16/08/2019

SOHVAPÖYDÄN UUSI ELÄMÄ



Hei!
Instan puolella jo vilautinkin tätä mosaiikkipintaa, mutta nyt näytän mitä siitä loppujen lopuksi tuli.

Tämä levy johon mosaiikit on sommiteltu kuului aikoinaan sohvapöytään, joka meillä oli käytössä monta, monta vuotta sitten. Silloin siinä ei noita mosaiikkeja ollut vaan pinta oli sileä ja maalattu. Pöytä on joskus  kirpparilta  hankittu.

Sitten luovuimme pöydän käytöstä ja tytär innostui jossain vaiheessa päällystämään sen uudestaan. Ja hieno siitä tulikin. Hän ei kuitenkaan ottanut sitä käyttöön ja pöytä päätyi varastoomme odottamaan parempia aikoja.

Jossain vaiheessa minä puolestani keksin että jos pöydästä sahaisi jalat pois niin siitä voisi tehdä seinäkoristeen. Mutta sitäkään suunnitelmaa ei koskaan viety loppuun ja niin pöytälevy sai edelleen olla varastossa. Jalat kuitenkin oli jo ehditty poistaa joten pöytänäkään sitä ei enää voinut käyttää. Kun ihminen on impulsiivinen ja ideoita pulppuaa päästä niin näinkin voi käydä, ja käykin!

Kunnes tuo levy taas muistui mieleen. Kotona sohvapöytämme on muuten mieluinen, mutta se on liian iso ja harmittaa aina kun sohvalle mennessä joutuu pujottelemaan pöydän ja sohvan välistä eikä liikkumiselle jää tarpeeksi tilaa. Mutta tuon levyn kokoinen pöytä olisi juuri sopivan kokoinen sohvan eteen.

Mutta kun ne jalat puuttuivat. Ruvettiin pohtimaan minkälaiset jalat olisivat sopivat. Metallinen jalusta olisi hieno, mutta niitä ei niin vaan ole saatavissa ja jos jonkinlainen löytyykin, niin koko ei ehkä ole juuri oikea.


 



Päätettiin sitten tehdä jalat puusta ja maalata ne. Nyt ovat jalat paikoillaan, joten pöytä seisoo jo tukevasti lattialla. Ihan ei kuitenkaan vielä näytä valmiilta eikä varsinkaan kovin hyvältä. 



Rosoa ja kulumaa on siellä täällä eikä värikään ole se mitä haluamme. Väriä on helppo vaihtaa maalaamalla, mutta oikean värin valitseminen ei ole helppoa. Ja mietintää aiheutti myös se maalataanko kaikki saman värisiksi, vai tulevatko jalat toisen värisiksi. 



Pöydän kulmissa on pyöreät lasikoristeet, mutta yhdestä kulmasta se on hävinnyt ja kulma on muutenkin kärsinyt. 



Pöytä näytti hiukan orvolta uusine jalkoineen ja keksittiin laittaa vielä poikkipuut jalkojen väliin. Nyt on paljon parempi. Rosot on myös siloitettu ja pitää vielä hioa. J teki työn ulkona joten pölyltä sisätiloissa vältyttiin. 



Kekseliäisyys on monta kertaa niin tarpeen. Muistelin että minulla on kaulakoru jota en ehkä ole kertaakaan käyttänyt ja siinä oli lasipalleroita jotka voisivat korvata puuttuvan kulmakoristeen.

J tietysti ensin miehille tyypilliseen tapaan vähätteli keksintöäni, mutta soviteltuaan sitä hetken paikoilleen hyväksyi sen kuitenkin. Ja hyvin se täyttikin tehtävänsä. 



Istuu tuohon kulmaan niinkuin olisi aina siinä ollut. 



Pöydän väriksi valittiin aina tyylikäs musta ja sekä jalat että pöytälevyn reunat maalattiin kahteen kertaan.

Nyt on sopivan kokoinen sohvapöytä ja sen ympärillä mahtuu vapaasti liikkumaan. Vaikka itse sanonkin, niin mielestäni aika onnistunut muutos ja sopii meidän tyyliin ihan täydellisesti. 



Pöydän pinta on hiukan epätasainen ja sen suojaamista mietitään vielä. Lasilevy olisi ehkä paras ratkaisu tuohon päälle, mutta pysyykö se paikoillaan?

Tuo saumausmateriaali on huokoista ja voin kuvitella että jos siihen kahvi-tai viinitahra tulee niin sitä on ehkä vaikea saada pois.

Niinpä nyt ainakin ensiavuksi päätettiin suojata pinta lakkaamalla. 






Nyt ei enää tarvitse harmitella liian suuren sohvapöydän kulmista saatuja mustelmia. Tuntuu että pöytä on juuri se oikea pöytä tähän paikkaan. Ja mikä parasta, varmaan ei samanlaista ole kenelläkään!

Vielä askarruttaa se lasilevy pöydän pintana. Onko kellään kokemusta sellaisesta? Pysyykö se paikoillaan vai pitääkö se jollain konstilla kiinnittää?



IHANAA JA TOIVOTTAVASTI  KESÄISTÄ VIIKONLOPPUA KAIKILLE! 


