27/10/2019

LIIAN AIKAISTA



Kuulutko sinäkin niihin ihmisiin jotka päivittelevät liian aikaista joulutouhottamista kun lokakuun alkupuolella jo alkaa kauppoihin tulla jouluisia somisteita?

Minä ainakin kuulun heihin, enkä ollenkaan kaipaa noin aikaisin mitään joulusta muistuttavaa. Mitään jou...kausivaloja en ole ripustanut vielä mihinkään, mutta muutama lyhty on jo sytytetty ulos. Sen se pimeys saa aikaan että tunnelmavaloja rupeaa kaipaamaan. 



Juuri ihasteltiin keltaisia lehtiä puissa ja maassa ja nyt puut ovat paljaina. Enää ei saa kauniita syyskuvia, vaan kaikki näyttää niin alastomalta ja kuihtuneelta. Viimeiset kukkasipulit istutin maahan eilen.

Mutta ainahan sitä kauneutta kaipaa ja jos ei sitä ulkoa löydy, niin sitten ainakin lehtien sivuilta. Aamukahvia juodessani tulin avanneeksi sisustuslehden uusimman numeron ja eikös sieltä pompahtanut näkyville mitä kutsuvampia joulutunnelmakuvia.

Kun aamu oli vielä hämärä ikkunoiden ulkopuolella sytytin pari tuikkua somistamaan kahvihetkeäni. Tuikut ja lehden kuvat saivat jo minutkin joulutunnelmaan. Tiedän, jouluun on vielä pari kuukautta, mutta siltikin.



En ole ollenkaan innokas kokkaaja. Sen homman hoitaa meillä tuo J, mutta kun luin reseptejä jouluisiin herkkuihin, niin yksi ja toinenkin ohje rupesi houkuttamaan. Ainakin tuota salaattia ja noita leivonnaisia olisi kiva kokeilla täksi jouluksi.

Perustarjoiluthan ainakin meillä jouluisin sisältävät ne ruoat joita ilman ei joulu tule, mutta jotain uutta saattaa pöytään ilmestyä. Niinkuin viime jouluksi valmistettu bataattilaatikko, josta tykättiin kovasti.

Joka joulu päätetään että nyt ei sitten tarvitse laittaa niin montaa sorttia, kun kaikki kuitenkin ovat ähkyinä, mutta koska tuohon päästään, sitä en tiedä.

Otin vielä toisen mukillisen kahvia ja jatkoin lehden selailua. 

Minkähänlaisen koristelun kestokuusemme tänä vuonna saa? Sijoitammeko sen sisälle olohuoneen nurkkaan niinkuin ennenkin, vai viemmekö sen peräti ulos terassille josta se ikkunan takaa tuikkii kivasti, eikä vie tilaa sisältä?

Pitäisikö hommata jonkinlainen apupöytä että mahtuisimme koko joukko syömään hiukan väljemmin?

Tarttuvaa tuo jouluhuuma.


KIVAA PÄIVÄÄ SINULLE!

Joko osallistuit arvontaan blogissani? Jos et,niin kurkkaa edelliseen postaukseen.





28 kommenttia:

  1. Jouluhuuma on tarttuvaa :) Itse en ole vielä paljoakaan miettinyt joulua, kun perheen kokoonpano silloin vähän epäselvä mutta muutaman lahjan olen onnistunut hankkimaan.

    Kaunista lokakuun loppua ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onhan se tarttuvaa. En totta puhuen ole itsekään koin paljoa sitä vielä miettinyt, saati lahjoja hommannut.
      Samoin sinulle Maikku, ihanaa syksyn jatkumista <3

      Poista
  2. Ärsyttää todella kauppojen jouluvouhotus melkein heti kesän mentyä! Kaikki haluavat tietysti oman osansa joulumyynnistä. Pakko aloittaa vuosi vuodelta aiemmin. Olen ole ollenkaan mukana tuossa touhussa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kun kaikki alkaa niin aikaisin niin jouluun mennessä alkaa jo kyllästyttää.

      Poista
  3. Rakastan super paljon joulua ja mulla onkin jo kynttilöitä, jouluvaloja ja muita jouluisia tunnelmanluojia koti täynnä, hups! ♥

    https://jasukuvaa.blogspot.com/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinä ehditkin nauttia joulutunnelmasta pitkään ja sehän on kivaa jos joulusta kovasti tykkää.
      Mukavaa joulun odotusta sinulle!

