24/02/2019

MINKÄLAINEN SISUSTAJA OLET? TEE TESTI.

MEILLÄ KOTONA-sivustolla oli hauska juttu tämän hetken trendikkäistä esineistä suomalaisissa kodeissa. Aika monta näistä löytyy meiltäkin.

Kyselyssä haastateltiin n. 11.000 henkilöä ja heistä vain 0.2 % sanoi ettei omista yhtäkään näistä esineistä.

Tuloshan ei kerro täyttä totuutta suomalaisten kotien sisustuksista, sillä uskoisin että tällaiseen kyselyyn vastaavat vaan ne joilla on kiinnostusta sisustukseen ja jotka seuraavat netissä vastaavanlaisia palstoja.





1. Fiskarsin oranssit sakset saivat ykkössijan kyselyssä. Sellaiset löytyi peräti 86%:lla kyselyyn vastanneista. Näitä löytyy toki meiltäkin useampia.



2. Toiselle sijalle kipusivat  Kivi-tuikut, joita oli 76%:lla vastaajista.
       Meiltäkin näitä löytyy aika monta ja eri väreissä.



3. Kolmannelle sijalle tulivat  muumimukit. Meiltä niitä löytyy vain kolme kappaletta eikä yksikään niistä ole niitä joista pyydetään tuhansia euroja. Muumimukin omisti 71%.



4. Neljänneksi suosituin oli  Aalto-maljakko. Omani sain aikoinaan läksiäislahjaksi silloisesta työpaikastani. Näitä oli 64%:lla vastanneista.

5. Viidenneksi suosituimpia olivat Savonia-aterimet. Löytyy meiltä niitäkin, mutta niitä käytämme vasta jos kaikki muut aterimet ovat tiskikoneessa. Eivät siis ole kaikkein pidetyimpiä meillä. 63% vastaajista omisti Savoniat.




6. 54% söi ruokansa Teema-astioista. Meillä niitä on harmaina ja valkoisina.



7. 48%:lla oli valkoiset keittiökaapit. Niin meilläkin, mutta jos itse olisin valinnut, niin ehkä olisivat harmaat tai miksei vaikka mustat.

8. Kartio-juomalasit omisti 43% kyselyyn vastanneista. Näitä meillä ei ole.



9. Pieni kaktus tai mehikasvi oli 38%:lla kodissaan. Meiltä löytyy rahapuu joka kuuluu mehikasveihin. Mökin kukkapenkeissä kasvaa mehitähtiä.



10. Harmaat lattialaatat kylpyhuoneessa ja valkoiset kaakelit seinissä oli 30%:lla, niin meilläkin.



11. Harmaa sohva on 29%:lla. Sellaisen hankimme mekin kun uuteen kotiin muutimme.

12. Aalto-jakkaraa tai vastaavaa meillä ei ole, mutta 29%:lla vastaajista on.

13. Essence-viinilasit puuttuvat  meiltä, mutta ei 26%:lla vastaajista.

14. Ikean Malm-lipasto meillä on mökillä. Se on myös 21%:lla vastaajista.

15. Rottinkituoliakaan meillä ei tällä hetkellä ole. Sen sijaan vastanneista sellainen oli 20%:lla.

16. Marimekon raitapyyhe  meillä on ja niin on myös 20%:lla vastaajista.

17. Talon muotoinen lyhty ei  meidän kotiimme kuulu, mutta 15%:lla kyselyyn osallistuneista sellainen on.



18. Peikonlehti meillä oli vielä jokin aika sitten, mutta sen kasvettua liian isoksi annoin sen tyttärelle. 14%:lla vastaajista se vielä on.



19. Itämainen matto on 13%:lla vastanneista. Meidän mattomme on vain "itämaistyylinen", ei mikään aito.



20. Punottu kori,kahdella kahvalla. Sellaisen ostimme jokunen viikko sitten. Sellaisen on kotiinsa hankkinut myös 12% vastaajista.


Testin tehtyäni sain yhteenvedoksi tämän:

"Kotoasi löytyy monia suosittuja sisustusesineitä, mutta oma makusi ei selvästikään ole aivan yksi yhteen valtavirtatrendien kanssa. Oletko jo löytänyt oman tyylisi vai etsitkö sitä vielä?" 

Uskoisin että tähän ikään päässeenä olen jo löytänyt oman tyylini. 


