21/12/2018

TÄNÄÄN MIETIN TÄLLAISIA




Kun lukee blogeja ja katselee facebookin päivityksiä, niin tuntuu että kaikilla on jo ihan kaikki joulun jutut paikoillaan, huushollit puunattu viimeistä nurkkaa myöten ja ruoat melkein jo pöydällä ja nyt sitten vaan rauhoitutaan odottamaan itse aattoa.

Olenko minä ainoa jolla ei vielä ole läheskään valmista?!

No olen minäkin jo aloittanut joululeipomukset. Tänään leivoin taatelikakun jopa kahteen kertaan. En siksi etteikö yksikin kakku meidän jouluun riittäisi, vaan siksi, että ensimmäinen ei suostunut tulemaan ulos vuoasta kun yritin sitä paistamisen jälkeen kumota lautaselle.

Ravisteltuani vuokaa hetken, romahti puolet kakusta lautaselle, mutta koko yläpuoli istui sitkeästi kiinni vuoassa. Luovutin ja jätin sen odottamaan ja tiesin ettei siitä kakusta joulupöydän koristeeksi ja herkuksi olisi.

Miten minusta tuntuu että jouluun liittyvät tekemiset tahtovat tänä vuonna epäonnistua! (kuten tekemäni töppöset TÄÄLLÄ)

Kas kummaa hetken päästä se irtosikin ja tipahti kivasti aiemman alaosan päälle, mutta ulkonäöltään se oli niin juro, että piti pyytää miestä tuomaan kauppareissulta toinen paketti taateleita että saan tehtyä uuden kakun. Uusi kakku onnistuikin hyvin ja siitä tuli jopa kaunis. Mausta en osaa vielä sanoa mitään.

Piparkakkuja en tänä vuonna ruvennut ollenkaan leipomaan vaan ostin valmiita. Laatikot paistan sunnuntaina aamulla ja sen jälkeen seuraa kinkun paisto. Kaikki joulun ruokatavarat ja -tarvikkeet on suurin piirtein hankittu jo.

Lahjat on hankittu ja paketoitu, kuusi paikoillaan koristettuna ollut jo pari viikkoa. Tontuista ja muista olen vielä epävarma laitanko niitä ollenkaan.

Mutta siivousta ei ole vielä tehty, mutta huomenna on tarkoitus se tehdä. Meillä joulusiivous on samanlainen kuin ihan tavallinenkin siivous, joten se ehditään tehdä huomenna.

Nyt kun tässä luettelen mitä meillä jo on valmiina, niin tuntuukin että ei niin paljoa enää olekaan tekemättä.

Tyttäret tekevät osansa joulutarjoilusta, joten meilläkin ehditään ihan rauhassa valmistella joulua, vaikka valmista ei vielä olekaan.



Miten teillä, joko kaikki on valmista vai yhtä hullunmyllyä?


💓

18 kommenttia:

  1. Meillä mennään niin pelkistetyllä kaavalla, ettei leivota kuin pipareita ja torttuja aina sitä mukaa mitä syödäänkin. Kaikki laatikotkin on valmiina ostettu :) Mukavaa joulun odotusta ja viimeisiä puuhailuita sinne <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Järkevää on tuo että leivotaan vaan se määrä mitä syödään. Mietin usein kun joku kertoo leipovansa esim. monta kuivakakkua jouluksi. Kuka ne kaikki sitten syö? Tai voihan niitä tietysti pakastaa tai antaa lahjaksi.
      Oikein kiva joulua teillekin!

      Poista
  2. Tänään tuli siivottua ja kuusi koristeltua, joten hyvällä mallilla on :) Tänä vuonna ostin laatikot valmiina (olen lähes ainoa, joka niitä meidän perheessä syö)... muutama lahja pitää enään paketoida - Minä nautin jo täysin joulun tunnelmasta <3

    Oikein mukavaa joulun odotusta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä on siivous edessä tänään. Sitten enää edessä kinkun ja laatikoiden paisto. Aion tänä vuonna perunalaatikon sijasta tarjota bataattilaatikkoa. Siis sillä edellytyksellä että se onnistuu:)
      Ihanaa joulun aikaa Raumalle<3

