06/12/2019

102



Selailin taaksepäin blogini Itsenäisyyspäivän postauksia.

Olen tehnyt niitä v:sta 2013 alkaen, ensin vanhassa blogissani ja v:sta 2018 tässä uudessa. Ainoastaan v. 2012, joka oli vanhan blogini ensimmäinen vuosi, en ollut tällaista postausta tehnyt.

Tämän vuoden itsenäisyyspäiväpostauksen kuva olkoon tämä ylläoleva kahta laulujoutsenta esittävä kuva. Laulujoutsenhan on Suomen kansallislintu, joten mielestäni se sopii erinomaisesti Itsenäisyyspäivän kuvaan. Nämä linnut ovat nähtävissä Maarianhaminassa, Lilla Holmeniin johtavan sillan yläpuolella.

  




Vuoden 2014 kuvan olen  ottanut mökiltämme. Tämä kuva on mielestäni yksi onnistuneimpia kuviani. Se kuvastaa rauhaa, luontoa, hiljaisuutta, vettä, metsää, kallioita eli kaikkea sitä mitä maassamme arvostan. 



V. 2013 Itsenäisyyspäivän vastaanotto pidettiin poikkeuksellisesti muualla kuin presidentinlinnassa. Silloin linna oli remontissa ja vastaanotto pidettiin Tampere-talossa. Kymmenet siniristiliput liehuvat saloissaan ja ilmakin on kaunis. Aina välillä on jopa ehkäpä puoli leikillään ehdotettu että Suomenkin itsenäisyyttä juhlittaisiin mieluummin kesällä kun on lämmintä, eikä keskellä talvea. 

Mutta ehkäpä juuri talvi sopii paremmin pohjoisen maan itsenäisyyspäivän viettoon. Meillä kun on pitkä pimeä ajanjakso juuri näihin aikoihin, niin eikö ole juuri silloin paikallaan hiukan juhlia.


(Kuva ei ole omani, vaan Yle:n sivuilta.)



V. 2016 kuvassa oli kaksi postikorttia. Toisessa kesäkuva ja toisessa talvikuva.

Neljä vuodenaikaa, mikä ihana asia!


Kunnon vanhanajan talvi pakkasineen ja lumikinoksineen. Hiihtoladut, luistelukentät ja jäätyneet luonnonvesialueet, pulkkamäet, lumiukot , kuuma mehu tai kaakao, nuotiolla paistettu makkara. Sisällä takkatuli, villasukat, kynttilän valo ja lämmin peitto.

Aina yhtä odotettu ja ihana kevät. Ensimmäisten muuttolintujen saapuminen, lumien sulaminen, kevätpurojen solina, valko-ja sinivuokot, koivujen hiirenkorvat ja hento viherrys. Mullan tuoksu, kahvihetki ulkoilmassa, vaikkakin ehkä vielä paksu peitto hartioilla.Tuntuu että kaikki on vielä edessä.

Kesä. Pitkät valoisat päivät ja yöttömät yöt. Kesäsade ja auringonpaiste. Lasten iloinen polskinta, metsämansikat heinänkorressa, jäätelö. Lomapäivät, kauniit auringonlaskut, aamukaste, kukat.

Ja syksy sitten. Kellastuvat lehdet, kypsyvät marjat ja sienet. Kuura nurmikolla ja oksissa. Savun tuoksu kun ohitat vanhan talon jossa on sytytetty tuli uuniin. Raikkaat aamut hallayön jälkeen. Jäätyneet vesilätäköt jotka ritisevät kun niihin astuu. Syyssade ja myrskyt.

Kaikki niin ihania!





V. 2017 kuvassa talvista Lapin maisemaa.   Sinä vuonna itsenäinen Suomi täytti 100 vuotta eli tänä vuonna tulee jo 102 vuotta täyteen. 



Viimevuotisessa kuvassa näytin virkatun Suomen lipun.


Illalla pääsemme taas seuraamaan tv:stä Itsenäisyyspäivän juhlaa presidentinlinnassa. Kotona nautimme pikkusyötävää kuohuvan kera ja siinä lomassa ihailemme, ihmettelemme, yllätymme siitä ketkä siellä taas nähdään ja kenen kanssa tai miten pukeutuneena.


