09/04/2019

ONKOHAN TÄMÄ SITÄ TAKATALVEA?



Ei auta vaikka kukka-asetelma on katon alla, sillä siltikin sitä peittää nyt lumikerros. Nuo molemmat kukkalajit ovat tosin melko hyvin kylmää, jopa miinusasteita kestäviä, joten eivätköhän selviä tästä. 



Etupihalla syksyllä istuttamani laukat ovat päässeet jo hyvään kasvun alkuun, mutta nyt taitaa tulla pieni viivästys kasvamisessa. Niiden kanssa samassa kohtaa kukkapenkkiä ovat viikonlopuksi ostamani orvokit, jotka nyt ovat melkeinpä lumen alla piilossa.

Lumilapiot on jo viety varastoon, eikä niitä sieltä ihan heti aleta kaivella esiin. Luotetaan siihen että tämä lumi sulaa pian.

Autossa on kesärenkaat ja yksi läheltä piti-tilanne minulla oli aamulla kun meinasin kääntyä ja vilkkukin oli päällä, mutta auto ei suostunutkaan hiljentämään vauhtia tarpeeksi nopeasti vaan liukui vaan eteenpäin. Juuri samanaikaisesti oli sieltä minne minä olin kääntymässä tulossa toinen auto ja  kun hän näki että aion kääntyä, tuli sieltä eteeni koska hän ei  huomannut etten saakaan autoa kääntymään. Hän onneksi oli sen verran vikkelä ajossaan että ehti alta pois ennen kuin minä olisin törmännyt hänen kylkeensä.

Kotiin päin ajoinkin sitten vielä varovaisemmin ja kotimatka sujui hyvin.



Tämän verran lunta on nyt tullut. Voiskohan tätä jo kutsua takatalveksi? Takatalvi määritellään nimittäin niin että jos terminen kevät ( vrk:n keskilämpötila nousee pysyvästi 0-asteen yläpuolelle) on jo päässyt hyvin käyntiin ja sitten tulee näin talvista, niin kyseessä on takatalvi.

Takatalvi-nimikettä samoin kuin intiaanikesää käytetään usein väärin. Intiaanikesä on vasta silloin jos jo syyskylmien alettua tulee yllättävä lämmin jakso. Eli ainakaan elokuussa ei vielä voida puhua intiaanikesästä niin kuin usein kuulee sanottavan.




Voisitko uskoa että tällä terassilla oltiin ulkoruokailussa viime viikonloppuna?

Nyt lumi peittää kaiken ja tuolit lentelevät tuulen voimasta vaikka minne. Myöskään paviljongin verhoja ei vielä ole laitettu paikoilleen. 


MUTTA PAVILJONGIN KATTO ON KESTÄNYT VIIME PÄIVIEN KOVAT TUULET!!!!

28 kommenttia:

  1. Pieni viivästys vain kevääseen😉

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivotaan että näin on ja että kohta saadaan taas lämmintä.

      Poista
  2. Jestas miten kovin siellä onkin satanut. Kyllä tämä on sitä itseään, mutta toivottavasti yhtä vikkelään ohi, kuin tulikin.

    kivaa viikon jatkoa Kristiina. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Enhän meinannut silmiäni uskoa kun toissapäivänä verhot avasin makkarista. Eiköhän kohta taas ole keväisempää.
      Ihanaa viikkoa sinulle Tiia <3

      Poista
  3. Täälläkin satoi viime yönä lunta. Uusi lumi vanhan sulattaa - jes!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Noinhan sitä sanotaan. Mutta entäs kun sitä vanhaa ei enää ollut? :)

      Poista
  4. Toivotaan että nämä uudet lumet vievät sulaessaan myös vanhat mennessään. Teillä niitä vanhoja ei tainnut enää ollakaan :)
    Hienoa, että paviljonki on kestänyt kovat tuulet ja tuiverrukset.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivotaan. Meillä ei tosiaankaan enää vanhaa lunta ollut vaan sini-ja valkovuokotkin jo aloittivat kukkimistaan.
      Paviljonki on pystyssä.

