29/11/2018

VIHDOINKIN LUNTA JA ARVONNAN VOITTAJAT


Saatiin vihdoinkin hiukan lunta tänne eteläänkin ja maisema vaaleni kivasti.

Aamulla oli lämpömittari -6:ssa asteessa ja päivällä aurinko paistoi ihanasti. Hiukan lumitöitäkin pääsi jo tekemään. Vaikka ihan pakko tuota vähäista lunta ei olisi ollut pois kolata, mutta sekin homma tuntui pitkästä aikaa ihan mukavalta. 



Pikkuhiljaa alkaa jouluisia juttuja ilmestyä niin sisälle kuin uloskin. Viikonloppuna onkin jo 1. adventti ja sen jälkeen viikot yleensä menevätkin vauhdilla ja liiankin nopeasti. Siltä joulukuu aikuisista tuntuu, vaikka lapsena se tuntui kestävän ikuisesti.


Jouluisia juttuja oli blogini arvonnassakin palkintona. Osallistujia arvontaan oli aika joukko sekä täällä blogissa että facebookin puolella ja uusia lukijoitakin on tullut kivasti. Joukossa on sekä vanhan blogini lukijoita, että ihan uusia tuttavuuksia. Uusien lukijoiden kautta olen itsekin löytänyt koko joukon uusia blogeja seurattavaksi!


Mutta nyt on aika paljastaa ketkä kaksi lukijaa voitti Kastehelmi-tuikkukipon ja lautasliinat.


Vihreän Kastehelmi-tuikkukipon voitti:  Anna S

Kirkkaan kipon voitti Marja-Liisa Kaihola


Onnittelut heille molemmille ja kiitos kaikille osallistuneille!



OIKEIN HIENOA MARRASKUUN TOISEKSI VIIMEISTÄ PÄIVÄÄ IHAN KAIKILLE!

💓







     











12 kommenttia:

  1. Meilläkin hiukan lunta. Maisema heti kauniimpi. Ja pakkastakin vähän. Pysyisipä tällaisena. Hyvää joulukuun alkua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Valoisuus lisääntyi huimasti. Mutta nyt on jo plusasteita. Taitaa kohta olla vesikeli.

      Poista
  2. Onnea boittajille! Sen kerran kun meillä lunta sataa ja minä luon, niin naapurit kyselevät olenko ok :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siellä se taitaa olla enemmänkin miesten hommia?

      Poista
  3. Onnea voittajille!

    Lumi näyttää harmillisesti hupenevan ja vähän veikkaan, että jos huomiseksi luvattu vesisade tulee, niin eipä ole enää yhtään valkoista valaisemassa. Plääh. On tähän aikaan vuodesta kuitenkin niin kiva, kun edes vähän näyttää talvelta..

    Mua vähän (paljon) ahdistaa, kun kaikkialla toivotetaaan hyvää joulun odotusta. Odottaako ihan oikesti kaikki aikuiset jo tähän aikaan joulua? Minä en, mutta yritän silti välttää olemasta jouluintoilijoiden ilonpilaaja :).

    Hyvää viikonloppua! Eikös sekin jo kohta taas ole..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tosiaan lumi hupenee ja se on kyllä harmi. Nyt on jo liukasta ja räystäistä tippuu vesi. Lokakuussahan ensimmäiset joulun merkit nykyään näkyvät ja se on kyllä ihan liian aikaista.
      No huomenna alkaa se viikonloppu, niin että hyvää viikonloppua vaan!

      Poista
  4. Vastaukset
    1. Kunhan ei vaan ole ensimmäiset ja viimeiset lumet tältä talvelta!

      Poista
  5. Lumi nostikin joulunodotuksen tunnelman ihan toisenlaisiin lukemiin.
    Onnea voittajille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin teki, mutta nyt on maa musta taas ja myrsky ulvoo nurkissa, ainakin täällä meillä päin.

      Poista
  6. Hetken saimme nauttia valkoisesta maasta... tänään onkin satanut vettä koko päivän. Sateesta huolimatta oikein mukavaa viikonloppua ja alkavaa joulukuuta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Satanut on täälläkin ja tuullut. Ihanaa joulukuuta sinulle!

      Poista