      Poista
  4. Jouluhuuma on todella tarttuvaa, enkä edes yritä pistää sille kampoihin, kunhan tässä nyt veneen noston myötä alan pääsemään ns. talvimoodiin. Niin kauan kun vene on vedessä, en jostain syystä osaa edes ajatella mitään jouluun liittyvää. Tänään kun kymmenes veneilykautemme saatiin päätökseensä ja vene siirrettyä telakalle odottamaan nostoa, niin eiköhän se talven odottelu ja joulun fiilistely tästä ala pikkuhiljaa lisääntymään. Saatanpa jonkun jouluisen lehden jopa ostaa vielä tänään kun käyn kaupassa :)
    Tunnelmallisia lokakuun lopun päiviä ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuntuu varmaan todella aikaiselta alkaa jouluhössöttää silloin kun veneilyaika on vielä melkein menossa. On mukavaa kun saatte veneen tänä talvena katon alle niin ei tarvitse miettiä miten se säilyy talven mahdollisissa myrskyissä.Osta joululehti jos uskallat. Saatat joutua joulukuumeen valtaan :)

      Poista
  5. En pidä siitä, että joulua aletaan juhlistamaan jo lokakuun lopussa. Emmehän me juhli esimerkiksi juhannusta huhtikuussa tai pääsiäistä tammikuussa. Minusta joulu menettää merkityksensä jos juhlinta aloitetaan liian aikaisin mutta kuten olen omassa blogissani todennut "jokainen tyylillään". Toivon, että kauppakeskusten joulusuklaat ja joululaulut eivät vyöryisi vielä päälle moneen viikkoon. Itse asiassa eilen jo näin joulukarkkeja kaupassa. Ja naapuritalon parvekkeelle on ilmestynty jouluvalot - ei minusta näytä ollenkaan kausivaloilta. Ensimmäistä joulukuusta tässä jo odottelen eli kuka mahtaa ehtiä tuoda sen pihalleen ekaksi.

    Mukava sunnuntaita Kristiina <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinhän se on että jos jo nyt aloittaa "jouluttelun" niin sitten kun se joulu todella on käsillä, niin ei enää tunnu oikein miltään. Entisaikaan kun ainakin meillä kuusi koristeltiin vasta aatonaattoiltana, niin oli niin ihana herätä aattoaamuna kuusen kynttilöiden loisteeseen.

      Poista
  6. Joulu joka päivä, sillä mennään ❤️ Joulu ei ole ajankohta, se on tunne ❤️ Hössöttäminen vähenee näköjään sitä mukaa kun lapset kasvaa aikuisiksi. Paitsi jos sattuu oma lapsi olemaan Santa Parkissa töissä ❤️
    Mukavia päiviä sinulle ❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Paljon muuttuu kun lapset kasvavat ja joulupukin vierailutkin jäävät pois. Mutta ihan kivaa on silloinkin. Lapsesi varmaan saa tarpeeksi joulusta tuolla töissä ollessaan, vai?
      Ihanaa joulun odotusta sinullekin!

      Poista
  7. Joulufiiliksissä ei ole mitään vikaa tähän aikaan vuodesta.
    Ylitsepääsemätön määrä kuusenkoristeita kaupassa tökkii pahasti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hiukan maltillisesti voi jo fiilistellä. Kauppojen joulukoristeosastot olen vielä kiertänyt kaukaa. Enkä oikeastaan edes tarvitse mitään uutta kun vanhoja koristeita on riittämiin.

      Poista
  8. En tykkää liian varhaisesta joulumainostuksen alkamisesta. Ylenpalttinen koristeiden ja krääsän tyrkytys ärsyttää erikoisesti - miksi sitä pitää alkaa pakottaa kuluttajien kurkusta alas jo lokakuussa (tai ylipäätään ollenkaan)? :D

    Marraskuun lopulla alan itsekin jo fiilistellä joulun aikaa, mutta ennen sitä haluan ensin fiilistellä synkän ja harmaan syksyn kunnolla ennen kuin alan laittaa jouluvaloja ja koristeita esiin. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei taida kovin moni tykätä aikaisemmasta joulujuttujen aloittamisesta. Marras-joulukuun vaihteessa on minunkin mielestäni sitten jo ihan sopivaa aloittaa koristeiden, kuten jouluvalojen laitto. Adventtikyntteliköt kaivan silloin esille.

      Poista
  9. Huomaan, että välttelen jo ihan normaalia kaupassakäyntiäkin, koska en halua törmätä joulukoristeisiin tähän aikaan vuodesta. Saati kuunnella j-aiheista taustamusiikkia pakollisten ruokaostosten yhteydessä.