💙💙💙

20 kommenttia:

  1. Kannatti säilöä levy :). Hieno ja tosiaankin uniikki lopputulos siitä syntyi. Ja käytännöllinenkin vielä, mikä itsellenikin on se tärkein asia tätä nykyä.

    Meillä on ollut ruokapöydän päällä lasilevy ja sitä piti muistaakseni paikallaan sellaiset levyn kulmiin liimatut huomaamattomat silikonin (olikohan se silikonia..) palat, jotka estivät lasin luisumisen pöydällä, mutta halutessaan levyn sai nostettua pois paikoiltaan ilman, että piti alkaa irrottelemaan mitään. Voisin kuvitella, että toimisi teilläkin hyvin, etenkin kun on epätasainen tuo pöydän pinta.

    Hyvää viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen tyytyväinen että säilytettiin. Pitää miettiä vielä tuon lasin hankkimista. Voisi olla ihan järkevää tällä pöydällä.
      Samoin sinulle!

      Poista
  2. Kannatti tehdä muutos. Oikein kiva tuli! Itseasiassa juuri nyt kirjoitan mökillä läppärillä, joka on lasilevyisen pöydän päällä! Pöytä tehty vanhasta viljavaraston ovesta (mökki on tämä viljavarasto). Sitä ei voisi käyttää ilman lasia. Lasi pysyy ihan hyvin paikoillaan, vaikkei ole millään kiinni. Lasilevy on niin painavaa, ettei liiku. Meillä lasi on siis puun päällä. Teidän pöytä voi olla hieman liukkaampi. On olemassa sellaisia pikkusormen pään kokoisia läpinäkyviä pehmusteita. Meillä tällaiset pehmusteet ovat lasilevyjen välissä, etteivät ota kiinni toisiinsa. Pöytä on niin iso, että lasilevy oli pakko olla 2-osainen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, kiva että tykkäät. Voi tosiaan olla että meidän pöydän pinta on liukkaampi ja vaatisi jotkut tuon tapaiset "liukuesteet" kuin Annukka tuosta edempänä mainitsi. Kiitos vihjeistä. Mietitään kuinka toimitaan.

      Poista
  3. Tulipahan upea pöytä ja nuo värikkäät lasipallot kruunaa kokonaisuuden, Tälläisestä olen haaveillut itsekin.

    Kivaa viikonloppua Kristiina. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ainakin erikoinen tuli. Ei, tykätään kyllä täysillä ja koko on ihan passeli.
      Samoin sinulle <3

      Poista
  4. Tulipa pöydästä hieno ❤️
    Mukavaa viikonloppua ❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Rita. Muuttui aika paljon.
      Hyvää viikonloppua❤️

      Poista
  5. Vau! Tosi hyvän näköinen pöytä! Hyvä idea laittaa nuo poikkipuut ja musta on värinä aivan täydellinen. Rentouttavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ilman noita poikkipuita vaikutti aika keskeneräiseltä. Mietittiin vaalean siniharmaata väriä myös mutta onneksi päädyttiin mustaan.
      Samoin sinulle!

      Poista
  6. Todella kaunis pöytä ja varmasti tuntuu hyvältä kun se on yhdessä tehty. Kuten tuolla on jo mainittukin, niin voit laittaa lasin alle pienet silikonipehmusteet. Ne ovat läpinäkyviä ja pitävät lasin paikallaan.

    Oikein mukavaa viikonloppua :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. onhan siinä enemmän tunnearvoa kun on itse suunniteltu ja tehty. Paitsi nuo mosaiikit on tyttären sommittelemia.
      Samoin sinulle!

      Poista
  7. Upea ja persoonallinen sohvapöytä! Ja mikä parasta tällaista ei todellakaan ole kenelläkään muulla kuin teillä. Yhdessä tehty ja tuunattu - pidän kovasti!

    Lasilevy pysyy paikoillaan "silikonitassujen" avulla. Ovat todella huomaamattomia joten "eivät juurikaan näy". Vaikka pöytä on näin pieni en laittaisi paksuakaan lasi ilman silikonia tason päälle.

    Kun pöytälevy on näin pieni niin minusta lasin ei tarvitse olla karkaistu mutta kannattaa varmaan ottaa laminoitua lasi kuitenkin. Laminoitu lasi on normaalia lasia, jonka tekee turvalliseksi kahden lasin välissä oleva laminointikalvo. Jo laminoitu lasi rikkoutuu lasin palat jäävät kiinni laminointikalvoon ja eivät näin aiheuta vaaraa.

    Kivaa lauantaina Kristiina <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anopillani oli sohvapöydän päällä lasilevy ja muistelen että hänellä oli jonkinlaiset "tassut" pöydän kulmissa pitämässä levyä paikoillaan.
      Tutkaillaan eri vaihtoehtoja. Saa nähdä mihin päädytään.
      Oikein kivaa lauantaita sinullekin <3

      Poista
  8. Hieno tuli pöydästä yhteistyönä ja vielä niin trendikäs musta! Olen haaveillut puutarhapöydäksi tuollaista, mutta en ole saanut aikaiseksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yhteistyö on valttia! Sopisikin hyvin puutarhapöydäksi. Vaikka tuo puupinta ei ehkä olisi kovin kestävä jos taivasalla olisi?

      Poista