Jos haluat itsekin tehdä tämän testin niin sen pääset tekemään TÄÄLTÄ




💙💚💜








22 kommenttia:

  1. Minäkin tein tämän testin ja aika moni noista testin tuotteista löytyy meidänkin kotoa. Kivan postauksen olet aiheesta tehnyt.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yllättävästi niitä löytyi meiltäkin kun rupesin katselemaan ympärilleni.

      Poista
  2. Teillä on kaunista. <3 Tein testin ja moni juttu toki meiltä löytyy, mutta eivät nuo esineet mitenkään ole kodissa keskeisimmässä roolissa.

    Ihanaa uutta viikkoa Kristiina <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tiia. Eivät ne meilläkään kovin näkyvää osaa näyttele, mutta ovat kuitenkin olemassa ja tykkään useimmista.
      Kivaa viikkoa sinulle myös Tiia<3

      Poista
  3. Ennakkoon olin ihan varma, että meiltä ei löydy mitään testin esineistä, mutta olikin aika paljon aika ilmeisiä juttuja (mm. ne Fiskarsin sakset), joten yllättävän monta oli meilläkin. Joskaan ei kaikki alkuperäisessä käytössä. Mm. Iittalan pari pientä Kartio-lasia on tuikkukippoina, koska ne on mun mielestä ihan liian pieniä esim. vesilaseiksi.

    Testitulos mulla oli:

    "Kotoasi löytyy vain joitakin suomalaissisustajia yleisesti miellyttäviä tavaroita ja asioita. Et taida olla valtavirtatrendien vankkumaton fani?"

    PS. Näyttää kyllä edelleen niin kivalta tuo rauhallisen sininen seinäväri viherkasvin taustalla. Toistan itseäni, mutta sanon nyt kuitenkin, että kerrassaan onnistunut valinta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kun nuo testin monet esineet on sellaisia "itsestään selviä" niinkuin nuo sakset, niin ei sitä ajattele että nekin on jotain design-esineitä. Minäkin tykkään noista Kivi.tuikkukipoista enemmän ilman palavaa tuikkua. Tuo sininen oli kyllä onnistunut väri olohuoneenkin seinään, tykkään.

      Poista
  4. Ha haa! Hauska testi. Meidän huushollista löytyy miltei kaikki testin tavarat.
    Iloa ja valoa uuteen viikkoon, Krisse ☀️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, mukava tehdä. Pistit sitten paremmaksi, kun meiltä löytyy vaan n. puolet noista esineistä :)
      Tervetuloa kotimaahan ja työn iloa <3

      Poista
  5. Testiä en tehnyt mutta kirjoituksiasi katsellen meillä oli aika monta näistä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. OK. Niin tuntuu monilla muillakin olevan :)

      Poista
  6. Kiva postaus!
    Kävin tekemässä testin ja muutama tavara löytyy meiltäkin. Voisin myös tehdä tästä postauksen.
    Hyvää tiistaita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yllättävän monta löytyi meiltäkin, vaikka ei mikään design-koti olekaan.
      Kivaa jos teet tästä postauksen. Tulen katsomaan sitten.
      Mukavaa päivää sinullekin!

      Poista
  7. Aika monta asiaa löytyy meidänkin kodista tai on joskus löytynyt. Moni pitkälti saatu lahjaksi. Onneksi kodista löytyy myös ihan uniikkeja asioita, joten ei täysin mennä valtavirran mukana :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tylsä olisikin sellainen koti jossa vaan olisi näitä listassa luetelluita.

      Poista
  8. Täytyykin käydä tekemässä testi..noin nopeasti luettuna ihan hymyilytti paljon löytyi samoja juttuja. Kivaa viikkoa❤

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Testejä on kiva tehdä. Kivaa viikon jatkumista ja keväisiä ilmoja sinulle <3

      Poista
  9. Olipas hauskaa luettavaa!Monia juttuja on meilläkin mutta Fiskarsin saksista meillä on muumiversiot :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muumiversiot ovat kyllä ihanat ja ovathan ne Fiskarsia nekin!

      Poista
  10. 6/20 en ollenkaan valtavirtaa siis. 😁

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Enpä tiedä onko niin hyväkään olla valtavirtaa. Yksilöllisyys on aina hienoa!

      Poista
  11. Minäkin näin tuon, mutta meiltä ei kovin montaa suosikkia löydy. Valkoinen Aalto-maljakko, Essence-lasit, no sakset tietysti ja harmaa sohva. Mutta kukin tyylillään!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä ei noita laseja ole, mutta tyttärelle sellaiset kerran lahjaksi ostettiin. Kukin tyylillään ja hyvä niin!

      Poista