      Poista
  5. Ohoh, onpa tullut paljon lunta! Meillä täällä etelässä vain räntää ja sekin jo ihan riittävästi. Onneksi kohta taas lämpenee :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kahtena päivänä on tullut. Etelässä ollaan mekin, mutta ei auttanut sekään.
      Lämmintä odotellessa :)

      Poista
  6. Sinulla on jo laukat isoilla aluilla. Minäkin istutin niitä aika paljon pitää minunkin tarkistaa niiden tilanne .Lunta on täälläkin satanut mutta maahan ei ole onneksi jäänyt.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvin ovat alkaneet kasvun. Saa nähdä nyt kuinka käy kun tuli lunta. Toivotaan että pian sulaa.

      Poista
  7. Perinteinen takapakki... onneksi tuo lumi sulaa nopeasti pois ja päästään taas nauttimaan kevään ihmeestä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin on. Joka keväthän näitä tulee ja yhtä kurjalta aina tuntuvat. Onneksi tuo lumi ei yleensä kauan kestä.

      Poista
  8. No oho! Onpas teillä tosiaan tullut lunta. Paljon enemmän kuin täällä.

    Tavallaan nättejä nuo lumen peittämät kukat, mutta sitten taas toisaalta... Kukat kukkina ja lumi lumena mieluummin. Ja oikeaan vuodenaikaan.

    Onneksi ei käynyt autoillessa kuinkaan. Mutta säikäyttää kyllä, kun auto ei tottelekaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On tullut ihan riittävästi :( Saa nähdä miten kukkien käy. Saako kaivaa ylös maasta vai selviävätkö.
      Kesärenkaiden kanssa saa olla varovainen ja tämä oli hyvä muistutus siitä. Nastoilla ajaessa on tottunut siihen että auto pysähtyy silloin kun pitää.

      Poista
  9. Talvi kevään keskellä. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Äla muuta sano. Niin harmittavaista tuo lumi taas!

      Poista
  10. Kevät on vähän oikukkaalla tuulella. Mutta Kristiina ensi viikolle Pekka Pouta lupasi ihan hymyssä suin aurinkoa ja +15C lämpöäkin. Aika kivaa pääsiäissäätä siis tulossa joten ei tämä takatalvi jatkua onneksi enää. Kevät tulee vähän keikkuen ja valkoinen lumipeite sulaa kyllä auringonpaisteessa nopeasti :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Keväällä on tapana oikkuilla. Toivotaan että kohta lämpenee🙂

      Poista
  11. Olihan tuo lumen tulo melkonen järkytys! Nyt pitää vaan toivoa, että saataisiin alkaa nauttia aurinkoisesta ja lämpimästä keväästä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aikamoinen oli. Säätiedotusta kuunneltiin tyyliin "ei se lumi meille tule kuitenkaan, kunhan uhkailevat" ,mutta niin vaan saatiin herätä talviseen aamuun😐

      Poista
  12. Ai teillekin tuli lunta noin paljon! Me jäätiin jotenkin tänne lumisateen ulottumattomiin eikä lunta ole juurikaan. Kyllähän se lumisade harmittaa, kun on itse jo kevätmielellä. Aika hurja tilanne sinulla auton kanssa! Meillä on vielä talvirenkaat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä lunta tuli pari päivää. Aika muutos viikonlopun säähän😐
      Nyt on taas paljaat tiet joten ajaminen sujuu turvallisesti.
      Mukavaa kevään jatkumista sinne!

      Poista
  13. Turun seudulle tuli aika vähän lunta. Täällä niityt viheriöivät, vaikka kylmää on.
    Kiva kun toit nuo termit esille, takatalven ja intiaanikesän. Intiaanikesä määritellään tosi usein väärin. Kun on kuuma, niin ihmiset sanovat, että on intiaanikesä. Intiaanikesä on milelestäni selvempi määritellä kuin takatalvi. Usein lokakuussa tulee intiaanikesä.
    Kevät keikkuen tulevi. Keväistä huhtikuuta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täällä on vielä lunta vaikka osa jo onkin taas sulanut. Nuo määritelmät menevät kyllä ehkä useimmin väärin kuin oikein :)
      Sinulle myös oikein lämmintä kevätsäätä!

      Poista
  14. Voi miten paljon teillekin on tullut lunta. Toivottavasti kohta sulaisivat pois, ennätti jo tottua keväisempään tunnelmaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sehän siinä onkin harmittavaisinta kun ensin on keväistä eikä lunta ollenkaan ja sitten tulee näin paljon. Mutta tämähän on melkeinpä jokakeväinen ilmiö. Siihen vaan ei koskaan totu :(

      Poista