01/01/2020

UUDEN EDESSÄ



Vuosi vaihtui. Mitäs nyt sitten odotetaan? No vaikka talvisia kelejä tänne viheriöivien nurmien keskelle. Tänään pelattiin golfia Kastelholman golfkentällä.

Olisipa kaunis näky jos lumihiutaleiden hitaasti leijuessa näkisi tilhiparven tai punatulkkuja puussa. Viime vuonna tähän aikaan täällä riehui kaikkien aikojen talvimyrsky joka teki paljon tuhojaan. Nytkin on ollut kovia tuulia, mutta myrskyltä sentään on vältytty.



Joulunajan sanotaan jatkuvan aina Nuutinpäivään asti, tai ainakin Loppiaiseen. Meillä kuitenkin korjattiin tänään pois kaikki jouluun kuuluva. Ainoastaan ulkona olevat valoköynnökset jätettiin vielä paikoilleen.

Ennen veimme aina joulukoristeet pihavarastoon, mutta nyt kun meillä on kaappitilaa enemmän, hommattiin muutamia suuria muovilaatikoita joihin pakataan kaikki koristeet ja ne mahdutaan säilyttämään sisällä olevassa varastossa. Aika kätevää, sillä aina käy niin, että juuri kun on raahattu koristeet ulkovarastoon, huomataan että joku tonttu on kuitenkin jäänyt vielä hyllyn reunalle kuikuilemaan. No se sitten tungetaan johonkin paikkaan mihin se mahtuu. Seuraavana jouluna kukaan ei muista mikä se paikka oli ja niin niitä koristeita on vähän siellä sun täällä.

Olen lisäksi järjestänyt koristeet ihan viimeisen päälle, niin että ne jotka otetaan esille jo adventtina ovat omassa laatikossaan, jouluksi otettavat omassa ja kolmannessa on sellaisia joita ei joka joulu edes esille oteta, mutta ei raaskita poiskaan laittaa.




Uutena vuotena on joillakin tapana tehdä uudenvuodenlupauksia, kuten vaikka että lopetetaan kaikki herkkujen syönti, tupakanpoltto, tai alkoholin käyttö, ainakin tammikuuksi.



Varsinkin jos olo on kuin näillä possuilla; pinkeä, vetämätön ja taas muutamaa kiloa painavampi, silloin on ehkä hyvä hiukan miettiä muutosta tapoihin.

Laihdutusohjeita ja terveellisen ruoan reseptejä ovat lehtien sivut pullollaan. Ja netistä löytyy erilaisia kursseja elämäntapamuutoksen toteuttamiseksi. Myönnettävä on että itsekin yhdelle kurssille olen ilmoittautunut. Mutta ei siitä nyt sen enempää. Kerron kyllä tuloksista myöhemmin jos niitä syntyy. Jos ei synny, olen ehkä hissukseen.



Jos parempaa oloa itselleen haluaa ja tähän asti on syönyt mitä mieli tekee, niin nyt on syytä tehdä muutoksia ruokavalioon ja liikkuakin pitäisi entistä enemmän. Hedelmiä ja vihanneksia enemmän, suolaa vähemmän. Säännöllisyyttä ruokailuihin, vähemmän lihaa, ei eineksiä.  



Monet päättävät ottaa hiukan rennommin ja olla armollisempia itselleen. Jos ei meditaatio houkuta, niin ainakin voi rentoutua hyvän kirjan parissa. Mutta ei sitten mitään punaviinilasillisia ja suklaakonvehteja lukemisen kyytipojaksi, ainakaan jos mielii tulla hiukan kevyemmäksi. Muutenhan nuo nykyisin mielletään jopa terveyttä edistäviksi kohtuudella nautittuina.



Monet aloittavat uuden harrastuksen, tai ainakin paneutuvat taas joulukiireiden jälkeen entisiin uudella tarmolla. Kutimet käteen ja silmukoita laskemaan.



