06/05/2019

PIHAKUULUMISIA



Kolea sää sai meidät vielä mökille menon sijasta jäämään kotiin. Ja olihan meillä pihalla hommiakin. Lisäsin uutta multaa kukkapenkkeihin ja hiukan kanankakkaa lisäksi. Kastelin myös sillä kuivaa on ollut viime aikoina ja tuuli kuivattaa vielä lisää.

J kokosi ostamamme kottikärryt. Miten hienot ja kiiltävät ne vielä ovatkaan! Olimme ajatelleet täällä kotipihalla selviävämme ilman kottikärryjä, kun pihatöitä ei ole kuin parin kukkamaan verran, mutta kyllähän ne tarpeen ovat täälläkin kun multapusseja siirrellään autosta pihalle. 

Nyt kanankakka tuoksuu. Joku voisi nyrpistellä nenäänsä moiselle tuoksulle, mutta minä tykkään. Tuntuu siltä että on tehnyt jotain hyvää kasveille ja näkee mielessään miten ne nyt alkavat kasvaa ja voimistua oikein todella.

Kukkamaat tässä kodissa ovat vasta viime syksynä laitetut, joten kovin kummoisia ne eivät vielä ole.

Purppuran väristä laukkaa istutin ja siinä näkyykin jo nuppuja. Kukkimista on odotettavissa touko-kesäkuussa jos kaikki menee nappiin.





Syksyllä toin mökiltä laventelia ja tökkäsin varsia multaan täällä kotipihalla, mutta ne eivät oikein hyvin ole talvesta selvinneet, joten ostin muutaman taimen ja laitoin aikaisemmin istutettujen viereen. Mökillä laventelit ovat selviytyneet hyvin ja toivon että näistäkin tulee kestäviä ja reheviä.

Ehkä tämä ei paikkana ole yhtä hyvä kuin mökin aurinkoinen kukkamaa, sillä tähän paistaa aurinko vain puoli päivää.



Orvokit tuntuvat viihtyvän ja hopeahärkki leviää jo lupaavasti. Senkin toin mökiltä syksyllä. 



Mehitähti on  vaatimaton kasvupaikkansa suhteen ja reunustaa kukkapenkkiä yhdeltä reunalta. 



Valkoiset helmililjat aloittavat kukintaansa ja toisessa kukkapenkissä on samoja sinisenä. 



Kurjenpolvet voivat tosi hyvin ja ovat kasvaneet jo melkoisesti.Sen sijaan kaksi heinäkasvia jotka istutin syksyllä näyttävät enemmänkin kuolleilta kuin eläviltä. Saa nähdä tuleeko niistä mitään. 



Toisella puolella taloa terassilla on  orvokkeja jotka eivät kylmyydestä pahastu. Kesäkukkien istuttamista pitää vielä odottaa, eikä oikein ole selvillä vielä mihin niitä edes istutetaan ja minkälaisia. 



Viiruhelpi jaksaa kasvaa ja ilahduttaa silmää ruukussaan, jossa se on talvehtinut. Leikkasin sen ihan lyhyeksi syksyllä ja laitoin peitoksi hiukan havuja ja nyt se on taas  vihreä. Sille pitää kuitenkin antaa uutta multaa ja lannoitusta että jaksaa viheriöidä koko kesän.


Suunnitelmissa ja haaveissa on myös jonkin pienen puun hankinta etupihalle, mutta nuukuus iskee aina kun katson hintoja. Runkosyreeni on ollut mielessä ja sen hintakaan ei ole kovin korkea. Kirsikkapuukin olisi kaunis, mutta ehkä vaan silloin kun kukkii. 

Puuasiaa pitää vielä kypsytellä.




OIKEIN KAUNISTA KEVÄISTÄ VIIKKOA KAIKILLE! 


17 kommenttia:

  1. Ihana, melkein kesäinen vauhti sinulla on jo pihassasi!
    Onpa mieltä lämmittävää katsella näitä kuvia :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pikku hiljaa ilmestyy kesän merkkejä pihalle. Eletään nyt ihanaa kevään aikaa.

