18/02/2019

VANHA TUTTAVUUS UUDESTAAN KÄYTTÖÖN



Onko sinulla valokuvat järjestyksessä ja kaikki huolellisesti liimattuina albumeihin? Hyvä jos on. Minulla ei ole. Ennen digikameroiden aikaa olikin aika hyvin kuvat tallessa albumeissa, mutta sitten paperikuvien teettäminen jäi aivan hunningolle.

Koneella on aika liuta kuvia ja onhan niitä tallennettu muistitikuille ja CD-levyillekin. Mutta miten usein niitä tulee niistä katsottua?



Tuntui että kuvat omaisista ja muista läheisistä hukkuivat jonnekin eikä spontaanisti tullut kuvia katsottua juuri koskaan. Olen aikoinani tehnyt muutaman kuvakirjan Ifolorin-ohjelmalla, mutta nyt on jo useampi vuosi mennyt ilman että olisin yhtäkään kirjaa tehnyt.

Olen ollut niin bloggaamisen lumoissa että kaikki valokuvaaminen on tahtonut kohdistua sellaiseen kuvaamiseen jonka voi laittaa blogiin. Henkilökuvaukset ovat jääneet vähiin kun niitä kuvia ei halua blogiin laittaa. 

Nyt päätin ryhdistäytyä ja ruveta tekemään valokuvakirjaa pitkästä aikaa. Aika paljon samoja kuvia kuin blogissa tuli näihin kahteen kirjaankiin, mutta mukaan löysin mukavan määrän kuvia joissa on ihmisiäkin mukana.




Latasin koneelleni Ifolorin kuvakirjan teko-ohjeet. Selvästi olikin neuvottu miten kaikki tapahtuu. Sai myös hyviä vinkkejä mitä on hyvä ajatella kun tuollaista kirjaa tekee.



Ohjeissa neuvotaan mm. vuosikirjan tekoa. Kirjan voi myös tehdä jonkin erityisen tapahtuman tai juhlan kuvista, tai vaan sekalaisesti kuvista joita on ottanut.

Minun nyt tekemäni kirjat ovat juuri tuollaista sekalaista kokoelmaa, mutta varmaan  muunlaisiakin vastaisuudessa teen.

Aikaisemmin olen tehnyt kirjoja ainakin matkoista ja isälleni tein kirjan kun hän täytti pyöreitä vuosia. Lahjaa olisi ollut vaikea keksiä sellaiselle jolla jo kaikkea tarvitsemaansa oli ja niinpä päädyin valokuvakirjaan. Kokosin kirjaan kuvia hänestä eri ikäisenä, ihan nuoruusvuosista lähtien. Osa kuvista minulla oli itsellä ja toiset sain lainaksi. Kirja oli kovasti hänen mieleensä.




Kirjaan voi valita värit,taustat, tekstit ym. omien mieltymysten mukaan. Kirjan voi tehdä pelkillä kuvilla, tai sitten kuviin voi liittää tekstiä. Näin saadaan persoonallisia kirjoja. Sivut voi suunnitella itselle mieleisiksi ja valita kuvien määrän/sivu.

Kirjan teko on helppoa eikä tarvitse olla mikään taituri tietokoneen käytössä kirjan tekemiseksi.



Parhaista kuvistaan voi tehdä vaikka koko aukeaman kokoisia. Laitoin suurimmaksi osaksi pienempiä kuvia, mutta nyt kun kirjat ovat valmiina niin mielestäni isot kuvat ovat parempia ja näyttävämpiä, joten seuraavaan kirjaan tulee enemmän isoja kuvia.






Tähän kirjaan keräsin kuvia kolmen vuoden ajalta, joten aika sekalaista kuvamateriaalia tuli. Vielä pitäisi ottaa käsittelyyn aikaisempien vuosien kuvia. Siellä olisi monia kirjan arvoisia mm. lastenlapsista. Lapset muuttuvat jo vuodessakin ja niin olisi kiva kun kuvat olisivat helposti katsottavissa.



Toiseen kirjaan keräsin melkeinpä pelkästään kännykkäkuvia. 




Tekeillä on jo uusi kirja tästä vuodesta. On helpompi kerätä kuvia kirjaa varten kun tekee sen sitä mukaa kun aika kuluu. Kirjaluonnoksen voi säilyttää koneella ja aina kun kirjautuu tuohon Ifolorin ohjelmaan niin pystyy katsomaan mitä aikaisemmin kirjaan on tallentanut. Kätevää!

Kirjaa on valittavissa eri kokoisena ja sivumäärä on myös vapaasti valittavissa. Tämän vuoden kirjan aloittivat myrskykuvat ja kirjoitin hiukan tekstiäkin mukaan kun niin harvinaislaatuisesta luonnonilmiöstä oli kyse.  Näiden tekemieni kirjojen koko on 21x21cm, mikä on mielestäni hyvä koko. Olen joskus valinnut suuren koon, mutta sen totesin epäkäytännölliseksi.

