10/11/2019

6 KUVAA KESÄSTÄ



Nyt tulee kesäkuvia.


Sain haasteen TUPLASTI TERAPIAA-bogista. Haasteessa julkaistaan kuusi kuvaa omasta kesästä ja valitaan kuvista se mieleisin.

Ei ollut ihan helppoa valita vain kuutta kuvaa kun niin paljon mukavia muistoja herättäviä kuvia löytyi omista kuvista.

Yllä olevan kuva valitsin koska se kertoo kesän aurinkoisesta päivästä kasvihuoneessamme. Pelargoni on tässä alkukesän kuvassa vielä kasvihuoneessa, mutta myöhemmin se kukki terassin pöydällä.




Yksi ensimmäisiä kukintansa aloittavia on kirsikkapuu. Tämän bongasin Turusta Aurajoen rannalta. Se somisti hienosti pientä kaupunkipihaa ja joen rantaa kävelevätkin saivat nauttia tuosta kauniista puusta.



Omalta mökkipihalta halusin näyttää saunamökkimme joka kesällä saatiin lopullisesti maalattua. Edellisen kesän maalailuja hiukan muuteltiin ja nyt se on sellainen kuin oli tarkoituskin.



Jokakesäinen ilonaihe on tämä runsaana ja pitkään kukkiva laventeli joka jo usean vuoden ajan on viihtynyt kasvihuoneemme vieressä. Tämä ei kelpaa jäniksille eikä kauriillekaan. Tästä olen ottanut alkuja kotipihallemmekin ja hyvin se tuntuu sielläkin viihtyvän. 




Tämä kuva on kesän Helsingin-matkaltamme. Sää oli erittäin helteinen koko vierailumme ajan ja nautimme täysin siemauksin matkastamme. Pääsispä kohta uudestaan tuonne!  Lisää matkakuviani täällä. 




Tämän haasteen teemana oli paras ja tämän auringonlasku-kuvan valitsin omaksi parhaaksi kuvakseni.

Näin voimakasta ilta-aurinkoa ei ihan aina näekään. Onneksi satuin juuri tänä hetkenä vilkaisemaan ulos ja kiirehdin rantaan kuvaamaan. Kuten tavallista nämä parhaat kuvaushetket ovat hetkessä ohi.

Tässä haasteen ohjeet:


Kuusi kuvaa kesästä- haaste:


Tämän vuoden teema on paras.
Julkaise kuusi kuvaa kesästä ja kerro mikä niistä on se parhain. 

Siis yksinkertaisuudessaan paras muisto, hetki, loppuun saatu projekti, valokuva yms.
Mikä vain sinusta on se paras muisto.

Haasta yksi tai useampi blogi
Ilmoita Tuplasti terapiaa-blogiin osallistumisesi
ja että saako siellä julkaista valitsemasi parhaan muistosi kuvan tulevassa koonti-postauksessa.

Kerätään parhaat muistot yhteen postaukseen.



Minä haastan mukaan:

Kotonasi.
Kivisen Vilman piha
Luonnon luomaa
Vägen till Stormskäret- Tie Myrskyluodolle




Käy katsomassa Tuplasti terapiaa-blogista lisää kesäkuvia.


Haastepostauksia on aina kiva tehdä ja melkein aina osallistunkin saamaani haasteeseen. 


💓💓💓
















40 kommenttia:

  1. Kauniita!
    On kyllä erikoisen komea auringonlasku!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli aika näyttävä auringonlasku tuona iltana.

      Poista
  2. Oi miten upeita kuvia ja ihania kesämuistoja! Tuo laventelimeri on niin hieno:) Leppoisaa isänpäivän iltaa ja alkavaa viikkoa❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Laventelit ovat niin ihania! Ja niiden tuoksukin miellyttää.
      Oikein mukavaa uutta viikkoa sinulle myös.

      Poista
  3. Ihanan kesäisiä kuvia!
    Hauska haaste.

    VastaaPoista
  4. Kiitos haasteesta! Noita laventeleja olen himoinnut mökkipihalleni, mutta en ole saanut aikaiseksi hankkia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Laventelit ovat kyllä niin kiitollisia kukkijoita. Ja sopivan yksinkertaisen näköisiä minun makuuni, varmaan sinunkin :)

      Poista
  5. Kiitos haasteesta! Nyt pitääkin ryhtyä selailemaan kesäkuvia, kun sellainen aikarako jostain löytyy. Minunkin mielestäni tuo auringonlasku oli kaikista kauniista kuvistasi lumoavin. Mukavaa alkua uudelle viikolle ❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti ehdit osallistumaan tähän haasteeseen.
      Sinulle myös oikein hyvää viikkoa <3

      Poista
  6. Niin ihania kesäisiä kuvia! Tuo viimeinen on minustakin kaikkein kaunein ❤️
    Nyt on ulkona niin harmaata ja sateista, että taidanpa piristää mieltäni kokoamalla veneilykauden kauneimmat kuvat yhteen ja samaan postaukseen :)
    Mukavaa alkanutta viikkoa sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Ansku. Odotan mielenkiinnolla hienoja veneilykuviasi.
      Sinulle myös ihanaa viikkoa!