Näin taitaa Itsenäisyyspäivän iltaa viettää muutama muukin suomalainen. Kuulutko sinä meihin, vai eikö voisi vähemmän kiinnostaa?



HYVÄÄ ITSENÄISYYSPÄIVÄÄ!

  

18 kommenttia:

  1. Huomio kiinnittyi kuvissa siihen, että vain Lapin kuvissa oli lunta. Linnan juhlat katson joka vuosi. Jotkut kritisoivat juhlapuvuista käytäviä keskusteluja. Itse entisenä käsityöyrittäjänä ajattelin pukuja käsityötaidon näytteinä. Tokihan siellä on paljon ihan teollisesti valmistettujakin. Itsekin tunnen henkilökohtaisesti yhden linnan juhlapukujen tekijän. Hyvää itsenäisyyspäivää sinne saaristoon!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Harvemmin täällä saaristossa lunta onkaan vielä joulukuun alussa, mikä on kyllä harmi. Tottakai noiden juhlien perimmäinen tarkoitus on juhlia itsenäisyyttä, mutta turhan vakavasti ei ehkä tuota televisiointia tarvitse katsoa, joten sallittakoon pienet hyväntahtoiset arvostelutkin :) Sinä osaatkin katsoa pukuja ihan eri silmällä ja varmaan kiinnität huomiota ihan eri seikkoihin kuin me jotka suunnilleen osaamme sanoa onko puku kaunis vai ruma. Tänä vuonna odotan näkeväni sen siivousalan nuoren yrittäjän puvun joka on valmistettu mm. siivousliinoista ja mopeista.

      Poista
  2. Hei. Itsenäisyysjuhla pidettiin Tampereella 2013, ei 2015. Muistan sen siitä, kun 2015 olin isäni kanssa Linnanjuhlassa presidentinlinnassa Helsingissä.
    Hyvää Itsenäisyyspäiväää teille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos korjauksesta Pentti. En tiedä mistä sain tuon tiedon että olisi ollut 2015. Nytpä pitää tehdä korjaus postaukseen. Joko siitä teidän linnanjuhlien vierailustakin on neljä vuotta? Aika kuluu nopsasti. Teille myös oikein hyvää Itsenäisyyspäivää.

      Poista
  3. Ihania kuvia♥ Kyllä vaan joka vuosi tulee linnanjuhlia seurattua jos vaan töiltä pystyy. Hellyttävä näky on vanhat sotaveteraanit jotka linnaan saapuvat, kovan ovat aikoinaan työn tehneet ja kiitos heille siitä! Hyvää itsenäisyyspäivää♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Sotaveteraanien joukko harventuu vuosi vuodelta. Sitkeimmät jaksavat vieläkin olla mukana <3

      Poista
  4. Kiitos näistä menneiden vuosien itsnäisyyspäivän kuvista. Itsenäisyyspäivä menee radiota kuunnellen ja välillä tv:tä katsellen erilaisia ohjelmia, jotka kaikki liittyvät Itsenäisyyspäivään. Illalla katson Linnanjuhlia. Hyvää Itsenäisyyspäivää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tellervo. Koko päivä taitaa ollakin täynnä tätä tärkeää päivää ja hyvä niin. Illalla juhlitaan sohvaperunoina :)

      Poista
  5. Ihanaa Itsenäisyyspäivää sinullekin!
    Juuri noin vietetään tätä päivää täälläkin.

    VastaaPoista
  6. Kiitos sinulle ja hyvää Itsenäisyyspäivää myös sinne.

    VastaaPoista
  7. Ihania kuvia - ja Suomen luonto, joka etsii vertaistaan vaikka talvea emme taida enää takaisin tänne etelään saada sellaisena kuin sen muistamme.
    Kiitos - hyvää itsenäisyyspäivän iltaa myös sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin voi olla että ne lapsuuden lumiset pakkastalven ovat taakse jääneitä.
      Oikein hienoa itsenäisyyspäivän viimeistä tuntia sinullekin😊

      Poista