      Poista
  3. Elä huoli, täällä ei todellakaan ole valmista. Huomenna kauppaan ja siitä se lähtee. <3 Kivaa viikonloppua <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Uuni kuitenkin jo varmaan kuumana. Muistakaa lukea käyttöohjeet. Minäkään en taas kerran lukenut ohjeita uuden hellan käyttöön ottoon kun vuosia sitten muutimme ihan uuteen asuntoon. Rupesin heti sitä käyttämään ja vasta myöhemmin luin että levyissä oli jonkinlainen pinnoite ja ennen käyttöönottoa olisi pitänyt tehdä jotain; mitä sitä en enää muista. Hyvin se kuitenkin meitä palveli.
      Oikein hyvää ja kiireetöntä viikonloppua ja joulun odotusta teillekin<3

      Poista
  4. Joulu ei ole oikein minun juttuni, joten matalalla profiililla mennään. En oikein ymmärrä, miksi juuri jouluksi pitäisi siivota niin kamalasti? No, kukin tyylillään. Meillä jouluruoat on ostettu ja valmistan niitä huomenna ja jouluaattona.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuri noin joulua pitääkin viettää, eikä jollain määrätyllä tavalla "kun niin on aina tehty". Kyllähän hyvin siivotussa kodissa on ihanaa olla, mutta kuten jo kirjoitinkin niin meidän joulusiivous on ihan sama kuin yleensäkin eli imurointi, hiukan moppausta ja pölyjen pyyhkimistä. Vielä kylpyhuoneen siivous ja se on siinä. Hyvin jää aikaa pelkkään oleiluun ja TV:n katseluun tai lukemiseen.
      Mukavaa viikonloppua sinulle!

      Poista
  5. Taatelikakun leivoin eilen ja paketoin lahjat. Nyt laivassa äitini luo ja siellä vasta huomenna siivotaan ja mietiään ruuat kuntoon. Ei tipan tippaa ole stressiä ollut.
    Äitini kikka noihin kakkuihin oli tämä; kun kumoaa sen kakun vaikka leikkuulaudan päälle niin laitta kylmällä vedellä kastellun rätin siihen vuoan päälle, parikin kertaa sitä kastelee, se kun aina muuttuu kuumaksi. Se auttaa kakkua irtoamaan.
    Itse leivoin 14 kakkua myyntiin tällä viikolla, ja eilen sitten pari itselleni.
    Ihanaa joulua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo kylmän pyyhkeen kikka pitää kokeilla seuraavalla kerralla. Missä myyt tuollaisen määrän kakkuja?

      Poista
  6. Meillä jouluvalmistelut ovat ihan loppusuoralla, mutta paljon on ostettu kyllä ihan valmista ja leipomukset rajoittuvat pelkkiin joulutorttuihin ja pipareihin. Tunnelmallista joulunaikaa teille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sopivassa suhteessa itse valmistettuja ja valmiina ostettuja niin hyvä tulee.

      Poista
  7. Olen huomannut saman, kaikilla näyttäisi olevan jo joulunpaketissa. Mun suurin ponnistus oli tuoda Suomesta ruisleivät ja namit :) Tänään teen karjalanpiirakat, huomenna piparit ja aattona valmistelen joulupäivälle rosollit ja muut. Laatikoista ei tarvitse huolehtia, kun kukaan ei syö (tai minä söisin, mutta en viitsi itselleni tehdä). Siivonnut olen pikkuhiljaa ja kunhan pesen lattiat, niin joulu on sitten oikeastaan siinä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Osaatko tehdä karjalanpiirakoita? Voi että. Tein tänään lanttulaatikkoa ja bataattilaatikkoa, pienet määrät.

      Poista
  8. Oi, mä olisin niin tahtonut puunata joka nurkan ihan vimpan päälle, mutta ei oo edes normisiivoja ehtinyt :D Ruuat on ostettuna ja jotenkin vähän matalammalla profiililla mennään niiden suhteen tänä vuonna. Lahjat on ostettu ja melkein kaikki paketoitukin. Aika hyvä semmonen rento fiilis. Syksy on ollut todella raskas. Ihanaa, että heti eka vapaapäivä oli kiva. Ilta vietettiin mutsin joulupatojen äärellä.

    Ihanaa joulua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä taas oon sen verran laiska etten koko huushollia jaksa jynssätä.
      Hyvä että saat rankan syksyn jälkeen nauttia hiukan rennommasta meiningistä.
      Oikein hyvää joulua sinulle!

      Poista
  9. Jouluvalmistelut on mukavaa puuhaa silloin jos niitä saa tehdä ajan kanssa:) Ihanaa ja Tunnelmallista joulun aikaa❤️🎄

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvin on aikaa tällaisella joka ei enää työelämässä mukana ole.
      Sinulle myös oikein ihanaa joulun aikaa!

      Poista