    Koitan kuitenkin olla olematta ilonpilaaja ja antaa jouluihmisten touhuilla rauhassa. Pysyttelen mieluummin hissunkissun sivussa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No täällä en onneksi sentään vielä ole joulumusiikkiin törmännyt kauppareissuillani.
      Koristeita jo näkyy aika monessakin paikassa.
      Viisaasti teet kun et ole huomaavinasi jouluintoilijoiden puuhia. Ei sille kuitenkaan mitään voi tehdä.

      Poista
  10. Kukin tavallaan, mutta nautitaan syksystä ja mielestäni marraskuussa voi hiljakseen alkaa ripottelemaan joulua, jos siltä tuntuu. Mutta joka vuosi tuntuu, että kaupallisuus tunkee joulua yhä aikaisemmin.

    Kivaa uutta viikkoa Kristiina. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaupoissa saattaa iskeä sellainenkin tunne, että jos et nyt heti osta sitä puuttuvaa jouluvalosarjaa tai tähteä niin sitten ne ovat jo loppu kun itse herää niiden ostoon. Niin kävi mulle kukkasipulien kanssa tänä vuonna. Vain joitakin rippeitä oli jäljellä ja niistä sitten yritin valita jotain mieleistä. Eli melkeinpä pakotetaan aloittamaan kaikenlainen ostelu liian aikaisin.

      Poista
  11. Oh I love Christmas! But I prefer to enjoy everything the month brings, slowly ... One day at the time. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. I love Christmas too. But it is too early to start with Christmas-things.

      Poista
  12. Kyllä, olen jouluhössöttäjä ja rakastan joulua. Ostin Saksasta kesälomareissulla jo syyskuussa suklaakalenterit isommille lapsenlapsille ja myös joulu- tai syyskoristeita, isoja kultaisia tammenterhoja. Glögikausi on aloitettu jo ajat sitten mökillä. Jo ennen kuin glögit oli asetettu kaupan hyllyille. Piti pyytää varastosta 🤣 Muutaman lahjankin olen hankkinut, virittänyt nettiradion Jouluradiotaajuudelle ja hiukan kuunnellut sitä, rakennellut pieniä valoja, ehkä enemmän kaamosvaloja ja ostanut yhden joululehden. Pikkuisin askelin, pikkuhiljaa ajatukset kääntyvät miettimään joulua ja jotain valmistelujakin sitten, kun siltä tuntuu. Koskaan ei voi aloittaa jouluajatuksesta nauttimista liian aikaisin. Ei siis ole liian aikaista - minun mielestäni. Toivottelen täältä mantereelta aurinkoista pakkaspäivää sinne Ahvenanmaalle ❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Saksasta voisin kuvitellakin saatavan ihania joulujuttuja. Meillä ei glögiä vielä olla juotu, vaikka viimevuotisiakin on vielä kolme pulloa jäljellä. Nyt kun illat ovat pimentyneet, niin ehkä kohta jo aloitellaan.
      Kiitos samoin sinne. Aurinko paistaa täälläkin ja aamukävelyllä oli paikoin liukasta.<3

      Poista
  13. Kyllä se minutkin vähän yllätti kun kävin kaupassa ja siellä jo tavaroita oli esillä ja lisää avattiin laatikoista. Sitä kun siellä ihmettelin sanoi laatikon avaaja että pitää aloittaa ajoissa kun tavaraa on tullut niin paljon että saadaan kaikki ajoissa esille. Eilen mies osti töistä partiolaisten joulukalenterin, että näin se etenee.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt taitaa jo alkaa olla joulutavarat esillä joka kaupassa. Pikkuhiljaa kohti joulua mennään, halutaanpa tai ei.

      Poista
  14. Jos minä joulua rakastava kertoisin teille milloin olen aloittanut joulukoristeiden laiton, niin te pyörtyisitte, mutta minäpä en kerro, enkä kysele milloin te alatte pikkuhiljaa laittaa joulua, eihän se minulle kuulu. Onneksi me jokainen saamme laittaa joulua silloin kun haluamme. Minä ainakin olen opetellut ettei muiden joulun laitto kuulu minulle, eikä minun tarvitse sillä mieltäni kuormittaa.
    Oikein ihanaa joulunalusaikaa kaikille
    ja mukavaa tiistai iltaa sulle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pidetään salaisuutena joulun aloittamiset :)
      Sinulle myös kivaa joulun odotusta!

      Poista