Tästä lähtien meidän perheen kuvat löytyvät helposti!

Kiinnostuitko kuvakirjan tekemisestä? TÄÄLTÄ pääset aloittamaan.


Miten sinun ottamasi kuvat säilytetään?


💙💜💓

20 kommenttia:

  1. Kuvakirjoja on tullut tehtyä ja ne vievät vähemmän tilaakin hyllyssä.Ifolorilla tein viimeksi kirjan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se onkin näiden yksi hyvä puoli että eivät vie paljon tilaa ja on helppo katsella kuvia.

      Poista
  2. Tuollainen kuvakirja on ollut minunkin todo-listallani jo jonkin aikaa. Täytyisi varmaan nostaa sitä korkeammalle listalla tai laittaa se vaikkapa syksyksi ihan kalenteriin asti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nämä ovat kivoja ja helppoja tehdä. Nyt pyrin pitämään kuvani ajan tasalla enkä vuosikausia jossain koneen uumenissa.

      Poista
  3. Meillä kuvat ovat järjestyksessä omissa kansioissaan tietokoneella, sekä ulkoisella kovalevyllä. Spessumpia kuvia olemme teettäneet ja kehystäneet (mm. ulkovessamme on sisustettu meidän kuvilla :)). Kuvista olemme myös teettäneet magneetteja, mukeja, kortteja ja postimerkkejä. Kuvat on niin kivoja <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Teillä on hyvin järjestetty kuvat. Hyvä idea tuo ulkovessan kuvittaminen :) Kuvat ovat kyllä aina ihania, ovat ne sitten missä tahansa.

      Poista
  4. Teetän paperikuvia. Niitä on 20 viimeiseltä vuodelta miljoona!!! ❤

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Paperikuvat ovat mielestäni niitä "ainoita oikeita", jos vaan tulisi niitä teetettyä. Ja jos sitten vielä saisi aikaiseksi liimata ne albumeihin:)

      Poista
  5. Kaikki kuvat ovat aikajärjestyksessä, kahdessa kategoriassa (veneilykuvat ja muut kuvat) omissa kansioissaan tällä minun läppärillä, sekä kopioituna myös ulkoiselle kovalevylle.
    Vuodesta 2010 alkaen löytyy veneilyaiheisia ifolor-kirjoja, mutta myös muista kuvista pitäisi ehdottomasti omansa tehdä. Lapsenlapsistakaan ei ole kuin yksi kirja, mutta on heistä sentään isohko kuvakollaasi olohuoneen seinällä ❤
    Nyt lupaan ryhdistäytyä, kiitos muistutuksesta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi mikä järjestelmällisyys! Tuo on kiva kirjoissa kun voi tehdä koko kirjan jostain tietystä aiheesta.
      Nyt vaan itsekukin kirjoja värkkäämään!

      Poista
  6. Kiva idea tuollainen kuvakirja. Olen niitä esitteissä katsellut, mutta omat kirjat on vielä tekemättä. Täytyy laittaa mietintään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa tutustua tähänkin kuvien säilytysmahdollisuuteen. Sinun kukistasi tulisikin kaunis kirja!

      Poista
  7. Jokunen spesiaali kuvakirja on tullut teetettyä lahjaksi.
    Itselleni teetän joitakin paperikuvia albumiin, muuten kuvat ovat koneella ja ulkoisella muistilla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nuo ovatkin tosi mukavia lahjoiksi. Mekin ollaan saatu ystäväpariskunnalta yksi jossa on kuvia ja tekstiä yhteisiltä matkoiltamme ja hiukan muutakin.

      Poista
  8. Kuvakirja olis kyllä mukava tehdä. Paremmin tulis kuvia katsottuakin, nyt ne on kaikki tietokoneellla, vaikkakin siellä järjestettynä albumeihin vuosittain ja teemoittain, mutta onhan se nyt ihan eri ottaa kirja käteen ja selata sitä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Helpommin ovat kuvat esiinotettavissa kun ovat kirjoissa.

      Poista
  9. Olen tehnyt näitä lahjoiksi, mutta en ikinä itselle. On kyllä niin kiva tapa säilyttää muistot.

    Mukavaa tiistaita Kristiina <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. OK. Ihana lahja antaa tuollainen kirja jollekin.
      Samoin <3

      Poista
  10. Kuvakirjoja harrastin paljon aikoinaan. Yleensä tein vuoden loputtua koosteen vaikka kesästä ja siihen liittyneistä reissuista. Annoin myös lahjaksi kuvakirjoja vanhemmille ja kummilapsille. Nyt viime vuosina nämä ovat unohtuneet - kiva, että muistutit <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo vuosikoosteen tekeminen ollisi hyvä idea. Mulla on nyt paljon kiinniotettavaa monen vuoden tauon jälkeen, joten tulee hiukan sekalaista.💕

      Poista