      Poista
  2. Onpa kaunis tuo mehitähti!
    Ja kyllä siellä kevään merkkejä näkyy selvästi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mehitähdet ovat kauniita eikä niitä saa hengiltä millään!

      Poista
  3. Meilläkin on tuota kurjenpolvea yhdessä penkissä. Se taitaa olla sellainen, joka selviää hyvin talvesta. Sinulla on puutarhahommelit ja perennapenkit hyvällä mallilla. Täällä pitäisi mennä käymään multakaupassa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kurjenpolvi on kokemukseni mukaan hyvin viihtyvää sorttia. Mökillä se on jo levinnyt mukavasti joten halusin sitä tänne kotipihallekin. Hiukan tyhjää on vielä, mutta kukkapenit täyttynevät kun kasvit kasvavat.
      Onnistuneita multaostoksia ja kivaa kevään jatkoa sinulle!

      Poista
  4. Koleata on. Siitä huolimatta myös mökillä ollaan oltu ja pihatöitä tehty. Mehitähdet ovat aina niin ihastuttavia. Minulla myös viiruhelpi ruukussa talven yli. Jotain elämää siellä jo näkyy.Tulisipa hieman lämpimämpää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Todella koleata ja tuulista, kuinkas muuten :) Mökillä ollaan vasta oltu muutaman kerran kun kylmän sään vuoksi ei oikein houkuta. Tuntuu ettei ole järkeä mennä sinne sisälle istuksimaan.
      Loppuviikoksi lämpimämpää luvattiin, joten tähdätään sinne.

      Poista
  5. Kauniita kuulumisia!
    Koleaa on, mutta orvokit, siniset ja valkoiset helmililjat, sekä pääsiäiseksi ostamani keltaiset hyasintit piristävät värikkyydellään pihan muuten vielä hieman laimeaa ilmettä :)
    Nuo mehikasvit ovat kyllä kivan näköisiä. Täytyykin ihan tosissaan miettiä mihin niitä voisin istuttaa.
    Tulisi nyt vaan ensin vähän lämpimämpää...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiios Ansku! Oikein sormet syyhyävät päästä käsiksi ulkohommiin ja hiukan on jo aloitettukin. Kylmyys vaan hidastaa. Mehikasvit ovat helppohoitoisia ja kivan näköisiä. Minä niitä siirtelen paikasta toiseen ja nyt niitä alkaakin olla siellä sun täällä sekä mökillä että kotona. Sain kymmeniä vuosia sitten muutaman mehitähden ystävältä ja niitä on matkannut mukanani kotoa mökille, sitten Turkuun, Kaarinaan ja lopulta taas takaisin Ahvenanmaalle. Ruukussakin niitä on kiva kasvattaa.

      Poista
  6. Teillähän taitaa olla kevät pidemmällä, kuin täällä mantereella.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En usko. Meille kevät yleensä tulee myöhemmin kuin mantereelle. Meri viilentää ilmastoa keväisin ja kesäisin, talvella päinvastoin.

      Poista
  7. Kauniilta ja keväiseltä näyttää. Tuo kurjenpolvi on kyllä kiitollinen kasvi, se ei paljon pakkasista välitä. Mietinkin, että ei teillä kevät taida olla pidemmällä kuin meilläkään ja sitten luinkin tuon sinun kommenttisi Hannelelle. Näin se varmaan on. Hyvää kevään jatkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Keväistä on, mutta tuuli on niin kylmä ettei ulkona paljon haluta olla.
      Sinulle myös oikein mukavaa kevättä!

      Poista
  8. Sieltä se vehreys kummasti kumpuaa vaikka onkin niin kylmä. Ihanaa ja toivottavasti aurinkoista viikkoa Kristiina. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaa että edes vihreää näkyy. Nämä kylmät tuulet alkavat kohta ottaa päähän ihan tosissaan.
      Tuulista huolimatta ihanaa viikkoa sinulle myös <3

      Poista
  9. Kiitos samoin! Toivotaan että tulisi lämmin viikonloppu, eikä pieni sadekaan pahitteeksi olisi.

    VastaaPoista