      Poista
  7. Kiitos haasteesta Kristiina. Lupaan toteuttaa sopivan hetken tullen, mutta siihen voi mennä tovi (jos toinenkin).

    Ja siis ihan mielettömän upea tuo auringonlaskukuva! Kertakaikkisen uskomattoman hienot värit! Ja taitavasti tallennettu <3.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei tarvitse stressata tämän haasteen kanssa. Tuo auringonlasku oli kyllä vertaansa vailla.

      Poista
  8. Kuva auringonlaskusta oli jäänyt mieleeni, on todella sykähdyttävät värit. Kirsikkapuukin on aivan ihastuttava vaaleanpunainen hattarapilvi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Auringonlaskun värit olivat hienot. Ja kukkiva kirsikkapuu on hienoimpia näkyjä keväällä.

      Poista
  9. Marraskuussa onkin ihanaa muistella kesän muistoja.
    Ihanaa marraskuun tunnelmaa sinne pohjoiseen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kesää on kiva muistella ja tulevasta keväästä haaveilla. Mutta nyt elän mielelläni syksy ja talvea välillä. Kaikki vuodenajat ovat omalla tavallaan hienoja.
      Kiitos, sinulle myös oikein mukavaa marraskuuta!

      Poista
  10. Minusta kesämökki kuva on kaikista hienoin.
    Olen asunut lapsuuteni Lappajärven rannalla ja kun 19-vuotiaana muutin sieltä pois haaveeni oli saada oma kesämökki. Se sama haave on vielä nytkin, yli 50-vuotiaana ja taidan kuollakkin se haava mukanani. Mutta sellaista elämä vain on, joskus epäreilua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ok. Olen tosi tyytyväinen saunamökin väritykseen ja siihen että vähensimme valkoista ja tilalle tuli enemmän mustaa.
      Niin toivon että sinäkin saisit haaveesi toteutettua!

      Poista
  11. Upeita kesämuistoja, tuo viimeinen kuva on kyllä kertakaikkisen upea!

    VastaaPoista
  12. Ihanat kuvat!

    Kiitos haasteesta, vastaan siihen mielelläni ihan pian :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Susanna. Kiva että otit haasteen vastaan.

      Poista
  13. Ah miten hemmottelevaa on näitä kuvia katsella, sillä harmaa pimeys on vallinnut jo monta päivää.

    Kivaa uutta viikkoa Kristiina. 💖

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Harmaata on täälläkin päin. Mutta kyllä se kesä sieltä vielä tulee.

      Poista
  14. Kesäiset kukkakuvat ovat ihania, mutta tuo auringon lasku on kyllä tosi komea.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kesä ja kukkaset kuuluvat kyllä yhteen. Ehkä tuo auringonlaskukin on komein kesällä.

      Poista
  15. Ihania kesäkuvia ja kivoja muistoja menneeltä kesältä ♥

    VastaaPoista
  16. Ihana, ihana kesä! Juuri tällaisina sateisina synkkinä päivinä on ihan parasta löytää tämä postaus ja kesän energia :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kesään päin ollaan menossa, mutta ensin talvi ja kevät :)

      Poista
  17. Kauniita kuvia. Olet saanut hyvän kuvan Oodista. Ja toi teidän sauna on kyllä ihana! Meillä on nyt ensimmäinen oikein kunnolla viileä päivä. Olen riemuissani vaikka paleleekin. Kuuman kesän jälkeen tämä on kyllä luksusta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mieli palaa ihaniin kesäisiin päiviin Helsingissä kun katselen tuota kuvaa. Sauna on valmiiksi maalattu. Itse mökki on vielä maalaamatta, mutta toivottavasti ensi kesänä saadaan se tehtyä.
      Ihanaa että teillekin on tullut viileämpää. Siitäkin voi nauttia kun palelee ja voi laittaa lisää vaatteita päälleen!

      Poista
  18. Olipa ihania kuvia ja tunnelmia!
    Tuo kirsikkapuu on ihan uskomattoman kaunis! Aah ja ooh!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Riina. Kukkivat kirsikkapuut ovat aivan ihania kevään kaunistuksia.

      Poista
  19. Valloittavia kesäkuvia.

    VastaaPoista