Ja pois kaikki kännyköillä kuvaaminen. Nyt viimeistään on aika aloittaa kameran käytön opettelu. Paitsi että nykyajan kännyköillä saa todella hyviä kuvia ilman että pitää osata kaikkia kameroiden hienouksia. Valokuvauskurssille kyllä voisi ilmoittautua.



Sauvakävelyn tiedetään tekevän kävelystä tehokkaampaa kunnon kohottamisen kannalta ja kaloreitakin kuluu enemmän kuin tavallisessa, ilman sauvoja tapahtuvassa kävelyssä.

Siispä, jos ei sauvoja ennestään omista, niin nyt olisi hyvä hetki harkita sellaisten hankkimista. 

Kun ollaan jo tammikuussa, niin on ehkä aika aloitella talviloman suunnittelu.
  

Yksi haluaisi pohjoiseen nauttimaan lumesta ja auringosta joka kohta sielläkin rupeaa näkymään. 



Ja joku toinen taas puolestaan unelmoi matkasta lämpimään. 



Monet taas puolestaan toivovat että tänä alkaneena vuonna kohtaisivat "sen oikean". Ehkä eilisillan juhlinnoissa näitä oikeita on jo löytynytkin. 






Mitkä toiveistamme toteutuvat ja mihin päin tiemme tänä vuonna suuntautuvat, sitä emme vielä tiedä. Sen aika näyttää.

Muutoksia elämäntapoihin tai ei, toiveissa olisi varmaan jokaisella  että me kaikki saisimme kokea mahdollisimman paljon myönteisiä asioita, eikä kukaan joutuisi kohtuttomasti kärsimään vastoinkäymisistä.

Kaikkeen emme pysty vaikuttamaan, mutta yritetään tehdä omalta osaltamme tästä maailmasta hyvä ja vielä parempi paikka elää.

Postauksen kuvat täältä.




TERVETULOA 2020 JA KAIKKI MITÄ SE TUO TULLESSAAN!


💙💙💙 

26 kommenttia:

  1. Ihanat kuvat! Itsellä on juurikin tuo possumainen olo ja kovasti olen yrittänyt itselleni paineita luoda elämänmuutokseen. Huomenna se alkaa! Onnellista uutta vuosikymmentä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo samainen tunne taitaa olla aika monella, minullakin :) Onnistumista niin sinulle kuin minullekin!

      Poista
  2. Ihanat kuvat ja paljon kivoja juttuja uutta vuotta varten. Varsinaisia uudenvuoden lupauksia en tehnyt, mutta asetin tavoitteita uudelle vuodelle.
    Pari viikkoa sitten perheessä oli epäily sydänkohtauksesta, josta selvittiin onneksi säikähdyksellä. Mutta se muistutti taas miten tärkeää on huolehtia terveydestä ja niinpä ensi vuoden ykköstavoite onkin terveydestä ja hyvinvoinnista huolehtiminen.
    Ihanaa ja onnellista alkanutta vuotta sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi ei sentään ollut sydänkohtaus. Ehkä tarvitsemme välillä tuollaisiakin muistutuksia, että ymmärtäisimme ettei terveys ole itsestäänselvä asia. Paljon voimme kuitenkin itsekin sen asian eteen tehdä.
      Kiitos samoin!

      Poista
  3. Tuo possukuva kuvaa hyvin tämänhetkistä joulun jälkeistö olotilaa :D Luvassa ryhtiliike!

    Ihanaa uutta vuotta ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Valitettavasti tunnen samoin omalla kohdallani.
      Hyvää vuotta 2020 sinullekin <3

      Poista
  4. Kiva postaus.
    Hyvää ja onnellista uutta vuotta!

