan ja tunnut nyt tutummalta. Ihanaa tutustua Kristiina! ❤️

    VastaaPoista
  13. Täydellisen ihanaa sunnuntaita Sinulle ♡

    VastaaPoista