    VastaaPoista
  5. Uuden edessä ollaan tosiaan. Minä tykkään uusista aluista. Olen tykännyt koko elämäni:kiva ollut vaihtaa työpaikkaa tai asuinpaikkaa. Vaikka ei niitä niin usein tekisikään piristää se pitkäksi aikaa mieltä. Ei tarvinne kertoa, ettei meillä ole mitään joulusta muistuttavaakaan enää! Valosarjat ovat pihalla puissa, mutta ei joulun vaan pimeyden ja kauneuden takia. Hyvää uutta vuotta sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En kestä Vilma! Minäkin olen aina tykännyt varsinkin asuinpaikan vaihdosta ja ollaankin muutettu aika tiheään tahtiin. Aina on kiva saada jotain muutoksia, vaikka pieniäkin. Meilläkin korjattiin kaikki jouluun liittyvä pois eilen. Vain valosarjat ulkona jätettiin vielä paikoilleen.

      Poista
  6. Hyviä asioita olet taas kirjoitellut ja ihania kuvia - se possukuvakin. Joulun aikana tulee kyllä aina possumainen olo. Nyt on onneksi ollut mukavia ilmojakin, vaikka on satanutkin, niin tulee lähdettyä ulos. Vähän olo kevenee. Hyvää vuoden jatkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mitäs me possut :)
      Täälläkin paistaa aurinko ja nyt on ihan pakko lähteä ulos.
      Samoin sinne Turkuun, hyvää vuoden jatkoa!

      Poista
  7. Ihana postaus kuvineen. En toivo kummempia, kunhan kaikilla läheisillä olisi tänä vuonna hyvä. Kaikenlaista mahtui viime vuosiin.
    Sydämellistä uutta vuotta Kristiina. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tiia! Parempaa ei voisikaan uudesta vuodesta toivoa.

      Poista
  8. Mitään uudenvuoden lupauksia en ole koskaan tehnyt. Mutta parempaan huomiseen ajattelu on kyllä ollut mielessä. Miten se toteutuu se voidaan katsoa tämän vuoden osalta vuoden lopussa. Joulukoristeet on melkein kaikki vielä paikoillaan ja vielä pysyykin. 😁

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eipä niitä kannattaisi tehdäkään. Kovin harvoin niitä pystyy pitämään.

      Poista
  9. Anonyymi2/1/20 17:34

    Hyvää alkanutta uutta vuotta Sinulle :)

    VastaaPoista
  10. Minulla on possun muodot ilman ähkyä. En lupaa mitään, mutta toivon, että tämä vuosi olisi stressittömämpi kuin edeltäjänsä ja toivon aina, että läheisilläni olisi hyvä olla.
    Ihanaa alkanutta vuotta sinulle Kristiina <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sama täällä. Vaikka niin ähkyä ei olekaan, niin tuntuu että pakko on kiloja saada pois, sillä olisi mukavampaa olla kun ei nuo makkarat olisi aina tiellä :)
      Kiitos, samoin sinulle Outi <3

      Poista
  11. Tämäpä olikin kiva postaus. Itse en tehnyt uuden vuoden lupauksia, vaikka herkuttelua voisikin vähentää ja liikuntaa lisätä. Toivon lempeää ja hyvää vuotta muutaman vähän haasteellisemman ja raskaamman vuoden jälkeen.

    Hyvää uutta vuotta 2020 sinulle, Kristiina ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Toivottavasti vuodestasi tulee helpompi kuin edeltävistä <3

      Poista
  12. Hienot kuvat! Toivotaan että tämä vuosi tuo vain ja ainoastaan mukavia juttuja tullessaan:) Ihanaa alkanutta vuotta sinne ja mukavia bloggailuhetkiä♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivotaan etä jokaiselle meille tulee hyvä vuosi :)
      Sinulle myös.

      Poista
  13. Ihanasti olit tiivistänyt kaiken oleellisen ihmisten uuden vuoden suunnitelmista <3 Minä aion panostaa edelleen kunnon kohottamiseen ja keventämiseen. Treffit PT:n kanssa on jo sovittu :-)Ollaan kuulolla ja vinkataan elämäntapamuutosvinkkejä puolin ja toisin. Hyvää uutta vuotta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Teija. Sinä oletkin hyvin saanut otettua itseäsi niskasta kiinni ja saavuttanut tuloksia.
      Hyvää uutta vuotta sinnekin!

      Poista